Viikonlopun gines on pyörähtänyt käyntiin, suurin osa komppanioista (itse asiassa vissiin kaikki muut paitsi me) on lähtenyt lomille ja kasarmialue kaikuu tyhjyyttään. Tämä viikko on ollut suhteellisen iisi – tähän saakka. Eilen lähdin heti aamusta Satakunnan keskussairaalaan Poriin, jossa multa otettiin sydänfilmi sekä tutkittiin sydän ultraäänellä. Maaliskuun lopussa sairastellessani lääkäri totesi sydämessäni kuuluvan heikon sivuäänen, jonka halusi tutkittavan. Sivuääni siellä juu on, mutta kyseessä ei ole onneksi mitään sen vakavampaa.

Huomenna viikko muuttuu erittäin rankaksi, sillä lähdetään aamulla marssille (jalan + polkupyörällä), jonka pituus on huhujen mukaan noin 100 km. Kevyellä varustuksella tuollainen ehkä menisikin, mutta tietysti meille on määrätty kenttävarustus – oiskohan sen paino jotain 40 kg. Puhumattakaan intin polkupyörästä, joka on ehkä maailman paskin ajettava. Ei sillä etteikö jo taisteluvyö + reppu -yhdistelmä olisi ergonomian irvikuva… Vähän näyttää siltä, että viikonlopun marssista on tulossa selvästi rankempi kuin AUK-marssi, joka sentään testaa tulevien ryhmänjohtajien kestävyyttä sekä johtamistaitoa rasituksen alla. Tänä keväänä meidän komppanian AUK on muutenkin vaikuttanut kesäleiriltä verrattuna siihen, mitä puolen vuoden viestimiehillä on ollut. o_O

Nähtäväksi jää, selviänkö marssista hengissä vai kuolenko matkalla – tällä hetkellä jälkimmäinen tuntuu todennäköisemmältä. Flunssa ei onneksi ole hetkeen vaivannut ja jalatkin ovat vihoitelleet vain satunnaisesti, sunnuntaina olen varmaan pyörätuolikunnossa. Ai niin, arvatkaapa mitä meillä on ensi viikon ohjelmassa? No tietysti kotiuttamiscooper ja -lihaskuntotesti! Tuollaisen marssin jälkeen ihan normaali liikkuminenkin tekee kipeää useamman päivän, paitsi ehkä jollain superihmisillä. Tulee varmaan todella hyviä tuloksia ensi viikon testeissä. Tässä kohtaa tekisi ehkä mieli kommentoida tiettyjen asioiden järjettömyyttä tässä firmassa, mutta taitaa olla parempi jättää sanomatta.