Eilen oli kyllä täydellinen markkinakeli: aurinko paistoi ja pieni tuulenvire tuntui iholla. No okei, olihan se vähän hiostavaa – varsinkin niskasta kun olin liikenteessä hiukset auki – mutta ihana ilma kuitenkin. Markkinoilla oli pääasiassa sitä normaalia markkinameininkiä, lakritsi- ja muuta kojua yksi toisensa jälkeen. En mä kyllä mitään sieltä kaivannutkaan, kunhan fiilistelin mukavaa markkinatunnelmaa. Ainoa ostokseni oli kaksi chilipaprikaa, yhteensä 40 snt, ja lisäksi ostettiin äipän kanssa vähän herkkuja Laitilan Leivän myyntipisteeltä.
Iltapäivällä hurautin kulta mukanani prätkällä Turkuun, ilma oli erinomainen nahkapuvun ulkoilutukseen – toisin sanoen yritän epätoivoisesti saada sitä vähän venymään. Nyt oli jo huomattavasti helpompi ajaa puku päällä kuin viime kerralla, eiköhän se pikku hiljaa ala muotoutua mulle sopivaksi. Kotiin päästyäni esitin villin intiaanitanssin yrittäessäni kuoriutua puvusta pois, lopulta oli pakko pyytää kullalta vähän jelppiä.
Alkuillasta luokseni tulla pätkähti pari inttikaveria, joiden kanssa ehdin vielä käväistä kaupungilla ennen kauppojen sulkemisaikaa. Illan kuluessa porukkaa saapui paikalle lisääkin, oli niin mahtava nähdä ihmisiä taas! Pojat tosin olivat todella levottomia, helle varmaanin sekoittanut päät. ;) Mun luota suunnistettiin Edisoniin, jossa törmättiin vielä muutamaan intti-ihmiseen lisää. Edisonista porukka hajaantui sinne tänne, me kullan kanssa mentiin vajaan kymmenen hengen porukan mukana Onnelaan. Kulta oli ihan hyvässä kuosissa, joten lähdettiin joskus kahden-kolmen maissa kotiin. Mä jaksoin vielä kullan nukahdettua siivoilla kämppää, korjasin tyhjät tölkit ym. pois sekä valmistelin nukkumapaikat yövierailleni, joita tupsahteli takaisin yöelämästä puoli viiteen saakka.
Tänään on vähän väsyttänyt, mutta sain kuitenkin siistittyä kämpän ja imuroinkin jopa. Siivousurakka uuvutti, mutta suihku ja Hesen parmesan-kanahampurilainen kohensivat olotilaa huimasti. Loppuillan voisin ehkä katsella Sinkkuelämää-jaksoja, sain nimittäin siskolta lainaan Sinkkis-kenkälaatikon ja olen menossa vasta ensimmäisessä tuotantokaudessa.
Anna Puu – Anna Puu [2009]
0 kommenttia kirjoitukseen Taivaan tähdet valkoisina loistivat meille