Eilen oli vihdoin se odotettu päivä ja aika suunnata askeleet kohti Klubia. Oltiin siskon kanssa sen verran ajoissa paikalla, että kuultiin about puolet lämmittämässä olleen Monsteriserin keikasta. Ei ihan mun makuun se bändi, mutta onneksi illan pääesiintyjää odotellessa ehti hyvin tutustua fanituotteisiin. Kirjailtulla Viikate-logolla varustettu kravatti houkutti kovasti, mutta tällä kertaa mukaan lähti ainoastaan heijastin (Viikate-logolla totta kai) talven pimeitä iltoja valostuttamaan.
Yhdentoista jälkeen rämähti vihdoin Haaskalinnut saalistaa soimaan ja hetken kuluttua lava täyttyi Viikatteen pojista – vai pitäisiköhän tässä kohtaa puhua jo miehistä? Olin etukäteen tuumaillut, josko nyt uuden levyn myötä keikka alkaisikin Kouvostoliiton laulun säkeillä, mutta ei sentään vaan ihan entiseen malliin mentiin alku. Setti kuitenkin oli aika erilainen kuin kesän festareilla, mutta oli hienoa kuulla kerrankin vähän eri biisejä (mm. Piispa ja minä, Kaunis kotkan käsi) livenä. Ja uuden levyn kipaleet, ne olivat kyllä mahtavia liveversioinakin! Suursuosikkiani Kuu Kaakon Yllä jouduin tosin odottamaan viimeiseen asti – oli nimittäin keikan päätöskappale – eikä toista suosikkiani Äärellä avoimen maan kuultu lainkaan, mutta jälkimmäinen ei nyt ehkä olekaan se kaikista toimivin livebiisi.
Kaiken kaikkiaan oli hieno keikka, vaikka yleisöstä voisi sanoa muutaman negatiivisen sanan. Meidän ympärille sattui osumaan turhan monta liikaa alkoholia nauttinutta kuuntelijaa, mikä hieman vähensi fiilistä. En vain jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka tulevat keikoille ympäripäissään (tai juovat paikan päällä itsensä siihen kuntoon) niin että tuskin muistavat seuraavana päivänä kuulleensa livemusiikkia. Varsinkin Viikatteen keikoilla näkyy aina sellaisia yli 40-vuotiaita faneja (99-prosenttisesti miehiä), jotka örveltävät humalaisina yleisön seassa ja aiheuttavat suurta vittuuntumista kanssaihmisissä. Tai no en mä muista voi varmaksi sanoa, mutta itseä ainakin ärsyttää sellainen meininki. Jos on pakko vetää lärvit, niin sopii sitten pysyä jossain taka-alalla eikä huojua ja heilua ihmismassassa toisiin törmäillen.
Kulta oli ihana ja haki meidät keskustasta yöllä, ettei tarvinnut viileässä syysyössä talsia kotiin. Tuntui muuten todella kylmältä silloin yöllä! Sisko oli meillä yökylässä ja tänään käytiin juomassa kupposet kuumaa Cup & Pint -nimisessä mestassa samalla reissulla kun oltiin vastassa siskon poikaystävää rautatieasemalla. Vaniljakaakao olisi ollut parempi kermavaahdon kera, mutta hyvältä se maistui ilmankin. Ilta vierähti serkkujen synttäreillä Liedossa, oli kiva nähdä sukulaisia taas. Kultakin kesti urheasti kaiken sen kovaäänisen kälätyksen, mitä meidän suvulla on taipumus harrastaa aina samaan tilaan päätyessämme… Ostettiin muuten serkuilta pois ylimääräiset SingStarin mikrofonit, nyt ei muuta kuin peli tai pari hankintaan ja lauleskelemaan. En mä mitään laulaa osaa, mutta joskus tuli todettua, että SingStar on ihan hauska peli laulutaidottomuudesta huolimatta.
Regina – Puutarhatrilogia [2009]
0 kommenttia kirjoitukseen Niin metsä vastaa kun sitä kynnetään