Junaillen

Pienimuotoinen selostus ja läjä kuvia sunnuntaista, kuten eilen lupailin. Kamera kulki matkassa koko iltapäivän ja otokset osoittautuivat yllättävän kivoiksi, joten kuvia riittää jälleen tänne blogiinkin laitettavaksi normaalia enemmän. (Jokohan kohta voisin sallia itseni unohtamaan puolustelun aiheesta paljon kuvia yhdessä postauksessa?)

Kulta heitti mut siis päivällä rautatieasemalle, jossa treffasin matkaseurani Sansun ja Miron. Hyppäsimme yhden jälkeen Pieksämäen suuntaan lähtevään junaan, jossa Sansun isä oli töissä konduktöörinä.

Business-luokka ammotti sunnuntaista tyhjyyttään, joten meidät ohjattiin sinne istuskelemaan. Mirosta oli tietysti hauskaa, kun ei ollut muita ihmisiä ja sai spurttailla eestaas pitkin käytävää. Myös penkin selkänojan laittaminen taaksepäin ja takaisin perusasentoon kiinnosti kovasti, ainakin pienen hetken.

Käytiin toki tsekkaamassa lasten leikkipaikka viereisessä vaunussa. Miro kyllästyi juuri kun mä vasta aloin innostua (sellaisesta palikkahässäkästä). Vaikka eipä sillä, pappa ja konduktöörin koppi oli varmasti mukavaa ja mielenkiintoista.

Viimeinen puolituntinen istuskeltiin “omilla” paikoillamme, Mirolla riitti energiaa erilaisiin lapsen mielen kehittelemiin aktiviteetteihin. Yksi näistä liittyi viime viikolla ostamiini aurinkolaseihin, jotka otin laukusta näyttääkseni muutaman euron alelöytöni Sansulle. Poika tuli, vei lasit ja hyppeli ne päässään seuraavat hetket:

Sitten saavuttiin Tampereelle ja noustiin junasta. Asemamiehet alkoivat saman tien vaihtaa veturia toiseen päähän junaa, mitä piti tietysti jäädä katselemaan. Veturin hurina oli aikamoinen, pikkumiehen kädet pysyivät korvilla kunnes meteli varmasti oli hiljentynyt.

En ole pariin vuoteen käynyt Tampereen rautatieasemalla ja yllätyin, miten paljon se oli muuttunut. Tyylikkäämmäksi, modernimmaksi, vihreämmäksi. Turun asema alkoi tuntua kovin tylsältä, värittömältä ja vanhanaikaiselta.

Tampere oli sateinen ja harmaa. Meillä oli runsas tunti aikaa ennen kuin juna takaisin Turkuun lähti, joten menimme syömään. Kosken äärellä sijaitseva Rosso sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti, kumpikaan meistä “aikuisista” ei ollut pitkään aikaan käynyt siellä ja ekstrana paikasta sai vielä S-bonustakin.

Mirolle lohta ranskalaisilla, Sansulle pannupitsaa ja itse valitsin broilerisalaatin. Savujuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytettyä broileria, Rosson Caponataa, mangopestokastiketta ja pinjansiemeniä muodostivat niin herkullisen yhdistelmän, että oksat pois!

Vähän tiukille meni paluu rautatieasemalle, mutta ehdittiin kuitenkin junaan. Vanha kunnon pikajuna oli aika täynnä, mutta vierekkäiset istumapaikat onneksi löytyivät. Lapsen aktiviteetit valitettavasti olivat rajalliset, onneksi pappa pelasti totaaliselta tylsistymiseltä. Samalla pääsi äidin ystäväkin osalliseksi – matkustin nimittäin Humppila-Loimaa välin (n. 10 minuuttia) Miro sylissä veturissa!

Turussa perillä vähän ennen kuutta, Sansu ja Miro lähtivät omaan suuntaansa ja mä omaani. Kävelin ylikulkusillan kautta Köydenpunojan kadulle, matkan varrella oli pakko napata kuva pikajunien täyteisestä ratapihasta. Voi kunpa vielä joskus pääsisin veturiin kuljettajan paikalle…