Päivän asu 1.9.2010 Tänään heräsin ajoissa ja olin jo ennen yhdeksää kaupungissa valmiina aamupäivän työpalaveriin. Yllättäen reissu venähtikin pitkälle iltapäivään, kun useamman tunnin palaveeraamisen jälkeen päätin vielä pyörähtää hieman kaupoissa.

Nappasin mukaani Lindexin aletangolta neljällä eurolla hyväksi havaitun organic cotton -peruspaidan valkoisena ja Stockan kanta-asiakastarjouksesta kolmella eurolla raastimen, kun meiltä on sellainen puuttunut jo pitkään. Lisäksi kävin DinSkossa kuolaamassa superihania ruskeita nauhanilkkureita sekä H&M:llä sovittamassa läpikuultavaa kauluspaitaa ja harmaita sortseja. Jotkut edellä mainituista saattavat jossain vaiheessa muuttaa osaksi garderoobiani, ehkä.

Oikealla epämääräinen kuva (klikkaamalla isommaksi) tämän päivän vaateparresta, joka oli aamuisen vaatekriisin tulos ja suurin piirtein sama kuin sunnuntain minireissulla. Tuskailin pienen ikuisuuden aamulla vaatteiden kanssa, kun kaikki näytti jotenkin ihan tyhmältä – ja lopulta päätin heittää sunnuntaina kivaksi todetun kokonaisuuden. Eipähän tarvinnut kärvistellä koko päivää “väärältä” tuntuvassa asussa.

Ja mikäli jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan niin asuhan koostui siis osista: korvikset Mielikuvituskirahvi, pitsikaulakoru Seppälä, lintutoppi Firetrap, nahkaranneke H&M men, pääkallosormus Glitter, nahkapalaleggingsit H&M Divided, kengät Vagabond.

Kohta hyppään prätkän selkään ja hurautan kotikotiin saunomaan, mutta sitä ennen vielä pari hymyn kasvoille nostattamaa juttua.

Päivän sää

Tämä päivä on ollut aika lähellä täydellistä syyspäivää. Aamulla aurinko paistoi ja kaupunkiin kävellessä tuli jopa hiki, kun oli liikaa vaatetta päällä. Päivällä ropsahti pieni sadekuuro, joka raikasti ilman tuoksumaan ihanan syksyiseltä. Iltapäivällä aurinko tuli jälleen esiin ja lämmitti mukavasti kasvoja kaupungilta kotiin kävellessä. Paistaa muuten vieläkin, joten illan prätkäkeli on siis myös mitä mahtavin.

Pirkka Hiilihapollinen omenanmakuinen vesi

Omenavesi

Koukkuunnuin tähän täysin, kun erään kerran satuttiin siskon kanssa ostamaan jostain tarjouksesta pullo. Muistuttaa ihan sitä On/off-omenalimsaa, jota myytiin joskus vuosia sitten, muistaako joku? Tämä Pirkka ei siis ole limsaa muttei vissyäkään, vaan nimensä mukaisesti kuplivaa vettä. Ihan parasta saunomisen yhteydessä jääkylmänä nautittuna.

Ruukkubasilika parvekkeella

Basilika kukassa

Huomasin eilen illalla, että kesän alussa multaan lykkäämäni basilika on alkanut kukkia! Pakko myöntää, etten ole tiennyt kyseisen yrtin ylipäänsä kukkivan… Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono asia? Vaikuttaako kukat yrtin käyttöön syömätarkoituksessa? Söpöjä pienet valkoiset kukinnon joka tapauksessa ovat.