Tämän vuoden GOOMista selvitty hengissä, joskin univelka on edelleen aikamoinen. Laivalla ei pahemmin tullut nukuttua, joten eilen illalla kotiin tullessa väsytti kiitettävästi – eikä melkein kellon ympäri nukkuminen edes auttanut kuin ensihätään. Parempi mennä tänään ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä ajoissa… Menin sitten lupautumaan äiskän seuraksi verhoilukurssille ja ensimmäiset kerrat ovat tänä viikonloppuna, aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään sekä lauantaina että sunnuntaina. Huh.
Iso osa risteilykuvista on toisessa kamerassa ja kamera siskolla Salossa, joten tarkempi selostus siirtyy myöhempään ajankohtaan. Esimakua kuitenkin näin yhden kuvan verran, tuossa kaikki erilaisista tapahtumista keräämäni haalarimerkit. Kolmen vuoden takaiselta GOOMilta merkkejä ei sen kaikille annettavan tapahtumamerkin (jonka nyt siis ompelin haalarimekkooni heti laivalla eikä se siksi ole kuvassa) lisäksi kertynyt ainuttakaan, tänä vuonna ravasin sitten kaiken maailman häppeningeissä senkin edestä.
Yöllä käytiin koko meidän hyttiporukan (ja 698 muun GOOMailijan) voimin Kalsariwiuhahduksella, ei onneksi ihan hirveän kylmä ollut. Varsinkaan kun laiva seisoi Tallinnan satamassa, merituuli olisi taatusti ollut miljoona kertaa pahempi. Seuraavan aamupäivän pyöreät merkit tarttuivat matkaan tanssilattialla muutamien minuuttien spesiaalibiiseistä, jotka oli nimetty mielenkiintoisesti tyyliin Hopeinenkuuolavielut, Aamupepeilyt sekä Pornolaulusimoilut. Myös Poingirwineilut tuli kokeiltua, mutta siitä ei merkkiä irronnut. Suurin yllätys oli kyllä kultasimppa, jonka sain Irinan Pokka-biisin jälkeen – se lämmitti mieltä kovasti.
Nyt iltapalaa ja sitten unten maille.
2 kommenttia kirjoitukseen GOOM prelude
8.2.2011 16:46
Tykkään itse kyllä käyttää rillejä (yleensä) ja juhlatilenteissa toimii piilarit.
Oishan se laserleikkaus toisaalta aivan mahtava, mutta jotenkin pelkään että piilarit ovat vaurioittaneet silmääni niin pahasti ettei se olisi edes mahdollinen.
9.2.2011 22:23
Kai sit sattuis piilareitten käyttäminenkin, jos ne oikeasti olis jotenkin vaurioittaneet silmiä..? Muistaakseni se on tosi pieni prosentti, joiden silmille ei laserointi jostain syystä sovi et siinä mielessä ei kannata huolestua. :)
Mulla ei silmät tykänneet piilareista enää lainkaan ja usein silmälasitkin aiheutti päänsärkyä, vaikka olivat kyllä ihan oikeilla vahvuuksilla. Nyt on ihana ollut olla ilman laseja, kun ei mikään paina tai hierrä missään!