Jyväskylä, osa kaksi

Vielä vähän Jyväskylää viime viikolta, tarkemmin ottaen torstailta. Yöllä elohopea oli painunut alle miinus kolmenkymmenen eikä auto tahtonut enää lähteä käyntiin. Juuri kun olin lähdössä etsimään huoltoasemaa ja kokeilin vielä kerran käynnistyisikö Kottero, moottori hyrähti käyntiin. Tai no hyrähtää on ehkä vähän väärä sana, kun ääni muistutti ennemminkin tahmeaa pörinää… Mutta käyntiin lähti joka tapauksessa ja selviydyin lähes suunnitellun aikataulun mukaisesti kaupunkiin.

Tällaista yöseuraa mulla oli kaverin luona, kissasisarukset Nasse ja Misu. Sain nukuttua yllättävän hyvin, mitä nyt joskus aamuyöstä heräsin siihen että vähän peiton alta pilkistävät varpaat saivat läpyä tassusta. Aamulla oli tietysti pakko tunkea peiton uumeniin heti kun sain otettua lakanat pois, edes peiton viikkaus ei ollut este eikä mikään. Nassen lempileikki muuten on pullonkorkin noutaminen, siis se ihan oikeasti juoksee korkin perään ja kantaa sen suussaan takaisin heittäjälle! Eikä kuulemma väsy millään tähän leikkiin. Ihana. ♥

Jyväskylässä oli torstaina kaunis helmikuinen talvipäivä, aurinko paistoi ja lämpötila huiteli -25°C tienoilla. Juuri ennen kuin ehdimme sisään Torikeskuksen lämpöön, ohi huristeli muutama penkkarirekka ja jokaisesta heitettiin karkkia meitä kohti. Jeij! Yksi mies siitä sattui samalla hetkellä kävelemään myös ohitse, mutta saatiin kuitenkin pieni saalis:

Torikeskus oli muuttunut pikkasen, Forum enemmänkin. Olin ihan vähän järkyttynyt jälkimmäisestä, ei se ollut enää yhtään sellainen sympaattinen paikka jonka läpi käveltiin odottamaan bussia vaan muuttunut hypermoderniksi ostoskeskukseksi rullaporraskeskustoineen. Liikkeitä oli tullut lisää, mutta onneksi siellä oli vielä vanhoja tuttujakin.

Andiamon ikkunassa oli pysäyttävän herkulliset Dr. Martensit. Pitkät varret ja ruusuja, oih! Vajaan kahdensadan euron hintalappu oli vähemmän oih. Ei sillä, että tarvitsisin yksiäkään kenkiä lisää – mutta olishan nuo aika hitsin khuul. Parin tunnin nostalgiashoppailun (taisin tuhlata jopa runsaan kympin, oh hoh) jälkeen käveltiin takaisin autolle ja jatkettiin matkaa, ei kuitenkaan vielä pois kaupungista vaan nälkää taltuttamaan.

Ruokapaikaksi valikoitui Sohwi, joka oli tuttu paikka vuosien takaisista Jyväskylän blogimiiteistä. Muistin pestokanapastan olleen silloin aivan järjettömän hyvää, mutta tällä kertaa lautaselleni päätyi kuitenkin kanaleipä: Lämmin béarnaisella ja juustolla kuorrutettu leipä, tikkuperunoita ja yrttiöljyllä sekä sitrussiirapilla maustettua salaattia -kuvaus kuulosti niin hyvältä, että oli pakko ottaa tuo kun Felinekin otti. Muuten olisi ihan taatusti annoskateus iskenyt… Hyvää oli!

Mahat täynnä lähdettiin ajelemaan Jyväskylästä kohti seuraavaa pysäkkiä eli Tamperetta. Aurinko oli jo laskemassa, kun ohitimme Näsinneulan. Akkiki perheineen odotteli meitä kylään, oli ihana nähdä taas parin kuukauden tauon jälkeen! Tampereella käydessä alkaa kyllä joka kerta harmittaa se, ettei asuta lähempänä… Ehkä jonain päivänä vielä sekin asia korjaantuu.

Hyvä kun oli Sohwin sapuskoista ehtinyt selvitä, kun jo eteen lätkäistiin lisää herkullista vatsan täytettä. P oli vääntänyt tortun (:D) meitä odotellessa, mutakakkua omenakanelijäätelön kera. Oli niin järjettömän hyvää että olisin voinut kuolla siihen paikkaan! (Ja melkein kuolinkin kun olin niin täynnä, ahneella on paskainen loppu ja silleen. Ei vaan, hengissä ollaan edelleen kuten näkyy.)

Parituntisen visiitin aikana ehdittiin herkuttelun lisäksi leikkiä niin vastikään kaksi vuotta täyttäneen Onnin joululahja-autotalolla kuin Ixuksen fisheye-kuvausohjelmalla. Lopputuloksena oli kerrassaan loistava kuvasarja jokaisesta läsnäolijoista, otokset kirvoittivat naurut jos toisetkin. Koska en viitsi lykätä lärvikuvia tänne julkisesti, joudutte nyt tyytymään Barbapapan (kirjoitinkohan nyt tuon oikein..?) naamaan. Siitä voi sitten kuvitella saman kuvan mutta ihmiskasvoilla.

(Auringonlaskukuvan otti Feline, muut minä itse.)

Amanda Jenssen – Happyland [2009]