Valokuvan taikaa

Olen ehkä maailman laiskin mitä tulee valokuvaamiseen, siis itse siihen kuvaustapahtumaan. Järkkärin ohjelmakiekossa on valittuna useimmiten kirjain P, joskus sentään esivalitsen aukon A. Harvinaista on se, että kiekko olisi pysähtynyt kohtaan M, manuaali.

Karjaan vuotena opetellessani kuvaamaan iskän 70-luvun filmi-Pentaxilla manuaali oli ainoa vaihtoehto, mitään automatiikkaa kun ei ollut. Opin suhteellisen hyvin sen, miten ajan ja aukon suhteet toimivat missäkin olosuhteessa ja valossa. Sitten hankin filmi-Nikonin, uudemman ja automaattisemman version. Ja sitten tulikin jo digiaika ja kameraksi vaihtui Canon PowerShot G5. P-ohjelmasta tuli oletusarvo ja vain hankalissa valotusoloissa turvauduin manuaalivalintoihin.

Kesällä ’06 ostin kesätyörahoistani vihdoinkin oman digijärkkärin. Ensimmäiseen pariin vuoteen käytin kameraa hävettävän vähän ja kuvaustaitoni menivät varmaan takapakkia. Jossain vaiheessa innostus tuli takaisin, viimeistään siinä vaiheessa kun kittilinssin kohdatessa voittajansa päädyin hankkimaan kiinteän 35-millisen. Sen jälkeen f/1.8 on pelastanut monta kertaa – ja monen monta kuvaa. Rakastan edelleen sitä suuren aukon luomaa syväterävyyttä, olipa se miten oldskoolia tahansa.

Ensimmäisen digijärkkäripakettini mukana tuli 18-70 mm kittilinssin lisäksi 70-300 mm zoomi. Painoa oli selkeästi kittiputkea enemmän ja jotenkin polttoväli tuntui turhan hankalalta peruskäyttöön. Zoomi jäi piiloon kameralaukun uumeniin ja pääsi sieltä ehkä kerran tai kaksi vuodessa ulkoilemaan. Kitti kun oli niin paljon kätevämpi ja helpompi.

Viime kesänä Envia harmitteli kunnon zoomilinssin kaipuutaan ja tarjosin vähälle käytölle jäänyttä zoomiani testattavaksi. Aluksi lainaan, myöhemmin sitten raha mahdollisesti vaihtaisi omistajaa. Lainasin putkea kerran, kun olin Alastarolla kuvaamassa prätkiä.

Soilan innoittamana Envia toi zoomin mulle itselleni kokeiluun, vähän niinkuin kokeillakseni tulisiko yhteiselostamme jatkossakaan mitään. Viime viikonloppuna vihdoin laitoin sen rungon kaveriksi, kun olin suuntaamassa illaksi maalle. Iskin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: zoomailin erilaisella putkella SEKÄ käytin manuaaliasetuksia. Ensimmäiset ruudut olivat aika kämmejä, mutta pikku hiljaa se siitä sitten lähti.

Yllätys oli suuri – miten erilaiselta kuvaus tuntuikaan kun ei valinnut sitä tutuinta tapaa! Eikä muuten ole hullumpi bokeh tuossa zoomissakaan, kuten tuo kuva tuossa yllä todistaa. Myös värisävyt näyttivät erilaisilta, täyteläisimmiltä ja aidommilta. Tiedä sitten johtuiko se linssistä vaiko manuaalisäädöistä, joka tapauksessa kuvaaminen sai pitkästä aikaa hihkumaan ja tuntemaan pientä onnistumisen iloa.

Ehkä jatkossa yritän välillä unohtaa pinttyneet tavat ja opettelen valokuvaamisen perustan uudestaan. Satunnaiset onnistuneet räpsyt jäävät toki ottamatta, mutta räpsiä voi sitten pikkupokkarilla tarpeen vaatiessa. Niin viitseliäs en edelleenkään ole, että raahaisin järkkäriä kaikkialla mukana – joskus on parempi keskittyä itse tapahtumaan kuin sen ikuistamiseen.

Kirjoittaja on Harrastelija isolla hoolla.

Kuvauksissa ei vahingoitettu kissoja, kukkia tai moottoripyörää. Juotavat kyllä juotiin.