No niin, ja sitten olisi vuorossa Provinssirockin toinen osa! Ensimmäinen osahan on siis nähtävissä täällä.
Sunnuntai 19.6.
Heräiltiin Felinen kanssa aamupäivän auringossa lämpeävästä autosta (vastapainoksi viluiselle yölle sai aamulla herätä siihen että kylpi hiessä) joskus yhdentoista pintaan ja hengailtiin siinä rauhassa parisen tuntia. Festarialueella oltiin yhden maissa, siskon käväistestä bajamajassa mä pyörähdin teltassa kuuntelemassa pari biisiä Katri Helenaa. Vähän nauratti kun portille kävellessä pyörätiellä hengaili aikuisempaa kansaa pyörän tarakoilla ym. istuskellen, olivat ilmeisesti tulleet nauttimaan musiikkiannista siihen alueen ulkopuolelle. :)
Syy meidän “aikaiseen” saapumiseemme ei kuitenkaan ollut Katri Helena, vaan Saarilavalla esiintynyt Stella. Sää oli selkeästi lauantaita viileämpi, keikan aikana paistoi sekä aurinko että ripsutteli vettä. Keikasta jäi tosi hyvä mieli, koska Stella nyt sattuu olemaan ihana bändi. Ja miten mahtava ääni laulaja-Marjalla onkaan! Lopussa soittivat vielä suosikkini kesältä viiden vuoden takaa, Lumottu oli ehtinyt jo painua jonnekin mielen perukoille mutta muistui nyt taas mieleen.
Stellan lopettaessa toisella lavalla aloitti keikkansa Scandinavian Music Group, jota jäätiin hetkeksi kuuntelemaan. Päätettiin sitten lähteä käymään autolla, mistä suunnattiin kaupungille syömään. Amarillo osui sopivasti kohdalle, joten mentiin sinne. Otin vanhan suosikkini Chicken ‘Dillan, nyt oli kyllä viimeinen kerta. Olen ennenkin angstannut siitä kun muuttivat kyseisen annoksen huonompaan suuntaan (esim. hedelmäsalsa vaihdettiin coleslaw-salaattiin), mutta nyt oli tapahtunut kaiken huippu: quesadillan sisällä ei ollut sinihomejuustoa EIKÄ guacamolea! Coleslaw sentään oli vaihtunut parempaan salaatti + grillattu ananas -komboon, mutta noiden kahden täytteen puuttumista en voi antaa anteeksi.
Terkkuja Amarilloon, en tuu enää teille syömään!
Amarillo-reissun aikana oli vissiin vettä tullut taivaalta ihan kunnolla, ainakin joka paikassa näytti kovin vetiseltä, ja viiden hujakoilla kun palattiin takaisin festarialueelle alkoi taas sataa. Oli onneksi ihan ohimenevä kuuro, ja Volbeatin aloitettua keikkansa sai sadetakin jo laittaa syrjään. Volbeatin jälkeen seikkailtiin lavan edustalle odottamaan festarin huipennusta. Puoli yhdeksältä vihdoin Törnävä räjähti, kun lavalle asteli ensimmäistä kertaa Suomessa System of a Down!
Mä aloin kuunnella SOADia vuonna ’05, siihen samaan syyssyyn kun tajusin raskaamman musiikin hienouden Nightwishin ja Rammsteinin kanssa. Eniten on tullut soitettua Mezmerize/Hypnotize-linjaa ja vanhemmat albumit ovat jääneet vähemmälle, joskin Provinssin jälkeen Toxicity on viihtynyt soitossa yhä useammin. Olen surkea muistamaan biisien sanoja tai edes nimiä, mutta onneksi se ei estä keikalla jammailemasta mukana! Alkuun oltiin aika edessä, vaan oli meno niin hullua että siirryttiin suosiolla sivummas. Itse asiassa näkyvyys oli siitä parempi eikä kukaan hyppinyt varpaille.
System of a Down viihtyi lavalla yllättävän pitkään – keikka kesti ilman taukoja yli puolitoista tuntia! Suunniteltu lähtöaikataulu ei siis pitänyt alkuunkaan ja oltiin autolla vasta lähempänä yhtätoista. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettei olisi ehtinyt ottaa iloiset fillaroijat -kuvaa. Ei tosiaan ollut yhtään tyhmempi veto ottaa polkupyörät mukaan, paikasta toiseen liikkuminen sujui huomattavasti sutjakkaammin kuin aiempina Provinssi-kertoina kävellen. Ilkivaltaa fillarit eivät kokeneet, toisaalta jos joku olisi oikeasti vaivautunut katkaisemaan paksun kettingin ja sitten vielä rikkomaan pyörän oman lukon niin olisi filetsu kyllä varastettu ihan tarpeeseen. :D
Kotimatkaa ylläoleva otos kuvastaa täydellisesti, kesäilta oli semipimeä sateinen ja ja jutut välillä hyvinkin levottomia. Muuten olisi mennyt oikein kivasti, ellei olisi joutunut peltipoliisin kuvaamaksi (eiköhän sieltä se 85e rikesakko rapsahda vaikka miten yritin puolustella) ja eksynyt Porin ABC:lle. Oikeesti hei, miten valtatieltä voi lähteä ramppi ainoastaan toiseen suuntaan eikä missään ole selkeää kylttiä miten toiseen suuntaan pääsee?! Jos tavoitteena on päästä Turkuun niin ei Vaasan kyltti ei kauheesti lohduta.
Anyhow, oman festarikauteni avaus oli onnistunut ja Törnävällä tuli kuultua paljon vanhoja live-tuttuja kuin myös uusia kokemuksia. Loppuyhteenvetona Provinssirock ’11 lyhyesti ja ytimekkäästi:
Paras fiilis: Pendulum
Parhaat tehosteet: Viikate
Paras lopetus: Pariisin Kevät ja paperisade
Paras vanha tuttu: Stella
Ainutlaatuisin: System of a Down
Aurinkoisin: Jenni Vartiainen
(Kuvat © Feline ja Jose.)
PMMP – Veden varaan [2009]
2 kommenttia kirjoitukseen Viikonloppu Törnävällä, osa kaksi
23.7.2011 11:28
En tiennytkään, että sulla on vielä nykyäänkin tällainen blogi, jostain last.fm:stä sattumalta huomasin tänään :)
Oltiin Marjan kanssa myös Provinssissa lauantai ja sunnuntai, tuli bongattua teidät jostain kauempaa, mutta oli muka kiire johonkin, niin ei sitten ehtinyt tulla heittämään läppää :)
Pendulumin ja Systemin keikoilla oli kyllä huikea meininki. Ei todellakaan ollut hukkareissu, vaikka iltapäivän esiintyjistä ei kaikki ihan kolahtaneetkaan samalla voimalla.
24.7.2011 21:05
Joo onhan tämä tässä muutaman vuoden ehtinyt jo kulkea mukana. En mä taida vaan osata olla kirjoittamatta jotain blogia. :)
Hitsi ku ei sit törmätty sopivammin! Muistelin kyl sillon et olitte tulossa ja koitin kerranki kulkea silmät auki, muutama tuttu sentään tuli bongattua. Sen viikonlopun ottais uusiks anytime, SOAD ja Pendulum ja Viikate ja muut! Ei ole mikään muu festari tänä kesänä tarjonnut yhtä hyvää kattausta.