Silloin Taiteiden yö -torstaina oli vielä ihanan lämmin ilta, joten laitoin päälleni Raumalta löytyneen uuden ihastukseni. Busstop ei turhaan ole lempikauppani Raumalla: siellä se odotti alerekillä, kaunis Samujin sinikukertava mekko, -50% hintalapulla varustettuna. En ole kukkamekkotyttöjä enkä sinisestäkään välitä sen kummemmin, mutta Peacock II Dress tuntui jotenkin juuri oikealta.
Suurin haaveeni Samujilta on keväästä asti ollut Swallow Print Dress, jonka hihatonta versiota kävinkin jollain Helsingin reissulla hipelöimässä. Vaan ei raaskinut laittaa yli kahtasataa mekkoon ja sitten ne jo myytiinkin loppuun. Nettikaupasta saisi edelleen lintuja valkoisella sekä mintunvihreällä pohjavärillä ja vieläpä puoleen hintaan, mutta ei tätä kroppaa saisi ängettyä kokoon 34 mitenkään päin.
Nyt kun olen tutustunut kunnolla kukkamekkooni, en enää ajattele lintuja vaan iloitsen sinisestä kukka- ja pitsimerestä. Pidän mekon simppelistä mallista. Kevyt yläosa korostaa kapoista ylävartaloani, vyötärö löytyy oikealta paikaltaan ja väljä alaosa kadottaa lantion leveyden eikä reisien muhkuroistakaan tarvitse kantaa huolta (ei sillä että niin normaalisti edes tekisin, anteeksi vain kanssaihmiset). Helman pituus on tavallaan mummo, mutta virkistävä sellainen ainaisten minihameideni seassa.
En nykyään osta vaatetta, ellen jo heti sovituskopissa keksi sille useampaa yhdistelytapaa. Kukkamekon kuvittelin heti maihareiden kaveriksi syksyyn, nahkaliivikin voisi ehkä toimia. Mekko muuntuu hameeksi kun päälle heittää neuleen tai muun pitkähihaisen. Entäs sitten värikkäät sukkahousut, vaikkapa violetit! Ainoa jarru käytölle on tässä vaiheessa jokapäiväinen asia nimeltä polkupyörä, en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan luonnistuuko fillarointi mekko päällä.
Taiteiden yönä sinisessä mekossa ei vielä ollut yhtään syksyä. Olalla keikkui Mhannin Tomi, jalassa Vagabondin kiilakorkosandaalit. Aurinkolasit D&G, hopeiset sulkakorvikset Fashionology, kaulakoru Carnival Skulls, sormus Kalevalakoru sekä ranneketju H&M men. Hyvin samanlaisessa kokonaisuudessa juhlin pari päivää myöhemmin isoäitini syntymäpäivää, korut vain vaihtoon niin mekko on juhlakelpoinen!
(Kuvista kiitos S:lle.)
0 kommenttia kirjoitukseen Blue peacock