Rivi valkoisia irtoteepaketteja kiinnitti huomioni viime viikolla jättimarketin teehyllyn ääressä. Lähempi tarkastelu osoitti simppelit pakkaukset kuuluvan Nordqvistin valikoimaan, oletettavasti suhteellisen uusi setti kun ei netistäkään löytynyt mitään lisätietoja. Teelaaduilla oli mitä mahtavimpia nimiä – mm. IHQ, REPS, LOL – ja myös maut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia: vaahtokarkki, chili, jäätelö ym. Parin euron hinta ei sekään vähentänyt innostusta, todellakaan.
Arvoin hyvän tovin mikä maku pääsisi ensimmäisenä kokeiluun, vaikea valinta! Siinä sivussa juttelin erään tytön kanssa pitkät pätkät eri teemerkeistä ja -laaduista; hän oli vasta aloittelemassa teenjuontia ja kyseli neuvoja miten itse nautin teeni sekä vinkkejä mitkä maut ovat hyviä. Piristävä hetki muuten tylsän tavallisessa arki-illassa, ihmisten pitäisi kyllä useammin jutella ventovieraille!
Päätin lopulta heittäytyä vaaleanpunaiseen hattaraan ja mukaan lähti IHQ, vaahtokarkin aromilla maustettu musta tee. Teelehtien tuoksu on melkein jopa ällömakea, mutta yllättäen valmis juoma ei ole yhtään liian makea. Se ei oikeastaan ole edes kovin ihmeellinen, tuoksu on parempi kuin maku – vaikkei maussakaan siis mitään vikaa ole. Seuraavana tekisi mieli hankkia ehkäpä jäätelö- tai chiliteetä, kunhan vain ensin saisi kaapista yhden teepaketin tyhjäksi.
Vinkki turkulaisille teenystäville: päivittäistavarakaupoista paras teevalikoima on ehdottomasti Länkkärin Citymarketissa. Hyllykaupalla irtoteepaketteja, kivan loogisesti järjesteltynä sekä hinnat kohdallaan. Valinnanvaikeus on taattu!
5 kommenttia kirjoitukseen Ihq teekupillinen
14.9.2012 10:21
Ooh, näyttää hauskoilta!! Pitääkin suunnata Länkkäriin useammin.
Nordqvistilla on aiemminkin ollut mielenkiintoisia makuja (mm. Mustikkamuffinsi) mutta näitähän on pakko kokeilla! Kiitos vinkistä!!
-Elina-
14.9.2012 21:13
Ihania paketteja! Pakko varmaan ens kerralla kun käy jossain isommassa kaupassa kattoo josko täältäkin noita löytäis. Puoliso ei vaan taida tykätä, motkottaa että on jo ennestään liikaa erinäisiä teepussukoita, mutta pitäähän sitä olla valinnanvaraa.
Itekin vasta aloittelen teenjuontia, joten aiheesta saa kirjotella lisää.
16.9.2012 17:50
Näähän vaikuttaa hauskoilta ja aika jänniltä makuvaihtoehdoilta! Pitääpä käydä tarkistamassa lähimarketin hyllyt josko tänne Kymenlaaksoonkin olisi kyseisiä teemakuja jo eksynyt. :)
16.9.2012 19:41
uih, näyttää tosi kivoilta! pitää varmaan käydä tapojen vastaisesti Citymarketissa joku päivä ja hakea joku noista omaankin kaappiin :) ps. tule teelle joku ilta? :D
17.9.2012 22:22
Elina, oon tainnut sitä mustikkamuffinssia joskus maistaakin – tais olla valkoinen tee pohjalla? Pirkan vihreä tee -pussikokoelmassa on kans jotain mustikkaa yhtenä makuna ja siinä oli muitakin vähän erikoisempia.
LauraL, pitää vaan juoda enemmän! ;) Mä ostan uuden paketin usein siinä vaiheessa kun kaapista joku paketti tulee tyhjäksi. Toisaalta keittelen lähes päivittäin pannullisen tai parikin, ainakin jos on joku kylässä.
Suvi, kannattaa ehdottomasti kurkata teehyllylle aina silloin tällöin – jos vaikka on tullut jotain kivoja uutuuksia. :) Joskus tuossa keväällä Nordqvistilta tuli muutamaa erilaista Muumi-teelaatua hauskoilla nimillä varustettuna, sellainen voisi vaikka eksyä kauppakoriin seuraavaksi.
Sansu, no kyl vaan! Hihkase heti kun on teevarastot täytetty ni tuun testaamaan. :)