Melkein kuukausi näköjään siinä kesti ennen kuin sain työn alle tämän postauksen yhdestä kevään inspiroivimmasta tapahtumasta Turussa. Kymmenen lähiseudun nuoren suunnittelijan Rock’n Roses -muotinäytös järjestettiin Vimmassa huhtikuun viimeisenä perjantaina ja sisälsi nimensä mukaisesti rock-teeman erilaisia tulkintoja.
Desthea oli tapahtuman järjestäjäjoukoissa ja mulla oli tällä kertaa näppini pelissä ainoastaan taustascreenin verran. Julisteen graafisen ilmeen taso olikin aivan eri sfääreissä kuin mitä männä vuosina omissa käsissäni on syntynyt – parempi tosiaan jättää graafinen suunnittelu niille, jotka sen osaavat. ;) Ohjelma alkoi pirtsakalla tanssiesityksellä, jonka jälkeen lava täyttyi suunnittelijoiden upeista luomuksista.
JannikWear
Mustaa, nahkaa, hupullisia yläosia. Ihastuin erityisesti kolmannen kuvan paitaan, jossa oli nahkaa hupussa, kauluksessa sekä taskujen ympärillä.
Planet Star
Desthean mallisto ja sisko yhtenä mallina. Olin nähnyt osan vaatteista etukäteen ja näytöksessä jatkoin noiden mustien mekkojen, erityisesti kolmannen kuvan rimpsuversion, ihastelua. Myös iso mustavalkoinen kainalolaukku on upea.
CHARLie
Hauskoja neuletoppeja, jotka saavat aikaan halun tarttua puikkoihin itsekin. Enkä mä edes osaa neuloa!
Tetra Tuulia
Cyberhenkistä mustaa. Vyötärövyöt (vai lasketaankohan nuo jo korseteiksi) olivat mahtavia, varsinkin tuo nahkainen yksilö.
Noora Laine
Aah & oih tuo oikeanpuoleisen mekon nahkayläosa, mieletön! Tykkään muutenkin tuosta asuja yhdistävän kankaan jännästä kuviosta.
Muusa / Saija Vainio
Hempeää ja naisellista harvoin näkee mustana, vaan nytpä oli sitä tarjolla. Ihania nuo pitsiset selkäosat.
Joel Törrönen
Epäilemättä illan erikoisin setti: miesten alusvaatteita, joita esittelivät huppupäiset nukettajat. Lavalla tapahtui hetken aikaa niin paljon kaikkea ettei meinannut perässä pysyä. Peukku tälle!
Eos Clothing Design / Maarit Nieminen
Sitten vähän gootimpaa meininkiä: punaista, mustaa ja uskomattoman hienoja helmoja. Oma suosikkini oli ehdottomasti ekan kuvan viitta, jotain tuollaista kaipaisin oman vaatekaappini jatkoksi.
Anna Lahokoski
Lisää nahkaa, oi! Erityisen hurmaava ja huikea on tuo alemman rivin punamusta nahkaunelma.
Katri Vanhatalo
Viimeisessä setissä ihastusta aiheutti pitkä nahkatakki, oi että se on komea. Viininpunaisen hameen ympärille kasattu kokonaisuus on myös mun mieleen. Tulikin tuosta asusta mieleen, pitäisiköhän uskaltaa tänä kesänä kokeilla pitkiä helmoja..?
En olisi milloinkaan osannut aavistaa, että jokin muotitapahtuma voi olla näin inspiroiva läpi koko shown! Osa hurmiosta oli varmasti yleisen fiiliksen ansiota, sali oli täynnä ja tunnelma katossa. Ja sitten ne vaatteet, voi että miten kauniita kokonaisuuksia malleilla oli päällään. Olisin voinut saman tien ottaa ainakin puolet vaatteista omaan garderobiini, ja lisäksi päässä alkoi liikkua ideoita jo olemassa olevien juttujen tuunaamiseen. Pakko tässä on kohta opetella äiskän avustuksella ompelemaan… Nimim. Kouluvuotensa teknisissä töissä ollut
Ps. Tsekkaa myös näytöksen viralliset kuvat.
2 kommenttia kirjoitukseen Rock’n Roses
24.5.2013 20:32
Mulla on kans ajatuksena opetella ompeleen. Sain puoliskon äitin isän vaimon jäämistöstä ompelukoneen, pitäis vaan opetella käyttään sitä, itekin tosiaan teknisissä ollut niin ei oikein puikot ja neulat pysy hyppysissä. Tosin opettelin ihan ite virkkaan mattoo, sekin jäi kesken kun remppa alko, enää en edes taida muistaa mihin oon siinä jääny. On se kumma kun äiti ja sen äiti on osaavia noissa rättikässy hommissa, mutta mulle ei ole enää sitä taitoa periytyny. Ilmeisesti vaatii raakaa harjoittelua mun kohdalla.
Pakko kysyä: mites meni seinän levytys ja mikä olis sen kuplivan seinän kohtalo?
24.5.2013 21:52
Sama juttu täällä! Äiti ja sen äiti osaavat tehdä vaikka mitä käsityön saralla, ite osaan just ja just parsia reiän sukasta sekä kiinnittää irronneen napin. Ei vissiin tule geeneissä ne taidot.
Rempasta saa aina kysyä! :) Väliseinästä tuli hieno, kyl toi mun äijeli vaan osaa. Ensin tehtiin runko sellasista peltirangoista ja siihen sit iskettiin Gyproc-levyt kiinni. Osa levyistä vähän valahti kiinnitysvaiheessa ja yläreunaan jäi enemmän rakoa kuin alas, mutta ei sillä toisaalta väliä kun siellä on listat kumminkin. Työhuoneen puoleinen seinä on itse asiassa vieläkin vähän vaiheessa, eka pohjamaali vedetty ja vielä pitäis vähän tasoittaa kuoppia. Kupliva seinä on ennallaan, ei olla viitsitty sotkea eteistä kun siellä on tällä hetkellä tavaraa säilytyksessä…
Näitä remppajuttuja olis kiva avata blogiin ihan kuvien kanssa, vaan millon saisin aikaiseksi. Kesälomalla ehkä? Tää remppa on kestänyt jo sellasen ikuisuuden, että puolet asioista on varmaan jo unohtunut. :P