Se on syyskuun puoliväli! Vaikka päivisin saattaa olla hyvinkin lämmintä, on ihanaa huomata että syksy on ihan oikeasti saapunut. Heinä-elokuun läkähdyttävien helteiden jälkeen on elämä ollut niin paljon helpompaa, kun voi taas keskittyä muuhunkin kuin pyyhkimään hikikarpaloita otsalta. NOSH-kuviot ovat kahmaisseet valtavasti aikaani normaalielämän ohella, joten blogi pyörinee ainakin hetken vielä hieman puoliteholla. Kovasti tänne kyllä kaipaan ja ideoita olisi läjäpäin, mutta yhden postauksen tekeminen vie aivan tuhottomasti aikaa eikä sitä just nyt ole yhtään ylimääräistä. :/ Tai ehkä se on kiinni priorisoinnista – ja mä olen edelleen mestari pomppimaan epäolennaisuuksiin kesken kaiken…
Tämän vuoden Habitare on parhaillaan käynnissä ja koska itse olen suuntaamassa Helsinkiin vasta viimeisenä messupäivänä eli huomenna sunnuntaina, päätin kurkata mitä kameraan tallentui viime vuonna; kyseinen reissu kun lopulta jäi loppusyksyn vauvakuplassa kokonaan käsittelemättä. Mullahan oli silloin raskausviikkoja 40+3, ihan hyvin siis vedetty messupäivä automatkoineen pari tuntia per suunta. :D Muistan kotimatkan loppupuolella miettineeni ihan tosissaan tulisiko yöllä lähtö synnärille, mutta pari päivää siinä kuitenkin sitten vielä meni.
Voi mikä pikku pirpana esikoinen on ollut vuosi sitten! Käsittämätöntä miten paljon lapsen kehityksessä tapahtuu ihan vain vuodessa – nyt typy on jo varsin tomera reilu 3,5-vuotias, joka osaa vaikka mitä ja hänen kanssaan elo on muuttunut varsin erilaiseksi. Viime vuoden Habitaressa yksi kiintoisimmista osastoista oli Signals-trendinäyttely ja se on ehdottomasti yksi must see -osasto myös huomenna. 2017 puhuttiin mm. optimismista, läsnä olemisesta ja yrittämisestä; saa nähdä mitä kaikkea tämän vuoden näyttely pitää sisällään.
Teresa Eloranta ja Saila Ruohonen (XAMK) | Riku Toivonen: Pikku-Taneli ja Iso-Taneli (Protoshop)
Uudet ideat ja innovaatiot ovat myös aina mielenkiintoisia, mahtavaa miten joillain on taito kehittää uutta ja innostavaa. Itse tunnun jumittavan kaikessa sisustukseen liittyvässä, kun tyylillisesti taloomme ei istu oikein mikään enkä löydä sitä punaista lankaa, jota lähtisin seuraamaan. Sisustuksemme on tällä hetkellä läjä kivoja huonekaluja, joista osa ärsyttää suunnattomasti ja osalle en vain keksi käyttötarkoitusta. Huomaa kyllä hyvin miten vuosia kerrostalossa suht pienissä neliöissä asuneena on sisustusta todella hankala saada sovitettua omakotitaloon, ainakin kun puitteiden aikakausi on täysin eri.
Erin Turkoglu: Kivi -astiat
Olen alkanut haaveilla, että myisimme kaiken pois ja sen jälkeen voisi miettiä puhtaalta pöydältä mikä oikeasti miellyttää ja mille on tarve. Jonkun olen joskus kuullut näin tekevänkin: luopuvan kaikesta ja sitten hiljalleen hankkivan tilalle just ne oikeat jutut. Mutta miten ihmeessä me lapsiperheessä pärjäisimme esimerkiksi ilman sohvaa? Vanhasta sohvastamme tuskin saisi myydessä paria satalappusta enempää ja pitkään haaveilemani Hakolan sohva maksaa reilu kymmenen kertaa enemmän. Sama koskee suunnilleen kaikkea muutakin, esim. tv-tasosta voisi myydessä ehkä saada jokusen kympin ja uuteen pitäisi laittaa kolminumeroinen summa. Aika paljon saisi siis olla säästöjä käytettävänä, jotta tällainen operaatio onnistuisi koko sisustuksen (tai vaikka edes 50 %) suhteen. Myyminen tuntuu muutenkin nykyään olevan ihan tuskaa, sulle kukaan ei halua maksaa mitään mutta itse kun olet käytettyä ostamassa niin täytyy maksaa ainakin tuplat…
Eeva Väyrynen: RAKO-yrttiseinä | Muoto2: Turn -hyllyt
Eniten varmasti rassaa se oman tyylin puute; miltä oikein haluaisin meillä näyttävän? Useimmiten ihastun yksityiskohtiin, vähän tuolta ja vähän sieltä, mutta kokonaiskuva jää hämärään. Vaikka superminimalistiset skandikodit näyttävät ihanan seesteisiltä, musta ei olisi ikinä sellaiseen. Tykkään sinänsä selkeydestä ja vähästä tavaramäärästä, mutta olen kuitenkin ennemmin boheemin suuntaan taipuva. Tämän vuoden puolella olen selaillut sisustusjuttuja varmaan enemmän kuin koskaan ennen ja keväällä se kunnon kolahdus tapahtui, kun bongasin jostain termin scandiboho. Oli jännittävää selata kuvia, joista 99 % sisälsi täsmälleen omaan makuuni olevia sisustusratkaisuja. Silloin tuntui ekan kerran, että hei ehkä mäkin vielä löydän sen meille passelin tien.
Elina Ulvio: kääntyvät peilit ja valot
No, kuten todettu – työsarkaa riittää kyllä vielä. Mielessä kytee ideoita ja erityisesti Instagram on pullollaan inspiraatiota, mutta kotihoidontuki ei varsinaisesti ole paras elämänvaihe tehdä kovin suuria sisustusmuutoksia ja kalustehankintoja. :P Varsinkin kun haluaisi satsata kerralla kunnolliseen, tukea suomalaista muotoilua jne. Asiaa vaikeuttaa ailahtelevaisuuteni, minkä takia en osaa tai uskalla tehdä mitään päätöksiä, kun hetken päästä käännänkin taas kelkkani. Mutta ehkä kun pohjan saa kuntoon niin helpottaa? Paitsi että meillä se pohja on lasikuitutapetti meets 50 shades of brown, niin en oikein tiedä milloin ylipäänsä pääsee sitä pohjaa parantelemaan. Jokunen tunika poiki… eikun leggareineen pitäisi saada myytyä ensin. :D Vaan nyt unille, jotta jaksaa huomenna inspiroitua Habitaressa. Ihanaa syyskuuta ja palataan taas!
2 kommenttia kirjoitukseen Voispa myydä kaiken pois
Kati
16.9.2018 21:43
Ai että, lasikuitutapetti meets 50 shades of brown on kyllä varsin osuva kuvaus myös meidän tulevaan torppaan :D En oo vielä uskaltanu ehottaa että josko kuitenki tapetoitas makkari ennen muuttoa… onhan se helpompaa kun ei oo tavaroita edessä. Mutta vastauksen epäilen olevan jotain järkyttyneen ja tyrmistyneen välimaastosta.
Jose
30.9.2018 22:43
Meillä on huonejärjestys vaihtunut jo muutamaan otteeseen (viimeksi eilen…) niin ihan hyvä ettei muuton yhteydessä tehty edes mitään pintaremppaa. :’D Tarvii nyt eka saada huoneiden toiminnallisuudet kohdilleen, sen jälkeen voi sit harkita vähän jotain pintojen ehostamista. Tavallaan olen jo – yllättävää kyllä – tottunut lasikuitutapetteihin eikä ne enää häiritse niin paljoa, tai ehkä on monia muita asioita kun häiritsee enemmän. :P