Tästähän näyttäisi melkein olevan tulossa jokakeväinen tapa, mutta niin houkuttelevia kuvia jälleen lätkäistiin silmieni eteen Vagabondin fb-sivulta, etten malttanut olla jakamatta näitä myös blogin puolella. Viime päivät ovat pakkasasteista ja talvitakista huolimatta menneet omalta osaltani niin keväisissä fiiliksissä että! Ajatukset ovat täysin jo kuivissa ja puhtaissa kaduissa, Marimekko-Conseissa, prätkäkaudessa, melkein hellepäivissä asti… Niin ja tietysti siinä elämäni ensimmäisessä täyspitkässä kesälomassa. Ahh!
Yksi pari keltaisia sandaaleita tänne, kiitos.
Kevään ja kesän muoti tänä vuonna on ylipäänsä mielestäni aivan mielettömän inspiroivaa, epäilemättä kirkkaiden värien ansiosta. Kaupat ovat pullollaan räiskyvää keltaista, punaista, sinistä, vihreää, oranssia – you name it. Lisäksi näiden rinnalla on vielä mm. mintunvihreää, persikkaa ja syvän vaaleanpunaista, oikein kunnon karkkivärejä. Vaikka olenkin koittanut viedä vaatekaappini sisältöä värittömämpään (ja näin ollen helpommin yhdisteltävään) suuntaan, värien kirjo miellyttää silmää erittäin paljon.
Värien lisäksi olen alkanut viehättyä vaaleista sävyistä, mitä ei ole tapahtunut ehkä koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi tuo yllä olevan kuvan stailaus on kerrassaan ihana, kesäistä ja kevyttä – ja vaaleaa. En kyllä tiedä miten mahtaisi vaaleus toimia oman kroppani peittona, olen nimittäin kalmankalpea kalkkuna läpi kesän enkä suinkaan kauniisti paahtunut kuten kuvan neito. Ei sillä, en edes tykkää lojua auringossa enkä oikein purkkirusketuksestakaan välitä, solariumiin en suostuisi menemään vaikka maksettaisiin. Joten kalkkuna it is.
Pastellivärit eivät edelleenkään kuulu suosikkeihini, mutta jokin tuossa possunpunaiset housut & tossut yhdistelmässä kiehtoo. Mintunvihreää voisin kyllä harkita, kokeiltiin erään kerran Mian kanssa Cubuksen minttujäätelöhousuja ja olihan ne aika herkut. Vähän ehkä sävy oli liian haalea, mutta jos sellainen sopiva minttu löytyisi oikeassa vaatekappaleessa niin saattaisin jopa harkita. Noin muuten tyydyn toistaiseksi ihastelemaan vahvoja värejä mainoksissa ja kauppojen rekeillä, ostan vain sellaista mikä kestää sitten muotikauden loputtuakin.
Siinä missä naisille on tarjolla herkullisia karkkikorkoja, miesten kengät ovat hillityissä mutta kauniissa väreissä. Kuvan sävyistä huolisin minkä tahansa omiin jalkoihini, merensiniset herrainkengät esimerkiksi olisivat enemmän kuin tervetulleet kevätgarderobiini. Kesä tule jo!
(Kuvat: Vagabond)
2 kommenttia kirjoitukseen Vagabondin kevät/kesä 2012
9.3.2012 08:51
Minulla on hirveä into ostaa uudet Iron Fist -kengät. Rakastuin viime vuonna ostamiini kallokenkiin. :) En vain viitsi vielä tehdä tilausta, jotta paketti ei kökötä postissa koko loman ajan. Enkä osaa edes päättää mitä kengistä laittaisin pakettiin, kun suosikkivaihtoehtoja on nyt useampia.
Saisinkohan joskus ne aidot Conversetkin…
Hauskaa viikonloppua! Rentoudu! :)
11.3.2012 12:13
Mä tilasin just yhet Iron Fistit, kun osa malleista oli Brandoksella -20% ja mukana kamppiksessa supersymppikset kiilakorot. Oi kesä, tule jo! :)
Conseja voin kyllä suositella, vaikka ne maksaakin enemmän kuin halpiskopiot niin kestävät pitempään käytössä ainakin omiin kokemuksiini perustuen.