Perjantainen vapaapäivä mahdollisti vaipumisen viikonlopuksi internet-horrokseen: en käynyt muutamaan päivään koneen ääressä kuin pikaisesti kääntymässä. Siksi myös edellisviikonlopun tarinointi Tampereen reissusta ja kesän avanneesta YleXPopista on jäänyt tekemättä, siispä korjataan se tässä ja nyt. Kuvat saa isommaksi, klik klik.
Lähdin kesän virallisena ensimmäisenä päivänä töiden jälkeen ajelemaan kohti Tampesteria ja majapaikkaani Akkikin luona. Ilta vierähti leppoisasti hengaillen Akkikin ja Onnin kanssa, ei tehty mitään sen ihmeempää mutta eipä väsynyt perjantai-ilta sellaista kaivannutkaan. Yöunien jälkeen lauantaina käytiin viemässä Onni hoitoon, heitettiin auto takaisin kotiin ja hypättiin bussin matkaan kohti kaupunkia.
Sää ei ollut mitä parhain, mutta ensin tunnelmaa lämmitti Pariisin Kevät ja sen jälkeen Elokuu. Keskustorilla oli ihan mukavasti porukkaa, aurinkoinen ja lämmin keli olisi varmasti tuplannut kuuntelijamäärän. Elokuun keikan loppupuolella siskolta tuli viestiä että ovat T:n kanssa kaupungissa, joten treffattiin ne ja mentiin murkinoimaan Gringos Locosiin. Sieltä saa muuten ihan älyttömän herkkua guacamolea, suosittelen! Mahat täynnä hipsittiin jälleen Keskustorille, jossa lavalle nousi iltapäivän viimeisenä Happoradio. Ja tulihan se aurinkokin hetkeksi esiin, suunnilleen siinä viimeisen kappaleen kohdalla.
Kaupungista suuntasimme takaisin Akkikin, P:n ja Onnin residenssiin, jonne myös Feline ja T kotvan kuluttua päätyivät. Onni oli yökylässä, joten otimme ilon irti: saunoimme, joimme skumppaa (siis ihan oikeeta samppanjaa!) ja söimme isäntäväen kokkaamaa loistosapuskaa. Parempi etten muistele sitä sen tarkemmin, tulee pian nälkä… Hyvää oli joka tapauksessa, sekä ruoka että seura! Akkikin voitto-samppanja oli ihan hyvää, mutta mietittiin siinä ettei se kovinkaan kummoisempi ollut kuin joku hyvä peruskuohari. Tulipahan kuitenkin maistettua.
Sunnuntaina nukuimme pitkään ja Onnin tultua iltapäivällä lähdimme vielä American Dineriin syömään. Maistoin ensimmäistä kertaa puljun kasvisburgeria, Spicy cheese vegi burger extra-avokadolla. Aivan uskomattoman hyvä setti! Paras kasvisburgeri mitä olen maistanut, sanoisin. Jälkiruuan (B&J’s jätskiä, perus) jälkeen olikin sitten aika sanoa heihei Tampereelle ja ihanille ystäville, onneksi kohta nähdään taas! ♥
3 kommenttia kirjoitukseen Tampere ja YleXPop
12.6.2012 20:40
Pitäiskin käydä taas Gringos Locosissa, on hetki vierähtäny viime visiitistä.
Joo keli tais olla huono, mutta eipä haitannu kun töissä taisin nuokin päivät viettää :)
12.6.2012 22:45
Näistä sun postauksista tulee aina hirvee nälkä… :–D
13.6.2012 23:39
LauraL, samma här! Kerran aiemmin olin muistaakseni käynyt, oliskohan joskus viisi vuotta sitten. :) Oli siis jo aikakin käydä uudestaan!
Desthea, o-ou… sorry! :D