{ Arkisto } 2009

No niin, nyt vihdoin pienimuotoinen katsaus Ruisrockiin mun osalta. Tarkoitus oli lauantaina lähteä ajoissa Ruissalon suuntaan, mutta edellisen TJ0-illan Klubi-reissun seurauksena oli sen verran heikko olo, että lähtö vähän venähti. Stella valitettavasti missattiin, täytyy mennä katsomaan sitä jonnekin muualle joku kerta siis. Festarivaatetusta koristi tietysti Ohi on -tarrat, mun pikkutarra tosin putosi jo alkumetreillä.

Ennen lähtöä ei pahemmin ehditty mitään syödä, joten matkalla käytiin kaupan kautta hakemassa evästä. Patonki ja kebakot katosivat sitten parempiin suihin Reginan keikkaa kuunnellessa. Lähtiessä vielä keli oli semilämmin, mutta iltapäivällä aurinko joutui väistymään sadepilvien tieltä ja ilma viileni turhan paljon. Enkä mä tietystikään ollut tajunnut ottaa mukaan jotain ihan oikeasti lämmintä vaatetta, nimimerkillä vietin koko illan sukkahousuissa… Shortsien kanssa toki, mutta eivät ne kamalasti lämmitä.

Eppu Normaalia kuunneltiin jonkin aikaa, vaikkei kulta enkä mäkään kyseisestä poppoosta sen kummemmin välitä. Samaan aikaan ei kuitenkaan ollut mitään mielekkäämpää tekemistä, joten nurmikolla rötvääminen sai kelvata. Le Corps Mince de Françoisen ja Egotripin jälkeen jäätiin Rantalavan tienoille, jossa mun mielestä esiintyi lauantain parhaat bändit. Kulta kyllästyi sateiseen meininkiin jo ennen kahdeksaa ja lähti toisen meidän porukan pojan kanssa kotiin, joten Tehosekoittimen keikka jammailtiin naiskersanttien kesken. Ehkä noin puoliväliin keikkaa tuli vettä taivaalta, mutta sitten aurinko yhtäkkiä tuli esiin – ja fiilis senkun nousi.

Maa alkoi rannassa muuttua suhteellisen mutaiseksi, mutta sekös olisi menoa haitannut. Tehosekoitin katsottiin kokonaan, minkä jälkeen käytiin kuuntelemassa In Flamesia muutaman biisin verran. Sen jälkeen jälleen Rantalavan maisemiin, kun esiintymisvuoroon tuli yksi pitkäaikaisista suosikeistani eli The Sounds. Kuuntelin keikasta sekä alkua että loppua, välissä kävin pitämässä kaveria kädestä kiinni nännilävistysoperaation verran. ;) Loppuillasta tuli kuunneltua vielä vähän Kotiteollisuutta ja vähän Mewiä, ennen kuin lähdettiin kävelemään pois Ruissalosta.

Rouvat kersantit Tehiksen keikalla vastaostetut, ihkut niittirannekkeet käsissä.

Sunnuntaiaamulla olo oli huomattavasti parempi kuin edellisenä aamuna, onneksi. Väsymys kuitenkin oli hurja, vaikka nukuttiin puolillepäivin saakka. Iltapäivällä olin Turun kesäteatterissa katsomassa Kolme muskettisoturia, mukana oli meidän perhe siskon poikkiksen kera. Ihan hauska näytelmä oli, kannattaa mennä katsomaan mikäli Turun suunnalla sattuu liikuskelemaan.

Eilen illalla ajettiin kullan kanssa mun kotikotiin, jossa päästiin saunaan ja uimaan. Uima-altaan 19-asteinen vesi tuntui juuri sopivan vilpoiselta väsähtäneeseen oloon. Tänään ei tehty mitään kummempia, kunhan lojuttiin ja vähän auteltiin äitin puutarhahommissa. Huomenna aloitan kiivaan työnhakurumban: alkuun hakemukset kaikkiin mahdollisiin rekryfirmoihin ja muihin mahdollisiin, ehkä myös mahdottomiin. Ja sitten pitämään peukkuja, että jotain duunia löytyisi.

Róisín Murphy – Ruby Blue [2005]

Jälleen kerran tuli todistettua eräs huhu vääräksi: II/08 kotiutui sittenkin. Tosiaan, nyt on ohi 362 vrk vapaaehtoista palvelusta! Vaikka viimeistä viikkoa oli odottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan, oli fiilis kuitenkin suhteellisen haikea. Tavaroiden pakkaamiset sekä niiden palautukset tuntuivat kummallisilta – varsinkin se viimeinen palautus, joka tehtiin tietysti siviilit päällä. Ei oikein pysty vieläkään käsittämään sitä, ettei ihan oikeasti tarvitse enää mennä takaisin.

Ehdin vielä viimeisellä viikolla päivittää sekä hihamerkin että kummankin maastotakin nappulat oikeiksi. Olihan se aika hitsin siistiä, kun oli yksi kulma enemmän. Ihan eri fiilis! :) Hienointa varmasti oli tunne, että oli palvelusaikana onnistunut jossain. Samaa osoitti myös sotilaspassi, mikä sai vieläkin leveämmän hymyn kasvoille. Ehkä mä hiljalleen opin, ettei mun tarvitse olla paras – koska sitä tuskin tulen ikinä olemaan missään asiassa. Riittää, että on hyvä.

Takana on kaiken kaikkiaan aivan mahtava vuosi, josta kiitokset kuuluu enimmäkseen kaikille niille ihmisille, jotka tekivät palvelusajasta siedettävän – ja välillä ehkä vähän sietämättömänkin. ;) Reservin kersantti Pietilä kiittää ja kuittaa! Niin ja toivoo tietysti, että joskus vielä törmätään.

Nyt vapauden koittaessa seuraava askel on työelämään siirtyminen, kunhan vain sopivaa duunia jostain löytyisi. Työnhaun lomassa aion vihdoin saada tehtyä sellaisia webbiprojekteja, jotka ovat olleet työn alla kuukauden jos toisenkin. Osa omista projekteista taitaa olla useamman vuoden juttuja… Ups. Uusiakin projekteja otetaan toki vastaan! Mikäli tänne blogiin sattuu joku websuunnittelijaa kaipaava eksymään, niin viestiä voi heittää osoitteeseen jose miuku paperinukke piste net.

Viime yöt ovat olleet suht vähäunisia, kiitos TJ0-illan sekä Ruisrockin. Tuohon bileyspuoleen palaan paremmalla ajalla (kuvien kera tottakai), seuraavaksi taidan hipsaista nukkumaan univelkoja pois. Jossain vaiheessa voisin myös kirjoitella armeijavuodesta kokonaisuutena, kunhan tämä siviilielämä tästä lähtee rullaamaan ja saa ehkä vähän kasattua ajatuksiakin. Nyt hyvät yöt ja ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

Coldplay – X&Y [2005]

Viime viikolla kuulemani huhu piti kuin pitikin paikkansa: mut todella oli ylennetty juhannusaattona kersantiksi. Kyllähän sitä alkuun elätteli toivoa asiasta, mutta kevään mittaan ylenemismahdollisuus alkoi tuntua koko ajan pienemmältä. Loppusodassa viimeistään oli sellainen fiilis, että taitaa jäädä kolmas kulmarauta saamatta – mutta toisin lopulta kävi. Oli hullua, kun eilen lomilta tullessa joka toinen onnitteli, vaikken itse edes osannut pitää asiaa totena. Aamulla sitten mulle lykättiin käteen kersanttiversio passikuvista ja vielä kun kävin yksikköupseerin juttusilla, niin pakkohan se oli uskoa. :)

Tänään palautettiin ensimmäinen säkillinen varusteita, mm. taisteluvyölle ja sirpaleliiville sai sanoa hyvästit. Huomenna on toinen varuspalautus (sisältää mm. palveluspuvun) ja ehkä kaikista paras osa: tväl-materiaalin (mm. ase!) palautus. Rynkyn kanssa on välillä eletty niin tiivistä elämää, että pariin otteeseen olisi tehnyt mieli heivata kyseinen kapistus pitkälle metsään…

Nyt suihkuun ja sen jälkeen vielä katsomaan Gossip Girl ennen nukkumaan menoa. Täytyy myöntää, että nyt alkaa aamuja olla todella vähän! Huomisiltana on TJ2-ilta sotkussa, seuraava ilta onkin sitten jo viimeinen. Outoa ja ehkä vähän pelottavaakin, mutta ihan pirun hienoa.

Vajaan kahden viikon loma alkaa lähestyä loppuaan, illalla suuntaan takaisin Säkylään – viimeistä kertaa. Jäljellä on neljä palveluspäivää, sisältäen pääasiassa varusteiden palautuksia ym. kotiuttamisjuttuja. Tuntuu ihan uskomattomalta! Vielä muutama kuukausi sitten tuntui kuin heinäkuun kolmas ei ikinä koittaisi… Ja nyt kuitenkin miettii, että eihän siitä palvelukseen astumisesta ole kulunut vasta kuin hetki?! Vuosi meni loppujen lopuksi aikamoisella vauhdilla.

Tätä viikkoa ja kotiutumista olen odottanut jo kuukausia, kevätpuoli kun oli henkisesti paljon niin P-kautta kuin AUK-aikaakin raskaampaa. Mun mielestä siis, palvelustovereista en osaa sanoa. Kaikesta ärsytyksestä ja pois haluamisesta huolimatta olo on nyt jokseenkin tyhjä. Säkylästä lähteminen ei ole haikeaa, siellä mun kanssa olleiden ihmisten “katoaminen” on. Toivottavasti inttikavereita tulee nähtyä palveluksen jälkeenkin, edes joskus sattumalta jossain. Pakko todeta tässä kohtaa, että Naamakirja on oikeastaan aika hitsin kätevä systeemi.

Seuraavaksi painun suihkuun, sitten vaihdan inttikuteet päälle. Siviilivaatekerta lomakassiin ja olen valmis lähtemään. Mennään kullan kanssa autolla (kulta kun kotiutuu jo huomenna), käydään kummankin kotikotona vielä ennen Säkylään lähtöä.

Yllä mun tämän kesän addiktio: Maraboun kesäsuklaa eli suklaa mansikkahipuilla. Ehkä ainut suklaa, jota voisin syödä levyllisen päivässä. Aivan järjettömän hyvää siis, kannattaa maistaa!

Placebo – Battle For The Sun [2009]

Pikainen päivitys ennen kuin lähden kyläilemään ystäväni Sansun luokse. Oltiin eilen kullan kanssa mun kotikotona, keli oli niin mahtavan aurinkoinen että oli ihan pakko päästä uimaan. Altaassa pulikoidessa tuli samalla kokeiltua vihdoin ja viimein digipokkarini vesikestävyys, tuntui muuten aika friikiltä alkuun laittaa digikamera veden alle! Ihan hauskoja otoksia muistikortille tallentui, kulta vain huokaili sitä kun en edes uimassa malta olla ilman kameraa. :)

Kuvaamisen jälkeen annoin kameran kuivua useamman tunnin. Muutama pieni vesipisara patteri-/muistikorttiluukun alle oli tiivisteistä huolimatta päässyt, mutta hyvin näyttää kamera edelleen pelittävän. Käyttöohjeissa taisi lukea, että vedessä käytettäessä tiivisteet pitäisi uusia kerran vuodessa – täytyykin joku kerta käydä jostain kysymässä, miten tällainen onnistuu ja paljonko operaatiolla on hintaa.

Eilisen uinnin jälkeen olo oli mitä parhain, en edes muistanut miten kivaa uiminen ja sukeltelu on. Vaikkakaan en ole koskaan osannut sukeltaa ilman, että pidän nenästä kiinni… Hitsi kun vain jaksaisi enemmän uiskennella, hauskuuden sivussa tulisi myös liikuntaa ihan huomaamatta.

Astrid Swan – Spartan Picnic [2008]