Tyttäremme vauvavuoden ajan pidin kuukausitasolla kirjaa kehitys- ym. vaiheista ja samanlaista settiä halusin jatkaa seuraavanakin vuonna. Alkujaan ajatuksena oli tehdä katsaus kolmen kuukauden välein, mutta kaikessa tohinassa homma päätyi puolivuotiskatsauksiin. Arki tuntuu niin älyttömän kiireiseltä nykyään eikä ripeämpään tahtiin vain kykene venymään – onhan tämäkin postaus antanut odottaa itseään jo parisen kuukautta. Kuva kuitenkin on otettu oikeana ajankohtana ja listauksessa pyrin keskittymään ajalle ennen päiväkodin aloitusta (1 v 6,5 kk iässä).
Huvipuistopäivän asu: frillamekko – Gugguu, leggarit – Seppälä, sandaalit – Lindex.
Tytär 1,5 v.
- On tomera taapero, joka varmasti ilmoittaa kun joku asia ei mene hänen mielensä mukaan. Touhuaa ja häärää kotioloissa koko ajan kaikkea, muualla on alkuun hieman varautunut ja hetken kuluttua täysillä mukana. Hitaasti lämpeävä, voisi ehkäpä sanoa.
- Rakastaa kotitöitä, on kyse sitten pyykkien laittamisesta, tiskikoneen tyhjentämisestä tai pöydän/lattian pyyhkimisestä.
- Tykkää edelleen lukemisesta, lempikirjoja ovat mm. Nallen iltapuuhat, Kuka on piilossa metsässä? sekä Aino-Maija Metsolan ihana Värit.
- Myös piirtäminen on kivaa, erityisesti äidin datauspisteen ääressä kun siinä voi sopivasti istua sohvan käsinojalla.
- Oppi maaliskuussa laskemaan itse liukumäkeä (mahallaan jalat edellä), helppoa kuin heinänteko kun sai hetken katsoa muutaman kuukauden vanhemmalta kaverilta mallia. Välillä yrittää mennä istualteen, mutta siinä monesti tasapaino tahtoo vähän pettää.
- Liukumäkien lisäksi pitää keinumisesta ja hiekkakakkujen tekemisestä. Parasta on, kun joku muu tekee kakut ja mukelo saa lyyskätä ne yksi toisensa jälkeen.
- Muoviset keittiövälineet ovat olleet pop, toimivat myös kivasti kylpyleluina. Leikkiaikaa ovat saaneet paljon myös mm. Brion palikkaukkeli, nuppipalapelit sekä kaikki mahdolliset kärryt, joiden kyytiin saa laitettua tavaroita.
- Harrasti kevään naperosirkusta äidin kanssa. Ilmoittauduimme aluksi vauvasirkukseen, mutta se tuntui parin kerran jälkeen turhan simppeliltä, joten siirryimme sitten naperoihin. Tyttö tykkää erityisesti kaikenlaisista temppuradoista, joissa saa vähän kiipeillä ja tasapainoilla.
- Lähti kävelemään reipas viikko 1-vuotissynttäreidensä jälkeen. Äiti oli illan poissa eikä isä hihkunut yhtä kovaa, niin siinä kelpasi opetella rauhassa kävelemään. :) Sen jälkeen kävelytaito kehittyi nopeasti eikä likka pahemmin jaksanut enää konttailla. Juoksuksi askellus vauhdittui lähes huomaamatta 1 v 3 kk paikkeilla.
- Ei kauheasti puhu mitään, selkeitä sanoja ei ennen päiväkodin aloitusta tullut kuin ehkä kerran paukautettu kissa. Enimmäkseen tyttö vain mölisee, ainoat selkeämmät ovat nam nam ja Bap-paa (eli Barbi).
- Toisen ikävuoden alkupuoliskolla nukkuminen oli huonoa ja yöt aivan järkyttäviä. Aloin itse olla todella loppu katkonaisten öiden takia ja meillä kävi neuvolan perhetyöntekijäkin pari kertaa juttelemassa, kunnes yhtäkkiä homma lähti sujumaan. Toki vieläkin yöherätyksiä on välillä, mutta pääsääntöisesti yöt menevät suhteellisen kivuttomasti.
- Nukkui päiväunet pääsiäiseen asti ulkona parvekkeella, sitten rattaissa sisällä ja lopulta omassa tai meidän sängyssä. Päikkäreiden määrä vakiintui yksiin aika pian synttäreiden jälkeen.
- Nukahtaminen on aikamoista säheltämistä ja häsläämistä edelleen, iltasatujen jälkeen menee välillä yli tuntikin ennen kuin lapsi on unessa. Pois sängyn vierestä ei kuitenkaan voi lähteä, muuten tuloksena on hysteeristä itkua. Pinnasängyn laita jätettiin alempaan asentoon, kun erään kerran pimu onnistui kiipeämään sängystä pois itse.
- Imetys loppui tasan 1 v 2 kk iässä. Päivän ainoa imetyskerta oli vakiintunut iltaan eikä tyttö tuntunut sitä mitenkään kaipaavan, toki tuli paikalle kun kysyi. Tuumailin sitten että turha väkisin jatkaa, syliin pääsee joka tapauksessa milloin tahansa, eikä neiti kertaakaan lopetuksen jälkeen pyytänyt tissille tai mitään.
- Ruuan suhteen on aika nirso eikä koskaan tiedä mikä kelpaa milloinkin. Leipää ja jugurttia (kaura- tai tavallinen tai Yosat) syö yleensä aina, puuroakin useimmiten. Lämpimistä ruuista parhaiten menee spagetti, sen sijaan perunat ja kasvikset jäävät monesti lautaselle. Makeita juttuja on maistanut lähinnä juhlissa yms., pieni pala kakkua tai muuta vastaavaa. Hedelmät olivat suurta herkkua aiemmin, mutta kesällä ei oikein nekään tahtoneet upota.
- Alkoi itse lusikoida puuron suuhunsa 1 v 2 kk iässä ja oppi yllättävän äkkiä käyttämään lusikkaa suht tehokkaasti. Pian isän kotipäivien alkamisen jälkeen (eli noin 1 v 5 kk iässä) handlasi myös tavallisesta mukista juomisen ja vähän myöhemmin haarukan käytön.
- Vietti kesän isin kanssa kotosalla, kun äiti palasi kesäkuun alussa työelämään. Tämä selvästi lähensi isän ja tyttären suhdetta, ihanaa että tällainen järjestely oli meillä mahdollista!
- Oppi kesän aikana katsomaan piirrettyjä, vaikka äiti olikin sitä mieltä että hetken olisi vielä saanut odottaa. Suosikeiksi vaikuttaisi muodostuneen Kaupungin sankarit, Tomi Traktori sekä Kaapo.
- On pysynyt varsin terveenä, mitä nyt flunssaa pukkaa aina välillä, mutta esim. korvissa ei ole koskaan ollut mitään.
- Sairaalassa sen sijaan on ehditty viettää yksi yö tapaturman takia. Vähän puolitoistavuotispäivänsä jälkeen neiti tipahti kyläpaikan juniorituolilta alas ja seuraavana aamuna tasapaino heitti sen verran pahasti, että lähdimme päivystykseen. Lopputuloksena pirpana nukutettiin iltasella pään magneettikuvausta varten ja jäin hänen kanssaan TYKSiin tarkkailuun yön yli.
- Tuntuu olevan hieman allerginen hyttysten pistoille, kun ne kutiavat usein niin ettei nukutuksi saa. Hyttyset myös aina onnistuvat löytämään likan mutusteltavaksi: kesän alussa kävi niin että ikkuna oli jäänyt jotenkin raolleen ja sisälle oli päässyt useampi inisijä, joiden jäljiltä isä laski tytöstä 92(!!!) paukamaa. Ne muuten vaivasivat todella pitkään!
- On muutenkin osoittautunut aika koheltajaksi. Milloin on pudottu keinusta, milloin muksahdettu jotenkin ihmeellisesti liukumäestä, milloin kompastuttu leuka edellä maahan… Noh, kaipa siitä oppii varovaisemmaksi. Ehkä.
- Hammasrivistöstä puuttuu vielä ihan ne taaimmaiset poskihampaat, muuten on kalusto kasassa. Kulmahampaiden tekeminen taisi olla kivuliainta, ylös ne putkahtivat huhtikuussa ja alas kesän aikana.
- Hiukset ovat lisääntyneet vauvavuoden loppupuolelta huomattavasti. Takajeejeen saa pienelle ponnarille ja otsalle on kasvanut hassu fliisu, joka tahtoo tulla silmille vähän väliä.
- Kertsejä (Muumien teipit koossa 5) käytämme enää aniharvoin, lähinnä vain yöllä sekä pidemmillä reissuilla. Kestovaipparepertuaariin kuuluu sivunepillisiä taskuvaippoja koossa L ja petite, mm. keväällä ostamani Onnikas ja Hahtuvahullu ovat olleet todella hyviä. Lisäksi Alva ja sen tyyliset onesize-kokoiset etuneppivaipat ovat toimineet hyvin.
- Pottahommat sujuvat rutiinilla, unien jälkeen yleensä osuu pissa pottaan ja monesti myös kakka, kun vaan likka ehtii ähistä sen verran kauan että vanhemmat huomaavat hetken olevan käsillä.
- Vaatekoossa käytössä 80-86, enemmän ehkäpä tuota isompaa. Viimeisetkin 74-kokoiset piti laittaa pois, kun kävi kuten kuvan (pitkälahkeisille!) leggareille. :D
- Pituutta löytyy 82,2 cm ja painoa 9940 g, kymppi ei siis mennyt rikki vieläkään. Miinuskäyrillä mennään edelleen, mutta sentään jo vähän pienemmillä miinuksilla.
2 kommenttia kirjoitukseen Puolitoistavuotias piiperömme
K-serkku
25.9.2016 14:21
Kiva lista :) Just tässä mietin yks päivä että jokohan Elsalla läppä lentää niinkuin sukuun kuuluu :D Ei varmaan mene enää kauan!
Jose
27.9.2016 22:27
Kyllä se kälätys alkaa olla aikamoista! Vielä kun sanomisista sais jotain tolkkua… :D