Tasan vuosi sitten vietin viimeistä iltaa Säkylässä, tutussa kolmannessa kasarmirakennuksessa pääportilta laskettuna. Varusmiespalvelusta oli takana kolmesataakuusikymmentäyksi päivää ja edessä yksi. Olo oli yhtä aikaa sekä innostunut ja helpottunut että surullinen ja haikea.
Olin ollut edeltävät pari kuukautta sitä mieltä, että onhan tämä touhu nyt jo nähty – kotiin kiitos. Kuitenkin sen TJ0-päivän lähestyessä aloin aavistaa, että niitä 362 päivää tulee vielä ikävä. Ja erityisesti niitä ihmisiä, joiden kanssa se koko vuosi oli vietetty. Yhdessä oli koettu niin järjettömän hienoja kuin myös totaalisen hajottavia hetkiä.
Ensimmäiset viikot kotiutumisen jälkeen olivat hämmentäviä, kuin ei olisi tajunnut ettei ihan oikeasti tarvitse enää yhtenäkään sunnuntai-iltana mennä takaisin Säkylään. Ja olin niin onnellinen, kun ei tarvinnut! Jossain kohtaa ajatukseen tottui, ylipäänsä normaaliin eläämään tottui, ja päällimmäisenä mielessä oli mm. kullan kanssa yhteen muuttaminen sekä työn etsintä. Elämän muututtua arkisemmaksi tuli ensimmäiset ikävöivät muistot, voisihan sitä mennä takaisin hetkeksi jos se olisi mahdollista. Kovin paljoa en kuitenkaan näille mietteille uhrannut, tulihan meille muutakin ajatuksen aihetta esimerkiksi ötököiden muodossa.
Kevättalvella lukiessani aina välillä jostain jonkun pähkäilemistä vapaaehtoishakemuksen ja valintatilaisuuden ja ties minkä suhteen olin ehkä hieman surullinen. Mä en voi enää hakea varusmiespalvelukseen: en täyttää hakupapereita, en jännittää valintatilaisuutta, en odottaa palvelukseenastumismääräystä, en elää uudestaan ensimmäistä päivää kurkkusalaateissa. En vaikka kuinka tahtoisin. Nyt vain odotellaan kertauskutsua, tiedä miten monta vuotta siihenkin vielä menee. Eikä se kuitenkaan ole sama asia kuin varsinainen varusmiesaika, koska siellä ei enää ole niitä samoja tuttuja naamoja.
Mä en tainnut koskaan kirjoittaa minkäänlaista yhteenvetoa palveluksestani, vaikka tarkoitus kyllä oli. Näin vuoden jälkeen osaan jo listata joitakin intin käymisen selkeitä plussia. (1) Pystyn toimimaan periaatteessa minkälaisten ihmisten kanssa tahansa, mikään ei vedä vertoja sille erilaisten persoonien kirjolle joka armeijassa oli. Ja koska inttiaikana tutustui niin moneen ihmiseen, (2) mulla on nykyään tuttuja vähän joka kaupungissa. On kyseessä melkein mikä paikka tai asiayhteys tai ihminen tahansa, se liittyy hyvin usein tavalla tai toisella johonkin armeijakaveriin.
(3) Luottamus omaan itseensä ja kykenemiseensä on parempi. Hankalien asioiden edessä saatan ensin epäröidä ja hetken päästä tuumata että whatthehell, jos olen armeijavuodesta selvinnyt niin selviän kyllä mistä vaan. Olen nykyään myös ehkä aiempaa avoimempi, ja (4) intti on loistava keskustelunaihe oikeastaan kenen tahansa kanssa. En siis kälätä enää (onneksi!) koko aikaa inttijuttuja tai mitenkään muutenkaan mainosta armeijan käymistäni, mutta joissain tilanteissa se tulee sivulauseessa ilmi – minkä jälkeen keskustelu yleensä käännetään siihen ja saan vastata läjään mitämiksimilloinmissä-kysymyksiä.
Vaikutuksesta (5) työelämään en oikein osaa sanoa, mutta asiaa on sivuttu jokaisessa käymässäni työhaastattelussa enkä ole kokenut sen ainakaan huonontaneen mahdollisuuksiani paikan saamisessa. Eräässä haastattelussa mulle tuumattiin, että “susta huomaa et oot armeijan käynyt, kun oot tollanen määrätietoinen ja topakka“.
Ihmisten lisäksi ikävöin muutamia Puolustusvoimien hienoja välineitä kuten esimerkiksi paseja (ajatella että sanon näin!), villakauluria, m05-talvitakkia, smurffipuvun housuja, pannuhaalaria sekä kenttälakkia. Niin ja palvelusmaihareitani! Voi ne kun saisin takaisin niin olisin ikionnellinen. Taidan ruveta metsästämään vastaavia jostain armeijavaruste- sun muista sellaisista mestoista.
Vertailuksi linkki vuoden takaisiin fiiliksiin aiheesta. Se vielä on pakko sanoa, että päivääkään en ole katunut palvelukseen hakeutumistani. Elämä on ihmisen parasta aikaa, kuten eräs entinen mäkikotka taisi joskus lausua.
(Kuvat ovat joko omastani tai jonkun inttikaverin kamerasta, musiikki omistettu alik Salolle.)
Cheek – Kuka sä oot [2008]
