{ Arkisto } Syyskuu 2011

Äkkiä vähän kuun alkupuolelta kissa-aiheisia kuvia kehiin ja sitten suorinta tietä unten maille. It’s been a long day… Ja huomenna on vasta torstai! Kuka ihme keksi, että vuorokaudessa on VAIN kaksikymmentäneljä tuntia! Suunnaton vääryys, niitä saisi olla ainakin kolmekymmentä että ehtisi kaikkea mitä tahtoisi. Tai ehkä se on vaan valinnoista kiinni.

Siinäpä meidän oma pörrökasa-oravanhäntä-villahousu eli Miska. ♥ Dharma oli jossain karkuteillä, joten neidistä ei tällä kertaa ole kuvamateriaalia. Kissat olivat viime viikolla roudanneet pihaan ihan sananmukaisesti kissan kokoisen rusakon! Siitä ei ole tietoa kumpi sen oli kiinni saanut, mutta aika hyvin kymmenvuotiailta kateilta että nyt tuovat ensimmäisen kerran näytille jotain niinkin isoa saalista. Oli muuten kiva saada kuvaviesti maukujien tempauksesta kesken ruokailun..!

Siirrytään ystävien S & A luokse, jossa kissaperhe on vastikään kasvanut yhdellä.

Minni.

Pate.

Tähän ei ehkä voi sanoa muuta kuin LOL XD – ilmeet!

Ja tässä uusin tulokas, Nanna. On se pieni!

Nanna on ensimmäinen kissa, jolla olen nähnyt noin infernaaliset silmäpussit. Pikkukissalla siis silmäpussit suurenee mitä väsyneemmäksi neiti tulee. Ja lopulta torkahtelee tietysti ihan mihin vain, esimerkiksi siskon syliin. Kuvasarjan jatkona oli vielä vertailukuva kummalla on pahemmat silmäpussit, Nannalla vai seitsemän aamuvuoroa putkeen tehneellä murulla, mutta en ehkä olisi saanut lupaa kuvan julkaisuun. Sorry.

Tuntien taukoamattoman hölötyksen jälkeen lähdimme kotiin. Kissatkin olivat väsähtäneet meihin aikaa sitten ja nukahtaneet kuka minnekin. Nukkuva kissa on taatusti yksi ihanimmista asioista maailmassa! Voi kunpa voisin ottaa kotikotoa kissat meille asumaan, mutta eivät ne taitaisi pientä kerrostalokämppää kauheasti arvostaa.

Onnea on kissaystävä jos toinenkin.

Kevyt pieni syysmyräkkä ulkona! Parvekelasit vaan heiluu tuulessa ja sade piiskaa ikkunoita. Ei enää aamulla samanlaista keliä, jooko? Ah ihana työmatkapyöräily, onneksi ei ole kuin kolmisen kilometriä suuntaansa. Eipähän tarvitse miettiä mitään kivaa asua päälle, kunhan menee mahdollisimman mukavasti sadevaatteiden alle niin hyvä on. Bussia en ajatellut käyttää ennen kuin a) maa on niin jäinen että fillarilla kaatuminen on todennäköisempää kuin pystyssä pysyminen tai b) muutetaan kauemmas. Saa nähdä kumpi tapahtuu ennen.

Pyöreä sänky vois olla kiva! Paitsi ehkä hankala saada sopimaan seinän viereen…

Muihin asioihin. Tarkoitukseni ei ollut päivitellä syksyistä sadesäätä tai sen aiheuttamia rajoituksia vaatevalinnoissa, vaan rupatella lause taikka pari sisustusillasta, jossa olin elokuun viimeisen päivän iltana äitin avecina. Alkumaljat juotiin Isku Interiorin puolella samalla kun kuunneltiin katsausta tämän syksyn sisustustrendeihin. Virallisen osuuden jälkeen seurasi kierros seinän takana Isku Kodissa, jossa sai omaan tahtiin ja ihmetellä sisustusvermeitä.

Pöllön harmaa kangas oli ehkä pehmeintä ikinä.

Tässä taloudessa haaveillaan jo aika lujaa uudesta (omasta!) kodista, josta saisi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Nykyinen pikkukaksio on alkanut tuntua yhä selkeämmin välivaiheelta ja olisi aivan mahtava päästä jo asuttamaan omaa kotia (ja makselemaan omia lainanlyhennyksiä). Iskussa katselin kaikkea nimenomaan sillä silmällä, mitä elementtejä toivoisin tulevassa kodissa olevan – tietysti sellaisia mistä me kumpikin miehen kanssa pidetään.

Mitään sen erikoisempaa sisustusoivallusta en illan aikana saanut, mutta noihin Ball-valaisimiin iskin silmäni heti kun ne näin. Erityisesti seinämallin hankkiminen houkuttaisi, kaksin kappalein eli sängyn kummallekin puolelle lukuvaloksi. Vaikkapa oranssit lamput vaaleaa seinää vasten! Tai punaiset harmaalla taustalla. Mikä jottei musta tai valkoinenkin. Voi että kun tietäisi vähän minkälainen meidän tulevaisuuden makkarimme tulee olemaan!

Loppuun vielä hieno asukuva peiliosastolta. Iskussa päällä oli t-paita Lindex, lintujakku H&M Divided, hakashame MTWTFSS, sukkikset Seppälä ja mokkakengät Vagabond. Korvikset by Desthea, tuoksukaulakoru Kaipaus ja sormus Kalevalakoru. Vakava ilme mallin oma.

Pakko muuten kehua tilaisuuden ruokapuolta, josta en näköjään ottanut yhtään kuvaa – oli niin hyvää ettei ehtinyt kameraa kaivaa laukusta. Kutsussa luki tarjolla olevan pientä iltapalaa tms. ja todellisuudessa lautaselle sai lappaa sellaista kanakasvispaistosta ja superhyvää salaattia (mm. melonia, tuoretta ananasta!), juomavaihtoehtoina vissyn lisäksi sekä puna- että valkoviiniä. Ruokaa oli ehkä pienen armeijan tarpeiden verran ja se oli niin hyvää, että suunnilleen jokainen kävi hakemassa vielä toisenkin kierroksen. Vesi tulee kielelle, kun vain muisteleekin…

The Knife – Deep Cuts [2003]

Syksyn kolkutellessa ovella taivas näytti usein iltaisin aivan kuin se olisi liekeissä. Kaikki kuvat ovat elokuun puolelta, ensimmäisen tallensin 29. päivä ja kaksi muuta päivää myöhemmin. Ei noita katsellessa voinut muuta kuin huokaista ja olla onnellinen, että on olemassa. Tässä ja nyt.

Miten paljon luonto onkaan muuttunut tässä syyskuun ekojen viikkojen aikana, asfaltilla on jo keltaisia lehtiä siellä täällä ja tänäänkin vettä ryöpsähti taivaasta alas oikein kunnolla. Laitoin kumisaappaat jalkaan ja otin sateenvarjon suojakseni, mutta asuntoesittelyssä piipahtaessani sade oli lakannut. Höh. Syksyllä mikään ei voita sateen ropinaa varjoa vasten! Paitsi ehkä aurinkoisen kirpakat syysaamut ja syksyn tuoksu.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Aurajoen valtasi lauma purjelaivoja, rannoille tapahtuma toi tietysti monenkirjavat myyntikojut ja kaikkien kesätapahtumien metrilaku- ym. vakiokojut. Lauantai-illalla musiikista Suomen Joutsenen lähistöllä vastasi MILjazz 2011, meidän saapuessa paikalle lavalle nousi jo viimeisenä esiintynyt Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistinaan Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen. Sitäkin kuuntelimme vain muutaman kappaleen verran – mies kyrsiintyi ihmispaljouteen ja lähti kotiin, itse jatkoin vielä eteenpäin tsekkaamaan loputkin paatit.

Kävin venäläisessä purjelaivassa nimeltä Mir, ihastelin sataman taakse laskevaa ilta-aurinkoa, nautin viimeisistä shortsikeleistä ja kävelin jalkani kipeiksi. Seuraa kuvapläjäys, joka käsittää lähes kaksikymmentä kuvaa – koska en yksinkertaisesti osannut jättää yhtäkään pois. Kerrankos sitä (ja hyvin todennäköisesti toisenkin).

Seuraa tunnustus: taidan olla aika ihastunut, ellen jopa rakastunut. Niin Turkuun, kesäiseen ilta-aurinkoon kuin myös uuteen kameraani. ♥ Viimeiseen palaan taatusti myöhemmin, kyseinen vempele ansaitsee ehdottomasti oman hehkutuspostauksensa. Ja eiköhän rakas kotikaupunkini tule myös olemaan jossain kohtaa kauniiden sanojen kohteena.

Ja vielä viimeiset muistelot lomapäiviltä! Lyhyen kesälomani neljäs ja viimeinen päivä oli aika tehokas: päivällä tein rästihommia kotosalla ja myöhään iltapäivällä polkaisin messukeskukseen äipän seuralaiseksi Turun Messujen viimeiseen päivään. Kuten otsikkokin kertoo, tämä vuosi 2011 oli kyseisen tapahtuman juhlavuosi ja mittariin napsahti 50. vuosi messuilua. Turun Messuthan siis järjestetään nykyään joka toinen vuosi.

Aloitettiin messujen kiertäminen ulkoalueelta. Maailmanpyörässä olisi ollut kiva käydä pitkästä aikaa, mutta harmaa sää ei houkutellut ja perjantain kieppumiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Ulkona oli huvipuistovermeiden lisäksi mm. joitakin eläimiä sekä Puolustusvoimien kalustoa. Satuttiin paikalle juuri sopivasti Leopard 2A4 -näytöksen aikaan.

Oli pakko laittaa toinenkin kuva, sillä ruudussa on yhdessä Leopard ja – hevonen! Rauhalliselta tuo heppa tuolla pyörätiellä näytti, ihan kuin aidan takana ei olisi pörissyt ainakaan iso panssarivaunu sinne tänne. Taisi ruoho kiinnostaa enemmän.

Heti alueelle päästyämme havaitsin tutun tikkarin kurkottavan kohti taivasta, vanha kunnon VIPA se siinä! Oli pakko käydä kurkkaamassa takatilaan, mutta samalta se näytti edelleen. Tavallaan tuli aika haikea fiilis siinä, mutta toisaalta vähän meni kylmät väreet kun ajatteli että pitäisi taas mennä pasin kanssa pitkin metsiä. Saa nähdä milloin (ja mihin!) sitä joutuu kertaamaan ja miltä sitten tuntuu.

Elkku oli iso (ja vähän apaattisen näköinen).

Siirryttiin sisätiloihin ja ehdittiin hetki kierrellä, kunnes mentiin auditorioon kuuntelemaan Linnateatterin improvisaatioryhmän esitystä Revitään lehdestä. Nuo häiskät ovat kyllä aivan hulvattomia, mistä ne keksiikin kaiken?! Suosittelen muuten lämpimästi Linnateatterin esitystä Turun mieletön lähihistoria, erityisesti jos sattuu olemaan turkulainen. Itse näin sen puolitoista vuotta sitten ja voisin milloin vain mennä katsomaan uudestaan.

Juhlavuoden kruunasi viimeisenä messupäivänä aina yhtä ihana Antti Tuisku. Siinä vaiheessa oli auditorio pakattu niin täyteen, että kurkittiin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovelta kun piti odottaa että joku tulisi salista pois. Ei me montaa biisiä kuunneltu, mutta sen aikaa kuitenkin että äiti huokaili olis se joskus kiva mennä ihan oikealle Antin keikalle. :)

Kotimatkalla koukkasin sataman ja jokirannan kautta, fillaroin ympäriinsä tallentamassa hylkeitä muistikortille ja sainkin aika hyvän luvun lopputulokseksi ennen kuin ilta alkoi liiaksi hämärtyä. Hyljepatsaat ovat ehdottomasti yksi parhaista kulttuurivuoden jutuista, on ne vaan niin symppiksiä! Ihan harmittaa kun mulla ei ole mitään tsäänssejä ostaa sellaista huutokaupasta omaksi, 2500e + alv 23% on jo lähtöhintana sen verran kova – vaikka meneehän siitä toki puolet Itämeren suojeluun.