{ Arkisto } Huhtikuu 2012

4.4.2012
10:15

Päivä kuvina: 030412

On kyllä ollut aivan ihanaa olla vapaalla! En ihan kaikkea ole ehtinyt tehdä mitä suunnittelin, mutta nautiskelen nyt siitä kun ei periaatteessa ole kiire mihinkään. Tänään illalla sisko tulee piiiiitkästä aikaa tänne ja lähdetään porukalla laivalle! Huomenna kun tullaan takaisin niin voidaankin jo aloittaa pääsiäisen vietto, ja perjantaina sitten K-serkku paukauttaa myös maisemiin. Mutta seuraavaksi kuvia eiliseltä, tältä näytti yksi lomapäiväni:

Aamu

Klo 08.20
Heräsin ajoissa, koska piti olla hammaslääkäri heti aamusta. Se siirtyi ensi viikolle, olinpahan siis kerrankin jo ihmisten aikaan hereillä vapaapäivänä!

Klo 08.42
Kävin heittämässä veroilmoituksen postilaatikkoon, kun sitä ei voinutkaan täyttää netissä.

Klo 09.54
Koneen ääressä kera aamuteen, päivitin blogia yms.

Iltapäivä

Klo 11.03
Bussipysäkillä. En ole vieläkään saanut aikaiseksi kaivaa fillaria talvisäilöstä, kun nuo kelit nyt ovat olleet mitä sattuu. Ensi viikolla menen kyllä pyörällä töihin!

Klo 11.32
Kaupungissa kävin mm. hakemassa Punanaamiosta rekvisiittaa sekä etsin sopivaa raitapaitaa Ranska-teemaista risteilyä varten.

Klo 12.43
Mia nappasi mut kyytiin ja käytiin niillä pikaisesti. Mini sanoo moi.

Klo 14.30
Visiitti Myllyyn ratkaisi mm. raitapaitaongelman. Lindexin lastenpuoli rocks!

Klo 14.53
Käytiin kotimatkalla Länsikeskuksen uudessa Prismassa tuhlaamassa läjä etukuponkeja, yhdellä hoitui lounas edullisesti PizzaBuffassa. Kunhan saavat pitsat tarjoiltua vähän lämpimämpänä niin voittaa Raxin mennen tullen.

Klo 15.45
Viimeiseksi kruunattiin ähky superhalvoilla jätskiannoksilla. Ei muuten tarvinnut syödä illalla enää mitään! Eikä oikeastaan vieläkään ole yhtään nälkä…

Ilta

Klo 17.39
Suunniteltiin erästä mainosjulistetta, Desthea ilmestyi myös paikalle.

Klo 20.20
Tyttöjen lähdettyä heitin hiusvärin päähäni. Nyt on aika kiva kuparinsävy, en taida pestä hiuksiani enää ikinä ettei väri tästä haalistu.

Klo 22.02
Nökötin koneella: lueskelin blogeja ja päivitin (taas) omani, kun messupostaus sunnuntailta oli sopivasti luonnoksissa.

Klo 23.27
Ei muuta kuin unta palloon ja uutta päivää odottamaan!

3.4.2012
22:43

Designia, käsitöitä ja vähän antiikkiakin

Olin sunnuntaina messukeskuksessa, jossa oli viikonlopuksi koottu yhteen Turku Design Weekia, kädentaitoja sekä taidetta ja antiikkia. Lähinnä kiinnostukseni kohdistui ensin mainittuun, mutta kädentaitopuolellakin oli kaikenlaista mielenkiintoista. Antiikin kävelimme myös seuralaisteni kanssa läpi, taidepuolen jätimme kokonaan väliin.

Kuvat eivät tällä kertaa ole omasta kamerastani kolmea viimeistä lukuunottamatta, jotenkin ei vain ollut yhtään kuvausfiilis. Onneksi Aleksi kuvasi meidän tyttöjenkin edestä ja antoi mulle luvan laittaa näitä blogiin (kiitos!). Aloitetaan siis Kädentaitomessuista.


Sympaattinen sormuslintu. Sopisi meillekin, mustana kiitos.


Upea lasilohikäärme.


Tällaista kaulakorua harkitsin, mutta jätin sitten ostamatta. Ehkä joskus vielä?


SeriMerin bambutiskirättejä. Meillä on ja voin suositella!


Hauskat villatuotteet ovat Design Pylsyn käsialaa.


Elvari korut tekee niin herkullisia koruja, että niitä tekisi mieli haukata.



Sitten siirrytään TDW-halliin, jonka Think Design -lavalla oli lyhyitä haastatteluita ja esittelyitä pitkin päivää. Kävimme alkuiltapäivästä kuuntelemassa Islantilainen Design tänään -esittelyn, joka olikin mielenkiintoinen – ja sai aloittamaan haaveilun Islannin reissusta ihan kunnolla. ;) Lava oli koristeltu upeilla valaisimilla sekä hauskoilla tuoleilla, kuten kuvissa näkyy. Joku noiden tyyppinen riippuvalaisin voisi olla hauska meidän olohuoneeseen…


Konttori & Paja oli ehkä mun suosikki näillä messuilla. Pitää ehdottomasti käydä joku päivä tutustumassa Kerttulinkadulla sijaitsevaan liikkeeseen!


Söpöjä elukoita. <3


Jos joskus tulee keittiöremontti eteen, tahdon sinne ehdottomasti Terraviivan laattoja.


Setti tyylikkäitä pöytävalaisimia.

Viimeisessä kuvassa yksi messujen hauskimmista oivalluksista: DESIGNåutomaatti. Monille tutusta välipala-automaatista sai Turun AMK:n opiskelijaryhmän käsittelyn seurauksena paikallista designia, mm. Polkka Jamin keittiöpyyhkeitä ja postikortteja. TDW-halli oli ehdottomasti koko messurykelmän parasta antia, vaikka se ehkä olisi voinut olla vähän laajempikin. Toukokuussa vietetäänkin sitten Turku Design Festivalia, jolloin on varmasti luvassa paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Toukokuuta odotellessa siis!

(Kolme viimeistä kuvaa omasta kamerasta, muut Aleksilta.)

Kaija Koo – Irti [2010]

3.4.2012
09:54

Converset tuo kev… toivat takatalven?!

No niin kevät, nyt loppui se pelleily! Huhtikuu vaihtui ja sä vaan päätit heittää taas vähän lunta tupaan. Maa on valkoinen ja tänään aamulla mittari näytti melkein -5°C. Ei näin! Valitettavasti vaan säätiedotus lupailee pakkasta ja lumisadetta vielä pääsiäisenäkin… Iso pyh ja vielä isompi pah! Onkohan tämä jokin sääherrojen kosto siitä, että talvi alkoi vasta tammikuussa?

Punaiset Consit

Turun keskustaan avattiin viime viikolla uudistunut Kookenkä, jonka avajaistarjouksista kävin poimimassa matkaani uudet Converse All Starit. Kehitin pienoisen pakkomielteen punaisiin kenkiin, kun mietin miten loistavasti tummansiniset Holly & Whyte -housut sopisivat punaisten kenkien kanssa. Ja Consit nyt vaan on yhdet parhaista popoista, ei tule jalat kipeiksi ja sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä kuten muutkin mun Consit – kunhan vaan päästään tuosta valkoisesta moskasta eroon ja saadaan kadut kuiviksi!

Viikate – Petäjäveräjät [2012]