Kaikessa tässä loppuvuoden hässäkässä olen tyystin unohtanut blogin jouluperinteen, jouluisen toivelistani! Sen verran pitkään olen tätä ehtinyt jo harrastaa (katso vaikka: 2017, 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010 ja 2009), etten raaski tänäkään vuonna jättää tekemättä. Sinänsä en oleta mitään sen kummoisempia joulupaketteja saavani ja jos joku nyt tahtoo jotenkin lahjoa, niin aineettomat lahjat lastenhoitoavusta johonkin hierontaan, jalkahoitoon tai vastaavaan olisivat erittäin pidettyjä lahjoja. Mutta jos puhutaan ihan konkreettisista lahjoista, olisin varsin muikeana esimerkiksi näistä:
Ykköstoiveeni taitaa olla herkut. :P Syyskuussa aloitettu 100 päivän karkkilakko ennen joulua (perinne sekin) on sinänsä saanut tottumaan elämään ilman karkkia, mutta suklaasta (ja lakritsista, ahh) kyllä haaveilen. Omaan jouluuni kuuluu karkkien osalta olennaisesti kaksi asiaa: Vihreät kuulat sekä konvehdit, joista suosikkini on Maraboun tumma versio Aladdin-rasiasta. Toinen mitä todellakin kaipaisin keittiöön on tee, sillä irtoteevarastoni on tällä hetkellä suorastaan olematon. Enimmäkseen juon vihreää ja mustaa teetä, maustetta saa myös olla. Esimerkiksi Théhuoneen sivuilta bongaamani Thé Champagne Black kuulostaa just mun makuun passelilta: samppanjarypälein maustettu musta teesekoitus mansikan paloilla, jasmiininkukkasilla ja ruiskaunokin terälehdillä.
Viikkokalenteri vuodelle 2019 on jo löytynyt, mutta seinäkalenteri uupuu vielä. Tämä vuosi meillä mentiin jollain perus mainoskalenterilla, joka toki ajoi asiansa mutta olisihan joku oikeasti kaunis seinäkalenteri aivan eri maata. Satokausikalenteri meillä jonain vuonna olikin ja nyt kun pitkästä aikaa kurkkasin miltä se nykyään näyttää, niin vautsi miten upea se ainakin vuonna 2019 on! Toisen, tyylillisesti aika erilaisen mutta yhtä kaikki kauniin version tarjoaa Polka. Seinäkalentereissa arvostan sitä, että merkattuna on nimipäivät, pyhät ym. ja että päivien kohdalle mahtuu kirjoittamaan kunnolla – siinä mielessä ne mainoskalenteritkin ihan menettelevät.
Astiakaappiin kaipaisin selkeyttä, kun nyt siellä on turhan monta erilaista kuppia ja kulhoa. Toivoisin siis astioita, jotka tekisivät astiakaapista yhtenäisemmän. Marimekolta meillä on eniten korvallisia (ja pari korvatontakin) Oiva-mukeja kolmella eri kuosilla, niitä voisin mieluusti ottaa muutaman jossain ihan uudessa kuosissa. Kuvan Svaale-kuosi on ihana, samoin esim. monet Siirtolapuutarhat – ja näitä voisi hyvin löytyä myös second handina. Uutena tulokkaana olen jo tovin haaveillut Puolikas-lautasista, erityisesti tuosta vaaleanpunaisesta.
Myös Iittalan tuotantoa ottaisin mielelläni keittiöön lisää. Valkoisia syviä Sarjaton-lautasia meillä on neljä, niitä tarvittaisiin ainakin toinen samanlainen satsi lisää. Myös yhdelle maljakolle olisi paikkansa, kirkasta Kastehelmi-maljakkoa olen monesti katsonut miettien miten sitä voisi hyödyntää ja mitä kaikkia kukkia siihen laittaisin, mikäli sellaisen joskus saisin.
Viimeinen toive olisi ehkä hivenen hankala kenenkään toteuttaa, kun en itsekään ole varma mitä tahdon: siisti talvitakki. Mulla on edelleen vanha Firetrapin villakangastakkini ja tyylillisesti tykkään siitä kyllä, mutta se on inan nafti ja riippuen alle puettavien kerrosten määrästä kaipaisin rinnalle jotain hieman väljemmän mallista takkia. Jostain fb-ryhmästä bongasin idean karvatakista ja olenkin sellaista koittanut nyt metsästää, kuitenkaan sitä oikeaa vielä löytämättä. On kyllä hankalaa päättää edes väriä, perusmustaa vai jotain herkullista keltaista, metsänvihreää tai ehkä jopa ruosteenpunaista..? Noh, luotan siihen että sopiva yksilö löytää tiensä luokseni jos on löytääkseen.
Tällaisia toiveita täällä tänä jouluna, varsin maltillisia kerrankin. Tai no, jätin nyt listaamatta kaikki utopistiset uusi keittiö, piharemontti jne. toiveet. :D Mitäpä siellä ruudun toisella puolen, mitä te toivotte joululahjaksi?
(Kuvat: Théhuone, Foodie.fi, Polka, Satokausikalenteri, Marimekko, Iittala, Urban Outfitters.)
0 kommenttia kirjoitukseen Tänä jouluna toivon