Ajastaika

Vuorossa kirjeitä talvisodasta, osa kolme.

- - En nyt ole aivan tulilinjalla vaikkakin lähellä sitä, tykistön kranaattitulessa ollaan kyllä joka päivä. Tänäänkin oli kova tykkituli, ainakin tästä ammuttiin ryssän puolelle eri tavalla, ryssä ei niinkään paljoa tänne ampunut. Kyllä tähänkin hommaan pian tottui, sen kuulee hyvin kun vihollisen puolelta tulee kranaatti niin ei muuta kun maahan vaan niin ei siitä sen kummempaa juuri tule. On täällä joku mies kyllä saanut siruista vammoja, ei sentään meidän komppaniasta.

Me olemme täällä teltoissa mitkä ovat maahan upotetut. Varustustöitä tehdään välillä ja ollaan valmiina ryssäää vastaan milloin vaan. Tänäänkin oli ryssä kovasti hyökännyt, mutta sai hyvin lämpimän vastaanoton ja täytyi lähteä pakoon. - - Viljolta en ole saanut mitään tietoja, vaikka olenkin hänelle kirjoittanut. Oletteko te saanut mitään kirjettä häneltä?

Kaksi viikkoa pikkuveljen kaatumisen jälkeen Väinöllä ei edelleenkään ollut mitään aavistusta asiasta, mahtoikohan olla kotiväelläkään. Saattaa hyvinkin olla, että tieto nuoremman veljeksen kaatumisesta saavutti kotiväen samoihin aikoihin isoveljen kirjeen kanssa.

- - Meidän tähtemme siellä ei tarvitse olla mitenkään huolissaan, kyllä me täällä hyvin pärjäämme. Kyllähän täällä nyt on vaarallisempaa kuin ehkä siellä. Täällä on sellainen mielipide, että kunkin elämä on ennakolta määrätty eikä täällä sodassakaan kuole, jos niin ei ole määrätty.

Tämä kirje jäi viimeiseksi Väinön kirjeeksi, sillä päivälleen 71 vuotta sitten 21. joulukuuta hänen sotansa oli ohi. Tarina kertoo, että Väinön ryhmä oli jäänyt mottiin bunkkeriin venäläisen tankin pitäessä konekiväärillä oviaukkoa tähtäimessään. Joukkueenjohtaja oli kysynyt, että eikös kersantti Pietilä uskalla mennä heittämään kranaattia. Väinöhän uskalsi. Hän uhrasi henkensä, sai tuhottua tankin ja loppuryhmä pelastui.

Mulla jää näköjään aina vähän myöhäiseksi nämä joululahjatoiveiden pohdiskelut, viime vuonna postasin aiheesta neljä päivää ennen joulua ja tänä vuonna meni näköjään vielä päivän myöhemmäksi. Täytyy siis vain toivoa, että joulutontut ovat selvittäneet lahjatoiveeni ilman tätä blogia. ;) Eniten toivotun lahjan – mustan Wiin – me jo saimme, joten sinänsä muilla toiveilla ei ole niin väliä vaikka jäisivätkin nyt toteutumatta. Tällaisia juttuja tänä jouluna on mielessäni:

1. Harri Koskisen suunnittelemasta Block-lampusta olen haaveillut jo vuosia, mutta kevyt sadanviidenkympin hinta on toistaiseksi ollut este välillämme. Exäni teki muutama vuosi sitten mulle joululahjaksi itse lasitiilestä Block-korvikkeen (joka on toki parhaillaankin käytössä), mutta olisi tuo oikea Block silti mahtava saada joskus kotia koristamaan.
2. Kalevala Korun sormuksista huolisin useammankin, mutta kaikista eniten silmääni miellyttää Karjaan sormus. Ensisijaisesti tahtoisin tuon hopeisena, mutta saisin kyllä pronssisenkin version sopimaan muiden korujeni joukkoon.
3. Sarah Jessica Parkerin uusimpaan SJP NYC -tuoksuun hullaannuin heti ensinuuhkaisulla, se sopii täydellisesti omaan tuoksumaailmaani. Tämän hankin ehdottomasti jossain kohtaa kokoelmaani, viimeistään kun seuraavan kerran menen laivalle.
4. Quincyn ihana Lumberjack 2 -huopa on taatusti superpehmeä ja lämmin, toimisi siis paremmin torkkupeittona kuin meidän nykyiset muutaman euron ohuet fleecehuovat.
5. Astiaosasto meillä on muutamaa juttua vaille noin yleisesti oikein bueno, mutta muutamalla astialla sitä voisi vielä kasvattaa. Marimekon Siirtolapuutarha-kupin voin jo kuvitella edessäni täynnä höyryävää teetä, Maija Louekarin kuosit ovat hurmanneet aiemminkin. Iittalan sinisestä Taika-sarjasta hankin jokin aika takaperin ison lautasen, sen kaveriksi olisi kiva saada 4 dl mukit sekä 6 dl vetoiset kulhot. Kaksin kappalein tietysti.

Raskaampaa joulua [2006]

(Kuvat: Block, SJP NYC, Kalevala Koru, Quincy, iittala.com, marimekko.fi.)

Kiireet senkun jatkuvat ja nyt vielä kaiken kukkuraksi pamahti flunssa päälle, ensimmäinen kunnon sellainen sitten armeija-ajan. Nytkään ei tosin kuumetta ole, kunhan on ääni miehekkään käheä ja räkää tulee niin että vähän väliä saa olla nenäliina kourassa. Ilmeisesti viikonloppuinen Helsingin merituuli oli yllättävän navakka, vaikken varsinaisesti missään vaiheessa ollut jääkalikkana.

Helsingin reissuun palailen myöhemmin, tämä postaus käsittelee sen sijaan edellisviikonloppua Tampereella. Ajeltiin siis perjantai-illalla Pirkanmaalle, Feline meni kaverinsa luokse ja me kullan kanssa suunnattiin Akkikin perheen vieraaksi. Perjantaina ei paljon muuta tehty kuin hengailtu ja syöty, mutta lauantaina päivällä lähdin kera kultsin käymään kaupungilla.

Treffattiin tytöt Hämeenkadulla ja päädyttiin Coffee Housen herkkujen ääreen. Leipäbaaria ei tästä kahvilasta löytynyt, mutta onneksi olikin enemmän makeannälkä: suklaakakku oli suussasulavaa ja kermavaahdon kanssa aivan täydellinen kombo! Yksin en olisi tuollaista palaa pystynyt syömään, miehen kanssa jaettuna määrä oli oikein passeli. Juomaksi valitsin valkosuklaakaakaon, joka myös oli kermavaahtoinen ja kinuskikastikkeineen kerrassaan ihanaa.

Iltapäivällä palattiin takaisin majapaikkaamme, nyt siskokin oli mukana. Iltaa vietettiin hyvässä seurassa rentoutuen ja herkutellen, P kokkaili kunnon rasvaiset setit tulisia kanansiipiä, perunoita, mozzarellatikkuja ja muuta – oi että oli hyvää!

Seurana oli tietysti myös Onni, joka harmiksi oli hieman kuumeinen ja siksi aika väsynyt erityisesti iltaisin. Leikkejä jaksoi silti leikkiä, välillä katsottiin sitten telkkarista mm. Chuggingtonia. Oli muuten sellainen tunnari tuossa sarjassa, että maanantain yövuorossakin vielä soi päässä…

Lauantai-illalla Onnin mentyä nukkumaan kävin poikien kanssa pihalla kuvaamassa tulileikkejä. P oli hankkinut sellaiset ihmeen ketjut, joiden päät sytytetään tuleen ja sitten pyöritellään koko systeemiä sinne tänne. Niiden nimeä en tiedä, mutta ehkä kuvista saa jotain selkoa? Upealta joka tapauksessa näytti niin livenä kuin kameran muistikortillakin.

(Klikkaa suuremmaksi!)

Sunnuntaina pakattiin tavarat ja sanottiin heipat perhe H:lle, kotimatkalla poikettiin vielä pikaisesti Ideaparkissa. Sieltä ei löytynyt mitään mutta lauantaiselta keskustavisiitiltä mukaani lähti pari ihanaa juttua, palataan niihin tuonnempana. Turussa oltiin joskus kuuden pintaan, pari tuntia ehdin olla kotona ja sitten jo lähdinkin Felinen kyydissä Saloon ja yöksi töihin. Se oli mukava viikonloppu se, kiitoksia vaan vielä Akkikille miehineen seurasta ja majoituksesta!

Reippaan viikon blogiloma tuli mullekin yllätyksenä, päivät katoavat nopeammin kuin pieru Saharaan. Viikonlopun vietin hyvässä seurassa Tampereella – enkä ole vielä ehtinyt edes kuvia purkaa kamerasta. Jotenkin näin joulun alla aika kuluu normaaliakin nopeammin! Taitaa jäädä tänä vuonna (taas?) joulukortit lähettämättä, ellen sitten huomenna taio jostain paria ylimääräistä tuntia vuorokauteen ja väkerrä muutamat kortit.

Tähän väliin eräs ostos, jonka kuva on roikkunut jo monta päivää valmiina Flickrissä. ASOS on viime viikot tarjonnut tilaukset postikuluitta myös tänne Euroopan pohjoisempaan kolkkaan, joten hyödynsin tilanteen hankkimalla itselleni noin viidellätoista eurolla kunnon lompakon:

Suurihan tuo on kuin mikä, mutta ainakin mahtuu ongelmitta kaikki mun kymmenet plussa-, bonus- ynnä muut kortit. Ensimmäinen tuollainen “aikuislompakko”, jonka olen koskaan hankkinut – tosin niin aikuinen en sentään vielä ole, että kuosi olisi jotenkin klassisen tyylikäs tai jotain. Merkki on Killah ja tarkka tuotenimi Garbage Wallet, kaunis auringonkeltainen väri oli enemmän mieleeni kuin sininen. Itse asiassa samaa sarjaa on saatavilla myös laukun muodossa, mitä en aiemmin ole huomannut. Harmaa näyttää aika kivalta ja toimisi keltaisen parina loistavasti… Hmmm.

Perjantaina meillä oli inttiporukan pikkujoulut täällä meillä. Hyvin näköjään 46-neliön kaksioon mahtuu parisenkymmentä ihmistä, hippasen vaan tuli kuuma vaikka makkarin pikkuikkunakin oli tuuletusasennossa. Joka tapauksessa hauskaa oli, ja ihan älyttömän kiva nähdä tyyppejä joita oli viimeksi nähnyt silloin puolitoista vuotta sitten kun kotiuduttiin. Syksyllä kun läheisin tupakaveri muutti pohjoiseen opiskelemaan, niin en ole tainnut ketään intti-ihmistä nähdä sitten helteisten kesäpäivien. No jossain kaupungilla sattumalta ehkä, mutta sitähän nyt ei voi oikein edes laskea.

Kuvamateriaalia en julkaise blogissa tätä yhtä kuvaa enempää, kun en yleensäkään kavereista laita tänne kuvia. Tuossa näkyy pienimuotoiset tarjoilut, jotka väkersin perjantaina ennen vieraiden tuloa. Juustokinkkupiirakka näytti alkuun epäilyttävältä mutta maku onneksi oli loistava, omenapiirakkakin oli herkkua – erityisesti vaniljakastikkeen kera. Piparit leivoin jo torstai-iltana valmiista tuoretaikinasta, niitä jäi aikamoinen läjä vielä. Naposteltavana lisäksi nachoja, salsaa sekä itse tehtyä guacamolea, josta sain kovasti kehuja että hyvää oli. Ne kaupan valmishässäkät onkin ihan kökköjä.

Meiltä iltaa jatkettiin Forteen, jonne kerrankin suurin osa porukasta jopa päätyi. Hauskaa oli sielläkin, enpä edes muista milloin viimeksi olisin Turussa ollut baarissa pilkkuun asti. Baarista meille tuli vielä pari tyyppiä, itse valvoin lopulta aamukahdeksaan löpisten juttuja taivaan ja maan väliltä yhden kaverin kanssa. Enkä sittenkään ehtinyt nukkua kuin muutaman tunnin kun jo heräsin, ja koska ei väsyttänyt tai ollut mitenkään huono olo niin ilmoitin sitten töihin tulevani iltavuoroon kun siellä oli työntekijöistä vielä pulaa. Sitä päätöstä saatoin hieman katua jossain vaiheessa, mutta kunnialla selvisin työvuoron loppuun – ja tulin onnellisena kotiin nukkumaan.