Keväällä pian ääneen sanottujen vaunupohdintojen jälkeen asia alkoi vaivata ihan tosissaan ja vauvan tankatessa tissillä ahmin netistä vaunuja koskevia keskusteluja. Niin siinä lopulta kävi, että käynti Lapsimessuilla sinetöi päätöksen eikä mennyt viikkoakaan, kun meille jo saapui seuraavat kulkupelit. Olin ennestään varsin nihkeä Emmaljungaa kohtaan, jotenkin kyseinen merkki tuntuu olevan niin överihehkutettu että ihan ärsytti. No, tietäähän sen mikä logo uusien kiesien kylkeä koristaa… Kun kerran kalustoa lähdettiin päivittämään, piti toki löytää the vaunut ettei kohta tarvitsisi taas olla vaihtamassa.
Kävin parissa lastentarvikeliikkeessä tutkailemassa ja kokeilemassa eri vaihtoehtoja, joista hylkäsin suorilta ne jotka eivät tuntuneet ns. käteen sopivilta. Olin edelleen neljän kiinteän pyörän kannalla, mutta kaikki mallit tuntuivat järjettömän isoilta. Sitten satuin pyöräyttämään käsissä jotain aivan muuta kuin mitä ajatuksissa oli: pieni ja niin ketterä Emmaljunga Viking, jonka jälkeen kaikki muut tuntuivat entistä mohlommilta.
Ilmakumirenkaiden ystävälle kuitenkin hassut Ecco-renkaat tökkivät, samoin kuppi-istuin tulevaa ratasvaihetta ajatellen. Messuilla myyjä osasi kertoa, että juu kyllähän Vikingiä saa myös ilmakumiversiona (en tajua miksen saanut samaa tietoa liikkeessä, vaikka pohdin ääneen myyjälle juurikin tuota rengaskysymystä!) ja olipa siellä mallikappalekin sopivasti. Ei varmaan tarvitse sanoa, että rullailtuani päivän messuilla Vikingien rinnalla jättimäisten Happyjen kanssa olin aika innoissani!
Sain messuilta mukaani aleläpyskän, jonka ansiosta intouduin hankkimaan saman tien myös Emmaljungan oman, malliin passelin sadesuojan sekä keltaisen vaihtokuomun. Myöhemmin tosin opin muilta “hulluilta” (= Lastenvaunuhullut-ryhmä fb:ssa), että ihan vaan kysymällä saattaa saada kelpo aleprosentteja varsinkin isompaa settiä ostaessa. Me ei tuossa kohtaa ostettu kuin runko ja koppa, kun en vielä ollut ihan varma siitä kuppi-istuimesta. Silloin ensimmäisiä vaunuja etsiessämme toiveeni oli musta runko ja sama toive toteutui onneksi myös Vikingin kanssa, Air-versiota ei muun värisenä edes saa. Kopan värin suhteen arvoin mustan ja harmaan välillä päätyen sitten mustaan – olihan harmaa ehditty jo testata Happyjen kanssa.
Kirkkaankeltainen kuomu sopii muuten täysin mustien vaunujen kanssa kuin nenä päähän! Muutaman kerran joku vastaantulijakin on huikannut, että onpas ihanat vaunut. Sen sijaan vähän ehkä jopa noloa kevään viimoissa oli se, että mun eniten käyttämä ulkoilutakki mätsää just eikä melkein yhteen kuomun kanssa… :D No, ainakin olin epäilemättä ihan näkyvä tapaus liikkuessani vaunuilla harmaalla sadekelillä.
Vaan ei kaikki ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen: Happyjen jättimäiseen tavarakoriin tottuneena Viikkarien tavarakori tuntui suorastaan pieneltä. Yllättävän kivasti se kuitenkin imaisee tavaraa sisäänsä eikä asia ole vaivannut enää alun hämmennyksen jälkeen. Myös jarruun totuttelemisessa oli opettelunsa, muovinen läpyskä vaikutti hivenen heppoiselta Happyjen “kokopitkään tikkuun” verrattuna.
Rungossa on kiinni muovilipare, jonka avulla paketti pysyy varmemmin kasassa esim. autossa. Sinänsä kätevää – paitsi varsin hölmöä on se, että lipareen liikuttaminen aiheuttaa runkoon epämääräistä jälkeä. Jotkut kuulemma irroittavat sen kokonaan, mutta mä olen toistaiseksi antanut olla paikallaan ja jättänyt vain käyttämättä.
Emmaljungan sadesuojan hinta vähän kirpaisi ottaen huomioon, että Happyissa meillä oli alelaarista löytynyt kympin suoja. Käytettävyydeltään Ej:n oma suoja on kuitenkin osoittautunut nappiostokseksi: istuu täydellisesti ja läpinäkyvä ns. myrskyikkuna on todella kätevä vaikkapa sateesta kauppaan mentäessä. Vaunukoppa on pysynyt kuivana kovassakin sadekuurossa, tosin ikkunaa räpeltäessä välistä saattaa tipahtaa pisara tai pari sisäpuolelle.
Alkuun en käyttänyt vaunuverhoa lainkaan, kun jotenkin se ei tuntunut asettuvan nätisti. Kopan reunassa ei kuitenkaan ole minkään sortin lippaa, joka suojaisi auringolta, niin piti sitten änkeä verho paikoilleen. Happyihin se sopi mainiosti, mutta Vikingin kopassa on paksuhko reuna, jonka yli verhorenkaita joutuu vähän venyttämään. Toki näin myös renkaiden aukko venyy verhon ollessa pitkään paikallaan, mä en ainakaan jaksanut joka kerta räpeltää sitä uusiksi vaan siinä se useimmiten olla möllötti. Poikkeuksena ylhäällä keskellä oleva, siihen kohtaan kun ei kopan kahvan takia saa rengasta edes kikkailtua mitenkään kovin tukevasti.
Kopan mukana tullut musta kuomu on pääasiassa saanut levätä paketissa, mutta jonkun aikaa alkukesästä se oli kyllä käytössä. Auringonvalo oli silloin jotenkin niin kirkas, että ulos lähtiessä pirpana siristeli silmiään vaunukopassa, joten siinä oli hyvä sauma testata mustakin kuomu. Hauskaa oli se, miten yhtäkkiä tuntui kuin olisi saanut kokonaan uudet vaunut! Sama efekti voisi tietysti olla myös vaunuverholla, helposti siis saa vähän piristystä vaunuarkeen.
Mietin keväällä olenko ihan hölmö, kun en jaksanut kitkutella Happyjen kanssa siihen saakka, että vauva osaisi istua ja yhdistelmät voisi vaihtaa esimerkiksi kuomurattaisiin. Turhaan, sillä olen sittemmin huokaissut useaan otteeseen puoliskolle, että ihanaa kun vaihdettiin näihin. Vikingeillä on todella kätevä liikkua melkeinpä missä tahansa: kaupassa kääntyvät pienessäkin välissä, bussissa eivät vie tolkuttomasti tilaa, hisseihin mahtuvat helposti sisään. Meidän auton takakonttiin paketti kopalla on juuri tarpeeksi pieni, ettei mitään tarvitse irrottaa. Kaikin puolin erinomaiset citykärryt siis!
Muutama risu on toki myös annettava. Viikkarit kulkevat mielestäni hivenen töksähtelevästi eikä Happyjen pehmeästä menosta ole tietoakaan. Kuomun tykkään olevan Happyissa parempi, joskin se on kooltaan massiivisempi ja mallikin aivan erilainen kuin Vikingin kopan kuomu. Maaseudun epätasaisilla teillä tai lenkkivaunuina Vikingit eivät ehkä ole parhaimmillaan, mutta sellaiseen käyttöön voisi tietysti ollakin sitten toisenlaiset kulkupelit… ;)
