20.3.2015
13:10

Rakenna & Sisusta 2015

Jaetaanpa tähän väliin muutama helmikuussa nappaamani kuva Rakenna & Sisusta -messuilta, taisivat loppujen lopuksi olla ainoat mitä muistikortille tallentui suht pikaisen visiitin aikana. Siitä jännä päivä, että olin tuolloin ensimmäistä kertaa kunnolla liikenteessä vauvan kanssa! Hyvin se kuitenkin meni eikä bebe edes herännyt sen muutaman tunnin aikana, mitä äiskän kanssa Turun messukeskuksessa kiertelimme. Kunhan posotti unta palloon vaunuissa ja antoi mun tutkailla rauhassa messutarjontaa.

Ikean keittiössä
Riippuu mistä roikkuu

Ikean osaston keittiö näytti varsin mukavalta, onneksi meillä oli keittiöprojekti meneillään kun muuten olisi voinut vaikka remppakuume iskeä. :) Suuntasin siis keskittymiseni sisustuspuoleen ja bongasin mm. Botkyrka metalliset seinähyllyt sekä yllä olevissa kuvissa näkyvät Bittergurka ruukut ja roikkuvat amppelit. Amppelia ei ehkä meidän keittiöön saa sovitettua ainakaan tuossa mittakaavassa, mutta tuollainen valkoinen ruukku voisi olla kivan näköinen mustalla tasolla. Tai miksei ikkunalaudallakin.

Turkulaista designia
Betonikuutio ja muuta nättiä

Yksi messujen inspiroivimmista jutuista oli epäilemättä Danske Bankin messuosasto, jonka oli suunnitellut sisustusblogien maailmasta tuttu Projekti Verkarannan Jutta. Lähiseutujen design oli näyttävästi esillä, mukana mm. noustelainen upea kube-betonivalaisin, jollaiselle löytyisi koti meiltä milloin tahansa. Muutenkin tykkäsin mustan ja puunvärin (+ betonin) yhdistelmästä, voi että kun osaisi itsekin saada sisustusjutut näyttämään noin kivoilta yhdessä! Vaan toisilla on taito ja toisilta se puuttuu… Harmikseni mä kuulun jälkimmäisiin.

Toisen mieleen erityisesti jääneen inspiraation tarjosi Turun Tapetti ja Matto, jonka osastolla silmäni hakeutuivat Pihlgren ja Ritolan ihaniin tapetteihin. Keittiön yksi seinä saattaa kaivata tapettia pintaansa ja jäin pohtimaan, voisiko ehkä Kiurujen yö punamustana olla siihen sopiva. Täytynee joku kerta käydä lainaamassa vuota kotiin mallailtavaksi.

19.3.2015
23:34

Kun serkkupoika nimen sai

Siinä kävi tosiaan niin hauskasti, että tätini (meillä on ikäeroa seitsemän vuotta) oli samaan aikaan raskaana kuin itsekin olin, hän kaksi ja puoli viikkoa mua edellä. Hippo syntyi viime vuoden puolella tapaninpäivänä, joten suvun uusimmat tulokkaat ovat eri vuosikertaa vaikkakin hyvin saman ikäisiä. Meidän bebemme saavuttua maailmaan meinaan tajusin, että kumpikin meistä lopulta synnytti rv 40+5 ja näin ollen lapsille tuli ikäeroa juurikin se kaksi ja puoli viikkoa! Serkuksiahan nuo kaksi eivät ole, koska Hippo kerran on mun serkku – sanottaisiinkohan heitä ehkä väliserkuiksi? On joka tapauksessa aika kiva seurata pienten kasvua näin lähekkäin ja epäilemättä he tulevat olemaan toisillensa hyvää leikkiseuraa, kunhan siihen ikään ehditään.

Hippo hän on
Hipon ristiäisherkut
Hipon ristiäiskukkaset

Hipon ristiäiset olivat kolme viikkoa ennen meidän kemuja, mistä sai tietysti vinkkejä ja ideoita omiin edessä oleviin juhliin. Näin jälkikäteen voi todeta, että tädin perheellä oli selvästi suunnitellumpi tilaisuus ja kaikki osaset kohdallaan, kun taas meille tuli hullu kiire järjestelyiden (lähinnä kodin juhlakuntoon saamisen) kanssa ja koko ristiäisiä edeltävä viikko oli aikamoista sinkoilua sinne tänne. Niin tai näin, pääasia lienee että kumpikin pienokainen sai onnellisesti kasteensa – ja juhlavieraat hieman herkkuja vatsoihinsa. Palataan vielä meidän kekkereihin myöhemmin kuvien kera…

12.3.2015
23:40

Aika lailla täydellinen perätilasynnytys

No niin, vihdoin synnytyskertomusta kehiin! Siinähän kävi lopulta niin, että laskettu päivä tuli ja meni eikä mikään viitannut synnytyksen alkamiseen. Rv 40+3 kävin äitiyspolilla kontrollissa ja perätilan takia synnytys päätettiin käynnistää paria päivää myöhemmin. Eräänä tammikuisena keskiviikkona sitten köröttelin bussilla TYKSiin aamuruuhkan aikaan miettien, että muut tässä menevät töihin tai kouluun – ja mä synnyttämään. :) Puoliskolla oli tuolloin iltavuoroviikko, joten annoin hänen nukkua aamulla kun tuo liikkuminen kätevästi onnistui julkisillakin.

Odotusta synnytysvuodeosastolla

Yhdeksältä pääsin lääkärille ja käynnistys aloitettiin lääkkeettömästi ballongilla. Aamupäivän lähinnä hengailin ja odotin (sekä tutustuin viereisellä paikalla olevaan kaimaani), lounaaseen mennessä supistukset olivat muuttuneet selkeästi kivuliaiksi. Puolisko kävi moikkaamassa mua ennen työvuoronsa alkua ja pohti mun supisteluirvistelyä katsellessaan, kannattaako hänen edes lähteä töihin; mä olin vaan että juujuu ei tässä vielä mitään. Iltapäivällä puoli kolmen pintaan alkoi lorahdella lapsivettä, mutta hätää ei kuitenkaan ollut, sillä ballongin ollessa paikallaan ei napanuora pääse luiskahtamaan ulos. Joskus ennen viittä sisko tuli osastolle pitämään mulle seuraa ja kantoi mulle päivällisen huoneeseen. Olin hetkeä aiemmin saanut jonkun ihmeen pahoinvointikohtauksen ja yökännyt koko mahalaukkuni sisällön, joten nälkä kurni vatsassa.

Ennen syömistä päätin vielä käydä vessassa ennen ja tietysti sillä reissulla sitten ballonki tuli ulos. Kätilö tarkisti kohdunsuun olevan 3 cm auki, sen jälkeen supistuksia rupesi tulemaan säännöllisemmin ja ne sattuivat aika pirusti. Sisko soitti vähän ennen puoli kuutta miehelleni, että voisi lähteä tulemaan. Ähisin kivusta ja kysyin kätilöltä jotain kivunlievitystä, mutta osastolla ei kuulemma oikein lämpöpussia kummempaa vaihtoehtoa ollut saatavilla – tarvittaessa voitaisiin miettiä, josko pääsisin jo saliin ilokaasun ääreen. Yhtäkkiä klo 17.45 mulle tuli kamala tarve ponnistaa ja hälytettyäni kätilön huomattiin että kas, kohdunsuu oli täysin (10 cm) auki.

Bebe ihokontaktissa isän kanssa

Johan alkoi tulla porukalle vipinää kinttuihin! Onneksi sisko oli paikalla ja sai lähteä mukaan synnytyssaliin; puhelin ja kamerakin tulivat mukaan, kun tajusin siinä tohinassa pyytää häntä nappaamaan ne. Miestä ei näkynyt vieläkään, joten sisko soitti uudestaan, ettei kannata enää osastolle mennä vaan suoraan saliin. Klo 17.55 oltiin salissa, jossa hyöri niin kätilöä, lääkäriä, kandia kuin kätilöopiskelijaakin. Kanyylin laitto epäonnistui ja laittaja huuteli haluaisiko joku muu tulla kokeilemaan… Hetken päästä sain luvan tunnustella ponnistamista kylkimakuulla ennen kääntymistä selälleni jalat ylös tuille, ymmärtääkseni perätilasynnytyksissä se on ainoa vaihtoehto asennolle.

Pari supistusta meni ennen kuin tajusin miten oikein kannattaa ponnistaa. Kipu on jotain ihan uskomatonta ja supistusten välissä mulle iskettiin suun eteen maski, happea hengittämisen tueksi. Olin jo täysissä ponnistuspuuhissa miehen viimein saapuessa, muistan vieläkin sen helpotuksen nähdessäni hänen astuvan ovesta. Montaa kertaa en siinä sitten ehtinykään ponnistaa, kun klo 18.14 vauva putkahti maailmaan. Näin jalkojeni välistä pienen harmahtavan raajan, mutta hetken oli ihan hiljaista ja ehdin vähän hätääntyä, kunnes huoneen täytti kunnon rääkäisy. Sitten vauva nostettiin mun mahalle ja kysyin kumpi se on, vastaukseksi saimme että niin katsoiko joku. :D Tyttöhän sieltä tosiaan tuli, kuten itse alusta asti epäilinkin.

Pientä purtavaa synnytyksen jälkeen

Hetken päästä piti vielä ponnistaa jälkeiset, vauvan jälkeen se oli aika helppo nakki. Lopuksi tarkistettiin vielä “vahingot”, pari pientä nirhaumaa mutta tikkejä ei tarvittu yhtäkään. Synnytys oli tosiaan nopea sitten kun se lähti kunnolla käyntiin, papereissa kokonaiskestoksi on merkitty 1:25. Ponnistusvaihe oli 9 minuuttia, mies siis ehti paikalle kreivin aikaan! Kooltaan tyttäremme oli pieni ja siro: 2930 g, 49 cm, päänympärys 34,5 cm. Vauva oli jonkun aikaa rinnalla, kunnes kätilö otti hänet putsattavaksi, mitattavaksi ja punnittavaksi. Sen jälkeen neiti pääsi tuoreen isän paidan sisälle lämpimään, mä kävin suihkussa ja söin saliin tuodun tarjottimen tyhjäksi.

Näin jälkikäteen olen todella onnellinen, että luotin vaistooni ja halusin perätilasta huolimatta kokeilla synnytystä alateitse. Olin etukäteen toivonut mahdollisimman vähäistä kivunlievitystä, mutta enpä arvannut etten ehtisi sellaista saamaan lainkaan… Tottakai synnytys sattui, aivan prkleesti – yllättävän nopeasti kaiken sen kivun kuitenkin unohti, kun vauva oli siinä. Myös palautuminen oli nopeaa ja mietin kaksi viikkoa myöhemmin, ettei enää oikeastaan edes tuntunut siltä että olisi synnyttänyt (pois lukien jälkivuoto, maharöllö ja noh, vauva). Toki jokainen synnytys on erilainen, mutta tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella valitsisin alatiesynnytyksen uudestaankin oli perätilaa tai ei.

Unta palloon

Bebe syntyi siis keskiviikkoiltana ja sairaalassa olimme sunnuntaihin saakka. Oltaisiin päästy jo lauantaina kotiin, mutta halusin saada imetyksen kunnolla käyntiin ennen kotiutumista. Maito nousi perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja se yksi lisäpäivä asiansa osaavien opastuksessa oli erittäin hyvä tsemppi kotielämää varten.