{ Arkisto } Helmikuu 2011

Huomenna koittaa vihdoinkin se päivä, kun Elixia Länsikeskus avaa ovensa! Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa siitä asti kun joulukuun alussa liityin jälleen Elixian jäseneksi. Jokivarren keskus on juu ihan kiva, mutta Länkkäriin mulla on matkaa vain pari kilometriä – eikä tarvitse kulkea kaupungin halki. Fillarillakin suhautan hetkessä treenaamaan, kun on hyvät pyörätiet eikä tarvitse kurvailla autojen seassa.

Sain kutsun käydä ystävänpäivän iltana katsastamassa tulevan treenipaikkani, joten pyörähdettiin paikalla siskon kanssa ihmettelemässä. Ja hyvältä kyllä vaikutti! Remonttityöt olivat toki vielä osittain kesken, mutta ensivaikutelma keskuksesta oli hyvä. Varsinkin suihkutilat yllättivät olemalla tyylikkään tummanharmaat eikä saunapuolikaan hullumpi ollut: suihkujen yhteydessä on tavallinen sauna ja lisäksi kaikille yhteisessä Aqua Relaxissa höyrysauna sekä infrapunasauna, joka kuulemma on Euroopan suurin. En ole koskaan infrapunasaunassa käynyt, mutta ehkä sitäkin voisi joskus kokeilla. Höyrysauna sen sijaan on tuttu paikka, ja siellä ehdin jatkossa istuskella toivottavasti useamminkin.

Varasin itselleni jo paikan parille 30 minuutin tunnille huomenna, pakko se on päästä katsomaan valmiit tilat heti kun mahdollista. Toinen tunneista on muuten uusin suosikkini, Fitness Fusion. Kyseinen tunti sattui viime viikonloppuna osumaan aikatauluuni sen verran passelisti, että päätin käydä kokeilemassa – ja ihastuin. Olen muutaman kerran käynyt joogassa, mutta en tykännyt kaikista ihmeen vääntelehdinnöistä joista suurimpaan osaan en taipunut edes puoliksi. Pilates taas on erilaista ja sopii paremmin tällaiselle rautakangellekin, siitä jopa tykkään.

FF:ssa on vaikutteita sekä joogasta että pilateksesta, ja tunnilla keskitytään kehonhallintaan sekä henkiseen hyvinvointiin tasapaino- ja voimaliikkeiden avulla. Alkuun vähän arvelutti tunnin joogamaisuus, mutta onneksi setissä oli sopivassa suhteessa kaikkea. Pyramidiasento (mikä ikinä sen nimi lieneekin) tosin tuli vähän liiankin tutuksi eikä mun ranteet meinanneet kestää loppuvaiheessa enää siinä nököttämistä… Rauhallisesti hengittämisestä nyt puhumattakaan. Epäilen ongelman olevan kropan tasapainossa, nojaan varmaan liikaa käsiin. En vaan saa laitettua painoa enemmän jaloille, koska mulla on niin järjettömän tiukat pohkeet ettei ne kertakaikkiaan veny (ja sama homma takareisien kanssa monissa liikkeissä).

Yllätyksekseni pidin kuitenkin tunnista niin paljon että ajattelin ottaa sen viikottaiseen ohjelmaani. Olen nyt tehnyt tälle ja seuraavalle viikolle treenisuunnitelman, jonka perusteella koitan miettiä liikkumista jatkossa. Joka tapauksessa pyrin käymään vähintään 2-3 kertaa viikossa Elixiassa, lumien kadottua lisäksi lenkkeilyä ja/tai pyöräilyä ulkosalla. Keskiviikkona mulla on tapaaminen personal trainerin kanssa, sekin selvittänee ajatuksia johonkin suuntaan. Tulevaisuudessa voisin kirjoitella treeneistä tänne blogiinkin, olisi sitten ainakin hyvä syy harrastaa tarpeeksi että on jotain raportoitavaa. ;) Siihen liittyen pikagalluppi: kiinnostaako ketään liikkumislöpinät?

Tästä se elämäntaparemontti lähtee! Liikunnan lisäksi olen alkanut tarkemmin katsoa millaista ruokaa meillä syödään. Eineksiä ei enää kovin usein kaapista löydy, margariini on vaihtunut oikeaan voihin ja kunnon ruokaa syödään useammin (uskomatonta kyllä se on ollut meille ihan normaalia ettei tehdä ruokaa kuin kerran tai kaksi viikossa). Karkki on edelleen ongelma, mulle lähinnä, mutta eiköhän senkin suhteen päästä vielä parempiin tuloksiin. Tämän postauksen otsikko kertoo sen tärkeimmän, sama tavoite komeilee HeiaHeia-profiilissani. Tällä kertaa onnistun.

Kent – Röd [2009]

Kissat ovat tänään olleet hyvin sunnuntaimaisissa fiiliksissä.

Miska asettautui mun paikalle saman tien kun nousin ylös sängystä (lähempänä puoltapäivää, köh köh). Niiskuneidin vieressä taisi olla hyvä nukkua, sillä kissa löytyi täysin samasta paikasta vielä parin tunnin jälkeenkin.

Dharma oli vallannut iskän ja äitin sängyn, joka on kissojen vakinukkumapaikka – kuten peiton karvaisuudesta voi päätellä. Käydessäni napsimassa pari kuvaa neidistä sain osakseni äänekästä kehräystä, sängyllä kieriskelyä sekä vaativia katseita että pitää palluttaa lisää.

Jossain vaiheessa iltapäivällä Miska heräsi uniltaan ja parkkeerasi ensin mun syliin tähän koneen ääreen, sitten siskon sylin kautta sohvalle. Siinä se nökötti peltopyy-wannabenä kunnes päätti lähteä ulos aurinkoisille keväthangille.

1) Viimeinen kaapin perukoilta löytynyt vaaleanpunainen kynttilä (joka oli alkuperäismuodossaan aivan liian mohlo alaosasta kaikkiin kynttilänjalkoihin) paloi jostain syystä hurjaa vauhtia ja sotki niin kynttilänjalan kuin hyllynpäällisen taliin. Aika kauniin muodon se kuitenkin sai.

2) Jyväskylän keikkapostauksen yhteydessä mainitsin hankkineeni erään pitkään mielessä pyörineen jutun bändikojulta, nimittäin mustan V-aiheisen hupparin. Selkää koristaa jäinen Viikate-logo, etupuolella taas on noin kämmenenkokoinen Pakkasen palvoja -lumihiutale. On muuten aivan järjettömän lämmin, ei mikään sellainen halpisliru vaan ihan kunnon collegea tuo materiaali. Keikan jälkeisen viikon olen suorastaan asunut hupparissa, hyvä kun yöksi viitsii ottaa pois. (Ja on itse asiassa nytkin kyseinen vaatekappale päällä.)

3) Eräänä iltana olin reipas ja uskaltauduin tallustelemaan pienen lenkin kirpakassa pakkassäässä, flunssaisena kun ei kauheasti houkutellut astua ulos ovesta. Toppapuku on ystävä, tuolla reissulla seuranani oli myös kamera. Aurinko oli juuri laskemassa ja sävyt kauniita. Raikas ulkoilma tuoksui niin hyvältä sisällä vietettyjen päivien jälkeen.

4) Kävelyltä tullessani olin nälkäinen ja päätin pyöräyttää kerrankin jotain vähän erilaista sapuskaa (meillä perus on yleensä jotain jauhelihasta; pizzaa, kastiketta tai muuta sellaista). Nauhapastaa juustolla ja öljyisellä kastikkeella, jossa oli oliiviöljyn lisäksi valkosipulia sekä aurinkokuivattua tomaattia. Päälle vähän tuoretta basilikaa, kylkiäiseksi halloumia ja yrttivoipatonkia. Ei taatusti ollut terveellistä mutta aivan järjettömän herkullista kylläkin! Ja mieskin tykkäsi.

Hyvä havahtua näin 26-vuotiaana siihen, että ruoka voi olla ihan yksinkertaistakin ja silti hyvää. :) Pitäisi vissiin enemmän surffata ruokasivuistoilla, jotta voisi kokea valaistumista ruuanlaiton suhteen hieman useammin. Seuraavaksi suunnitelmissani on joku päivä tehdä lihapullia ihan omin pikku kätösin, ovat varmasti niiiiin paljon parempia kuin valmisversiot (joita en enää edes halua ostaa). Olen ehkä maailman laiskin ruuanlaittaja, mutta siihen tulee vielä muutos!

(Hupparikuvat otti kanssa-asuja.)

Iloisempaa asiaa tänään, kuvassakin jopa hymyilyttää. Ketäpä ei tosin hymyilyttäisi, kun kevät kolkuttelee ovella ja päivät täyttyvät auringonpaisteella. Tuntuu hurjalta huomata, miten päiväkin on jo pidentynyt ja pimeä laskeutuu vasta lähempänä iltakuutta.

Aurinkolasit D&G, pipo ja toppa-asu Boy-Cot, nahkahanskat laivalta, talvitennarit Converse, kangaskassi Lindex.

Tuossa taannoin oli ohimennen juttua erinomaisesta aleostoksestani, Boy-cotin toppapuvusta. Takki on ollut ahkerassa käytössä, housutkin nyt kun sain vihdoin roudattua ne maalta Turkuun. Kun mittari aamulla hipoo parinkymmentä pakkasastetta, ei kyllä tule mieleenkään laittaa enää mitään muuta päälle kuin nuo. Ei sillä että mun kovinkaan usein täytyisi aamuisin lähteä mihinkään… Kotonatyöskentelyn plussapuoli, ainakin näin talvisin. ;)

Nyt lähden vihdoin katsastamaan yhden liikkeen verhoilukangasvalikoimat äitin kanssa, sopiva kangas toivottavasti tulee myös tällä reissulla hankittua. Peukut pystyyn, että löytyy jotain mieleistä kangasta. Ihanaa aurinkoista torstaita kaikille!

(Kameran takana Feline.)

Tänään olen miettinyt sitä hetkeä kun ihminen vetää viimeisen henkäyksensä. Miltä silloin tuntuu? Mitä ajatuksissa liikkuu? (Olettaen siis että henkilö on tajuissaan ja järjissään.) On vaikea kuvitella minkälainen on se vihoviimeinen sekunti elämässä. Ehkei sitä edes ehdi tajuta, että tässä tämä nyt sitten oli. Ehkä kaikki vain pimenee, kuin lampun sammuttaisi.

Kuolevasta itsestään ei ehkä mahdollisesti tunnu niin pahalta, mutta miten hirveästi sen täytyykään sattua jos joutuu näkemään rakkaimpansa siirtyvän ajasta ikuisuuteen. Toivottavasti sinä hetkenä unohtaa jokaisen riidan tai ikävän hetken, ja mieleen tulvahtaa sen sijaan kaikki ne hyvät muistot yhdessä. Se onni mikä oli, kun toinen oli siinä.

Jälleen on poistunut hieno ihminen tästä maailmasta. Muistutus meille jäljelle jääneille siitä, miten lyhyt ja hauras ihmiselämä loppujen lopuksi onkaan. Kunpa aina muistaisi elää päivän niinkuin se olisi viimeinen, sillä koskaan ei tiedä milloin se päivä koittaa. Eikä vain rakastaisi, vaan muistaisi myös näyttää sen rakkailleen.

Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
Eino Leino

Lepää rauhassa J.

Amélie Soundtrack [2001]