AvainsanaHomemade

Viikko 39: Kädessä DIY-marakassi peltisestä maustepurkista ja kuivasta riisistä.

Oranssiraidallinen body Pikkuset on äitiyspakkauksesta ja tuplaneppareiden ansiosta menee pitkään. Tällaisia bodyja pitäisi pakkauksessa olla pelkästään! Jos siis ajatellaan, että äp kattaisi mahdollisimman hyvin koko vauvaiän tarpeet. Kaverilta saadut housut KappAhl Newbie, en muista olikohan niin että kaveri oli nuo oranssit napit laittanut itse. Joka tapauksessa sopii tuon bodyn pariksi kuin nenä päähän (housut tosin jouduin jo laittamaan pois, pöh). Marimekon sukat ovat kolmen sukkaparin setistä, jossa jokainen pari on samoilla väreillä mutta erilaisella kuosilla (pieneksi jäivät nämäkin juuri, huoh).

Viikko 40: Vintage-Vipp on just sopivan korkuinen seisomisharjoituksiin.

Tämä asu onkin kokonaan second handia. Sekä ihana Marianne-raidallinen body Ciraf että housut Polarn O. Pyret ovat kummityttömme vanhoja, näyttävät musta kivoilta yhdessä vaikka ovat niin erilaisia kuoseiltaan. Kaverilta saadut siniset sukat Tutta ja pohjissa jarrunypyt, jotka alkavat olla tarpeellisia tässäkin taloudessa. Vahinko, ettei tämän koon sukissa kovin monissa ole noita nyppyjä! Beben laatikossa on vaikka mitä kivoja sukkapareja, mutta kyllä kätsyimpiä vaan ovat nyt nuo jarruversiot.

Palataan vielä hetkisen verran pirpanan ristiäisiin, kun muistin napsineeni muutamia kuvia koristeluista varsinaisen juhlapäivän jälkeen. Kahvitteluthan pidimme tosiaan meillä kotona ja purtavat vieraille pääsimme tarjoilemaan vastavalmistuneesta keittiöstä (joka muuten on vieläkin vailla viimeisiä viimeistelyjä, hups). Värimaailmaksi kekkereihin muodostui keltaisen, harmaan ja mustan liitto.

Kutsut väänsin vähän viime tingassa, kun ei vauvan hoidolta muka tahtonut ehtiä istahtamaan pöydän ääreen ajan kanssa. Kaikki paperimateriaalit kävin hakemassa askartelijan aarreaitasta eli Muovitukusta. Valkoisen A6-koon korttipohjan kansi oli yksinkertainen: ylhäällä kolmesta eri värisestä kartongista tehty viirinauha ja alhaalla dymolla nakuteltu musta KUTSU-teksti. Sisäpuolen tekstit printtasin pahvinruskealle paperille ja liimasin korttipohjaan, epätasaiset reunat syntyivät ihan vaan repimällä lipareet leikkaamisen sijaan. Info-osuuden lisäksi kortissa oli Housegrind-fontilla värssy:

Peiton alla posken nukka,
jalassa pieni oranssi sukka.
Näin on meille onni tuotu,
ikioma tyttövauva suotu.
On olo uusi ja uskomaton,
meistä juuri äiti ja isä tullut on.

Likka nukkui suurimman osan kastejuhlastaan, simahti kirkossa kummien käsivarsille ja nukkui koko kahvittelun ajan työhuoneessa. Nukkumisen kanssa oli tuolloin ollut ongelmia, niin ei raaskittu herättää tyyppiä seurustelemaan vieraiden kanssa ja varsinainen juhlavaatetus jäi käyttämättä. Kiitoskorttia varten sitten otin kaksikuukautispäivänä kuvia ne vaatteet päällä, jotka tytölle oli tarkoitus pukea ristiäisissä, ja näistä kuvista valkkasimme yhden kiitoskortiksi. Tein kuvasta polaroidmaisen, laitoin tekstit kuvan alle sekä toiseen ylänurkkaan harmaan, keltaisen ja mustan kolmion viirihengessä. Yllättävän kiva kortista lopulta tuli, vaikka ensin tuntui pää olevan aivan tyhjä ideoista.

Pimun toinen kummitäti, serkkuni K, pyöräytti ennen juhlia kasaan pari rykelmää keltaisia ja mustia ilmapalloja. Toinen kiinnitettiin olohuoneen verhotankoon, toinen löysi paikkansa keittiön seinään kiinnitetystä vintage-Stringistä. Jälkimmäinen on sijoillaan itse asiassa edelleen, kun pallot ovat pysyneet hyvin kuosissa. Kuvassa näkyvä Lokki-valaisin on ristiäislahja mun porukoilta, se tosin lensi paikalleen vasta kemujen jälkeen. Ehkä inan iso keittiöön, mutta olkoot siinä toistaiseksi.

K:n avustuksella värkkäsin tytön nimellä varustetun viirinauhan, joka löysi paikkansa olkkarista sohvan yläpuolelta. Yllättävän pitkä nauhasta nimittäin tuli, vaikka nimi on noinkin lyhyt. Kartongista leikatut kolmiot pujotettiin samaan mustavalkoiseen juuttinauhaan kuin mitä hääjuhlassamme oli käytössä valokuvien ripustuksessa. Viiri-idea tuli vastaan Design Wash -blogissa ja nauhan värit asettautuivat lopulta noin, jotta nimen kirjaimet sai näkymään parhaiten. Imetyshuuruissani olin ensin laittamassa värit sikin sokin nauhaan, mutta tajusin onneksi ajoissa ettei mulla ole mitään kynää, jolla voisi kirjoittaa mustaan paperiin…

Teemavärit toistuivat myös juhlien kattauksessa. Muffinssien pahvikupit olivat keltavalkoisia ja mustavalkoisia, servetit valkoista polkadotia keltaisella pohjalla (löytyivät Myllyssä olevasta iiiihanasta kaupasta, Inspiraatiosta). Tarjoilupöydälle laitettu kynttiläkin osui teemaan varsin kivasti: musta kynttilä työkavereilta saadussa keltaisessa Nappula-kynttilänjalassa.

Taisin löpistä hääpaikan valmistelujen yhteydessä sen verran pitkät pätkät hääkoristeluistamme, että jospa nyt vain tuikkaan nämä kuvat eetteriin (ja kuitenkin sepustan ties mitä vielä lisää). Kaikesta saa toki udella lisää kommenttiboksissa, mikäli kaipaa vielä tarkennusta johonkin tai jotain on jäänyt epähuomiossa kertomatta. Pitemmittä puheitta, tällaiseen kuosiin me lopulta juhlapaikan saimme:

Kukista, kynttilöistä ja paikkakylttikävyistä olikin jo juttua viimeksi. Vuosien varrella meidän ja läheisten sanomalehdistä poimimat, välillä turhankin osuvat Viivi & Wagner -stripit liimasimme pahvin väriselle paperille ja taittelimme kolmioiksi. Alun perin suunnittelin tekeväni kutsut tuolle paperille, mutta lopullisen kutsun muotoutuessa ruskea ei enää sopinutkaan asuun. Sarjisten myötä paperipinkalle löytyi muuta käyttöä heti jo häiden yhteydessä.

Servetteihin liittyy tarina: eräällä Tiimari-visiitillä bongasimme oranssivalkopallolliset servetit, joita ei tietenkään sitten ollut tarpeeksi. Samasta korista löytyi mustavalkoraidalliset versiot ja hetken siinä mallailtuamme päätimme ottaa kumpiakin. Raitaserveteistä lähti elämään raitateema mm. kutsuihin; palloja ei tullut muualle, mutta oranssi väri oli tarpeeksi yhdistävä tekijä. Olen edelleen näitä kuvia katsellessani todella tyytyväinen valintaamme – eripariservetit ovat juuri se elementti, joka sopivasti “rikkoo” koristelun. Olivat muuten todella edullisia: 6 x 20 kpl paketit maksoivat yhteensä vaivaiset 5 euroa!

Yllä näkyy Kalliopohjan tila kokonaisuudessaan salin takareunasta kuvattuna. Edessä suoraan on lava, joka meillä oli varattu kokonaan bändin käyttöön. Oikealla on salin eteisosa, josta on siis kulku varsinaiseen eteiseen. Eteisaulasta on käynti vessoihin ja keittiöön sekä sen yhteydessä on kahviotila, jossa meillä oli sijoitettuna noutopöytä (kuvia tulossa myöhemmin).

Työkaverini tekemä possupariskunta kertoi meidän paikkamme sijainnin.

Polaroideja oli neljässä rivissä, yksi eteisessä ja loput salin eteisosassa. Kuvat järjestettiin aikajärjestykseen: eteisessä oli 2008-09 kuvat, salin puolella 2010, 2011 ja 2012-13 kuvat.

Vessojen välissä oli hätävarapurkki, josta löytyi nenäliinoja, hammastikkuja, laastaria, salmiakki-Sisuja, särkylääkettä jne. Kivasti vieraat olivat löytäneet purkille, hyvä hyvä.

Eteiseen johti kaksi ovea ja näiden väliin sijoitimme pöydän, jonka päällä oli muista tilan pöydistä poikkeavasti oranssi pöytäliina sekä siinä vieraskirjatarvikkeet. Lasipurkissa oli läjä tulostettuja sivuja ystäväkirjatyyliin ja vieressä pienemmässä lasipurkissa kuulakärkikyniä. Kirja itsessään oli A5-kokoinen tyhjä musta mappi, johon täytetyn sivun sai käydä lopuksi laittamassa. Vieraskirjan täyttämiseen oli myös lyhyehkö ohjekortti, joka paikkakylttien tapaan nökötti kävyssä – joskin todella paljon pöytien käpyjä isommassa versiossa, porukoiden matkatuliainen olikohan se nyt Azoreilta. Mielestäni tällainen systeemi toimi hyvin, sillä useampi pystyi kirjoittamaan sivuaan yhtä aikaa eikä ollut pelkoa, etteivätkö kaikki olisi ehtineet kirjoittaa (kuten tavallisen vieraskirjan kanssa voisi käydä).

Pöydällä oleva valosarja on juurikin ne Paul-serkun valopallot, joita jossain vaiheessa näkyi varmaan joka toisessa sisustusblogissa. Omat pallomme ovat viime talvena Stockalta hankitut ja päätyivät hääkoristeluihin, vaikka sarjassa onkin keltaisia palloja eikä oransseja. Poikkeus vahvistaa säännön, eikös? :)

(Kuvat: JS Disain)

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

Ehkä olisi jo aika kirjoittaa lisää hääjuttuja..? Onhan juhlapäivästä kohta kuukausi aikaa. Pahin hääkrapula alkaa vihdoin olla takana ja arki pyörii jälleen suht normaalisti. Vaikka meidän järjestelyt menivät kaikkiaan aika jouhevasti ja nopeastikin (ts. viimeisellä viikolla), juhlan jälkeen olo oli pitkään jotenkin tyhjä. Ei oikein tahtonut tajua, että suunnitellut kemut olivat ihan oikeasti ohi. Ja jos musta tuntuu tältä, niin millaista on niillä morsiamilla, jotka ovat suunnitelleet päiväänsä hartaammin ja huomattavasti pidempään?!

Juhlapaikan suhteen oli alusta asti selvää se, ettei se tule olemaan mikään Turun rajojen sisäpuolella oleva paikka, ne kun ovat usein aivan järjettömän hintaisia. Siispä tutka kohti lähiseudun vaihtoehtoja, joista päädyimme aika helposti Nousiaisten Kalliopohjaan. Mies ei ehkä ollut ihan niin innoissaan, mutta itse ihastuin paikan tunnelmaan – vanhaa ja vähän kulahtanuttakin, mikä sopi mainiosti meidän vähän sinnepäin -meininkiin. Kävi tosin niin kivasti, että Kalliopohjaa freesattiin talkoovoimin kesällä mm. maalaamalla puunväriset puolipaneelit valkoisiksi ja fiilis parani entisestään. Nousiainen juhlapaikkana oli siinäkin mielessä hauska, että kummallakin meistä on menneisyys kunnan koululaitoksen kanssa.

Virallisesti Kallipohjan vuokra-aika alkoi perjantaina iltapäivällä, mutta kun tila sattui olemaan vapaa torstaina niin pääsimme aloittelemaan järjestelyt jo silloin. Torstai ja perjantai touhuttiin vilpoisessa +14 asteessa, ensin lämmitys ei ollut päällä ja sitten se ei suostunut käynnistymään lainkaan. Lauantai-iltapäivään mennessä paikka saatiin onneksi lämpimämmäksi erillisillä lämmittimillä, pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen oli itse asiassa jopa turhan lämmin.

Koristeluinspiraatiota keräsin sieltä täältä netistä ja niistä sitten syntyi meidän kekkereihin parhaiten sopiva (ja helpoimmin toteutettava) kokonaisuus. Tiesin heti alkuun, että haluan koota vieraiden katsottavaksi kuvia himpun vajaa viisivuotisen matkamme varrelta. Ensin mietin jonkinlaista kuvakollaasia, mutta kiitos Norsiksen vinkin seinille tulikin yksittäisiä kuvia polaroid-tyyliin. Eikä muuten maksanut paljoa! Toki kuvien käsittelyssä (CameraBag 2 pelasti jälleen) meni kevyesti pari iltaa, mutta noin muuten hintaa 55 kuvalle tuli postikuluineen vajaa 8 e – plus kuvat oli valmiiksi katkottu oikeaan mittaan, jes. Vertailuna blogeissa kohkattu Printic, jossa polaroidmaiset Instagram-kuvat maksavat 0,79 e/kpl. Mustavalkoinen juuttinauha löytyi omista kätköistä, pyykkipoikia ostin pari pussia lisää (jäävät tietty käyttöön kotona).

Hääsalin matalampaan ns. eteisosaan ripustettiin mustia, valkoisia ja oransseja ilmapalloja sekä juomapöydän päälle yksi iso ja kaksi pientä paperipalloa Ikean paperikaupasta. Salin ikkunoihin päätyi eteisestä ylijääneet palloryppäät ja Mian kanssa tällä ohjeella askarreltu oranssi paperihässäkkä. Siitä ei todellakaan tullut yhtä kaunista kuin esikuvansa, mutta ainakin meillä oli hauskaa tehdessä ja löysihän se sitten paikkansa juhlapaikaltakin.

Väreinä koristelussa oli siis kutsujen tapaan valkoista, mustaa ja oranssia. Oranssi väri lähti alkujaan hääpaikan tuoleista, joskin se sopi muutenkin vallan mainiosti syyshäiden väriskaalaan. Pöytiin tuli kukiksi valkoisia ja oransseja Reilun kaupan neilikoita, maksoivat yhteensä alle 15 e. Kukat aseteltiin vanhoihin pulloihin, joita löytyi kotikotoa vaikka kuinka paljon. Jämäkukista ja ulkoa haetuista luonnon lisukkeista Mia vielä taikoi morsiusneidollemme aivan täydellisen pikku syyskimpun.

Kaikki paperimateriaali muotoutui lopulta pitkälti samaan tyyliin kutsujen kanssa. Ohjelma ja menu olivat kutsua kookkaampia, mutta sidottuna samalla tavalla oranssilla sifonkinauhalla. Raitareunaiset paikkakyltit tökättiin pystyyn männynkäpyihin, osa asettui nätimmin ja osa vähän hassummin. Koristelun kallein osa taisi olla oranssit kynttilät, jotka ostin Muovitukusta (se on muuten aikamoinen juhlatarvikkeiden taivas!). Lisäksi hain perjantai-illalla vielä Tarjoustalosta pieniä venetsialaiskynttilöitä eteiseen ja vessoihin, oranssina tottakai.

Perjantaina saimme hommat valmiiksi kahdeksan maissa illalla, iso kiitos Mialle & Envialle avusta! Toki meillä äijelin kanssa oli kotona vielä ohjelmassa viimeisten koristelujen askartelu sekä soittolistan kokoaminen, pakko se oli jotain jättää siihen kuuluisaan viime hetkeen. ;) Seuraavassa postauksessa sitten kuvia valmiista koristeluista. To be continued…

Anna Abreu – Just A Pretty Face? [2009]

Seuraavat arkistokuvat uunista ulos, joten tässäpä olisi meidän hääkutsut! Kuten aiemmin kerroin olen juuri se henkilö, joka ei saisi taatusti mitään aikaiseksi ennen viimeistä hetkeä. Hääkutsujen tekeminen ja matkaan saaminen ei ollut poikkeus. Alun perin ajatuksenani oli tehdä ja lähettää kutsut kesä-heinäkuun vaihteessa. Lapin reissulta kotiuduttuamme päätin, että ennen kesäloman loppua niiden on ihan oikeasti oltava valmiina. No niin justiinsa. Heinäkuun viimeisinä päivinä mä lopulta sain kutsut suunniteltua ja printattua, postin kuljetettavaksi taisivat lähteä aivan elokuun ekoina päivinä.

Ideoita olin kerännyt pitkin vuotta Pinterestin hääaiheiselle boardilleni ja kutsujen ulkomuoto ehtikin muuttua moneen otteeseen. Liikaa hienoja ideoita, sanon ma! Tuollaiset niistä sitten tuli, elementtejä vähän joka toisesta inspiraation lähteestä. Kutsu koostui viidestä noin 10×15-kokoisesta osasta, joista yksi oli todellisena hääpäivänä otettu valokuva meistä. Näitä kuvia oli kahta erilaista, kuitenkin siis yksi per kutsu. Tekstiosat väkersin InDesignissa ja tulostin valkoiselle 180 g kartongille. Johtavana teemana oli mustavalkoiset raidat sekä oranssi, fontteja käytin kolmea erilaista. Kansiosan lainaus oli Viikatteen Mintun ja Vernerin häävalssista:

Valssi on ikuinen elämän pituinen

Läjä sidottiin yhteen Tiimarin oranssilla sifonkinauhalla ja koko komeus sujautettiin raidalliseen paperipussiin, joita tilasin Happy Monday -nettikaupasta (100 kpl maksoi yhteensä 5 e). Pussi suljettiin joskus aikaa sitten muistaakseni Teippitarhasta tilatulla oranssilla washiteipillä. Osan kuorista toimitimme vastaanottajille suoraan, kustin poljettavaksi annettuihin kuoriin liimattiin toki valkoinen laatikko osoitetta varten.

En tiedä tuliko kutsuista lopulta sellaiset kuin aluksi ajattelin, mutta ihan tyytyväinen olen joka tapauksessa. Puolisko antoi mulle aika lailla vapaat kädet suunnitteluun ja ainakin väitti tykkäävänsä lopputuloksesta. Kuulemma oli meidän näköisemme kutsu ja sehän kai tärkeintä. Kommenttiboksi on avoin mielipiteille, olkaatten hyvät!