{ Arkisto } Helmikuu 2011

Törmäsin yhtenä päivänä työjuttujen sekamelskassa kuvaan, jonka nähtyäni en hetkeen pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Mintunvihreät farkut, just sitä täydellistä mintunsävyä! Kuvan versiot ovat Dieselin, hintaa oletettavasti enemmän kuin tuollaisista ns. hetken huuma -farkuista viitsii maksaa. Olisikohan mikään edullisemman hintatason pulju innostunut väristä?

Harvoin innostun mistään kausijutuista, mutta minttufarkuissa olisi ainesta. Todennäköisesti jopa pidempäänkin ystävyyssuhteeseen, rakastanhan mä punaisia farkkujanikin edelleen syvästi. (Ne vaan eivät enää mahdu jalkaan. Toistaiseksi.)

Saattaisi toki hyvinkin olla, että mintunvihreää sovittaessa jalkaan todellisuus iskisi vasten kasvoja eikä väri näyttäisikään yhtään niin hyvältä mun päällä kuin rimppakinttuisilla (no on ne muhun verrattuna sellaisia!) malleilla. Olisi silti mielenkiintoista kokeilla. Paljasta vatsaa en kyllä suostu näyttämään napapaitatyyliin, ne hetket tulevat edelleen kammottavina välähdyksinä mieleen vuosituhannen taitteesta. Kiitos mutta ei mulle kiitos.

(Kuva: denimology.com.)

Juanes – Mi Sangre [2004]

Vielä vähän Jyväskylää viime viikolta, tarkemmin ottaen torstailta. Yöllä elohopea oli painunut alle miinus kolmenkymmenen eikä auto tahtonut enää lähteä käyntiin. Juuri kun olin lähdössä etsimään huoltoasemaa ja kokeilin vielä kerran käynnistyisikö Kottero, moottori hyrähti käyntiin. Tai no hyrähtää on ehkä vähän väärä sana, kun ääni muistutti ennemminkin tahmeaa pörinää… Mutta käyntiin lähti joka tapauksessa ja selviydyin lähes suunnitellun aikataulun mukaisesti kaupunkiin.

Tällaista yöseuraa mulla oli kaverin luona, kissasisarukset Nasse ja Misu. Sain nukuttua yllättävän hyvin, mitä nyt joskus aamuyöstä heräsin siihen että vähän peiton alta pilkistävät varpaat saivat läpyä tassusta. Aamulla oli tietysti pakko tunkea peiton uumeniin heti kun sain otettua lakanat pois, edes peiton viikkaus ei ollut este eikä mikään. Nassen lempileikki muuten on pullonkorkin noutaminen, siis se ihan oikeasti juoksee korkin perään ja kantaa sen suussaan takaisin heittäjälle! Eikä kuulemma väsy millään tähän leikkiin. Ihana. ♥

Jyväskylässä oli torstaina kaunis helmikuinen talvipäivä, aurinko paistoi ja lämpötila huiteli -25°C tienoilla. Juuri ennen kuin ehdimme sisään Torikeskuksen lämpöön, ohi huristeli muutama penkkarirekka ja jokaisesta heitettiin karkkia meitä kohti. Jeij! Yksi mies siitä sattui samalla hetkellä kävelemään myös ohitse, mutta saatiin kuitenkin pieni saalis:

Torikeskus oli muuttunut pikkasen, Forum enemmänkin. Olin ihan vähän järkyttynyt jälkimmäisestä, ei se ollut enää yhtään sellainen sympaattinen paikka jonka läpi käveltiin odottamaan bussia vaan muuttunut hypermoderniksi ostoskeskukseksi rullaporraskeskustoineen. Liikkeitä oli tullut lisää, mutta onneksi siellä oli vielä vanhoja tuttujakin.

Andiamon ikkunassa oli pysäyttävän herkulliset Dr. Martensit. Pitkät varret ja ruusuja, oih! Vajaan kahdensadan euron hintalappu oli vähemmän oih. Ei sillä, että tarvitsisin yksiäkään kenkiä lisää – mutta olishan nuo aika hitsin khuul. Parin tunnin nostalgiashoppailun (taisin tuhlata jopa runsaan kympin, oh hoh) jälkeen käveltiin takaisin autolle ja jatkettiin matkaa, ei kuitenkaan vielä pois kaupungista vaan nälkää taltuttamaan.

Ruokapaikaksi valikoitui Sohwi, joka oli tuttu paikka vuosien takaisista Jyväskylän blogimiiteistä. Muistin pestokanapastan olleen silloin aivan järjettömän hyvää, mutta tällä kertaa lautaselleni päätyi kuitenkin kanaleipä: Lämmin béarnaisella ja juustolla kuorrutettu leipä, tikkuperunoita ja yrttiöljyllä sekä sitrussiirapilla maustettua salaattia -kuvaus kuulosti niin hyvältä, että oli pakko ottaa tuo kun Felinekin otti. Muuten olisi ihan taatusti annoskateus iskenyt… Hyvää oli!

Mahat täynnä lähdettiin ajelemaan Jyväskylästä kohti seuraavaa pysäkkiä eli Tamperetta. Aurinko oli jo laskemassa, kun ohitimme Näsinneulan. Akkiki perheineen odotteli meitä kylään, oli ihana nähdä taas parin kuukauden tauon jälkeen! Tampereella käydessä alkaa kyllä joka kerta harmittaa se, ettei asuta lähempänä… Ehkä jonain päivänä vielä sekin asia korjaantuu.

Hyvä kun oli Sohwin sapuskoista ehtinyt selvitä, kun jo eteen lätkäistiin lisää herkullista vatsan täytettä. P oli vääntänyt tortun (:D) meitä odotellessa, mutakakkua omenakanelijäätelön kera. Oli niin järjettömän hyvää että olisin voinut kuolla siihen paikkaan! (Ja melkein kuolinkin kun olin niin täynnä, ahneella on paskainen loppu ja silleen. Ei vaan, hengissä ollaan edelleen kuten näkyy.)

Parituntisen visiitin aikana ehdittiin herkuttelun lisäksi leikkiä niin vastikään kaksi vuotta täyttäneen Onnin joululahja-autotalolla kuin Ixuksen fisheye-kuvausohjelmalla. Lopputuloksena oli kerrassaan loistava kuvasarja jokaisesta läsnäolijoista, otokset kirvoittivat naurut jos toisetkin. Koska en viitsi lykätä lärvikuvia tänne julkisesti, joudutte nyt tyytymään Barbapapan (kirjoitinkohan nyt tuon oikein..?) naamaan. Siitä voi sitten kuvitella saman kuvan mutta ihmiskasvoilla.

(Auringonlaskukuvan otti Feline, muut minä itse.)

Amanda Jenssen – Happyland [2009]

Viime keskiviikkona, kuudentenatoista päivänä kuluvaa kuuta, hyppäsin autoon kera Felinen sekä Heviletin ja käänsimme auton nokan kohti Keski-Suomea. Saavuimme perille illalla kahdeksan maissa, Jyväskylä tervehti meitä vajaalla kolmellakymmenellä pakkasasteella. Heitin herrasväen hotellille ja suuntasin ystävälliselle opiskelukaverilleni, jonka sohvan sain vallata yösijakseni. Kuulumisten vaihto, keikkatamineet niskaan ja suunta kohti legendaarista Lutakon tanssisalia.

Häpeäkseni mun on myönnettävä, että tämä oli ensimmäinen visiittini kyseiseen paikkaan. Siitäkin huolimatta että tosiaan olen asunut Jyväskylässä neljä vuotta – ja itse asiassa kouluni oli tuossa melkein vieressä. Voi mua onnetonta! Onneksi tämä epäkohta elämässäni on nyt korjattu.

Illan ensimmäinen esiintyjä Lyijykomppania jäi meiltä kokonaan kuulematta, ehdittyämme paikalle lauteilla ärisi jo keskimmäisenä esiintynyt Murheen Laakso. Pääesiintyjää odotellessa kiertelimme ympäriinsä sekä teimme muutaman hankinnan bänditavaran myyntikojulta. Oma ostokseni oli jotain mitä olin kaivannut ja himoinnut jo hyvän tovin, mutta siihen aiheeseen koitan muistaa palata joku toinen kerta.

Aikataulu oli jonkun verran myöhässä, sillä kellon lyödessä yksitoista Murheen Laakso soitti vielä viimeisiä sointujaan. Vajaan puolituntisen ilmoitetun ajankohdan jälkeen lava oli vihdoin valmis Viikatteen herroille! Päivälleen kymmenen vuotta sitten soittanut yhtye nousi lavalle, jossa soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 2001.

Koska kyse oli juhlakeikasta, illan aikana kuultiin pääasiassa Viikatteen vanhempaa materiaalia. Itse hyppäsin V-kelkkaan vasta vuonna 2005 ja enimmäkseen olen kuunnellut sen jälkeen julkaistua tuotantoa, mutta oli kuitenkin hienoa kuulla kerrankin aivan erilainen keikka. Pieni shokki tosin tuli heti alussa, kun ilmoille ei kajahtanutkaan tuttu ja turvallinen Haaskalinnut saalistaa… Ei tietenkään, koska kappalehan on tullut kuvioihin vasta Tie-singlen yhteydessä.

Ensimmäinen setti sisälsi alkuaikojen tuotantoa, ja alussa jäsenten saapuessa lavalle taustalla jylläsi tosiaan Alkusoitto viime vuosien totutusta poiketen. Olen maailman surkein tunnistamaan biisejä pelkästään musiikin perusteella, onneksi vierasseinä pelasti onnettoman tällä kertaa.

1. Roudasta rospuuttoon
2. Korutonta
3. Koiran tuokio
4. Kylymä
5. Pihamaa
6. Sepedeus
7. Marrasvalot
8. Yönseutu
9. Aamun hiljainen hetki
10. Alakulotettuja tunnelmia
11. Hanget

Keskisuomalaisen tekemästä jutusta viisastuin, että aiemmin Viikatteen keikat olivat aina jaettu kahteen settiin – nykyisinhän malli on enemmänkin varsinainen setti plus pari-kolme encorea. Lutakossa kuultu toinen setti sisälsi niitä itselleni (ja varmasti monelle muulle) tutumpia ralleja, joskin oli kestoltaan selvästi ensimmäistä lyhyempi.

12. Kuolleen miehen kupletti
13. Tanssi
14. Pohjoista viljaa
15. Viina, terva & hauta
16. Kuu Kaakon Yllä

Mukana keikalla oli myös Viikate-viiri, joka varastettiin kymmenen vuotta sitten Tavastialla ja jonka varas oli kuulemma nyt juhlavuoden kunniaksi palauttanut yhtyeelle. Ja olipa herroilla myös tutut mustat asut valkoisilla kravateilla höystettynä – aivan kuten silloin vuonna 2005 kun eksyin ensimmäistä kertaa Viikatteen keikalle.

Keikka oli raikkaan erilainen, vaikka monet lempikappaleet jäivätkin kuulematta. Sen sijaan illan aikana kuullut rallit saivat mut innostumaan kuuntelemaan myös tuota vanhaa tuotantoa, ehkä seuraavalla kerralla eivät nekään kuulosta enää omiin korviin niin tunnistamattomilta. Illan setistä jäi mieleen erityisesti Sepedeus ja Yönseutu, joita olen ehtinyt jo renkuttaa moneen otteeseen – eikä loppua näy. Suosittelen kuuntelemaan.

Lutakko oli keikkapaikkana ihan jees, alakerta tosin oli ihan järkyttävän kylmä. Onneksi ylhäällä tunnelma oli sen verran tiivis että vilu ei sentään missään vaiheessa ollut. Keikka oli ilmeisesti ikärajaton, koska anniskelualue oli rajattu erikseen. Itse olin autolla liikenteessä eikä asia haitannut mitenkään, mutta pikkasen ärsytti kuunnella ihmisten “yhyy miksi lavan edessä ei saa olla kalja kädessä” -valituksia… Tavallaan parempikin näin, eipähän ainakaan tarvinnut keikan aikana pelätä kenenkään känniääliön heittävän kaljoja päälle.

(Kaikki kuvat © Feline ja Jose.)

Viikate – Parrun pätkiä – Ranka ep:t 2000-2004 [2006]

Olisi taas tuhat ja yksi aihetta joista kirjoittaa, mutta päivät senkun katoavat johonkin enkä ehdi päivittää tänne sitä mukaa kun pää täyttyy ideoista. Kevätauringon ihana vaikutus! Aloitetaan juttusuman purkaminen kosmetiikka-aiheella.

Päädyin viime viikon lopulla ex-tempore naputtelemaan tilauksen ELF Cosmeticsille, jonka sivuja olin tutkaillut aiemminkin joidenkin blogikirjoitusten johdattelemina. Lopullisen niitin merkin houkutuksille antoi jostain silmään sattuneet kehut puljun bambusiveltimistä, joten uskaltauduin kokeilemaan tilausta. Toimitusnopeus ainakin saa täyden kympin, torstain ja perjantain välisenä yönä puolenyön jälkeen lähti tilaus menemään ja tiistaiaamulla oli paketti jo matkannut Briteistä tänne! Maksaminen onnistuu useimmilla luottokorteilla (FAQ-listan mukaan myös Electronilla), itse maksoin PayPalilla kuten lähes kaikkien nettiostosteni yhteydessä.

Tilasin noin euroissa parinkympin arvoisen paketin, joista toimituskulujen osuus oli vitosen luokkaa. Setti sisälsi sekä halpispuolen tuotteita että pari “kalliimpaa” juttua minerals-osastolta, kallis siksi lainausmerkeissä että tosi edullisiahan nuo kaikki ovat Suomen hintatasoon verrattuna.

• Mineral Blush, sävy Joy (mauve lilac), £3.50
  Aivan ihana, sekä koostumukseltaan että sävyltään! Purkki on sopivan pieni (eikä toivottavasti kestä vuosikausia) ja poskipunaa levittyy nätisti.
• Bamboo All Over Eyeshadow Brush, £5.50
  Täydellinen suti, ei voi muuta sanoa! Synteettinen karva tuntuu pehmeältä iholla ja suti on kivan muhkea. Itse käytän luomivärin häivyttämiseen ja siihen sopii erinomaisesti.
• Liquid Eyeliner, sävy Pearl, £1.50
  Nätti sävy, mutta valitettavasti ei levity nätisti. Suti on tönkkö ja valkoiseen rajaukseen jää keskelle ihmeellisiä rantuja eikä lopputulos ole kovinkaan kaunis.
• Luscious Liquid Lipstick, sävy Rasberry, £1.50
  Sävy on tosi kiva, mutta onnistuin jo hajottamaan tuon putkilon… Vähän meni huulikiiltoa hukkaan, mutta sain sentään tungettua levityspehmusteen takaisin.
• Mango Madness -sävyinen kynsilakka, £1.50
  En ole vielä testannut kunnolla, mutta vaikuttaisi ainakin ihan peittävältä.

Samana päivänä postipoika toi toisenkin paketin, tai no iso kirjekuori se oikeasti oli. Ihmettelin ensin että mitä oikein saan A-lehdiltä, mutta sitten osasin liittää sen verkkojulkaisu Lilyyn. Liityin palveluun melkein heti sen auettua, tosin omalle palstalleni en ole vielä mitään sisältöä kehitellyt. Katsotaan mitä sinne lopulta keksin (vai keksinkö mitään).

Lily-kassi on tehty kierrätysmateriaalista: “Once we were 12 plastic bottles and we were sadly about ready for the garbage, but one day a friend picked us up and, with a magic, turned us into this soft bag“, kertoo lappu kassin sisäpuolella. Ei hullumpi ajatus lainkaan.

Viikate – Yönseutu (ja monet muut sekalaiset rallit)

Viime viikolla sisko oli Turussa käymässä ja piipahdettiin kaupungilla Envian kanssa kahvittelun sekä New Rock -sovituksen (Felinelle, ei mulle) merkeissä. Suunnitellut tehtävät suoritettuamme poikettiin parissa muussakin kaupassa, ja matkalla Anttilaan halusin katsoa pikaisesti miltä JC:n tarjonta tällä hetkellä näyttää. Ei sillä että mitään varsinaisesti olisin ollut vailla, kunhan kiinnosti nähdä kevätvalikoimaa kun mulla ei siitä mitään hajua vielä ollut (olen laiska selaamaan mitään tuollaisia netissä). Liikkeessä sattui olemaan vielä viimeiset talven aletuotteet esillä, hintalaput tietysti näyttivät jo aivan naurettavan edullisia lukuja.

En pystynyt vastustamaan leopardin kutsuhuutoa! Olin näitä Crockerin pökiä joskus aiemminkin katsellut, kuosi oli leopardiksi mielestäni yllättävän kiva mutta epäilin mahtaisiko se näyttää ihan naurettavalta muissa kuin tikkulaihoissa jaloissa. Kun kasassa oli jopa sopivaa kokoa jäljellä, ei auttanut muuta kuin testata – ja näytti se sen verran kivalta, että leot muuttivat vaatekaappiini huimalla seitsemän ja puolen euron hinnalla. Housut ovat sellaista ohuehkoa farkkukangasta ja siis Crockerin Pep!-mallistoa. Felinekin ryhtyi eläimelliseksi, mutta eri kuosilla. (Ja välihuomautus linkin sisältöön: no ei tasan sisko osta jotain aina kun raahaan sen JC:hen!)

Tulipa jälleen kerran todettua, että JC:ssä on aivan loistavaa palvelua! Sen lisäksi että myyjä oli ystävällinen ja ihanan puhelias, noinkin edulliset farkut lyhennettiin veloituksetta sopivaan mittaan (kapeat lahkeet ei parane olla yhtään liian pitkät). Mikäli metsästäisin jotain tietynlaista farkkua jalkaan niin tuonne astelisin ensimmäiseksi – ja todennäköisesti muualle ei tarvitsisi mennäkään. Tällä hetkellä farkkutilanteeni on suhteellisen kattava enkä tarvitse yksiäkään lisää, tosin Levi’s Curve ID olisi mielenkiintoinen testata… Kävin kerran niitä jo hypistelemässä, mutta ehkä on parempi etten koskaan kokeile niitä. Täydellisesti istuvia farkkuja kun on vaikea jättää kauppaan. ;)

Muutakin eläinaiheista lähti mukaan, nimittäin söpöt lintusukat. Hyödynnettiin “4 sukkaparia 9,90e” -tarjous Felinen kanssa kimppaan, mulle yhdet ja hälle kolmet. Mulla on ihan liian vähän vaaleita sukkia, joten olen nyt viime aikoina koittanut korvata vanhoja rikkinäisiä tummia sukkapareja vaaleammilla pareilla. Enkä enää ostele kaiken maailman räikeäkuosisia, jotka hyppäävät silmille asusta kuin asusta mikäli jossain täytyy ilman kenkiä olla. Aikuistumista ehkä?

Paras aika vuodesta: Valentine’s 2011 [soittolista]