{ Arkisto } Helmikuu 2011

Viime viikon lauantain Aamuset sisälsi itselle liiankin tutun naaman.

Sain jokin aika sitten blogin kautta sähköpostiini yhteydenoton, tulisinko haastateltavaksi kyseiselle Kadun tyyli -palstalle. Mikä jottei, tuumasin ma ja sovin tapaamisen toimittajan kanssa kaupungille. Hetken siinä höpötin tyyliasiaa ja tällainen oli tulos:

Hillitysti mustaa ja valkoista

Tyylikkääseen mustaan takkiin sonnustautunut Jose (nimi muutettu: jutussa esinnyin oikealla nimelläni) kiistää ensin olevansa naisellinen pukeutuja.
– Tai no, ehkä tyylini on naisellinen sillä käytän aika paljon hameita. Tosin tulevana keväänä voisin ottaa taas farkut käyttöön. Olen ennenkin ollut farkkutyttö, hän pohtii.
Hän kertoo pukeutuvansa tunteen, eikä niinkään muodin mukaan ja tyylinsä elävän koko ajan.
– Ennen saatoin käyttää kaikkia värejä ja välillä minulle siitä huomautettiinkin. Nykyään pukeudun paljon hillitymmin. Musta ja valkoinen voivat olla pohjavärit ja niihin lisään jonkin kirkkaan värin, hän kertoo.

Oli muuten yllättävän vaikeaa kuvailla omaa tyyliään! En ole koskaan tainnut soveltua oikein mihinkään selkeään tyylisuuntaan, vaan miksannut eri jutuista omannäköiseni kokonaisuuden. Ehkä sen takia vaatekaappi on täynnä toisiinsa yhteensopimattomia vaatekappaleita? Paljon siellä on kaikkea ihanaa, mutta niiden yhdistäminen on välillä aivan uskomattoman vaikeaa. Eikä asiaa tietystikään helpota intin jälkeen kertyneet lisäkilot, jotka sulkevat tietyt asut kokonaan pois käytettävistä… Ovat muuten todella tiukassa ne kilot, eivät tunnu katoavan mihinkään vaikka miten yrittäisi – päinvastoin, lisää vaan pukkaa. Jaa mikä itsekuri? Nevöhöörd.

(Lehden kuva ja teksti: Kristiina Siivonen.)

U2 – How To Dismantle An Atomic Bomb [2004]

Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun maailma mun silmillä nähtynä muuttui täysin.

Kirjoittelin vuosi sitten pitkät pätkät niin varsinaisesta leikkausoperaatiosta kuin myös siihen valmistautumisesta, mutta sen jälkeen en ole asiasta tainnut mainita kuin ohimennen jotain pientä. Nyt näin ensimmäisen vuoden jälkeen voisi olla sopiva aika pienelle jälkipuinnille.

Tärkein asia varmaankin on itse näkökyky. En ole käynyt testaamassa näköäni missään virallisesti, mutta uskoisin sen olevan suunnilleen se 1.0 mihin laseroinnilla tähdättiinkin. Toisinaan tuntuu kuin vasen silmä näkisi heikommin, mutta sekin on kausiluontoista ja vaivaa lähinnä valokuvatessa kun katson oikealla silmällä etsimestä ja pidän vasenta silmää kiinni. Pitkään kuvatessa menee jopa minuutteja ennen kuin näkö vasemmassa palautuu normaaliksi, siksi olenkin koittanut opetella kuvaamaan niin että pidän molemmat silmät auki. Hankaluuksia tuottaa välillä myös pimeällä ajo, kun ei meinaa saada valaistuista numeroista/kirjaimista (kaupungissa siis) selvää, mutta maantiellä nopeustaulut ym. kyllä näkee hyvin.

(Ihan kevyesti läikikäs hiustenväri mulla nykyään! Ei ihme että on viime aikoina ollut bad hair day everyday.)

Ensimmäiset viikot silmiin sai olla jatkuvasti tiputtelemassa yhtä jos toista tippaa, ja seuraavat kuukaudet silmät janosivat lisäkosteutusta. Leikkauksen jälkeiset pari ensimmäistä työvuoroa pölyisessä varastossa (joka siis yleisellä tasolla on todella siisti) menivät mukavasti, kunhan muisti koko ajan pitää tippoja työtakin taskussa. Aluksi tippoja sai laittaa suunnilleen jokaisen keräilyn jälkeen eli 1-2 kertaa tunnissa, silmien totuttua riitti kosteuttaminen taukojen yhteydessä.

Kesällä kuivuuden tunne oli vähentynyt huomattavasti enkä tarvinnut silmätippoja enää mitenkään säännöllisesti. Usein laitoin geelimäistä kosteutusta illalla nukkumaan mennessä, muuten pidin aina varalla esim. meikkipussissa tai työtakin taskussa muutaman Artelac-silmätippojen kerta-annospipetin ja kosteutin niillä sitten tarpeen vaatiessa. Nyt talvella silmät ovat välillä tuntuneet kuivemmilta ja olen taas käyttänyt tippoja useammin, mutta syksyllä saattoi mennä viikkoja etten tarvinnut lisäkosteutusta kertaakaan.

Aurinko häikäisi leikkauksen jälkeen selvästi enemmän kuin aikaisemmin, joten lääkärin antamaa aurinkolasisuositusta noudatti ihan mielellään. Kesällä kuljin arskat silmillä oikeastaan aina paitsi sateella, tosin ensimmäisten kuukausien jälkeen nenällä keikkuivat useimmiten jotkut halpislasit… Ne kuponkiarskat tuntuivat jotenkin liian sporttisilta ja käytinkin niitä lähinnä lenkillä, sen sijaan yhden punnan aikoinaan maksaneet ASOS wayfarer-wannabet olivat ahkerassa käytössä. En mä varsinaisesti mitään eroa huomannut, pääasia kai että jotain oli silmillä suojaamassa.

Tulevaa kesää ajatellen kävin vakkarioptikollani tutkailemassa sattuisiko aurinkolasivalikoimassa olemaan mitään miellyttävää kakkulaa, ja ostin sitten edullisesti Dolce & Gabbanan aurinkolasit viime kesän mallistosta. Ensi kesän malleja ei vielä ollut saatavilla mutta ei haittaa, sillä olen kerta kerralta ihastuneempi noihin. Google osasi näyttää kyseiset lasit myös muissa väreissä, vähänkö nuo olisivat päheät mintunvihreinä! Ruskeita versioita pääsinkin silloin optikolla kokeilemaan, mutta mustat veivät voiton. Valkoiset olisivat ehkä voineet olla jo vähän kovempi kilpakumppani.

Siinäpä sepustukset tästä aiheesta, kysykää lisää mikäli jokin laserleikkaukseen liittyvä askarruttaa mieltä. Saa toki muustakin kysyä jos siltä tuntuu, vastaan jos osaan. Mä jatkan nyt lauantain viettoa rattoisasti leffan parissa, että hei vaan hei!

P.S. Hammaslääkärille en muuten ole vieläkään saanut varattua tarkastusaikaa. Hups.

Ei mulla oikeastaan mitään tähdellistä asiaa ole, kunhan tahdoin jakaa muutaman kuvan ja vähän sisustustarinaa viime viikonlopulta. Vietin sekä lauantaina että sunnuntaina seitsemän tuntia kumpanakin kotikonnuilla työväenopiston verhoilukurssilla, johon äippä houkutteli mut seurakseen.

Mun projektina on kaksi 50- tai 60-luvun nojatuolia, jotka äitillä oli opiskeluaikoinaan Vaasassa ja jotka nyt ovat vuosikausia lojuneet kotikotona käyttämättömänä. Mitään merkkiä tuoleissa ei ole, mutta kurssin verhoilijaopettaja sanoi niiden todennäköisesti olevan Askon tuotantoa.

Alun perin tuolit ovat ymmärtääkseni olleet äidin isän vanhemmilla, ja ne on kertaalleen verhoiltu uusiksi kai joskus 70-luvulla. Kuvasta yllä näkeekin hyvin, miten alkuperäisen punaisen päälle on lätkäisty lisätäytettä superlonin muodossa ja sitten uusi kangas. Päällimmäinen kangas oli kuitenkin jo ehtinyt vuosien varrella kulahtaa ja jousissakin oli hieman vikaa, joten nyt tuolit saavat ihan kunnollisen nuorennuskäsittelyn.

Toisen tuolin sisältä löytyi aarteita: lyijykynä, käyttämätön tulitikku ja tupakka. Jonkun pahan päivän vara ehkä? Ihmetyttää vaan, että mistä raosta nuo rojut on tuolin sisälle saatu… Tuossa päällä nimittäin oli vielä paksu pahvilevy niitattuna. Ihan kivasti muuten oli pölyä ja ties mitä roskaa siinä tuolissa, joka on viime vuodet ollut ulkorakennuksessa varastoituna – sisätiloissa ollut (eli vaatekasojen peittämä) tuoli oli huomattavasti siistimmässä kunnossa.

Löytyipä tekstinpätkääkin toisen tuolin yhdestä sisuskankaasta, muutama sana suomea ja loput venäjää. Export tuossa ainakin lukee, tiedä sitten mistä kyseinen kankaanpala on tuoliin napattu tekovaiheessa mukaan. Vähän houkuttelisi tehdä tuosta vaikka sisustustyynylle päällinen, jos kankaan vaan saa puhdistettua jotenkin – kieltämättä tuoksu oli jokseenkin tunkkainen tuossa varastossa olleessa tuolissa ja sen sisuksissa.

Niin ja värikin pitäisi valita. Sunnuntaina opettajalla oli mukanaan joitakin kangasvaihtoehtoja enkä voi sanoa muuta kuin että liikaa vaihtoehtoja! Haluan ehdottomasti yksivärisen kankaan, mutta se onkin sitten ainut asia josta olen varma. Nykyiseen asuntoon tuolit eivät mahdu, tulevaisuudessa kotimme on toivottavasti suurempi ja väritykseltään harmonisempi.

Sinänsä tuollaiset nojatuolit voisivat olla kiva väriläiskä, mutta pitäisi vain osata päättää mikä se tehosteväri olisi. Mies tykkää oranssista ja punaisesta, itseäni taas kiehtoo kirkkaat violetti, sininen sekä pinkki. Sohva on harmaa, joten tuolit voisivat olla myös harmaat. Sitäkään en osaa päättää saavatko tuolit samanväriset kankaat vaiko eriväiset mutta kuitenkin yhteensopivat. Apua, en mä tiedä! Ja kankaat pitäisi olla hankittuna ennen seuraavaa kertaa, joka on maaliskuun alussa…

Ideoita? Ehdotuksia? Mielipiteitä?

Happoradio – Puolimieli [2010]

Jospa vihdoin ehtisi naputella kokonaisuudessaan mielessä pyörineen GOOM-postauksen. Kuvat sain jo viikonloppuna, mutta silloin en ehtinyt hetkeä kauemmin koneella istua, ja nyt alkuviikko on mennyt tiiviisti koneen ääressä – töiden parissa. Viime yön olin varastollakin taas pitkästä aikaa, nukkumisesta vaan ei meinannut aamupäivällä tulla oikein mitään ja univelkaa alkaa taas olla turhan paljon. No, tämän kirjoitettuani melkein voinkin sitten painua pehkuihin.

Meillä oli ikkunallinen hytti! Ja siitä näki ihan jopa ulkoilmaa! Se on kuulkaas aikamoista luksusta verrattuna viime vuosien onnettomiin kopperoihin ö-luokassa autokannen alla. GOOMilla ei A-hytit maksa mitenkään enempää, vaan nopeimmat varaajat saavat parhaat hytit. Ihan toimiva käytäntö, sanoisin. Varsinkin kun ottaa huomioon, että jokaiselle tulee maksettavaksi hytin lisäksi ruokaliput (24e per naama) – matkalle tulee hintaa ihan tarpeeksi ilman mitään A-hyttien lisämaksuja.

Laiva irtosi Helsingin satamasta keskiviikkoillalla puoli seitsemän jälkeen. Käytiin vähän kannella pomppimassa, mutta aika nopeasti viima palautti meidät sisälle lämpimään. Viereisessä porukassa oli Teletappeja muutama, joku niistä yritti haliakin kerjätä.

Ensimmäiset tunnit tutustuttiin laivaan sekä käytiin täpötäydellä tanssilattialla jammailemassa mm. Paskanmusiikinfestivaalissa ja Leikkilaulutuokiossa. Ennen ensimmäistä esiintyjää ehdittiin vielä osallistua Yhteishoilausperseilyihin, aika pian sen perään sitten Cheek nousikin jo lavalle. Muut feidasivat tässä kohtaa pöytään tai jonnekin istuskelemaan, mutta me Felinen kanssa hypittiin ja pompittiin koko keikan ajan. Olen kyllä jonkun verran Cheekiä kuunnellut mutta ihan ykkössuosikkeihin se ei kuulu, hyvä keikka ja fiilis oli joka tapauksessa!

Oulu pilaa aina kaiken, näin meille kerrottiin. Pysähdyttiin rupattelemaan kyseisen jampan kanssa, kun huomasin hällä olevan viininpunaiset Jyväskylän haalarit… Raumalta oli kuulemma kotoisin mutta asunut jo pitkään muualla – ja meinasi revetä vähän väliä, kun siskon kanssa hölistiin omalla Turku-Laitila-Rauma-murteellamme. Jatkettiin siitä sitten matkaamme, jotta kaveri ei ihan tukehtuisi nauruunsa. Tällaisen hipräp-tsirbulankin kanssa vaihdettiin muutama sana jossain kohtaa, se ei onneksi nauranut meille tai meidän puheelle. ;)

Lähikuvaa räpsyttimistä. Kunnon vaatetus aka haalarimekko päällä, as you can see.

Kello 2.00 oli aika Kalsariwiuhahduksen, sitä ennen oltiin tietysti pistäydytty hytissä vaihtamassa vähän kevyempää ylle. Oma wiuhahdusasuni koostui leopardikuvioisesta satiini/pitsi-yöpaitulista ja Dr. Martenseista, komeuden kruunasi aiemmin illalla silmiin isketyt jättimäiset tekoripset timanteilla. Tässä vaiheessa laiva oli siis seissyt jo useamman tunnin Tallinnan satamassa, kuten taustalla nököttävästä paatista voi päätellä (tai no oikeastaan siitä voi päätellä pelkästään sen, että ollaan satamassa). Anyhow, kannella loikki lisäksemme ties minkälaista wiuhahtelijaa – uskaliaimmat olivat tietysti täysin vailla rihmankiertämää. Takaisin sisälle päästyämme mentiin vielä hetkeksi tanssahtelemaan, jotta kannella tullut pieni vilu lähtisi lätkimään.

Ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja suunta kohti yökerhoa, sillä kolmelta aloitti seuraava esiintyjä. Porukkaa näkyi jo selvästi vähemmän, ilmeisesti uni vienyt osan GOOMailijoista lataamaan vähän akkuja siinä vaiheessa. Pakko myöntää, että puolivälissä keikkaa alkoi vähän uni omiakin silmiä painaa, mutta loppuun asti vedettiin. Ja lavallahan yöseuraa piti…

…Happoradio! En ole aiemmin yhtyeen keikalla ollut, vaikka noin muuten olen paljon bändin tuotantoa kuunnellut, joten tätä keikkaa odotin kaikista eniten. Uusia kappaleita en niinkään tiennyt kun en ole Puolimieli-albumia kuunnellut (kunnes tänään tajusin kuunnella sitä Spotifyn kautta…), mutta GOOMilla herrat onneksi soittivat ihanan paljon kaikkia vanhoja hyviä biisejä. Tunnin aikana ilmoille kajahti mm. Hirsipuu, Che Guevara, Linnusta sammakoksi ja jopa Leevi-cover (hyi Comic Sans videossa!) Unelmia ja toimistohommia. Niin ja loppupuolella soittivat myös yhden suosikkini Puhu äänellä jonka kuulen, voi ihanuus! ♥

Montaa tuntia ei ehditty vetää unta palloon hytissä, kun jo herättiin ja painuttiin (tanssilattian ja Hopeinenkuuolavielujen kautta, köh) aamupalalle. Yleensä rakastan aamiaisia laivalla, mutta Baltic Princessin versiota kuvaa parhaiten sana säälittävä. Jotenkin tosi kökköä kaikki. Tomaatit näyttivät siltä kuin joku olisi yrittänyt tappaa ne, appelsiinimehu veti kirpeydellään naaman irvistykseen (eikä siinä edes ollut yhtään hedelmälihaa!), leipävalikoima oli onneton, samoin leikkeleet… Ei siellä aamupalalla kyllä paljoa ollut porukkaa, ehkä eivät sitten olleet viitsineet panostaa tarjoiluun. Tämän perusteella en kyllä ehkä koskaan enää uskalla mennä Tallinkin laivojen aamiaiselle, Siljan paateilla sentään vielä siedettävää on kaikki paitsi hinta (ainakin Serenadella yli kymppi!).

Noh, nälkä ei kuitenkaan jäänyt ja se lienee pääasia. Aamupalan jälkeen löydettiin itsemme jälleen tanssilattialta, tällä kertaa Aamupepeiltiin erään ihanan kappaleen (linkki pöllitty Felineltä) tahtiin. Ei saa tätä tunnelmaa kun vain aamuisin, näin aloittaa mä päiväni tahdonkin… Alun perin ajattelin tässä välissä ottaa pienet torkut, mutta se sitten vähän jäi. Sen sijaan kultasimppailtiin hyvä tovi, loistavia biisejä tuli jatkuvalla syötöllä niin ettei lattialta meinannut päästä pois.

Puolenpäivän maissa käytiin syömässä, ruoka oli hyvää mutta palvelu jokseenkin kyseenalaista. Sen jälkeen kuunneltiin parin biisin verran Kymppilinjaa, itse lähinnä mielenkiinnosta – ja totesin aika nopeasti ettei ole mun makuun se musiikki. Mä taidan olla ainoa ihminen muutenkin, joka ei voi sietää sitä ärsyttävää hauki-renkutusta… TaxFree-visiitin jälkeen oli sopiva väli mennä hyttiin nukkumaan hetkeksi, itse asiassa siihen loppuaika aika lailla menikin. Ja silti väsymys oli suuri.

Kaiken kaikkiaan siis aivan loistoreissu, ja oli myös ihan loistonelikko meidän hytissä! Feline ja Sintsu (lempinimi lainattu ensin mainitun blogista) jäivät vielä toiselle kierrokselle, meille Nooran kanssa riitti yksi risteily – tällä kertaa. Kotimatkalla oli jo puhetta, että ensi kerralla vedetään kyllä tuplana. :) Tämä tosin edellyttää sitä, että GOOM palautuu aiemmilta vuosilta tutulle reitilleen Turku-Tukholma-Turku, tuo viidentoista tunnin seisoskelu Tallinnan satamassa oli kyllä ehkä typerintä ikinä. Pidetään peukkuja.

Vinkki: samanlaisen/erilaisen (valitse mieluisa vaihtoehto) sepustuksen GOOMailustamme toisen kierroksen lisähöysteillä voit lukea täällä.

Toim. huom. Mä olen nykyään ihan normaalistikin niin sekaisin, ettei mun tarvitse enää edes humaltua hilluakseni ihan kympillä. :D Tosiaankin ajoin Helsingistä kotiin torstai-illalla eikä ajokuntoa painanut taatusti mikään muu kuin väsymys (ja sekin oli taltutettavissa energiajuomalla). Ei muuten mennyt pahemmin rahaa reissussa!

Petri Nygård feat. Lord Est – Selvä päivä (…ja tätä tanssittiin MONTA kertaa!)

Tämän vuoden GOOMista selvitty hengissä, joskin univelka on edelleen aikamoinen. Laivalla ei pahemmin tullut nukuttua, joten eilen illalla kotiin tullessa väsytti kiitettävästi – eikä melkein kellon ympäri nukkuminen edes auttanut kuin ensihätään. Parempi mennä tänään ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä ajoissa… Menin sitten lupautumaan äiskän seuraksi verhoilukurssille ja ensimmäiset kerrat ovat tänä viikonloppuna, aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään sekä lauantaina että sunnuntaina. Huh.

Iso osa risteilykuvista on toisessa kamerassa ja kamera siskolla Salossa, joten tarkempi selostus siirtyy myöhempään ajankohtaan. Esimakua kuitenkin näin yhden kuvan verran, tuossa kaikki erilaisista tapahtumista keräämäni haalarimerkit. Kolmen vuoden takaiselta GOOMilta merkkejä ei sen kaikille annettavan tapahtumamerkin (jonka nyt siis ompelin haalarimekkooni heti laivalla eikä se siksi ole kuvassa) lisäksi kertynyt ainuttakaan, tänä vuonna ravasin sitten kaiken maailman häppeningeissä senkin edestä.

Yöllä käytiin koko meidän hyttiporukan (ja 698 muun GOOMailijan) voimin Kalsariwiuhahduksella, ei onneksi ihan hirveän kylmä ollut. Varsinkaan kun laiva seisoi Tallinnan satamassa, merituuli olisi taatusti ollut miljoona kertaa pahempi. Seuraavan aamupäivän pyöreät merkit tarttuivat matkaan tanssilattialla muutamien minuuttien spesiaalibiiseistä, jotka oli nimetty mielenkiintoisesti tyyliin Hopeinenkuuolavielut, Aamupepeilyt sekä Pornolaulusimoilut. Myös Poingirwineilut tuli kokeiltua, mutta siitä ei merkkiä irronnut. Suurin yllätys oli kyllä kultasimppa, jonka sain Irinan Pokka-biisin jälkeen – se lämmitti mieltä kovasti.

Nyt iltapalaa ja sitten unten maille.