Ajastaika

Hälsningar från Stockholm! Perjantaina päivällä tosiaan köröttelin bussilla Helsinkiin, ja viideltä irtosi Silja Serenade laiturista K-serkku ja minä mukanaan. Ekana iltana ei ihmeempiä tehty, vähän käytiin tutkailemassa TaxFreen sekä pikkuputiikkien tarjontaa ja ostettiin jotain pientä evästä ym. plus syötiin iltapalaksi salaatit. Mihinkään humppabaariin ei jaksettu lähteä vaan mentiin sen sijaan nukkumaan, jotta jaksettaisiin seuraavana päivänä kekkaloida pitkin Tukholmaa.

Kierreltiin pääasiassa ydinkeskustan liikkeitä, oli meillä 24h-kortit tunnelbanaan mutta aika loppui yksinkertaisesti kesken (vajaa kuusi tuntia on yllättävän lyhyt aika!). Aloitettiin Sergelgångenista, sieltä Gallerianiin ja edelleen kadun toiselle puolelle, kävinpä mäkin ekaa kertaa NK:ssa. Kolmen maissa hypättiin taas tunnelbanaan ja löydettiin tiemme Hard Rock Cafen eteen – oli muuten sekin jotain täysin uutta mulle eli ensimmäinen visiittini Hard Rock Cafessa.

Päätettiin jäädä sinne nauttimaan myöhäinen lounas: listaa ei tarvinnut kovin kauaa pähkäillä, sillä kumpaakin meistä houkutti California Chicken Club Sandwich. Annos oli sinänsä arvokas (170kr = n. 20e) mutta myös kooltaan jättimäinen, ja olipa kyllä aivan mielettömän herkullistakin. Rapeiden leipien välissä oli grillattua kanaa, pekonia, tuoreita avokadoviipaleita, tomaattia, salaattia sekä sitruunamajoneesia, lisäksi lautasella oli juuri sopivan rapsakoita tikkuperunoita.

Kameraa en montaa kertaa kassista kaivanut, mitäpä sitä jossain kaupassa olisi kuvannutkaan. Tukholmasta ostoskasseihin päätyneet asiat tallensin muistikortille jo laivassa, heitetään ne saman tien tähän höpinöiden perään.

Weekdaysta ostin itselleni Cheap Mondayn harmaat farkut, joissa on hauskat tekonahkaiset yksityiskohdat taskuissa ja vyölenkeissä, ja kullalle toin tuliaisiksi saman merkin tummanharmaan t-paidan vaalealla printillä. Kumpikin oli alennuksessa ja lähti mukaan puoleen hintaan, yhteensä maksoivat alle 300 kruunua.

Lindexin alerekiltä löysin vaivaisella 75 kruunulla tummanharmaan taskullisen neuletakin, ei aivan täydellinen mutta ajaa asiansa kunnes joskus löydän sen The Neuletakin. Tuossa neuleessa on jopa hippasen villaa ja angoraa! Sydänsukkiksia olin katsellut jo Suomessa ja nyt niiden tullessa vastaan 30 kruunun hintalapulla en voinut vastustaa, H&M Dividedia ovat siis.

Olen viime aikoina vältellyt Gina Tricotin trikoohelvettiä viimeiseen saakka, lähinnä koska Turussa ainakin soi aina musiikki liian kovalla ja tavaraa on liikaa – eivätkä ne kertakäyttörättejä hullunkiilto silmissään hamstraavat nuoret neidit ainakaan paranna asiaa. Tukholmassa poikkesin Cubuksesta viereisen GT:n alakertaan lauantaiaamun hiljaisuuden houkuttelemana, lisäkseni siellä oli ehkä kaksi ihmistä plus kaikki vaaterekit olivat vielä hyvinkin siistejä. Yhden hankinnan tein, tuollaisen harmaan vähän korkeavyötäröisen satiinihameen. Olin valmis maksamaan hintalapun mukaisen vajaa 100 kr, mutta yllätyksekseni kassalla hinnaksi tulikin vain 49 kr.

Että sellaisia. Mitään turhuuksia en ostanut, hetken houkutukset jätin suosiolla kauppaan. Loput kruunut käytin laivalla tuliaisiin, ja tänään pyörähdettiin nopeasti vielä Helsingissä parissa kaupassa ennen kuin lähdin kotimatkalle. Pari aivan loistavaa juttua löytyi, katsotaan josko kirjoittelen niistä vielä toiste enemmän kuvien kera. Nyt on pakko kaatua sänkyyn ennen kuin nukahdan pää näppiksellä…

Lukaisin muutama päivä sitten loppuun Ron McLartyn teoksen Polkupyörällä ajamisen taito, jonka satuin löytämään joulun alla kotipaikkakuntani kirjastosta. Kyseinen kirja on tullut vastaan muuallakin kuin tuossa linkkaamassani blogikirjoituksessa, joten siitäkin syystä oli mielenkiintoista saada opus luettavaksi. Ja olipa kansikuvakin jopa silmääni miellyttävä.

Alku oli ehkä hieman tahmeaa, mutta sitten kun tarinaan pääsi sisään ei lukemista olisi malttanut lopettaa lainkaan. Oli muuten mulla nyt jo toinen kirja putkeen, jossa hypitään hyvin selkeästi nykyhetken ja menneisyyden välillä. Alkuun olin jotenkin ihan ulalla henkilöistä ja tapahtumista, mutta kirjan edetessä mielessä pyörineet kysymykset onneksi alkoivat saada vastauksia.

Päähenkilö Smithy oli toisaalta sympaattinen kaveri, mutta toisaalta ärsyttävän aikaansaamaton alistuja – tai siis oli ainakin ennen ollut. Sellainen syrjäänvetäytyvä nahjus, joka kohauttelee kaikelle välinpitämättömästi olkiaan eikä tee vapaa-ajallaan muuta kuin löhöä, kännää ja mässytä. Vaikka siitähän tarina juuri kertoi, miten Smithyn elämä sai yhtäkkiä täysin uuden käänteen – ja hyvä niin. Se on itsestä kiinni onko kerran nahjus aina nahjus.

Se on kyllä pakko myöntää, että kirjan luettuani aloin haaveilla keväästä ja polkupyöräilystä… Sain viime syksynä uuden (= tädin vanhan) fillarin niin myöhään, etten ehtinyt kovin montaa lenkkiä tehdä ja nyt talvella en ilman nastarenkaita viitsi edes kokeilla. Sitä odotellessa.

* * * * * * * * *

Edelliset kirjat on jo palautettu kirjastoon ja uusia lainattu tilalle, seuraavaksi menenkin valitsemaan yhden niistä ja pakkaan sen mukaan viikonlopun pikavisiitille länsinaapuriin. Huomenna lähdetään K-serkun kanssa alkuillasta seilaamaan, lauantaipäivä vietetään Tukholman aletarjontaa tutkaillen ja sunnuntaina tullaan takaisin. Eipä siis muuta kuin viikonloppuja & adjö!

Kat DeLuna – 9 Lives [2007]

Posti-Pate toi mulle tänään paketin.

Satuinpa tuossa joulun jälkimainingeissa klikkaamaan itseni Kottaraisen luota brittiläisen AllSaintsin sivuille, ja niillä oli nettikaupassa suunnilleen kaikki tuotteet alessa. Olen monesti ihastellut kyseisen puljun juttuja, mutta mitään en ole kotiin saakka hommannut – ennen kuin nyt. Olin tilannut vähän jotain pientä, mutta sain Posti-Patelta käteeni jättimäisen laatikon.

Hieman oli wtf?!-fiilis siinä kohtaa ja paketin avattuani samoin. Kovin olivat isoon laatikkoon laittaneet pikkuruisen paketin, vertailukohtana mun varpaat (kudotut tollukat toimii talvella lämpimässä kerrostalokämpässäkin ♥) kuvan alareunassa. Eikä laatikossa tosiaan ollut edes mitään fyllinkiä, vaan tuo kuvioitu pikkupaketti heilui laidasta laitaan boksia käännellessä. Tyylikkäitä olivat toki kumpikin, pakettikäärö ja päällilaatikko. Mitähän tuossa isossa voisi jatkossa säilyttää? Oli aika jämäkkää pahviakin vielä.

Tällaista paketista sitten kuoriutui. Kermanvärinen vaarinpaita vinolla nappirivillä on ihanan pehmeää puuvillaa, hihoista tiukahko mutta toivon mukaan löystyy hieman käytössä. Miesten tummansininen pipo on merinovillaa, lämmittää muttei kuitenkaan kutita yhtään. Yritin ottaa piposta kuvaa päässä, mutta meikitön aamunaama ei suostunut yhteistyöhön ja niin jäi kuva julkaisematta. Toisella kertaa sitten.

Joseph Arthur – Redemption’s Son [2002]

Eilen kaveri kutsui luokseen auttamaan puolitoistalitraisen punaviinipullon tuhoamisessa, mikäs siinä kun ei meillä mitään erikoista iltaohjelmaa ollut suunnitelmissa ja kaverin kämppäkin on vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Lähdettiin siitä sitten porukalla vielä katsastamaan Turun yöelämää, ja viihdyttiin Amarillossa melkein pilkkuun saakka. Tuli kyllä vähän wtf?!-olo, kun en tiennyt Amarillossa edes olevan tanssilattiaa… Ja siellä soi vaikka mitä hyviä biisejäkin!

Hulvattoman hauskaa oli joka tapauksessa, mistä kertoonee myös läjä älyttömiä kuvia kameran muistikortilla. Tuttuihinkin tuli törmättyä niin Amarillossa sisällä kuin lähtiessä sen edessä, mikä on aina kerrassaan mahtavaa. Vaikken eilen montaa lasillista juonut, tämä päivä on mennyt aika koomaillessa ja väsymys alkaa painaa jo päälle. Päivällä sain sentään vihdoinkin kuvattua joitakin vaatteita, jotka olisi tarkoitus laittaa Huuto.netin puolelle myyntiin. Kun vain jaksaisi vielä naputella ne tuotetietoineen kaikkineen sinne.

Kuvasinpa myös eräät korvikset, jotka ovat odottaneet esittelyään jo lähes kuukauden päivät. Sain pöllökorvikset siskolta vähän niinkuin pikkujoululahjaksi tuossa ennen joulua, niistä oli kuulemma tullut mieleen mun viimekesäinen rakkaussormuksen. Kivasti kyllä sopivatkin yhteen, ovat erilaisia mutta kuitenkin niissä on jotain samaa. Persoonallisetkin ovat, toiselta pöllöltä kun puuttuu “timantti” toisesta silmästä kokonaan.

Pöllöjen alustana on ennen joulua lainaamani Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, jonka nimen olen todennäköisesti jostain blogisuosituksesta kirjannut luettavien kirjojen listaani. Ei yhtään sellainen kirja, jollaisen valitsisin kirjastonhyllystä itse. Tykkäsin kuitenkin tarinasta – tai oikeastaan useista pienistä tarinoista, joiden avulla hypeltiin nykyhetkestä menneisyyteen ja takaisin. Kauniita hetkiä, muutoksia ja kipeitä muistoja, elämän oivalluksia, syvää ystävyyttä.

Taidan lisätä tämän vuoden tavoitteisiin vielä, että luen enemmän kirjoja kuin viime vuonna, mihin ei kyllä kovin paljoa vaadita – viime vuonna luin maksimissaan kymmenen kirjaa. Vähemmän koneella roikkumista, enemmän kirja käsissä sohvannurkassa istumista! Voisinkin saman tien tutustua Eevan kokemuksiin ja poimia sieltä lisärivejä listaani. Ja ehkä tsekkaan myös Olivian kirjablogin suositukset, jotta varmasti olisi kirjaston hyllyjen ääressä valikoitavaa sitten kun joskus taas sinne asti pääsen. Pian, toivottavasti.

Pendulum – Immersion [2010]