AvainsanaMerellä seilaten

29.11.2015
23:49

Ensimmäinen perheristeily

Olimme keväästä asti puhuneet, että kunhan S on synnyttänyt ja tulokas on ehtinyt saada vähän ikää, niin lähdetään porukalla tsekkaamaan Viking Grace, kun osa meistä ei ollut sitä vielä kokenut. Loppukesästä bongasimme varsin sopuhintaisen tarjouksen, joten ei muuta kuin matkaa varaten ja syyskuun puolivälissä sitten hyppäsimme laivaan meidän perhe, S:n perhe sekä sisko miehensä kera.

Tukholma siellä niin

Lähtöiltana emme paljoakaan ehtineet tehdä, suunnilleen niin että muksuille iltapalaa ja nukkumaan. Iltapalaan liittyy muuten hauska juttu: laivalla oli paljon japanilaisia turisteja ja siinä kahvilan antimista nautiskellessamme paikalle pelmahti yhtäkkiä naisjoukko, joka alkoi ihastella meidän tyttöä. Pirpana oli aivan silmät selällään ja puurot pitkin naamaa, kun japanilaiset hihkuivat hurmioituneena räpsien kännyköillä kuvia – ja kyllähän siinä vähän alkoi alahuulikin sitten likalla väpättää. Tilanne oli nopeasti ohi ja naiset jatkoivat matkaansa kauempaa vielä vilkutellen, siinä kohtaa mekin toivuimme hämmennyksestä ja jäimme hihittelemään asialle. :D

Pallot katossa
Drinksut

Lasten nukahdettua isit jäivät hytteihin, kun me muut käväisimme tarkistamassa The 69 Eyesin keikkakunnon. Mä en kyseistä bändiä ole sen enempää kuunnellut, joten hipsin muutaman kappaleen jälkeen takaisin hyttiin vetämään unta palloon. Aamulla söimme vain kevyet setit samassa kahvilassa kuin illalla, sillä olimme varanneet paikat lounasbuffetista. Buffet oli oikein kelpo, kasvisruokia oli hyvin tarjolla ja ylipäänsä ruoka oli maistuvaa, niin että tuli vedettyä aivan liikaa kuten on tapana. Ehh.

Paljon iloa VS-kassista

Päivä laivalla meni yllättävän nopeasti, vaikka etukäteen mietitytti saako siellä vauvan kanssa ajan kulumaan. Syömisen jälkeen oli toki otettava pieni ruokalepo (ja bebekin nukkui päikkärit), muuten ohjelmassa oli mm. Tax Free -ostoksia sekä tutustuminen paatin Victoria’s Secret -myymälään. Äiti hamstrasi suklaata (no hei Oreota!), pirpanan mielestä parasta oli VS-kassin paperit… Viimeiseksi kävimme vielä ottamassa drinksut Seamore Champagne Loungessa, sain vihdoin maistaa jonkun mulle kehumaa ruohoisaa kuohudrinkkiä. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kyllä mä tykkään nykyään enemmän alkoholittomista juomista (joita Gracella olikin kivasti tarjolla).

Viking @ Viking

Rattaiden kanssa pääsi liikkumaan helposti, nuo meidän Emmaljunga Vikingit olivat tosi näppärät laivaolosuhteissa. Tietysti kerrosten välillä siirtymiseen tarvitsi aina hissiä, mutta noin yleisesti joka paikkaan mahtui eikä tuntenut olevansa tien tukkeena tai mitään. Meillä oli neljän hengen ikkunallinen hytti, joten käytössä oli vain toisen reunan sängyt ja pirpanan matkasänky (henkilökunta toi kun kävi kysymässä) + rattaat mahtuivat passelisti toiselle puolelle.

Ja kuten kuvasta näkyy, Tax Freessa Viikkarit mätsäsivät sattumalta Viikkariin. :)

31.3.2014
20:44

Tähdet korvalehdillä

Osallistuin pari viikkoa takaperin firman järjestämälle piknik-risteilylle ja vietin lauantaipäiväni käyden kääntymässä Maarianhaminan satamassa. Alkumatkasta tuli testattua Viking Amorellan Brasilia-henkinen buffet, se parituntinen oli varsin onnistunut mahan pinkeydestä päätellen. Paluumatkalla pääsin vihdoin ihmettelemään Viikkarin uusinta paattia Gracea, joka oli totuttuun ruotsinlaivatyyliin verrattuna moderni muttei kumminkaan lopulta niin kovin ihmeellinen. Skumppabaari jäi vielä kokeilematta, ehkä joku toinen kerta sitten.

Stars by Edblad

Laivaostokset sisälsivät lähinnä viiniä, teetä ja muita herkkuja – sekä yhden työtoverin innoittamana nuo hopeiset Edbladin tähtikorvakorut. Yksinkertaista mutta kaunista! Korviksia oli saatavana myös kultaisena ja ruusukultaisena, itselle hopea oli kaikista omin vaihtoehto. Kiitettävästi tähdet ovat päätyneet korvia koristamaan jo lyhyen ajan sisään, aika nappiostos siis.

23.2.2014
22:03

Se oli GOOMahdus

Kaksi viikkoa sitten keinuttelin Itämerellä Baltic Princessin kyydissä opiskelijaristeilyn merkeissä: mikäpä muukaan kuin GOOM kyseessä. Taisin viime vuonna vähän jo vannoa, etten enää GOOMille lähtisi mutta niin vain syksyn aikana mieli muuttui, kun risteily siirtyi takaisin Turun ja Tukholman välille (ainakin täksi vuodeksi). Laivasta viis, kunhan reitti on oikea! Baltic Princesillähän olemme olleet aiemminkin, nimittäin vuonna 2011 poikkeuksellisella Helsinki-Tallinna -kierroksella. Silloin ei vakuuttanut laiva eikä reitti ja viime vuosi varmisti Tku-Sto-Tku olevan se ainoa oikea reitti, joten tuumailin että kai sitä voisi laivalle antaa vielä mahdollisuuden.

Ysäribileissä humpaten

Satamajärjestelyt toimivat miljoona kertaa paremmin Turussa, homma sujui suht jouhevasti vaikka tänä vuonna oli jopa tarkastukset ennen laivaan astumista. Sunnuntai hujahti totuttuun tapaan vauhdilla ympäri laivaa haahuillessa. Oli hyttejä, käytäviä, humppaamista ja random uusia tuttavuuksia mm. jääkarhun muodossa. Ysäribileetkin löytyi, musiikkia parhaimmasta päästä! Kiitos Felinen, DJ omisti meidän poppoolle yhden toivebiisin. :) Hytillämme oli muuten mustavalkoinen asuteema, harmi kun ei tullut otettua mitään kunnon asukuvaa (ylipäänsä kukaan meistä ei pahemmin huomannut napsia kuvia). Itse olin kasannut niskaani kuosisekamelskan siksakkia, sydämiä ja paria erilaista raitaa – siitä tuli oikeastaan aika päheä kokonaisuus.

Ihmismassa

Porukkaa oli kuin pipoa minne tahansa menikin, kuten kuvasta ehkä voi päätellä. Yöllä oli ekan illan tärkeimmät varsinaiset ohjelmanumerot, ensin ihana Jenni Vartiaisen keikka ja sen jälkeen legendaarinen Kalsariwiuhahdus. Ei tuntunut yhtään kylmältä, vaikka keskellä merta oltiin mutta toki tällä paatilla ei hilluttu keulassa kuten Europalla on aina tapana. Wiuhahduksen jälkeen jaksoimme vielä hetken jammailla muiden mukana, sitten alkoi silmät lupsua liikaa ja oli parempi painua pehkuihin.

Harmaa maanantai kannella

Maanantai valkeni todella harmaana, sumuista keliä piti ihan käydä kannella ihmettelemässä ja laivan sumutorvi tööttäili pitkin päivää. Aamiaiselle emme tällä kertaa menneet, mikä oli ihan hyväkin sillä mulla olisi ollut suuria vaikeuksia repiä itseni sängystä ylös. Tästä vissiin huomaa ikääntymisen, kun ei vaan meinaa jaksaa enää valvoa. Ylipäänsä mulle riittäisi pelkästään se eka ilta, kun toisena päivänä tekisi vain mieli vetää sikeitä. Tämä GOOM nro 5 taisi olla mulle nyt tosiaan se vihoviimeinen reissu: hauskuutta ei käy kieltäminen mutta kun siitä tokeneminen kestää monta päivää… #tervetuloavanhuus

#goom aamu on harmaa. #cruise #sea #cabin #windowHaloo Helsinki! <3 #goom #cruise #gig #music #haloohelsinki #elli #nofilter

Onneksi kakkospäivälle oli tiedossa a) matkan odotetuin keikka sekä b) ruokailu buffetissa. Harmiksi kyseiset tapahtumat ajoittuivat päällekäin ja Haloo Helsinki! jäi osaltamme hieman kesken, jotta ehdimme varmasti viettää tarpeeksi aikaa buffet-herkkujen ääressä – mikään ei ole yhtä ärsyttävää kuin syödä kiireellä. Vaikka eipä siinä, kuulimme sentään suurimman osan keikasta ja monta mainiota biisiä! Plus ehdimme vielä ahtaa mahat täyteen ja vähän ylikin.

Överit buffetissa. #food #foodstagram #cruise #buffet #söinliikaa #elämäniekasushi #entykänny #onneksolimuutaki#food #foodstagram #cruise #buffet #dessert #delicious #jälkkärilomamaha

Vajaan kolmenkympin hintainen lounasbuffet oli kokonaisuudessaan positiivinen kokemus. Ihmisiä oli aika vähän eikä jonottamaan joutunut lähes ollenkaan, ruokaa löytyi tällaiselle lihaa syömättömällekin ja pääasiassa kaikki oli maittavaa. Tulinpa sitten vihdoin maistaneeksi sushia ekaa kertaa elämässäni ja tuon kokemuksen perusteella mielipide on selkeä: Ei. Koskaan. Enää. Tiedostan kyllä, ettei laivan buffet ole paras paikka testata uutta ruokaa, mutta ihan hevillä en kyllä mene uudestaan maistamaan. Piti mättää suuhun vaikka kuinka paljon herkkuja, jotta sushirullan maku ja tuntuma katosi… :D Ehkä mä joskus vielä uskallan uudestaan. Jälkkäreihin siirtyessäni aloin olla jo aivan ähky ja jouduin jopa hieman epäilemään, ettei jälkiruualle olekaan sitä kuuluista omaa vatsaa.

Ruokailun jälkeen ei risteilyä enää ollutkaan sitten kuin parisen tuntia jäljellä, suunnaksi siis Tax Free ja putiikit. Tuliaisostokset jäivät vähäisiksi, jotenkin tuntui että on parempi jättää enimmät herkut ostamatta kun ne kuitenkin tulisi syötyä parissa päivässä. Panostin siis kynsilakkoihin ja ostin vain pari viinipulloa, suolattuja pistaasipähkinöitä sekä pientä makeaa. Kuudelta olimme takaisin Turussa ja GOOM14 oli osaltamme ohitse. Kiitos loistavalle hyttiporukalle seurasta!

(Kuvat omasta puhelimesta ja hyttiseuralaisteni kameroista.)

Haloo Helsinki! – Maailma on tehty meitä varten [2013]

21.2.2013
22:32

GOOMin kakskymppiset

Alan vihdoin näin puolentoista viikon kuluttua olla sen verran toipunut, että kykenen muistelemaan lomaviikkoni aloittanutta tapahtumaa. Sinä iltana koitin olla kantamatta huolta uuden opettelusta ja sen sijaan menin minne virta vei (tosin oli mulla rahkapurkki eväänä ekaksi illaksi ja sain sitä syödessäni kummeksuvia katseita). Oli Itämeri, oli Europa, oli loistavat kamut ympärillä – oli aika GOOMata legendaarisen opiskelijaristeilyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi.

Jammail jammail!
E-Rotic

Matka alkoi totaalisella kaaoksella Länsisatamassa, porukka vaan jonotti isona häröpallona eikä massa tuntunut liikkuvan mihinkään. Matkaan päästiin lopulta tuntia myöhemmin kuin piti, vaikka ei sillä niin väliä kun Tallinnaan oli ainoastaan muutaman hassun tunnin merimatka. Eväsmehut saivat lentää roskikseen täysinäisinä heti satamassa, kun ei kuulemma laivaan saanutkaan yhtäkkiä tuoda yli puolen litran juomapakkauksia. GOOMin omissa ohjeissa oli muistutettu vain että juomat on oltava avaamattomia, joten hippasen siinä alkuun ärsytti kahden mehulitran puuttuminen kun niitä olisi kaivannut.

Alkuillasta suuntasimme humppabaariin, jossa lavalle nousi matkan ensimmäinen artisti, 90-luvun kovisbändi E-Rotic (kuvissa yllä). Muistan kun se joskus ala-asteen lopussa oli kova sana ja kappaleiden sanoja tulosteltiin paperille koulun uudessa atk-luokassa, ei me onneksi taidettu kauheasti ymmärtää mitä kaikkea ne heleät naisäänet biiseissä oikein ähkivät. ;) Mutta oli se vaan hienoa silloin kun oli uusi hienous nimeltä intternetti ja omille kotisivuille (ilman css-tyylejä, bien sûr) naputeltiin suunnilleen koko elämäntarina aina vauvaiästä asti!

Valotikku
Hmm, jos nyt ei kuitenkaan.

Apulanta
Toni kättelee

Matkan ehdoton kohokohta oli vuorossa puolenyön jälkeen, kun keikkansa aloitti Apulanta. Olimme aivan eturivin tuntumassa, järjetön ihmismassa ympärillä eikä liikkumaan päässyt kuin ihmeen kaupalla. Hiki virtasi ja kaljaa lensi niskaan ja porukka oli ihan hurmoksissa. Puolitoista tuntia me siinä heiluimme, hypimme, pompimme, lauloimme (vai huusimme..?) ja voi huh heijaa, mikä fiilis oli keikan päätyttyä! Vaatteet olivat niin märät hiestä, että oli pakko painua hyttiin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet…

Wiuhahdus kannella

…eli tietysti Kalsariwiuhahdus-kelpoiset vaatteet! Tällä kertaa olin päätynyt superhelppoon vaihtoehtoon, 2000-luvun alun tilaajalahjuksena saatuun satiiniaamutakkiin. Kuita ja aurinkoa sinisellä pohjalla, oi että. Tuli vähän kiire syöksyä seiskakannelle, joten jäimme Akkikin kanssa aika reunamille – muut olivatkin tässä kohtaa kadonneet jonnekin sinne ihmismäärän sekaan. Paineltiin koko lössi peräkanaa rappusia pitkin ylimpään kerrokseen saakka ja sieltä sitten raikkaaseen ulkoilmaan. Ei oo kylmä!

Wiuhahdus sisällä

Lopuksi hieman jammailua alkupisteessä, minkä jälkeen piti vielä hetki pööpöillä juotavan perässä pitkin laivaa. Siinä vaiheessa myös kiskoin irti hullut irtoripseni ja voi jumpe, että olivatkin tiukassa! Liimoja irrotellessa jäi sormiin myös kasa ripsiä ja itse asiassa liiman krämmäleitä löytyi toisen silmän ripsistä vielä melkein viikkoa myöhemmin. Miten musta tuntuu, että voisin vaikka jatkossa jättää irtoripset muille ja tyytyä omiin räpsyttimiini myös spesiaalimmeissa tilanteissa…

Stig

Seuraavan aamun kohokohta oli aamiainen, joka kelpasi nälkäiselle risteilykansalle. Syömisen jälkeen oli pakko kellahtaa vielä toviksi petiin ja loppumatkan olikin hieman väsynyt meininki. Iltapäivällä lavan otti haltuunsa Stig, jota emme tosin kovin kauaa kuunnelleet kun vatsat alkoivat vaatia murkinaa.

GOOM 2013 oli sinänsä oikein onnistunut, hauskaa oli ja parhaiden matkaseuralaisten kanssa nyt vaan on vaikea mennä pieleen. Tämä jäänee omalla kohdallani viimeiseksi GOOMiksi, mikäli tapahtuma pidetään jatkossakin Europalla ja Tallinna-reitillä – se ei kerta kaikkiaan toimi. Europa ehkä oli kiva laiva joskus, mutta nyt Tallinkin alla se on kuin mikä tahansa pikku purkki (ja onhan sitä paljon rempattukin erilaiseksi). Samanlaista nuivaa meininkiä kuin pari vuotta sitten, ehkei Tallinkilla ymmärretä suomalaisen opiskelijailon päälle..? Turusta lähtiessä myös satamatoimet onnistuvat huomattavasti paremmin, tiedä sitten mikä tuolla Länsisatamassa mätti kun jonot vetivät niin älyttömän hitaasti. Että terkkuja vaan sinne GOOM-järjestäjille, että risteily takaisin Turkuun prkl!

5.2.2013
22:40

En dag i Stockholm

Kävinpä tuossa tammikuun puolella pikavisiitillä naapurimaassa. K-serkku oli onnistunut jostain voittamaan (eikse näin menny..?) lahjakortin Viking Linen risteilylle Hki-Sto-Hki ja kysyi lähdenkö mukaan – no tottahan toki. Eräänä torstaina sitten junailin itseni Helsinkiin, jossa parin tunnin pööpöilyn jälkeen (parempi pelata varman päälle ihan vaan koska VR & talvi) treffasin K:n ja E:n satamassa. Säälin niskaani ja jätin kunnon kameran kotiin, onneksi Instagram pelastaa (ainakin vähäsen ja hyvällä mielikuvituksella).

#helsinki #winter #snow #ice #sunset#helsinki #old #house #pink
Hieno seinä terminaalissa #red #white #arrow #vikinglineBuffetin jälkiruokapöytä #buffet #dessert #delicious #vikingline

Katajanokalle matkani taittui kävellen, suunnilleen siinä auringon laskiessa. Olihan vaan kaunis talvipäivä! (1.) Matkalla ihastelin kapeita katuja sekä vanhoja rakennuksia, kuten tuota söpöä vaaleanpunaista. (2.) En ole muutamaan vuoteen matkustanut Viikkarilla, terminaalissa oli aika komeat seinät. (3.) Ekan illan tärkein aktiviteetti: buffet. Erityisesti jälkiruokapöydän valikoima (4.) oli loistava, joskin siinä vaiheessa olin jo niin täynnä etten kyennyt nauttimaan sen antimista täysillä. Ensi kerralla kyllä aloitan jälkkäreistä!

Hauskat kattokoristeet #shop #wesc #stockholm #decoration #seal#shopping #urbanoutfitters #stockholm
Sovituskopissa #selfportrait #mirror #shopping #monki#stockholm #winter #blue #sky

Ostimme laivasta liput bussiin (à 5e) ja parikymmentä minuuttia bussiin jonottaessamme vasta tuli mieleen, että samalla hinnalla (tai ehkä vähän päälle) olisi varmaan päässyt taksilla – ja paljon nopeammin. Noin tunti laivan saapumisen jälkeen olimme lopulta Cityterminalenissa, josta lähdimme kävelemään Hötorgetin suuntaan. Sää oli kylmähkö ja välillä piti poiketa kaupoissa lämmittelemässä. ;) WeSCillä oli mieletön hyljerivistö katossa! (1.) Paljoa en tuhlaillut, vähän jotain Granitista sekä huikea alelöytö Urban Outfittersistä, jonka sisäänkäynti on niiiiin hieno. (2.) Viimeiseksi pyörähdimme Gallerianissa, kuvatodiste on Monkin sovituskopista. (3.) Takaisin satamaan hiihdimme vanhan kaupungin läpi (4.) ja ehdimme sopivasti muutamaa minuuttia ennen kuin risteilymatkustajien paluuajan takaraja koitti.

Kyl tällasella alennuksella kelpaa! #shopping #shoes #sale #urbanoutfittersTyylikäs vesipullo laivan ravintolassa #water #bottle #restaurant #vikingline
Iltasapuskaksi pastaa #food #pasta #vikingline...ja jälkkäriksi creme brulee, NAM! #dessert #cremebrulee #berry

UO:sta poistuin mukanani päheät monot, joissa oli alennus todellakin kohdallaan! (1.) Olimme painelleet koko päivän laiva-aamiaisen voimalla, joten siirryimme suosiolla sapuskoimaan Ella’s-ravintolaan. Vesi tuli hienoissa pulloissa (2.) ja tietysti jokaiselle omansa, kolminkertainen hinta siis. Ruuaksi otin Linguine al Arrabiata -pastan oliivittomana (3.) eikä valittamista, hyvää oli ja annos oikein sopivan kokoinen. Ähkystä ei tietoakaan, joten olin heikko vastustamaan Crème bruléeta (4.) jälkiruuaksi. Hyvää oli sekin, nam nam. Syömisen jälkeen vielä hyväksi toviksi Tax Freen valikoimia tutkailemaan, sen jälkeen alkoikin jo väsymys voittaa.

Sellainen Tukholman reissu se, kiitosta vaan matkaseuralle! Selvisin muuten ihan älyttömän edullisesti hela hoidosta: risteily ei maksanut mitään ja junamatkat Tku-Hki-Tku maksoivat yhteensä 3e. Kiitos vaan VR hullun halvoista joulukalenterilipuista, kelpaisi tuollaiset tarjoukset useamminkin. :) Suurin menoerä oli siis ruokailut, buffet ja aamiainen oli toki etukäteen ostettu ja maksettu niin muutaman killingin siinäkin säästi.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma