Ajastaika

Kun kirsikankukat alkoivat olla muisto vain, puhkesi omena kukkimaan. Valkoista, häivähdys vaaleanpunaista. Isot kauniit kukat, osa vielä nupullaan. Kevään paras hetki menee aina ihan liian nopeasti ohi! Kuvista voi onneksi nauttia myöhemmin ja aina uudestaan, muistella missä kohtaa kevättä sinä vuonna puut peittyivät kukilla. Blogin arkistoissa taitaa olla vähintään yksi kirsikan- tai omenankukkakuva jokaiselta vuodelta – siis keväästä 2008 lähtien. Viisi vuotta jo, huh! Niin se aika vaan vierii, ei oikein huomaakaan.

Tässä vielä kevään 2012 omenankukat. Kiitos ja anteeksi.

Kevät oli siinä, nyt on virallisesti jo kesä. Vielä kun sääherrakin saisi vaihdettua kelit takaisin kesämoodiin, niin voisi vähän tuntuakin kesältä. Paistaa siellä tosin nytkin aurinko, vaikka piti sataa about koko viikko. Lämpötila kuitenkin keikkuu max. viidessätoista asteessa, helteistä ei siis tietoakaan. Saisi kyllä viikonlopuksi vähän edes lämmentä, ettei tarvitse ihan missään toppavarusteissa lähteä korkkaamaan festarikesä… Ei muuta kuin peukut pystyyn!

Seuraavaksi taidan heittää teepannun porisemaan, etten nukahda tähän paikkaan. Univelkaa tuntuu kertyvän, vaikka miten koittaisi nukkua kunnon yöunet. Ehkä mulla on joku alitajuinen stressi päällä enkä sen takia nuku kunnolla ja sitten koko ajan väsyttää. Kesäloma, tule jo!

Stalingrad Cowgirls – Somewhere High [2007]

Olen tainnut kulkea laput silmillä, kun en ole aiemmin huomannut (/tajunnut?) tällaisia kuukauden kestäviä photo a day -haasteita. En vaikka sellaisia on ollut niissäkin blogeissa, joita luen säännöllisesti. Ehh. Onneksi Åbolove herätti mutkin vihdoin aiheeseen! Hetken tuumittuani päätin ottaa osaa fat mum slimin kesäkuun haasteeseen, kun nyt muutenkin olen Instagramista innostunut. Ideana on siis kuvata kuun jokaisena päivänä annetun aiheen mukainen kuva, joka sitten jaetaan haluamassaan mediassa.

Kesäkuun kuvausaiheet näyttävät tältä:

Tuota kohtaa 20 kyllä hieman ihmettelen, mitä järkeä on ottaa kuva aiemmin otetusta kuvasta?! Tuskinpa se kaikkien aikojen suosikkikuva tässä haasteen aikanakaan tallentuu. Hursomhelst, omat näpsyni tulevat löytymään ainakin Instagramista, hyvin todennäköisesti jaan ne myös Twitterin puolella. Jotain varmasti laitan näytille tänne blogiinkin, mutta samanlaista postausvyöryä en ajatellut tehdä kuin vuosi sitten 31 päivää -haasteen kanssa. Vaikka tämä olisi kyllä paljon iisimpi toteuttaa… Ei muuta kuin kuvia räpsimään!

Tehtiin viime viikolla Mian kanssa pieni roadtrip Raumalle, kun kerrankin oli hyvä syy: löysin (ja voitin) huuto.netistä 70-luvun valaisimen (tästä lisää toiste) ja kun se nyt sattui sijaitsemaan tuossa ihanassa kaupungissa, päädyin noutamaan huudon postituksen sijasta. Viime kesäisen visiitin jälkeen pyrin käymään Raumalla aina vain kun on mahdollisuus!

Olikin jo ikävä ihanaa kaupunkia. Tunnelma oli jännästi erilainen verrattuna edelliseen kertaan heinä-elokuun vaihteessa, ehkä arki-iltakin hieman vaikutti asiaan. Vanhan Rauman kadut olivat lähes autioita, vähän ihmisiä siellä täällä. K26 oli muuttanut muotoaan ja yhdistettyyn tilaan oli tullut kiva lähiruokakauppa, Busstop Clothing oli täynnä mielenkiintoisia merkkejä ja huippuja lastenvaatteita (mm. banaanipaita!). Café Salin salaattibuffet oli edelleen kerrassaan loistava eikä 7,50e hinta todellakaan kirpaissut.

Haahuiltiin ympäriinsä, ihasteltiin katuja ja taloja ja tunnelmaa. Taannoinen fonttikävely laittoi silmät bongaamaan typografiaa myös Rauman rakennuksista, paljon löytyikin kaikkia hauskoja tekstejä kuten esimerkiksi tuo kuvissa näkyvä V. Valo ja kumpp. – Kenkiä. Ilta-auringon värittäessä rakennukset kauniisti löysimme takaisin autolle ja otimme suunnan Turkuun.

Hei hei Rauma, kesällä nähdään taas!

Olen aivan täysin unohtanut kirjoittaa yhdestä mahtavasta jutusta, jota pääsin töiden kautta kokeilemaan! Korjataan siis unohdus. Meillä oli helatorstain jälkeisenä perjantaina työporukan virkistyspäivä, jonka ohjelmassa oli seikkailua Flowparkin puissa.

Kyseessä on siis Skanssin “takana” oleva seikkailuhuvipuisto, jossa on eri tasoisia ratoja ylhäällä puissa 3-14 metrin korkeudessa. Radoilla liikkumista varten heitetään päälle asianmukaiset varusteet: kypärä, valjaat ja hanskat. Ennen radoille menoa käydään läpi varusteiden toiminta ja yleiset säännöt, mitään sen kummempaa ennakko-osaamista ei tarvita. Aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kiipeily on varmasti parhaimmillaan, meille sattui harmiksi tosi viileä keli ja jossain vaiheessa vähän sataa tihuuttikin.

Ylhäällä puissa tasanteelta toiselle liikutaan erilaisia tehtäviä suorittaen joko “esteitä” (heiluvia polkuja, verkkoja, keinuja, liaaneja jne.) ylittäen tai vaijeriliukuen. Pääasia on, että jokin turvavaijereista on aina kiinni ettei vaan pääse vahingossakaan putoamaan maahan. Ratoja on eri tasoisia ja jokaisella on oma värikoodinsa, vihreä on helpoin ja musta haastavin. Itse esimerkiksi menin lähinnä kahden helpoimman tason ratoja, mutta seuraavalla kerralla voisin hyvin kokeilla vaikeampiakin.

Paras radoista oli ehdottomasti Flying fox, joka sisälsi useamman pitkän vaijeriliu’un. Rata on hieman erillään muista ja tasanteet aika korkealla maasta, joten fiilis oli kieltämättä aika huikea! Tasanteella ollessa tunsi miten tuuli heilutti puuta, vaikkei silloin mitenkään erityisen kovaa tuullut. Ennen viimeistä liukua kiivetään vieläkin korkeammalle (kuva alla), siinä alkaa männyn latva olla jo lähellä.

Suosittelen: menkää ja ihastukaa! Meillä monet menivät vihreitä ratoja jalat täristen – ja riemuitsivat lopussa miten olivat ylittäneet itsensä. Se vaatii uskallusta alkuun, mutta kun hommaan pääsee sisään niin se on ihan älyttömän kivaa. Yllätin itseni selvittämällä ratoja paljon sutjakkaammin kuin olisin kuvitellut enkä missään vaiheessa edes huomannut jännittää. Tyylini oli ehkä enemmänkin ongelmanratkaisua yksi este kerrallaan, mutta muistin onneksi välillä nautiskellakin yläilmoissa kiikkumisesta.

Pakko päästä kesällä vielä uudestaankin!

(Kuvaparien kuvat nappasi kamerallani JH, muut otin itse.)

Huh, jälleen on yksi työviikko onnellisesti takana päin. Enää seitsemän viikkoa kesälomaan..! Voin rehellisesti sanoa, että olen todellakin loman tarpeessa. Pääsiäisenä pitämäni viikon vapaa teki gutaa, joskin se meni lähinnä toipumiseen edeltävien viikkojen ylitöistä. Ja kun duunia on nyt painanut 14 kuukautta ilman kunnon lomaa, se viikko ei valitettavasti riittänyt mihinkään ja väsymys alkaa painaa jo vähän liikaakin. Perjantai-illat on kaikista pahimpia, työpäivän jälkeen on ihan rikkipoikki ja loppuillan aivot lyö ihan tyhjää.

Murulle löytyi Desthean kirppisvalikoimasta hieno Haisuli-rasia.

Sunnuntait sen sijaan on nykyään aika kivoja – jopa siitä huolimatta, että tietää työpäivän odottavan jälleen seuraavana aamuna. Viime sunnuntai esimerkiksi oli suorastaan erinomainen! Päivä lähti käyntiin mukavasti brunssilla, joka oli nyt viimeistä kertaa. Menin paikalle puoliskon, Mian ja Aleksin kanssa eikä oltu ehditty vasta kuin kasata lautaset täyteen sapuskaa, kun yläkerran Retrotorilla myymässä ollut Desthea liittyi myös seuraan. Ruokapuoli oli tälläkin kertaa erinomaista ja mahat tuli kaikilla täyteen.

Iltapäivällä pyörähdettiin äijelin kanssa mun isovanhemmilla, mummilla oli vaihteeksi ongelmia tulostimen kanssa joten piipahdettiin vetämässä masiinan puhdistusohjelma läpi. Illalla huijasin murun vielä pienelle kävelylle, jonka kohteena oli aiemmin bongattu kukkiva kirsikkapuu. Ilta oli lämmin, aurinko värjäsi jo maiseman hieman erilaiseksi ja hetken olo oli huoleton.

Kevät ♥!