Ajastaika

Suunnittelematon blogihiljaisuus johtui yllättävästä sairaslomasta, jonka aikana olen pyrkinyt pitämään koneella istumisen minimissään. Viiltävä vatsakipu kun ei ole se mukavin seuralainen dataamiseen… Saa nähdä pääsenkö ensi viikolla palaamaan työpöydän ääreen vai pitääkö mennä uudestaan lääkärin muljattavaksi, vatsa oikuttelee edelleen ja kipulääkkeillä mennään tunti kerrallaan. En ole koskaan pitänyt siitä että kukaan koskee mahaani ja tällä viikolla sitä on paineltu ja survottu useampaan otteeseen. Ynnnngh.

Jätetään sairaskertomus siihen ja palataan ajassa parisen viikkoa taaksepäin. Tämän vuoden festarikesä tuli avattua kesäkuun toisena viikonloppuna Saaristo Openissa, joskaan jatkoa ei ole kovinkaan paljoa tulossa. Kaarinassa järjestetty kaksipäiväinen Saaristo Open oli sekä itselleni että seuralaiselleni Felinelle uusi tuttavuus, jonne meidät houkutteli tänä vuonna paitsi mukava artistikattaus, myös läheinen sijainti. Mikäs sen parempaa kuin päästä illan festaroinnin jälkeen helposti ja nopeasti kotiin nukkumaan!

Saaristo Open – perjantai 8.6.

Perjantaina emme pitäneet kiirettä festarialueelle ehtimisen kanssa ja saavuimme paikalle lähempänä kahdeksaa, jolloin kuulimme vielä loppuosan Elokuun keikasta. Aurinko paistoi mukavasti, joten loikoilimme anniskelualueen nurmikolla niin kauan kuin paistetta riitti. Auringon kadottua horisonttiin oli yllättävän kylmä, lavan edessä nurmi tuntui kostealta ja todella kylmältä. Harmiteltiin kun ei tajuttu ottaa minkään sortin hanskoja mukaan, olisivat meinaan olleet tarpeen.

Dr. Albania kuunneltiin vielä retkihuovan päältä, Alexandra Stania varten siirryttiinkin sitten lavan edustalle. Alexandran musiikki oli menevää, mutta setti harmillisen lyhyt: ehkä viitisen kappaletta. Ja uusimman hittinsä jätti vieläpä esittämättä. Hihiteltiin vähän neidon superlyhelle mekolle, jota laulaja nyki vähän väliä alaspäin. Persikkainen väri yhdistettynä mustaan nahkaliiviin tosin oli aika jees!

Auringon värjätessä iltataivaan lavalle astui lapsuudensuosikkini Kaija Koo, jonka vihdoin ja viimein näin livenä. Se keikka hypittiin ja pompittiin ja laulettiin mukana – eikä tullut kylmä. Illan viimeisenä esiintyjänä lavalle nousi supernainen Samantha Fox, jota ei meinannut erottaa 20 vuotta nuoremmista taustatanssijoistaan. Timmi kuosi, todellakin.

Saaristo Open – lauantai 9.6.

Sateinen festarilauantai käynnistyi jo heti iltapäivällä sillä parhaalla eli tietystikin Viikatteella. Viikonlopun ainoa keikka, joka kuunneltiin aivan lavan edustalla. Porukkaa kerääntyi paikalle loppupeleissä aika paljon, ehkäpä Kouvolan pojat saivat houkuteltua vanhempaa festarikansaa ajoissa paikalle tihkusateesta huolimatta.

Viikatteen setti oli samantapainen kuin pääsiäisen klubikeikalla, joskin festaritapaan hitusen lyhyempi. Keikan aikana kuultiin paljon Petäjäveräjät-materiaalia, minkä lisäksi ilmoille pärähti mm. Pohjoista viljaa ja Tanssi. Viimeisenä kuultiin tuttu veisu Kuu Kaakon yllä.

Kotimaisella otteella jatkettiin ja seuraavaksi lavan otti haltuunsa Apulanta. Apis soitti niin uusia kuin vanhojakin biisejä, ihan uusimpia en edes tunnistanut kun en ole saanut aikaiseksi hankkia keväällä julkaistua lättyä. Itseäni hämäsi Tonin taustalla näkyvä kosketinsoittaja, joka myös lauloi useimmissa kappaleissa. Wikipedia osasi kertoa kiertuemuusikoita olevan yhtyeen riveissä useampiakin, olen näköjään tähän asti pitänyt ennemmin korvat auki kuin silmät.

Apulannan jälkeen Yö veti erikoispitkän keikan, sen aikana kävimme syömässä aurajuustolohta (jossa ei ollutkaan aurajuustoa kun se oli loppu) ja hengailimme anniskelualueen pöytien ääressä. Vettä tuli taivaalta välillä enemmän välillä vähemmän, ja ympärillä örvelsi humalaista festarikansaa ikähaarukalla 30-60. Nice. Yön poistuttua lavalta loppuilta oli pyhitetty ulkomaisille esiintyjille, ensimmäisenä lavalle tulivat rokkipapat aka Uriah Heep. Kyllä ne vaan hyvin jaksaa painaa menemään edelleen.

Lauantain kruunasi pääesiintyjä Within Temptation, jonka lavakilkkeitä rakenneltiin ja testailtiin hyvä tovi. Aikamoinen spektaakkeli olikin muihin esiintyjiin verrattuna! Värimaailma vaihtui yhdestä toiseen täysin erilaiseen, oli taustaefektejä ja savua ja ties mitä. Kappaleiden välissä näytettiin videoita jättimäiseltä screeniltä, synkkiä ja vähän ahdistaviakin. Vanha hitti Stand My Ground sai mut muistamaan hetken Ruisrockista v. 2005: juuri tuon biisin jyllätessä hyppäsin silloin benjin. Ja oi että, miten upea mekko laulaja-Sharonilla oli yllään! Hopeaa, tylliä ja epätasaista helmaa yhdistettynä pitkiin maiharityyppisiin kenkiin. ♥

Yhteenveto

Saaristo Open oli siisti ja rauhallinen festari verrattuna vaikkapa Ruisrockiin. Festarikansa oli selkeästi vanhempaa ja nuorisoa (sanotaan alle 25-vuotiaita) liikenteessä oli aika harvakseltaan. Oletettavasti tästä syystä anniskelualue oli jättikokoinen koko festarialueeseen nähden ja pääosin porukkaa istuikin anniskelualueella – toisaalta muualla ei mitään istumapaikkoja edes ollut. Ihmisten humalataso oli samanlaista kuin muillakin festareilla, mutta totaaliset känniääliöt puuttuivat oikeastaan kokonaan. Kivalla kesäsäällä Saaristo Open olisi parhaimmillaan, nyt lauantain sadepäivän jälkeen jalat olivat väsyneet seisomisesta ja kroppa jäässä runsaasta kerrospukeutumisesta huolimatta. Voisin silti mennä uudestaankin, kunhan esiintyjäkaarti olisi tarpeeksi houkutteleva.

(Kuvat © Jose & Feline.)

Päätin alkukeväästä, että pyhitän tämän kesän mekoille. Mekko on ihanan helppo vaate, kun ei tarvitse erikseen pohtia ylä- ja alaosaa vaan ne tulevat kätevästi samassa paketissa. Harmi vain, ettei vaatekaapissani ollut montaakaan mekkoa. Olen aika mekkonirso, mutta viime kuukausina on tullut vastaan useampikin silmääni miellyttävä yksilö. Pikaisesti laskettuna olen tänä vuonna ostanut viisi mekkoa, joista jokaisesta tykkään hulluna.

Tässä yksi mekoista naamioituna ovelasti randomien luontokuvien sekaan. Vaaleanharmaa trikoomekko tuli mukanani kotiin toukokuiselta Helsingin visiitiltä, joskin olen samaa mekkoa nähnyt sittemmin myös Turussa ja Tampereella. Se on yksinkertainen perusmekko, mutta siinä on taskut(!) sekä neonpinkki(!!) vetoketju selässä. Ei ollut hinnalla pilattu – himpun verran alle 15e – mikä tietysti herättää epäilyksiä laadusta, toistaiseksi kuitenkin vaikuttaa tavanomaiselta H&M-laadulta eli ihan ok. Kyllä ketjuliikkeistäkin löytää käypää vaatetta, kun jättää polyesterit sun muut suosiolla ostamatta.

Siinä vielä mekko kokonaisuudessaan ja osana tiistaista asua. Mekko siis H&M, sydänkorvikset ja sukkahousut H&M Divided, kaulakoru Carnival Skulls (tähän täytyykin muistaa palata vielä tarkemmin!) sekä broguet Vagabond. Pitkästä aikaa asu, joka tuntui hyvältä (lue: ei kiristänyt) ja jossa ihan oikeasti viihdyin.

(Mekkokuvista kiitos miehelle.)

Viime hetkellä päätin lähteä mukaan kesäkuun photo a day -haasteeseen ja on ollut kieltämättä ihan hauskaa. Helpottaa kummasti suorituspaineita, kun päivittäin vaan leikkii vähän kännykän kanssa eikä tarvitse esim. tänne blogiin olla joka päivä kirjoittamassa. Näytän kaikki kuvat täällä kyllä, simppelisti kolmena kertana 10 kuvaa kerrallaan. Klikkaamalla näkee paitsi kuvan suurempana, myös kuvaan liittyvän tehtävänannon.

Kesäkuu kuvin / päivät 1-10

Nämä kuvat on nyt otettu eri puhelimella kuin aiemmin, arpominen eri merkkien ja mallien välillä ratkesi sillä sekunnilla kun sain käteeni HTC Sensationin erään kerran ollessani kännykkäliikkeessä puoliskon etsiessä jotain. Viime vuoden malli, tiedän, mutta sopii just passelisti omaan kouraani ja luurin sai päivitettyä uusimpaan Androidin versioon. Ja vielä kun sattui aivan loistotarjous kohdalle, niin ei muuta kuin uusi puhelin mukaan kotiin. Numeronkin vaihdoin samaan syssyyn, eipähän tule enää turhia mainospuheluita kiitos salaisen numeron.

Onhan Sensation toki painavampi kuin lainassa ollut Samsung Galaxy S II, mutta noin muuten ominaisuudet ovat enemmän mieleeni. HTC Sense on käyttiksenä huomattavasti miellyttävämpi ja myös näytön tarkkuudesta tykkään, vaikka väittävätkin että Galaxyssa olisi parempi. En tiedä mitkä asetukset mulla Galaxyssa oli (oletukset ymmärtääkseni), mutta ulkona ei näytöstä tahtonut nähdä yhtikäs mitään! Sensationin ja iPhonen näytöistä taas näkee ulkoilmassakin, jopa aurinkolasit silmillä. Kuvien laadusta tosin on annettava Galaxylle plussaa, Sensation ei tee yhtään niin hyvää jälkeä vaan enemmänkin kännyköille ominaista tuhnua. No, onneksi ne räpsyt menevät joka tapauksessa Instagramin tai muun efektien kautta.

Mutta niinhän se on, että kukin tykkää mistä tykkää. HTC toimii omalla kohdalla loistavasti enkä ajatellut Sensationista hetkeen luopua. Enkä ainakaan palata Nokiaan! ;)

Perjantainen vapaapäivä mahdollisti vaipumisen viikonlopuksi internet-horrokseen: en käynyt muutamaan päivään koneen ääressä kuin pikaisesti kääntymässä. Siksi myös edellisviikonlopun tarinointi Tampereen reissusta ja kesän avanneesta YleXPopista on jäänyt tekemättä, siispä korjataan se tässä ja nyt. Kuvat saa isommaksi, klik klik.

Lähdin kesän virallisena ensimmäisenä päivänä töiden jälkeen ajelemaan kohti Tampesteria ja majapaikkaani Akkikin luona. Ilta vierähti leppoisasti hengaillen Akkikin ja Onnin kanssa, ei tehty mitään sen ihmeempää mutta eipä väsynyt perjantai-ilta sellaista kaivannutkaan. Yöunien jälkeen lauantaina käytiin viemässä Onni hoitoon, heitettiin auto takaisin kotiin ja hypättiin bussin matkaan kohti kaupunkia.

Sää ei ollut mitä parhain, mutta ensin tunnelmaa lämmitti Pariisin Kevät ja sen jälkeen Elokuu. Keskustorilla oli ihan mukavasti porukkaa, aurinkoinen ja lämmin keli olisi varmasti tuplannut kuuntelijamäärän. Elokuun keikan loppupuolella siskolta tuli viestiä että ovat T:n kanssa kaupungissa, joten treffattiin ne ja mentiin murkinoimaan Gringos Locosiin. Sieltä saa muuten ihan älyttömän herkkua guacamolea, suosittelen! Mahat täynnä hipsittiin jälleen Keskustorille, jossa lavalle nousi iltapäivän viimeisenä Happoradio. Ja tulihan se aurinkokin hetkeksi esiin, suunnilleen siinä viimeisen kappaleen kohdalla.

Kaupungista suuntasimme takaisin Akkikin, P:n ja Onnin residenssiin, jonne myös Feline ja T kotvan kuluttua päätyivät. Onni oli yökylässä, joten otimme ilon irti: saunoimme, joimme skumppaa (siis ihan oikeeta samppanjaa!) ja söimme isäntäväen kokkaamaa loistosapuskaa. Parempi etten muistele sitä sen tarkemmin, tulee pian nälkä… Hyvää oli joka tapauksessa, sekä ruoka että seura! Akkikin voitto-samppanja oli ihan hyvää, mutta mietittiin siinä ettei se kovinkaan kummoisempi ollut kuin joku hyvä peruskuohari. Tulipahan kuitenkin maistettua.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja Onnin tultua iltapäivällä lähdimme vielä American Dineriin syömään. Maistoin ensimmäistä kertaa puljun kasvisburgeria, Spicy cheese vegi burger extra-avokadolla. Aivan uskomattoman hyvä setti! Paras kasvisburgeri mitä olen maistanut, sanoisin. Jälkiruuan (B&J’s jätskiä, perus) jälkeen olikin sitten aika sanoa heihei Tampereelle ja ihanille ystäville, onneksi kohta nähdään taas! ♥

Salijäsenyys on mun kohdalla viime kuukaudet ollut lähinnä iso vitsi. Toukokuussa esimerkiksi kävin salilla huimat kaksi kertaa, kyllä siinä oli treenikerroilla hintaa kun kuitenkin jäsenmaksu katoaa tililtä joka kuukausi. No okei, olin myös puolet kuusta kipeänä, mutta silti säälittävä treenimäärä hävettää. Viime kesänä kävin Elixiassa vähintään kaksi, monesti useammankin kerran viikossa eikä se tuottanut mitenkään tuskaa – päinvastoin. Nykyään taas treenikassin katsominenkin aiheuttaa ahdistumista, kun en muka ehdi lähteä salille. Tai jos ehdin, olen niin rikkipoikkiväsy etten jaksa. Millä tästä ultimate väsymyksestä pääsisi eroon?! Loma varmasti auttaisi, vaan kun siihen on edelleen viikkoja aikaa.

Olin tänään pitkästä aikaa Elixia Powerissa, edellinen kerta taisi olla joskus maaliskuussa ehkä. Power oli mun suosikkitunti viime kesänä, raivasin kalenterista paria poikkeusta lukuun ottamatta jokaisen keskiviikkoillan tyhjäksi jotta pääsin Poweriin. Juurikin tällä keskiviikon tunnilla oli aivan huikea ohjaaja, joka inspiroi olemuksellaan ja tyylillään yrittämään aina parhaansa ja vähän siihen päälle. Sitten tuli syksy ja toimistossa istuminen alkoi tuntua kropassa, hartiat oli juntturassa ja hieroja suositteli vaihtamaan hartiaystävällisimpiin tunteihin. Power vaihtui Fitness Fusioniin, joka kyllä teki niskalle gutaa. Haikailin keskiviikon Poweriin, koska kaipasin sitä mahtavaa tsemppausta sekä hyvää treenifiilistä. Viime viikolla huomasin, että kesän aikataulussa ohjaaja on vaihtunut, joten tällä viikolla oli mentävä paikalle viimeisen kerran (samalla selvisi että ohjaajavaihdoksen syynä on oletettavasti vauvamaha).

Tiesin kyllä, että kevään vähäinen treenausmäärä näkyisi painoissa ja jaksamisessa. Peruskuntoni on kaukana sellaisesta mikä kestäisi useamman viikon lähes täydellisen treenaamattomuuden. Teki silti pahaa huomata, että aika nollassa ollaan taas – golfpallot hammastikun päässä olisi ollut monissa liikkeissä mulle sopiva paino. Puhumattakaan siitä, että elopainoni on hilautunut sen verran ylös että jumppavaatteet tuntui kiristäviltä ja ahdistavilta. Kolmenkympin lähestyessä pitäisi jo tajuta, että ajatuskin karkkipussista tai possumunkista saa sentin poikineen lisää vyötärölle… Miten se voikin olla niin vaikeaa vain yksinkertaisesti olla herkkuperseilemättä joka hemmetin päivä?!

Mä elän koko ajan ajattelemalla sitten kun. Sitten kun saan luvatut hommat valmiiksi. Sitten kun on kesäloma. Sitten kun olen syönyt vielä tämän viimeisen karkkipussin. Ja mitä mä arvostan? Ehdottomasti sitä, että elää tässä ja nyt eikä sitten kun (ehkä jos vaikka kuin).

Niinpä.