Jaahas, ei muuta kuin viimeinen satsi marraskuun kuvahaastetta kehiin. Kunnon kameralla en kuvannut viime kuussa kuin ihan muutaman kerran, joten siinä mielessä ihan kiva että päätin ottaa osaa tähän haasteeseen. Kuvista tosin on nähtävissä varsin selkeästi vuodenaikaan liittyvä pimeys, mutta sellaista se on kun päivät ovat pilvisiä ja harmaita yksi toisensa jälkeen. Parina viikonloppuna sentään aurinko oli hetken läsnä, ei mikään yleinen ilmiö marraskuussa. Kunnon lumipeite maassa veisi ehkä vähän mustuutta pois mutta ei voi kuin pitää peukut ylhäällä, että kohta päästäisiin talvisempien kelien makuun.
Marraskuu kuvin / päivät 21-30
Klikkaamalla saa isommaksi plus näkee aiheen, tuttuun tapaan. Nyt pitäisi pelittää kuvien selauskin taas, kun leiskapäivityksen yhteydessä otin käyttöön toisen systeemin. Ulkoasullisesti ei yhtä kiva kuin vanha, mutta tärkeämpää että toimii kuten pitää. Näiden haasteiden jälkeen tulee muuten aina hetkeksi sellainen olo, että on pidettävä taukoa Instasta… Mutta eiköhän niitä kuvia jossain vaiheessa ala taas tipahdella, uusimmat kuvat näkyykin blogin alaosassa ja tietysti @ajastaika voi selata koko historiaa.