29.9.2010
20:57

Luonnon helmassa, osa 2

Perjantai-illalla oli tosiaan sitten viimeisten Luonnon helmassa -näytösten aika, tällä kertaa Turussa ja paikkahan oli Kauppatorin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Vimma. Aamupäivä meni Salossa kampauksessa ja meikissä, paikkana AmiStyle ja tekijöinä siis ammattikoulun opiskelijoita. Ihan niin taidokkaita lookeja ei tullut kuin viimeksi, mutta hyvähän se on tulevien hiusalan toivojen saada harjoitusta.

Vimma

Kolmen paikkeilla selviydyttiin vihdoin Felinen kanssa Turkuun asti, kun mun näytöskuntoon laittamisessa pikkasen kesti… Lähinnä siksi, että istuin suunnilleen tunnin lämpörullat päässäni kun kukaan ei huomannut aloittaa mun kampausta enkä tiennyt kenelle oikein olisin asiasta vinkannut. Onneksi selvisin lopulta ulos kampaamosta, meikkiä tosin piti kotona vähän korjailla.

Stop tähän!

Vimmassa vedettiin pari harjoituskierrosta, ensin ihan vain koreografiat ja myöhemmin pukujen kanssa. Tällä lavalla oli helpompi olla ison helman kanssa, varsinkin kun seuraava lavalle menijä odotti aina sermin takana lavalla – pystyin asettelemaan “peräni” hyvin kun olin jo noussut lavan tasolle. Lavan reunoille ripoteltujen ruusujen kanssa tosin oli pientä probleemaa, meinasin kääntyessäni pyyhkäistä kukkasia mukanani.

Näytös I

Kuudelta oli ensimmäinen näytös ja kahdeksalta toinen. Nämä kuvat on jälkimmäisestä ja kuvaajaksi nakitin kullan, joka otti itselleen hyvän sijainnin ja saikin yllättävän hyviä otoksia aikaiseksi. Herra kun ei pahemmin osaa kameraa säädellä, joten mun aiemmin laittamilla asetuksilla mentiin koko setti läpi.

Näytös II

Siinä vielä hieman lisäkuvaa suunnittelijamme tuotoksista, väritkin ovat aika lailla oikeanlaiset. Oikealla alhaalla näkyy hyvin miten jättimäinen – ja upea! – mun joutsenen peräni oikein oli.

Näytös III

Oikean yläkulman seepra-asu oli ihan mahtava! Tuollaisen topin kun saisin omaan kaappiini, pystyisin sanomaan saman tien useamman vaihtoehdon miten sitä voisi yhdistellä kivasti mun jo olemassa oleviin vaatekappaleisiin. Eikä tuon asun hamekaan ole hullumpi, vaikken itse nilkkapituisia helmoja suosikaan.

Yllä myös ainoa miesmallimme, jolla ainakin Plazan näytöksissä oli urheasti meikkiäkin silmissä. Tuollaiset haaremihousut voisin huolia itselleni, paitsi ehkä jossain hieman simppelimmässä kuosissa. Tai no, olisihan tuollainen oranssikirjavakin aika ihanan kreisi. Mä tosin saattaisin näyttää hieman leveämmältä alakropastani.

Näytös IV

Tässä vielä yksi makeimmista mekoista, Sinin tekemä sekä esittelemä musta perhosmekko. Älyttömän upea tuo perhosselkäosa ja muutenkin erittäin onnistunut look! Voi kunpa mäkin pystyisin tepastelemaan tuollaisilla tappajakoroilla… Typerät jalkaongelmat.

Näytös V

Näytöksen lopuksi tultiin vielä kaikki lavalle ja jokainen sai ruusun ryhmän opettajalta. Ihana yllätys, tykkään saada randomisti jostain kukkia (tai kukan). Oli kyllä hieno kokemus olla tällaisessa mukana, mutta pakko myöntää ettei musta olisi oikeaksi malliksi (ulkomuotoni lisäksi, siis). Hatunnosto niille, jotka sellaista jaksavat tehdä.

Viimeisen vedon jälkeen puvut pakattiin ja kiikutettiin kuljetettavaksi takaisin Saloon. Yhdeksän jälkeen päästiin lähtemään Vimmasta ja suunnattiin pienellä porukalla Red Hot Chilisiin syömään. Nyt oli pakko valita listalta aurajuustohampurilainen, joka vei kielen mennessään. Nälkä lähti myös ja tilalle tuli jumalaton ähky, joka helpotti vasta joskus seuraavana päivänä. Selvisinpähän ilman aamupalaa töissä sen pari tuntia ennen ekaa taukoa.

Tässä vielä lähikuvaa päivän kampauksesta (ja ripaus silmämeikistäkin):

Joutsen-look

Päähärpäke oli amiksen opettajan idea, ilmeisesti siksi kun oppilaiden vääntämässä suht pikaisessa (niillä oli koulupäivä loppumassa) nutturassa pinnit olivat turhan paljon näkyvillä. Kieltämättä tuo päässä mun runaway bride -fiilis kasvoi entisestään… Korviksia mulla ei siis näytöksessä ollut, ne laitoin vasta jälkeenpäin korviin. Olivat muuten ihkauudet tuolloin, sillä ne lähtivät mun mukaan Glitteristä kun tunnin tauon aikana pikaisesti pyörähdettiin tyttöjen kanssa kaupoissa. Olen kovin tykästynyt noihin ja harkitsen vakavasti vastavien hankkimista myös jossain muussa värissä.

Kuvasta voi bongata lisäksi uuden hiusvärin, ei ole mitään vihertävää enää! Halusin vähän tummentaa kesän haalistamaa väriä ja päädyin lopulta vaaleanruskeaan punamahonkiin. Kestoväriä tuo ei ole (en harrasta niitä enää), joten saa nähdä miten pitkään kuontalo pysyy punertavana. Kovasti ainakin pidän hiuksistani nyt.

29.9.2010
12:12

Pukeuduin punaiseen

Piti eilen laittaa muoti-iltaselostuksen yhteyteen Skanssissa sinä iltana päällä ollut asu, mutta unohdin enkä muistanut koko asiaa ennen kuin nyt (ai miten niin lyhyt muisti?). Torstainahan vietettiin valtakunnallista Pukeudu Punaiseen Päivää, joten illan asun perusta oli sopivasti ennalta määrätty. Tuli meinaan ihan hippasen kiire, kun työpäivä venyi turhan pitkäksi enkä meinannut millään päästä irti tietokoneesta…

Kirkkaanpunaiset jalat olivat ihan must, se nyt vaan on järjettömän kiva väri sukkiksissa. Yläosissa mulla ei punainen ole mitenkään hallitseva väri, mutta raitapaita sopi fiilikseen – varsinkin laivastonsiniseen jakkuun (joka on hihoista nykyään ihan hullun tiukka?! Kuvittelisin että mulle on rasvaa kertynyt enemmänkin vatsan seudulle…) yhdistettynä. Alaosaksi mustaa niin shortsien kuin kenkienkin muodossa, kaulaan siniharmaa pikkuhuivi ja päähän hattu piilottamaan ei-todellakaan-vastapestyt hiukset.

Päivän asu 23.9.2010

Olin kerrankin erittäin tyytyväinen nopeasti kokoon kyhättyyn asuun, vaikka yleensä juuri ne tuppaavat floppaamaan täysin. Edes jakun hihojen tiukkuus ei haitannut, kun Selectedissä oli niin lämmin että otin aika äkkiä saapumisen jälkeen jakun kokonaan pois.

Tuo Helsingin reissulta ostettu hattu on muuten täyttä rakkautta! ♥ Viime aikoina en ole pahemmin tainnut poistua kotoa muuten kuin “Sherlock Holmes” (= miehen mielipide hatusta) päässäni… Ja olen oppinut vihdoin olemaan hiukset auki! Kesällä yritin, mutta aina laitoin hetken kuluttua haituvat jotenkin kiinni kun ne alkoivat ahdistaa vapaana heiluessaan. Ehkä se on viilenneet säät, ehkä hiusten nykyinen pituus, ehkä Tigin suihke – joka tapauksessa hyvä näin. Hyväksyn nykyään myös hiusteni kaikkea muuta kuin piikkisuoran olemuksen, mikä helpottaa hiuskriisejä huomattavasti.

(Raidallinen t-paita Gina Tricot; jakku, huivi, leggingsit ja pöllösormus H&M Divided; satiinishortsit Seppälä; hattu Monki; kengät Vagabond Thelma; laukku (kaverilta lainassa) Tapas. Kameran takana Feline.)

Happoradio – Asemalla [2003]

28.9.2010
14:34

Kupliva muoti-ilta

Viime torstaina suuntasin illalla Feline mukanani Skanssiin ja Selectedin liikkeeseen, jossa oli kyseisen merkin ja Olivia-lehden järjestämä muoti-ilta. Tilaisuuteen piti ilmoittautua ennakkoon, mutta mitään nimiä (enkä nähnyt keneltäkään papereitakaan kysyttävän vaikka tapahtuma oli K18) ei kyllä missään vaiheessa kyselty. Ainoa ero normaaliin oli se, että oviaukon yläosassa oli printattu A4 suljemme poikkeuksellisesti klo 19.

Samppanjaa ja vaahtokarkkeja

Tarjolla oli kuohuvaa sekä sydänkarkkeja, ja kaikkea riitti loppuun saakka. Alkuun oli hivenen tiivis tunnelma, mutta iso osa porukasta katosi paikalta puolessa tunnissa. Syyskuun Oliviassa mainitun Selected Femme/Homme -muotiasiantuntijat päivittävät tyylisi syksyyn olisin kuvitellut tarkoittavan pientä katsausta syksyn muotiin tai vastaavaa, mutta edes minkään sortin tervetuloa-toivotusta ei paikalla kuultu.

Tiedä sitten mitä tuolla em. lauseella oikeastaan tarkoitettiin.

Tyyliäänestys

Ilta koostui skumpan lisäksi arvontaan (mikä tyyli kolmesta miellyttää eniten) osallistumisesta sekä -20% alennuksella shoppaamisesta – ei mitään sen kummempaa siis. Kieltämättä olin pikkiriikkisen pettynyt, olen joskus Jyväskylässä ollut SpiritStoren vastaavassa tilaisuudessa ja siellä oli yhtä jos toista pientä ohjelmaa illan aikana.

Kutsussa mainostetut kauneuslahjat olivat käytännössä testerit jostain uudesta meikkivoiteesta sekä Avril Lavignen hajuvedestä. Niin ja uusimman numeron Oliviaa sai ottaa halutessaan mukaansa – niitä oli vinot pinot suunnilleen kaikkialla mihin katseensa käänsi.

Rannekoru

Joitakin artikkeleita käytimme sovituskopin puolella, mutta noin yleisesti valikoima ei ollut mielestäni kovin innostava. Esimerkiksi Lotalla usein nähdyn ja oletettavasti kaikin puolin mahtavan kasmirneuleen olisin mieluusti ottanut sovitukseen (ja ehkä kotiinkin), mutta mitään vastaavaa en Skanssin liikkeestä löytänyt.

Lämpimän ja toimivan neuletakin mentävä aukko vaatekaapissani on siis edelleen. Varsinkin kun kolme vuotta sitten ostettu ja pariin kertaan karkuteille joutunut mutta aina kotiin löytänyt H&M:n musta perusneuletakki alkaa näyttää kauhtumisen merkkejä… On sitä kyllä käytettykin järjettömän paljon, siinä mielessä kestävyys on aika hyvin viidentoista euron neuleelta.

www.selected.com

Saatettiin me vähän jotain ostaa, kuten hienosta paperikassista voi päätellä. Sisko löysi kaipaamansa mustat hihat (eli boleron) sekä ekstrana ylemmässä kuvassa näkyvän rannekorun ja isot korvikset, kaikki Piecesin. Oma vaatekaappini täydentyi täydellisen harmaalla perustopilla, joka on kerrankin tarpeeksi pitkä ja ilman painijaselkämystä. Miehelle toin tapahtumasta mielettömän hienon t-paidan, katsotaan josko joku päivä saisin napattua siitä kuvan – se on täydellinen! Ja mieskin onneksi tykkäsi.

27.9.2010
19:57

Taivas lyö tulta

Olen edelleen hengissä enkä vieläkään ole ehtinyt istua koneen ääreen oikein ajan kanssa. Loppuviikon suhasin Turun ja Salon väliä, oli näytösjuttuja ja lomabileitä ja yhden aamuvuoron verran töitäkin. Kahteen ensin mainittuun palaan jossain kohtaa vielä tarkemmin.

Jottei tämä postaus jäisi täysin vaille tarkoitusta, läiskäisen tähän muutaman ilotulituskuvan viikko sitten sunnuntailta. Se oli nimittäin viideskymmenes Turun päivä silloin ja sen kunniaksi iltayhdeksältä taivas täyttyi mitä upeimmista valoilmiöistä. Kuvat nappasin ihan vain omalla parvekkeella seisten, Samppalinnanmäeltä taisivat raketit ampua.

Fireworks I
Fireworks II
Fireworks III
Fireworks IV
Fireworks V
Fireworks VI

Nyt odottelen sekä Huippiksen alkua että miehen kokkaileman ruuan valmistumista (itse lopettelin vasta päivän duunit jokin aika sitten). Hyvältä ainakin tuoksuu, maha kurnii jo. Mitenköhän sitä oppisi syömään säännöllisesti? Tai edes painottuen päivään – ei niin kuin meillä yleensä käy, että safkaa aletaan miettiä vasta kuuden maissa ja kello on suunnilleen aina vähintään kahdeksan ennen kuin ruoka on valmiina lautasella. Huoh.

23.9.2010
23:31

Aura Street Market 2010

Sunnuntaina Feline oli flunssan osalta vähän paremmassa kuosissa ja poikkesi kotikotoa tullessaan iltapäiväksi meille. Lähdettiin sitten puolenpäivän jälkeen käymään kaupungilla tyllihameostoksilla (siskolle, mulle viidessä eri värissä riittää toistaiseksi) sekä Brinkkalassa viikonloppuna olleessa Aura Street Marketissa.

Aloitettiin kierros kuitenkin aivan muissa merkeissä, nimittäin samoissa tiloissa olevan Brinkkalan Gallerian näyttelyllä. Esillä oli Therese Sunngrenin ja Hans G. Hästbackan yhteinen valokuvainstallaatio Metamorphosis, kokoelma erilaisista palapeleistä luotuja sekoituksia. Paloiltaan samanlaiset palapelit olivat muuttuneet kuviensa puolesta uudenlaisiksi, surrealistisiksi tilanteiksi. Hauska idea eikä toteutuskaan hullumpi, pakostikin jäi miettimään mistä kuvasta minkäkin palapelin “ylimääräiset” palat olivat.

Kannattaa muuten tsekata Sunngrenin portfolio, joka on paitsi sisällöltään mielenkiintoinen myös ulkoasultaan yksinkertaisen tyylikäs ja kivasti WordPressilla toteutettu.

Aura Street Market 2010

Palapelit katsottuamme bongattiin heti ensimmäiseksi Mielikuvituskirahvin pöytä, johon oli tullut uutuutena myyntiin mm. ihania pipoja. Jutskailtiin siinä Santun kanssa tovi, kunnes lähdettiin (ensin vastavirtaan, eh heh) kiertämään muutkin myyntipisteet.

Yono @ ASM '10 Aika paljon oli lastenvaatteiden ja muiden lapsille suunnattujen juttujen myyjiä, olisin saattanut seota kaikista kivoista jutuista mikäli mulla olisi tarvetta lapsitavaralle.

Olisin kaivannut Turku Design Now! -porukan yrityksiä, varsinkin kun olin ajatellut vihdoin hankkia jonkun mahtavan laukun joko Klo Designilta tai KUI Designilta. Täytynee siis piipahtaa joku kerta siellä Kulma 2011 Design Shopissa, tulee tosin kiire kun nyt tuota linkkiä kaivaessani huomasin em. tuotteiden olevan myynnissä enää syyskuun loppuun.

Onneksi paikalla oli sentään Yono (kuvassa) ja lisäksi pari muutakin kiinnostavaa korumyyjää. Hypistelin monenlaista korvisparia ja sitäkin useampaa kaulakorua, mutta mitään ei loppujen lopuksi lähtenyt kotiin saakka. Liikaa vaihtoehtoja enkä koskaan saa päätettyä mitä tahtoisin kaikista eniten, huoh. (On mullakin ongelmat, hehe.) Myös Saanan ja Ollin tuotevalikoimaa ihastelin jälleen, mutta tämän huushollin tulevien sisustusjuttujen suhteenkaan mulla ei vielä ole mitään selkeää visiota.

Sunnuntainakin muuten oli sellainen ihan outo sää, auringonpaiste ja sade vuorottelivat ja välillä esiintyivät yhtä aikaa. Esimerkiksi lähtiessämme kävelemään Brinkkalasta kotiinpäin oli aurinkoista ja aika lämmintäkin, mutta Aninkaistenmäkeä kavutessa oli pilvistä ja tuuli puhalsi turhankin viileästi. Kuin tilauksesta silmiin osui erittäin sopiva katutaidepläjäys:

Katutaidetta

Nyt nukkumaan, huomenna täytyy taas olla ajoissa Salossa kampausta ja meikkiä varten. Viimeiset näytökset huomenna perjantaina Turussa, illalla kello 18 ja 20 Vimmassa. Ei maksa mitään eikä ole ikärajaa, tuokaa tututkin mukananne! :)