Osallistuin eilen illalla lukion luokkakokoukseen.
Kävin lukion naapurikunnassa enkä oikein tuntenut kuuluvani joukkoon missään vaiheessa, ehkä siksi että seurustelin toisaalla ja vapaa-ajan vietin mieluummin silloisen poikaystävän kanssa kuin lukioihmisten seurassa. Vanhojen tansseihin en osallistunut, penkkareiden jälkeen sentään lähdin abiristeilylle. Laivalla kaikki olivat ympäripäissään, minä kiertelin laivaa ja kuuntelin bändiä yksikseni ja join illan aikana alkoholia jopa yhden kuoharilasillisen verran. Ja olin onnellinen, kun laiva vihdoin oli takaisin Turun satamassa.
En tiedä miksi olin niin epäsosiaalinen lukiossa, ei se kaikki voinut silloisesta parisuhteesta johtua. Ehkä viihdyin niin hyvin itsekseni, etten kokenut tarpeelliseksi olla väkisin sosiaalinen opiskelutovereiden kanssa. (Onneksi em. suhde lopulta päättyi ja Jyväskylän vuosina sain sosialisoitua juuri sen verran kuin huvitti.) Lukioaikaisista ihmisistä olen pitänyt yhteyttä kahden kanssa, heistä kumpikaan ei ollut eilen paikalla.
Istuttuani ensimmäisen 45 minuuttia hiljaa ympärillä sorisevia keskusteluja kuunnellen tajusin typeryyteni. Ei mulla ollut niiden ihmisten kanssa mitään yhteistä silloin lukioaikanakaan, miksi olisi siis nyt ollut. Ne ihmiset, joiden kuulumiset mua kiinnostaa, ovat vähintäänkin naamakirjakavereita. Kuvastaa varmaan hyvin eilistä se, etten muistanut edes kaikkien nimiä… Ei sillä etteikö ollut mukava kuulla mihin ihmiset ovat lukion jälkeen päätyneet, mutta olisin pystynyt elämään ilmankin.
Jatkossa aion keskittyä niiden ihmisten tapaamiseen, joita todella tahdon tavata ja jotka ovat mulle tärkeitä. Jotenkin kummasti rakkaitakin ystäviä tulee nähtyä aivan liian harvoin, vaikka asuisivat miten lähellä. Viikko sitten lauantaina esimerkiksi oli aivan mahtava ilta maalla, kun kaveripariskunta oli kutsunut porukkaa luokseen istumaan iltaa. Menossa mukana aiemminkin blogissa esiintynyt Pate:
…ja unileluhiiri. Hiiriä oli toinenkin, mutta sitä Pate hautoi allaan nukkuessaan. Aika kauan jaksoi karvatassu uinua nojatuolissa, taisi lähteä sitten vasta kun ruvettiin ihan todenteolla pelaamaan Wiitä ja äänentaso nousi ihan huomaamatta.
Illan ohjelmaan kuului siis tasokkaiden juttujen, herkullisen naposteltavan sekä saunomisen lisäksi olennaisena osana Wii Sports-, Sports Resort- ja Fit-pelit. Eikä muuten ole naurattanut hetkeen niin järjettömästi!
Naposteltavana porkkana- ja kurkkudipattavien ohella oli kaikenlaista ihanaa, oli paria erilaista salaattia ja coctailtikkuja ja tuoreita hedelmiä. Saunan jälkeen talon emäntä kaivoi vielä jostain esiin itseleivotun omenapiirakan ja vaniljakastiketta, naminaiskis! Kerrassaan täydellinen menyy, kun ei ollut mitään sipsiä tai muuta epäterveellistä – ei siis tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa (ainakaan kovin paljon) kaikesta siitä mussuttamisesta. ;)
Pate tarkkailee silmä kovana menoa.
Wiin seurassa ajantaju katosi täysin ja jossain vaiheessa huomattiin kellon lähestyvän jo aamuneljää. Fillaroitiin lopulta joskus puoli viiden maissa kullan kanssa kotikotiin, jossa kömmittiin yöpuulle iloisin mielin onnistuneen lauantai-illan jälkeen. Lisää tällaisia iltoja, kiitos!
Nyt ymmärrän miksi nuoret ihmiset päätyvät ostamaan omakotitalon. Siksi, että voi kutsua kaverit kylään ja pelata Wiitä aamuyöhön asti ja nauraa räkättää vailla huolta naapureiden kauneusunien keskeytymisestä.
Olisikohan missään lähiseudulla tarjolla mitään meidän budjettiin sopivaa taloa..? Wiitä olen jo katsellut sillä silmällä niin huuto.netissä kuin kaupoissakin.
Milow – Milow [2009]
