Ajastaika

Käväistiin Mian kanssa pitkästä aikaa Ruissalossa kuvailemassa, tällä kertaa vähän eri maisemissa kuin keväällä. Kävellessämme metsän halki kohti Kuuvannokan rantaviivaa oli sää ihan miellyttävä, mutta voi hurja miten kovaa tuuli iski vasten kasvoja kun pääsimme perille! Olisi saanut olla enemmänkin vaatetta päällä ja vaikka pipo sekä hanskat siihen vielä lisäksi. Hrrrr.

Matkaan lähdin setillä Nikon D7000 ja AF-S DX NIKKOR 35 mm f/1.8, reppuun heitin lisäksi 70-300 mm f/4-5.6D ED zoomin jolla viimeksi Ruissalossa räpsin menemään. Kävi kuitenkin niin ettei zoomi päässyt edes laukusta ulos, koska 35-millinen tuntui toimivan siinä hetkessä niin hyvin. Jälkikäsittelyn näiden kuvien osalta hoiti CameraBag 2, joskin hääkuviin verrattuna säätelin nappuloita vähän enemmän. Aika erilainen fiilis!

Ostin viikko sitten kimpun pirteän purppuroita Reilun kaupan neilikoita piristämään sotkukeittiön ilmettä. Tänään tein niin kunnon siivouksen kuin tässä tilanteessa voi tehdä, imuroin ja pyyhin pölyjä ja vaihdoin puhtaat lakanatkin “sänkyyn” (= vuodesohvalle, koska sänky mahtuu asuntoon tällä hetkellä vain osiin purettuna). Hetken taas pystyy nauttimaan siisteydestä ennen kuin pöly tunkee remontin alla olevista huoneista olohuoneen ja keittiön puolelle.

Voisin joku päivä kirjoitella vähän meidän pienestä pintarempasta, mitä on jo valmiina ja mitä vielä suunnitelmissa. Mua alkaa ihan tosissaan jo nyppiä tämä remontin keskellä eläminen, onhan tässä jo yli 10 kk sitä kestettykin!

Sen ainakin olen oppinut, ettei meidän ikinäkoskaanmilloinkaan pidä ryhtyä rakentamaan taloa – se talo ei nimittäin olisi valmis vielä silloinkaan kun me olemme jo harmaahapsiset eläkeläiset. Normaalit ihmiset olisivat suoriutuneet tästä meidän meneillään olevasta rempasta about kuukaudessa, maksimissaan kahdessa; me vaan ei saada aikaiseksi viedä projektia eteenpäin muuten kuin etanavauhtia.

Noh, hiljaa hyvä tulee kuten on tapana sanoa. Ehkä mekin joskus vielä saamme remontin onnellisesti loppuun, juuri sellaisella lopputuloksella kuin toivomme. Onpahan ainakin omin pikku kätösin tehtyä! Ja lyhenee se asuntolaina tässäkin joka kuukausi, rahaa omaan (ja pankin) pussiin sen sijaan että katoaisivat kuin tuhka tuuleen.

Sunrise Avenue – Out Of Style [2011]

Olin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kotikotona käymässä, sain jopa houkuteltua puoliskon mukaani myös. Oli ihanaa saunoa ulkosaunassa pimenevässä syysillassa! Uima-altaassakin kävin kastautumassa, mutta kunnolla en kyennyt pulahtamaan. Dharma oli hellyydenkipeä ja seurasi mua välillä jopa vessaan, voi toista. Ehkä kissaneidillä on tylsää yksikseen, kun Miska on ollut vaelluksillaan juhannuksesta saakka… Voi Miska, tulisitpa jo kotiin! (Eikä sitten tarvitse aukoa päätään tyyliin mitäs päästätte kissoja vapaana pihalle, oma vika – kukaan ei jaksaisi kuunnella sitä huutamista mikä noista pääsisi, jos ne yli 10 vuoden jälkeen lukittaisiin pysyvästi sisätiloihin.)

Maalla tulee toisinaan sellainen olo, että voi kunpa voisi itsekin muuttaa pois kaupungin hälinästä. Takaisin niihin maisemiin, joissa olen kasvanut tällaiseksi kuin nyt olen. Mutta ei sen aika ole vielä, ehkei koskaan. Maalla ei ole työpaikkoja enkä jaksaisi sitä rumbaa, että pitäisi joka aamu ja iltapäivä nököttää autolla kaupungin ruuhkissa ja vielä lisäksi huristella kymmeniä kilometrejä ennen kuin on kotona. Busseja kulkee huonosti ja ne maksavat maltaita, kuka siinä nyt jaksaa joukkoliikennettä suosia kun työmatka kestää tuplasti pidempään eikä hintaerokaan päätä huimaa.

Olen tainnut syntyä väärälle vuosikymmenelle, kun mua ahdistaa nykymaailma niin paljon. Yritysten (ja ihmistenkin) loputon rahanahneus, ympäristön tuhoaminen hitaasti mutta varmasti, ihmisten välinpitämättömyys, elämän hektisyys – kaikki ne tekevät maailmasta koko ajan vain huonomman paikan elää. Miksei enää olla onnellisia siitä mitä on? Miksi elämän pitäisi olla jotenkin niin ihmeellistä ja erikoista? Miksei mikään riitä?

Ei onnellisuuteen tarvita rahaa tai materiaa, vaikka ne toki mieltä usein piristävätkin. Onnellisuus koostuu pienistä asioista, niistä jotka ovat kaikista tärkeimpiä: läheiset ihmiset, terveys, ystävät, katto pään päällä. Kaikilla ei näitä ole, syystä tai toisesta, mutta mielestäni se on hyvin pitkälti ihmisestä itsestä kiinni mikä tekee onnelliseksi tai salliiko itsensä olla onnellinen “virheistä” huolimatta. Meillä on vain tämä yksi elämä, miksei siis tehdä siitä niin hyvää kuin vain on mahdollista?!

</lauantai-illan random ajatusvirta>

Kuvauskalusto: Nikon D7000 + AF-S DX NIKKOR 35 mm f/1.8

Aqua – Aquarius [2000]

Kun vanhan Nikon D90:n toimintavarmuus kärsi kolauksen, aloin kartoittaa mahdollisia vaihtoehtoja rungon päivitykseen. Mielessäni on pidemmän aikaa kytenyt josko koittaisi haalia kuvaushommia enemmänkin, ei nyt mitään varsinaista ammattikuvaamista mutta todellista harrastuneisuutta, jos asian näin voi ilmaista. Sitä silmällä pitäen kamerarungon vaihto olisi siis erittäin tervetullut päivitys.

Sinänsä ei ehkä mikään ihme että kamera alkoi oikutella, onhan sen hankinnasta jo parisen vuotta ja kuvatakin olen ehtinyt suunnilleen 20 000 ruudun verran. Ei se tosin taida kovinkaan paljoa olla, kun tuon D90:n pitäisi sulkimen puolesta kestää ainakin 100 000 ruutua – toki muuta ongelmaa saattaa ilmetä. Oman kamerani ajattelin käyttää Check & Cleanissa, se saattaa hyvinkin auttaa ongelmaan ja joku saa siitä vielä hyvän kameran vaikkapa ensimmäiseksi digijärkkäriksi. Eihän D90 mikään huono kamera ole missään tapauksessa, päinvastoin.

Kuin tilauksesta Rajalan tarjousten täyteinen Manic Monday osui kerrankin juuri oikeaan saumaan! Heti häiden jälkeisenä maanantaina kävin töiden jälkeen hakemassa itselleni kuvassa näkyvän Nikon D7000 -rungon, joka irtosi siedettävään 799 e tarjoushintaan (normaalihinta liikkuu jossain 900 e paikkeilla). Pohdiskelin myös vaihtoa täyskennoon, mutta tuumailin sen olevan omalla kohdallani aika turhaa, kun siinä olisi sitten menneet myös objektiivit vaihtoon. D7000 on saanut kovasti kehuja ja pärjää arvostelujen mukaan erinomaisesti edullisimpien täyskennoisten joukossa.

Ulkoisesti D7000 ja D90 eivät eroa toisistaan paljoakaan, mitä nyt namiskat on hieman eri tavalla sijoitettu ja D7000 painaa magnesiumrunkonsa kera 75 g enemmän. Selkeimmät erot ovat tarkennuspisteiden määrässä (39 vs. 11), ISO-arvoissa (100-6400 vs. 200-3200), videokuvauksessa (1920 x 1080p vs. 1280 x 720p) sekä siinä että D7000:ssa on kaksi SD-korttipaikkaa. Yllättävin ero on suljinääni, joka D7000:ssa muistuttaa mielestäni selkeästi enemmän Canonien suljinääntä kuin Nikonien; sellainen nopea “suhahdus” kunnon räpsähdyksen sijaan.

Tarkemmat speksit runkojen ominaisuuksista tarjoaa vertailun muodossa dpreview.com, joka on ottanut mukaan vertailuun myös D300s-rungon.

Ekalla viikolla kuvasin siellä täällä, mm. kaupunginosaviikkojen tapahtumassa Portsassa. Meidän oli äiskän kanssa tarkoitus osallistua Paserul Portsam pihoil rontei vahtamas kävelykierrokselle, mutta kierroksen vetäjä Arno Kasvi teki oharit eikä ilmaantunutkaan paikalle. Höh.

Vajaan parin viikon testailun jälkeen on todettava, että kyllä Nikon D7000 vaan on huikea kapistus. Tarkennuksen ja tarkennuspisteiden kanssa mulla on vielä vähän opiskeltavaa, mutta hiljalleen alkaa oikeanlaiset säädöt löytyä. Värimaailma on mun silmään D90:sta komeampi, tai ehkä mä vain olen yhtäkkiä oppinut valottamaan kuvani oikein..?

Nyt ei sitten muuta kuin ahkeraa kuvaamista ja ohjekirjan lukemista, niin siitä se lähtee sujumaan. Vielä kun saisi jostain lisää naamoja kuvauskohteiksi, ettei tarvitsisi zoomailla pelkästään kasvikunnan edustajia… Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua kommenttiboksin puolella! Palkkana mun huonot jutut ja kuvat omaan käyttöön. No ehkä voin kahvit, teet tai vaikka kaljat tarjota. ;)

Pohdiskelen muuten vieläkin onko noissa vesileimoissa mitään järkeä, kun ne kuitenkin saa helposti rajattua kuvasta pois. Toisaalta esim. pinnauksissa näkyisi aina osoite, vaikka kuvan todellinen lähde katoaisi matkalla. Aijoo, paitsi mun Flickr-kuvia ei edes pysty pinnaamaan lisenssinsä puolesta. Senkin voisi ehkä miettiä uusiksi…

Runsas viikko takaperin aloitin viikonloppuni matkaamalla siskon ja tämän poikaystävän mukana Jyväskylään. Perjantai-illalla treffasin vanhan ystävän opiskeluvuosilta ja oi että, miten mahtavaa oli nähdä pitkästä aikaa! Ei olla muutamaan vuoteen osuttu yhtä aikaa samaan kaupunkiin, mutta tällä kertaa onneksi tapaaminen saatiin järkättyä. Vaikka vanheneminen yleisesti ottaen on ärsyttävää, jotenkin oli ihanaa huomata miten olimme kumpikin aikuistuneet mutta silti edelleen samoja ihmisiä kuin vuosia sitten.

Pääagenda pikaiselle Keski-Suomen visiitilleni ajoittui lauantaille, jolloin lähdimme iltapäivästä ajelemaan Savon suuntaan. Heinäkuussa kävin Tampereella kuvaamassa polttarit, nyt oli vuorossa varsinainen hääjuhla. Alun perin mun ei ollut tarkoitus kuvata muuta kuin polttarit, mutta kuullessani juhlista puuttuvan varsinaisen kuvaajan tarjouduin ilmestymään paikalle kuvausvehkeet mukanani. Kuvausintoni on viime aikoina ollut varsin kasvavaa sorttia, joten tällaisen tapahtuman ikuistaminen oli kerrassaan loistavaa harjoitusta.

Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en

Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt

Samuli Putro: Olet puolisoni nyt

Juuri ennen hääparin saapumista paikalle taivas repesi ikkunan takana.

Raahasin varmuudeksi paikalle kaiken mitä ajattelin ehkä tarvitsevani. Hyvä niin, sillä käytin kaikkia kolmea objektiivia. Yllätyksekseni rungossa oli kiinni suurimman osan ajasta aiemmin niin vieraalta tuntunut 70-300 mm f/4-5.6D ED, jolla kuvaaminen onnistui hieman kauempaakin. Valovoimaa kun olisi vielä hippasen enemmän..!

Herkkupöytä, kerrassaan loistava idea!

Parin tunnin kohdalla meinasi vähän ruveta ahdistamaan, kun kamera heitti jatkuvasti erroria eikä suostunut ottamaan kuvaa. Se on välillä tehnyt sitä ja Rajalasta neuvoja kysellessäni kehottivat päivittämään firmwaren. Sen olin tehnytkin ja kamera tuntui pelaavaan jälleen normaalisti, kunnes tilttasi häissä. Koitin sitten vaan putsata kontaktipintoja niin hyvin kuin kameralaukusta löytyneillä liinoilla pystyin ja kaikeksi onneksi se siitä lähti taas toimimaan eikä nikotellut sen koommin. Tällainen tilttaaminen tapahtuu useimmiten D90:n mukana tulleella 18-105 mm f/3.5-5.6 VR -linssillä, tiedä sitten johtuuko se muovisesta bajonetista vaiko mistä. Täytynee laittaa harkintaan jokin vähän vastaava – ja luonnollisesti laadukkaampi – objektiivi.

Kuvia räpsin illan aikana 1100 ja rapiat. Tuumailin että parempi olla ruutuja liikaa kuin liian vähän ja oikeassa olin, sillä lopulta roskistuomiolta säästyi vain vajaat 300 otosta. Alkuajan kuvasin tosiaan em. zoomilla, illan pimetessä 35 mm f/1.8 oli valovoimansa puolesta paras vaihtoehto. Kokeilin jotain uutta: kuvasin koko ajan valotus manuaalilla ja käänsin ISOn kaakkoon kohinasta viis. Muutama tilanne meni ohi tai kuva epäonnistui väärästä valotuksesta johtuen, mutta pääasiassa kaikki sujui hyvin. Kun valoa on edes jonkun verran, Nikon D90:n kohina on omaan silmääni vielä ISO 2500:lla siedettävää. Siitä hämärämmässä tummat osat suhraantuvat aika tavalla.

Tämän postauksen kuvien käsittelystä olen kiitoksen velkaa Heijastuspinnan Marialle, joka vinkkasi softasta nimeltä CameraBag 2. Latasin 30 päivän kokeiluversion hieman epäilevänä, mutta hetken testaamisen jälkeen olin melkoisen myyty. Kuvaa voi säätää sadoilla eri tavoilla: valita listasta valmiita tyylejä ja säätää niitä haluamansa suuntaan, lisätä kuvaan yksittäisiä filttereitä (tyyliin valotus, kontrasti, saturaatio, vinjetointi jne.) ja kehyksiäkin valikoimasta löytyy. Muokkaukset näkyvät kuvan alla laatikkorivinä, josta voi milloin tahansa poistaa jonkun tehdyn säädön.

Näissä kuvissa käytin Helga-nimistä oletustyyliä enkä tehnyt mitään muita säätöjä sen kummemmin. Helppoa kuin heinänteko siis! Olen aika surkea muokkaamaan kuvia Photoshopilla tai vastaavalla, joten tällainen sovellus on enemmän kuin tervetullut omalle työpöydälleni. Vähän kyllä tuntuu nyt huijatulta, kun on pienen ikuisuuden ihastellut kauniita sävyjä muiden kuvissa ja loppupeleissä se onkin näin iisiä… CameraBag 2:ssa on hintakin kohdallaan: AppStoressa näytti olevan 11,99e.

Loppuillasta vielä vähän iltapalaa. Näissä bileissä ei ainakaan tarvinnut nähdä nälkää! :)

Tällaisia tuntemuksia tällä kertaa. Antakaahan tulla mielipiteitä kuvista ja/tai käsittelystä tai muusta aiheeseen liittyvästä! Kommenttipuolella on viime aikoina ollut aika hiljaista, joten ei muuta kuin näppikset laulamaan – mä kaipaisin tähän ihan oikeasti jonkun sortin henkevää keskustelua.

Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset [2012]