Törmäsin aikaa sitten jossain blogissa postaukseen, jossa listattiin äitiyspakkauksen käyttöasteesta ja aloin miettiä tilannetta omalla kohdalla. Mulle oli selvää, että esikoisen ollessa kyseessä ottaisimme ehdottomasti äitiyspakkauksen, kun meillä täällä Suomessa kerran tällainen hieno mahdollisuus on. Olen aihetta sivunnutkin silloin vauvavuoden alkupuoliskolla, mutta mitään sen enempää en esimerkiksi meidän pakkauksestamme (äp 2014) ole sanonut. Luonnostelin tätä listaa jo paljon aiemmin, vaan luonnoksiin se oli jäänyt… No mutta, nyt on varsin mainio aika tsekata miten lopulta kävi!
Äp 2014 myssy, valkoinen body ja oranssit pallopotkarit.
Pakkauksen käytetyimmät jutut:
- Hiusharja, kynsisakset
Säännöllisesti käytössä kumpikin. - Hammasharja
Näppärä ekaksi hammasharjaksi, ja samanlaisia olemme ostaneet sen jälkeenkin. Ulkomuoto tosin muistuttaa epäilyttävästi kaalimatoa… - Purulelu
Tyttö on tehnyt hampaita suunnilleen koko ajan 3,5 kk iästä saakka, joten purulelu on todellakin ollut tarpeen. - Peitto, lakanat & kosteussuoja
Käytössä ovat olleet alusta asti, aluslakana ja suoja enemmän. Pussilakanan laitoin nyt myyntiin, kun totesin kahden muun vauvakoon lakanan riittävän mainiosti eikä örkkikuosi ollut musta mitenkään erityisen kiva. - Oranssipallolliset potkuhousut, 50 cm
Mun lempparit pakkauksen vaatteista, ihan harmitti kun jäivät pieneksi. - Oranssivalkoraidallinen body, 60-70 cm
Ihana kuosi ja mallikin jopa ihan passeli meidän rimpulalle. Iso plussa tuplaneppareille! - Valkoiset bodyt, 50 ja 60 cm
Yllättävää kyllä, valkoinen body on varsin käyttökamaa. Mielsin ensin tylsäksi, mutta enpäs heti ajatellutkaan kuosihousuhulluuttani… - Sukkahousut, 62-68 cm
Perusvalkoiset sukkikset, joita on käytetty lähinnä mekkojen kanssa. Mahtuivat muuten todella pitkään, vaikka näyttivät pieniltä! - Valkoinen myssy, 60 cm
Ekoina viikkoina oli paljon käytössä kotona, jottei lämpöä haihdu liikaa päästä (talviaika nääs). Myssy oli kyllä todella minikokoa, että mun mielestä tuo 60 cm on melkeinpä yläkanttiin. - Kypärämyssy, 60 cm
Paljon käytetty viileämmillä keleillä ja mahtuu itse asiassa edelleen, vaikka 1-vuotispäivästäkin on jo aikaa. - Villahaalari, 70 cm
Koon puolesta oli just hyvä syksyn saavuttua, mutta reipas kuukausi ja toinen olkasauma ratkesi liitoksistaan. Lisäksi puku oli todella nyppääntynyt, vaikkei se ollut edes päivittäin käytössä. Onneksi tajusin reklamoida ja sain tilalle vastaavan puvun 2015 pakkauksesta, se menee likalle vieläkin ja on pysynyt hyvänä. - Kestovaippa
Oranssi TotsBotsin vaippa istui tytölle loistavasti, lisäimua toki tarvittiin kun minkee ei ole imevimmästä päästä. Ostin toisen samanlaisen vaipan kirpparilta käyttämättömänä, ja meidän jälkeen vaipat olivat myös kaverin tytöllä käytössä. - Liivinsuojat
Perushyvät, ei valittamista. Mä käytin pelkästään kestoliivinsuojia, joten kiva että pakkauksessakin oli yksi pari mukana.
2015 pakkauksen vanupuku sekä neulemyssy, villahaalari ja tumput 2014 pakkauksesta.
Käytetty joo, mutta ilmankin olisi ehkä pärjännyt:
- Pyyhe, kylpylämpömittari
Pyyhkeen haaleanvihreä reuna on tylsä, mutta käytössä pyyhe on kuitenkin ollut. Lämpömittari oli silloin ihan alussa tärkeämpi, kun ei vielä ollut tuntumaa veden sopivaan lämpötilaan. - Kuolalappu
Ensimmäisiä hampaita pykätessä kuolalappu oli paikallaan, jottei tarvinnut jatkuvasti olla vaihtamassa kuivaa vaatetta ylle. Sen jälkeen sitä ei ole tarvittu, mutta varmasti joillain vauvoilla kuolalapulle on enemmänkin tarvetta. - Potkupuvut (turkoosiraidallinen & valkovihreä heppa), 60 ja 70 cm
Molemmat olivat kivoja, mutta käyttö jäi vähäiseksi, kun olivat sopivimmillaan juuri kesähelteiden aikaan. Harmi. - Paksummat tumput ja sukat, koko 19-21
Tumput toimivat hyvin alkuvuoden säätiloissa ja pysyivät hyvin paikallaan. Sukille ei koskaan löytynyt käyttöä, kun ovat niin paksut ja meidän pirpana taas hikijalka. :P - Topparukkaset ja -töppöset
Jonkin verran on tullut käytettyä, mutta tammikuun minivauvalle ne olivat alkuun liian isot ja seuraavana talvena jo lähes naftit. Olisin myös kuvitellut niiden olevan lämpimämpiä, mutta kyllä alle sai laittaa ihan kunnolla villaa ja silti mukelo välillä heräsi uniltaan raajat vilpoisina.
Äp 2015 toppahaalari, jonka saa helmasta pussiksi.
Turhimmat ja tylsimmät:
- Aappa-makuupussi
En tykkännyt kuosista, joten myin sen pari viikkoa vanhemman serkkupojan käyttöön, kun hänelle ei pakkausta otettu lainkaan. Ekat pari kuukautta meillä oli käytössä siskon äp-makuupussi vm. -88, sitten löysin Finlaysonin tapahtumasta 2015 pakkauksen makuupussin, jonka kuosi sykähdyttää edelleen. - Vihreä ruokalappu
Serkkupojalle päätyi tämäkin, kun kuosi ei ollut mieleen. Meille vähän vastaava tuli sattumalta tilinavauslahjana pankista, oranssia Marimekkoa (oijoi!). - Valkoinen kietaisubody, 50 cm
Täysin väärän mallinen meidän rimpulalle. Kooltaan vastasi ehkä jotain 56-62 ja kun siihen kokoon siirryttiin, hihahässäkät olivat jo aivan turhia. - Valkovihreäraidalliset potkuhousut, 50 cm
Kuosiltaan kivat, mutta malliltaan täysin käsittämättömät. - Keltaraidallinen body, orava-aiheiset vaatteet, ruosteenpunaiset ja siniraidalliset potkuhousut, 60-70 cm
Lähinnä kuosit ja värit eivät iskeneet. Potkarit olivat tosi isoa kokoa eikä meillä ole oikeastaan koon 56 jälkeen paljoa potkareita likan jalkoihin vedetty. - Puolipotkarit ja housut, 50-70 cm
Kokolappujen numerot ovat kyllä kaukana totuudesta! Pienempiä yritin vauvalla pari kertaa pitää, mutta jättimäinen koko ja kummallinen malli saivat luovuttamaan. - Valkoiset ribbisukat ja -tumput
Kovasti yritimme ihan alussa minitumppuja käyttää, mutta eivät kerta kaikkiaan pysyneet pienellä kapellimestarilla paikallaan. Sukat ovatkin isompaa kokoa, vaan eivät tahdo vauhdikkaalla potkottajalla pysyä jaloissa. - Neulemyssy, 44-48 cm
Nätti ja materiaaliltaan mukava, mutta solmimisnarut ovat ihan onnettoman lyhyet! Olisi varmasti ollut enemmän käytössä muuten. - Turkoosi vanupuku, 70 cm
Myin kirpparilla, kun olin saanut hommattua tilalle 2015 pakkauksen harmaan ihanan kettupuvun. Se otettiin käyttöön syksyllä heti ilmojen viiletessä, mutta jäi harmillisen nopeasti pieneksi. - Valkovihreä toppahaalari, 68-74 cm
Vaihdoin käyttämättömänä tutun kanssa 2015 pakkauksen turkoosiraidalliseen haalariin, josta tykkään kuosin puolesta enemmän. Haalari on ollut viileämmillä keleillä paljon käytössä, erityisesti ulkopäikkäreillä lämpöpussin tilalta. Isohkoa kokoa ja sopinee vielä tämän lopputalven.
Pitkään menevä raitabody tuplanepeillä 2014 pakkauksesta.
Taisi sentään käytetyimpien lista olla pisin..? Määrällisesti tosin turhakkeiden määrä oli epäilemättä suurempi. Olin niin innoissani äitiyspakkauksesta, että vähän harmittaa kun romppeet jäivät lopulta niin vähälle käytölle. En tiedä olisiko tilanne eri, mikäli meille olisi osunut seuraavan vuoden pakkaus, joka oli omaan makuuni lähes täydellinen kokonaisuus. Joka tapauksessa 2014 pakkauksesta ei vaatteiden osalta ollut paljonkaan iloa rimpulavauvan kanssa, niiden koot ja mallit olivat selkeästi isommalle bebelle suunnattuja.
Itse olisin kaivannut enemmän oikeasti pieniä vaatteita, isompia voisi mukana olla vain ihan pari – siinä kohtaa vauvavuotta sitä vaatetta on kuitenkin kertynyt nurkkiin aivan tarpeeksi. Lisäksi alkuvuoden lapselle pakkauksen talvivarusteet jäävät helposti käyttämättä niiden ollessa ekana talvena liian isot ja toisena sitten jo liian pienet; kuitenkin kyseiset vaatteet ovat usein niitä pakkauksen odotetuimpia. Tarvikepuolella päivitystä on tämän meidän pakkauksen jälkeen tullut ainakin kuumemittarin ja tissirasvan muodossa, hyviä lisäyksiä molemmat ja olisi kyllä täälläkin ollut tarpeen.
Tässä valossa en mahdolliselle seuraavalle lapselle välttämättä ottaisi äitiyspakkausta, kun tarvikearsenaali on jo valmiina ja tekstiileistä kivoimmat saisi varmasti metsästettyä kirppareilta. (Asiaa ei onneksi tarvitse pohtia, ei meinaan ihan hetkeen ole lisää jälkikasvua tulossa. Kun nyt tuon yhdenkin kanssa selvittäisiin…)
Ps. Vannoin, etten koskaan laita blogiin kuvia, joissa lapsen kasvot on tarvinnut sensuroida. Mutta vannomatta paras, olisi meinaan tämä postaus jäänyt kuvien osalta varsin tyngäksi muuten.