{ Arkisto } 2009

Kummasti päivät vain kuluvat, vaikkei edes ole töissä tai koulussa. Täällä kotikotona tosin riittää aina jos jonkinlaista hommaa, ehkäpä juuri siksi tuntuu olevan koko ajan jotain tekemistä. Eilisen päivän mm. urakoin vanhan huoneeni (nykyisin toimii pääasiassa tietokonehuoneena) kaikin puolin siistiksi eli siivosin jopa kaappien päältä. Kyllä pölyä riittikin, edellisen kerran taisin tehdä suursiivouksen joskus kolmisen (tai ehkä nelisen?) vuotta sitten… Hups. No, nyt ainakin on puhdasta ja siistiä!

Tänään oltiin päivällä kultsin kanssa Turussa, pojalla oli ajotunti + prätkäkortin käsittelykoe – mä kävin sillä aikaa koluamassa Manhattanin Kirppis-Centerin. Siellä käydessä ei kyllä voi muuta kuin ihmetellä sitä tavaran hintaa laatuun nähden, vai miltä kuulostaa nukkaantunut Hennesin paita 2e?! Tai jostain saman ketjuliikkeen kulahtaneesta trikoomekosta melkein kymppi, tai Teema-astioista vähän enemmän kuin mitä uutena kaupassa joutuisi pulittamaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meneekö tavara tosiaan kaupaksi tuollaisilla hinnoilla? Toisaalta tietysti tyhmähän ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa… Mutta silti ihmetyttää kirpparimyyjien ajatusmaailma. Itse en vaivautuisi mitään ikivanhaa käytössä nukkakerroksen kerännyttä halpapaitaa edes kirppishyllylleni viemään, mitäpä kukaan sellaisella tekisi (paitsi ehkä jotain matonkudetta).

Kirpparikansastakin voisi satuilla muutaman sanasen, mutta ehkä on parempi jättää väliin. Yhden pyynnön kuitenkin esittäisin kirppisasiakkaille, lähinnä vanhemmille sellaisille: voisitteko mitenkään ottaa deodorantin osaksi päivittäistä hygieniaanne? Harvoin esimerkiksi kaupungilla leijuu hienhaju nenään, mutta kirppiksillä se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Joillakin ihmisillä toki hiki vain haisee dödöistä huolimatta, mutta enemmistöllä uskoisin sen olevan hallittavissa.

Pitkästä aikaa päivän asua blogin puolellakin, kuvaa klikkaamalla suurempi kuva sekä tarkemmat tiedot artikkeleista. Ei ole asuja tullut julkaistua täällä hetkeen, mutta siellä Flickrissä tosiaan on kaikki julkaisukelpoiset asut nähtävillä. Viime aikoina en tosin ole pukeutunut oikein muuten kuin kotivaatteisiin, julkiselle paikalle lähtiessäkin on pitänyt heittää päälle sitä mitä käden ulottuvilla on sattunut olemaan. Voi kunpa pian päästäisiin muuttamaan, jotta tämä matkalaukkujen ja muuttolaatikoiden keskellä asuminen päättyisi! Ensi viikolla toivottavasti päästään aloittamaan tavaroiden siirtäminen uuteen kämppään.

Huomenna hurautetaan pariksi päiväksi pois kotomaisemista, suuntana on tällä kertaa Keski-Suomi ja ihana opiskelukaupunkini Jyväskylä. En malta odottaa pääsyä fiilistelemään yhden suosikkikaupunkini tuulia – ja ennen kaikkea näkemään poikia, joiden kanssa tuli vietettyä useampi vuosi samoilla tunneilla IT-Dynamossa. Kavereiden treffaaminen saadaan sopivasti yhdistettyä paikalliseen tapahtumaan, nimittäin tulevana viikonloppuna Jyväskylässä on Muotipäivät! Syksyllä 2007 asuessani vielä Keski-Suomessa kävin kyseisessä tapahtumassa, nyt on mielenkiintoista nähdä miten touhu on muuttunut parin vuoden takaiseen verrattuna.

Syyskuun ensimmäinen päivä, mun ajatusmaailman mukaan siis syksy on nyt virallisesti täällä. Vuodenajan vaihtuminen tosin on tuoksunut nenässä jo jonkun aikaa, ja tänään tajusin ensimmäistä kertaa puiden lehtien alkaneen vaihtaa väriä. Kelit ovat selkeästi viilentyneet, mikä ei sinänsä harmita – vaikkakin takin päälle heittäminen tuntuu ihan kummalliselta. Niin ja paljaita sääriä farkkushortseissa on vähän ikävä.

Mun syksy alkoi työhaastattelulla, about parinkymmenen hakemuksen jälkeen vihdoin tuli edes yksi kutsu haastatteluun. Tuntui menevän ihan mukavasti, ensi viikolla kai pitäisi selvitä huolitaanko mut sinne vaiko ei. Runsaan 50 kilometrin työmatkakaan ei haittaisi, kunhan vain jotain pääsisi tekemään. Tällainen useamman viikon lööbailu alkaa hiljalleen käydä hermoille, mä kaipaan tekemistä ja erityisesti jotain säännöllisyyttä elämään.

Vanha kämppä Maariankadulla on jätetty taakse, uuteen kotiin pääsyä odotellessa punkkaan vanhempien nurkissa pari viikkoa. Käytiin tänään kullan kanssa huonekaluliikkeissä lähinnä inspiraatioiden toivossa, mutta löydettiin me sentään passelit verhot (halvalla!) olohuoneeseen. Olen vähän sitä mieltä, että tulevaisuudessa käydään vielä tahtojen taisto ainakin matto-osastolla… Vaikka tässä ollaan suhteellisen tiiviisti hengattu useampi kuukausi, niin kyllähän saman katon alle muuttaminen pikkasen jännittää. Toisaalta tuon yhden kanssa on niin mukavaa olla ja elää, kun se on samalla tavalla vähän sekopäinen kuin itsekin olen. ;) Meille vaan tulee välillä tosi hullunkurisia kohtauksia vastaan ihan huomaamatta, ja tylsätkin asiat osataan kääntää sopivasti hassutteluksi. Parasta on tietysti se molemminpuolinen tykkäämisen tunne, mä tykkään ja musta tykätään. Siitä tulee aika hyvälle mielelle, kun esimerkiksi pukeutuessani kotikotona maailman junteimpiin vaatteisiin (tänään tyyliä Marimekon sinimustaraidallinen paita, ikivanhat beiget lökötuulihousut sekä punaiset kumisaappaat) toinen sanoo ihan yllättäen, että “hei kulta oot tosi kaunis”. <3

Ketään ei ehkä kiinnosta, mutta syy miksi mulla oli päälläni edellä mainittu kotiasu oli se, että oltiin lähdössä ohrapellolle keräämään hukkakauraa pois. Iskän pyynnöstä/käskystä, kun se itse lähti motoristiporukalla viikottaiselle ilta-ajelulle ja ohra pitäisi huomenna puida pois. Päivällä taivas oli harmaa, mutta pellolla pyöriessämme ilta-aurinkokin näyttäytyi ja katosi sitten kauniin auringonlaskun saattelemana horisontin alapuolelle. Mikäs täällä maalla väliaikaisesti ollessa.

Makuuhuoneen tavarat on pakattu, suurin osa viety jo pois. Keittiön kaapeista puolet on tyhjiä, toinen puolikas vielä pakkaamatta laatikoihin – se tapahtuu todennäköisesti tänään illalla. Kirjoituspöytä tyhjennetty ja pakattu, lehtikasat on vielä olohuoneessa käymättä läpi. Miten sitä raaskisi heittää pois ihania kiiltäviä aikakauslehtiä, täynnä upeita kuvia? Hauskin osa lehtipinossani – joskaan ei edeltävään kuvaukseen täysin soveltuva – on taatusti muutama numero IN-nimistä lehteä, jota julkaistiin joskus 90-luvun lopulla ja/tai 2000-luvun alussa. Niille jaksaa näin kymmenen vuotta myöhemmin hihitellä kerta toisensa jälkeen.

Pitää ehkä ruveta harkitsemaan kattavaa luopumista vaatteista ja tavaroista, uusistakin. Työkkäri päätti evätä multa kaikki työttömyysetuudet, koska mukamas työllistyn kokopäiväisesti toiminimeni kanssa. Mielenkiintoinen näkökanta, ottaen huomioon että esimerkiksi tässä kuussa olen tehnyt toiminimellä töitä muutaman tunnin eikä siitä todellakaan tienaa sellaisia summia, joita nykyään pelkkään normaaliin elämiseen tarvitaan. Puhumattakaan siitä, että olen useaan otteeseen ilmoittanut etsiväni nimenomaan kokopäivätyötä – sehän ei olisi mahdollista, mikäli toiminimeni työllistäsi mut täysin. No, ei kai siinä mitään, jos olisivat työkkärissä osanneet heti alkuun sanoa, ettei kannata edes yrittää saada etuuksia toiminimen ollessa olemassa. Sen sijaan odotin viisi pitkää viikkoa tuota hylkäävää päätöstä, minkä ajan olisi voinut hyödyntää paremminkin.

Työrintamalla ei näy mitään uutta. Hakemuksia olen näpytellyt tasaiseen tahtiin, osaan soitellut perään, yrittänyt saada jalkaa oven väliin. Toistaiseksi ovi on vedetty joka kerta nenän edestä kiinni. On niin vaikea ymmärtää, ettei innokasta korkeakoulutettua nuorta kukaan tahdo palkata eikä edes antaa mahdollisuutta haastattelun muodossa. Valitaanko haastateltavat nykyään arpapelillä? “Tuolla on kiva sukunimi, otetaan se haastatteluun. Joo ja tuo, sillä on hauska puhelinnumero. Tämänkin voisi kutsua, sen nimikirjaimista tulee sana HUI.” Olisi oikeasti mielenkiintoista joskus kuulla, miten työnantajat (tai rekryfirmat) käsittelevät saapuneita hakemuksia.

Näin viime yönä unta, että lähdettiin koko perheen voimin telttailemaan. Jostain syystä kuitenkin päädyttiin Meksikoon. Kauppoihin ei ollut leiripaikaltamme pitkä matka ja eräästä kaupasta löysin täydellisen Meksiko-oppaan, jota kuitenkin joku tyttö yritti multa huijata itselleen. Selvisin kirjataistelusta voittajana, mutta lähtiessäni kaupasta laukustani putosi pari äidin kutomia villasukkia. Pöllijätyttö nauroi ja pilkkasi mua, että olinko mä ihan pipi päästäni kun olin ottanut Meksikoon mukaan villasukat. Tokaisin jotain takaisin ja lähdin kaupasta, ulkona oli jo ihan pimeää. Juostessani takaisin leiripaikkaamme havahduin hereille. Myöhemmin näin jotain muutakin unta, varmaan yhtä kummallista, mutta sitä mä en (onneksi?) muista.

Vielä aivan totaalisen offtopicina: miksi Valiojäätelön litran jäätelöpaketit ovat niin hankalasti avattavia? Muistan vielä elävästi, kun kyseinen pulju vaihtoi toimivan perusavaussysteemin nykyisenlaiseksi. Verrattuna vanhaan se oli käytettävyydeltään todella surkea, ja sitä se on edelleen. Pointsit Ingmanille, joka on säilyttänyt mekanismin samanlaisena vuosikaudet.

Jahas, mun nettiyhteys näköjään katkaistiin justiinsa kun oli tarkoitus päivittää blogi. Tiesin kyllä, että sen oli tarkoituskin katketa tänään, mutta oletin sen tapahtuvan puoliltaöin enkä jo yhdentoista jälkeen. No can do, kirjoitetaan tämä siis offline ja lisätään blogiin heti linjoille päästyä. Onneksi menen huomenna kotikotona käymään.

Piti jo viikonloppuna päivitellä, mutta aika näköjään katosi johonkin. Tehdään siis jälleen aikamatka pari päivää taaksepäin viime perjantaille, jolloin reissattiin porukalla Tampereelle hurvittelemaan. Perille päästiin joskus puoli yhden maissa, saatiin auto ja Cebari parkkiin – sitten ei muuta kuin huvipuiston puolelle.

Siskon jengi (= siskon poikaystävä H ja kaveri S) oli lähtenyt vähän edeltä sisälle ja tytöt kieputtelivat jo jossain laitteessa, joten me samoiltiin hetki kullan kanssa edestakaisin kunnes päädyttiin kevyeen aloitukseen (mun toiveesta): Kantti x Kantti -autot sekä Orlochlessin torni, tuttavallisemmin kummitusjuna. Troika tuntui alkuun niin oudolta, että hetken mietin kykenenkö menemään mihinkään sen hurjempaan laitteeseen. :) Keräsin kuitenkin itseni ja heti perään tuli testattua Aikamatto, Jet Star (= vuoristorata) sekä TakeOff, jonka vemputus aiheutti hetkellisen pahan olon.

Ennen kunnollista vauhtiin pääsyäni treffattiin sisko & co, ensin käytiin kullan kanssa keinukarusellissa (miksi ihmeessä sen nimi on Wave Swinger?!) ja sitten mentiin koko lössi Metkulaan nauramaan. Jotenkin sitä vain itsekin taantui 10-vuotiaan tasolle ja juoksi innoissaan huoneesta toiseen, eksyi labyrinttiin ja siirtyi yläkerrasta alas liukumäen kautta.

Mä en ole koskaan ollut kovin kummoinen hurjapää ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskaltauduin ihan oikeasti jokaiseen laitteeseen. Tornado oli ehkä se suurin jännitys, mutta sen verran hauskaa oli, että ensimmäisen kierroksen jälkeen ajettiin saman tien toinen perään, kun ei jonoa ollut. Ehkä vähän samaan kategoriaan kuuluivat Trombi ja Half Pipe, jossain määrin myös tämän kesän uutuuslaite Tyrsky.

Edellä mainittujen laitteiden lisäksi tuli vielä Korkkiruuvi, Hurricane, Viikinkilaiva, Tukkijoki ja Vauhtimato (mun suosikki pienenä!) testattua, muissa paitsi Hurricanessa olin ollut aikaisemminkin. Tukkijoessa sai “pikkasen” vettä päälle, viimeisen laskun jälkeen oli kyllä märkä fiilis. Otsatukkakin sai pesun, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Onneksi kesä kuivaa minkä kastelee ja vaatteet olivat kuivat ennen kuin edes tajusi. Ai niin, kävinhän mä kultsin kanssa venelenkillä Taikajoellakin.

Komea letti kaverilla!

Jossain vaiheessa taas erkaannuttiin kahteen porukkaan, heiluttuamme kullan kanssa Half Pipessa kahdesti peräkkäin päätettiin ottaa hetki rauhallisesti ja otettiin (mun pyynnöstä) suunnaksi Lasten Eläintarha. Kierrettyämme kaikki elukat oli kello sopivasti sen verran, että ehdittiin päivän viimeiseen esitykseen Delfinaarioon. Matkalla tuli vastaan H, joka ei ollut niin innostunut kieputuksesta kuin tytöt, ja lähti meidän mukana delfiinejä moikkaamaan. Ihan uskomattomia ne delfiinit kyllä ja aika hurjan kokoisia!

Delfinaarion jälkeen H liittyi taas tyttöjen seuraan ja me vaihdettiin rakennusta aukion toiselle puolelle. Mua on aina tähdet ja avaruus kiehtonut, pakkohan Planetaarion ohjelma Tähdet oli mennä katsastamaan. Ihan mielenkiintoinen puolituntinen, vaikkakin loppupuolella päähän alkoi vähän sattua se kattoshow’n tiiraileminen. Planetaarion alakerrassa oleva Akvaario oltiin kierretty läpi jo aikaisemmin, joten tähtien jälkeen paineltiin taas huvipuiston puolelle. Viimeiset hurvittelut Tornadossa ja Tyrskyssä, minkä jälkeen mentiin vielä porukalla Näsinneulaan katselemaan maisemia.

Sisko, H ja S lähtivät ajelemaan kohti kotia, me kultsin kanssa hypättiin prätkän selkään ja otettiin suunta kohti Tampereen reunamia. Huvipuistoilu oli kieltämättä mitä onnistunein: elokuinen aurinko paistoi mukavan lämpimästi eikä ihmisiä ollut nimeksikään, laitteisiin ei siis tarvinnut jonottaa oikeastaan yhtään. Aika lailla täydellistä! Ilta meni Akkikin kanssa jutellessa ja perheen puuhia seuratessa, Onni oli kasvanut ja oppinut heiluttelemaan itseään, pehmoinen vauvatukkakin oli vaalentunut viime näkemästä. Pitkän päivän jälkeen oli ihana kellahtaa vieraspetiin, uni tuli kyllä todella nopeasti.

Lauantaiaamulla ei pidetty kiirettä heräämisen kanssa, vaan nukuttiin melkein yhteentoista saakka. Muutama tunti vietettiin Akkikin ja Onnin seurassa (Akkikin mies P oli lähtenyt jo aamulla töihin), kunnes lähdettiin syömään American Dineriin. Kulta tahtoi ehdottomasti jättimäisen Original Giant Burgerin, mulle riitti Crispy Chicken Sandwich (ristikkoperunoilla) – sekin tosin oli aivan valtava. Mussutettiin annoksiamme pieni ikuisuus, rasvaista oli mutta aivan järjettömän hyvää. Mä jouduin luovuttamaan ennen lautasen tyhjentymistä, onneksi kullan mahaan mahtui vielä vähän munkin annoksesta. On se kyllä niin epäreilua, että toinen voi vetää ihan mitä tahansa safkaa ihan miten paljon vain eikä liho mihinkään! :P

Ruuan jälkeen hurautettiin mahat piukassa takaisin Akkikille, jossa oli pakko ottaa vähän ruokalepoa. Tarkoitus oli lähteä ajoissa ajamaan kotia kohti, mutta mun maha alkoi sattua niin ettei lähtemisestä meinannut tulla mitään. Seitsemän jälkeen päästiin lopulta liikenteeseen ja mun kotikotona taidettiin olla kymmenen pintaan. Jottei ajaminen olisi ollut liian helppoa pelkän pimeyden kanssa, viimeiset 20 km köröteltiin vesisateessa. Ai että miten ihanan paljon näki tietä, Cebarin valot on ihan varmasti tarkoitettu justiinsa pimeäajoon – NOT! Onnellisesti kuitenkin päästiin perille, vaikka välillä vähän pelottikin miten tässä käy.

Huh, tulipahan selostus. Nyt laitan koneen yöpuulle ja painun itsekin peiton alle. Huomiseksi on taas kaikenlaista ohjelmaa ja pakatakin pitäisi, kun eivät ne muuttolaatikot näköjään itsestään täyty. Tämä viikko menee aika tiiviisti muuttopuuhissa ja seuraavat pari viikkoa punkkaan siellä täällä, kun uuteen kämppään päästään vasta syyskuun puolivälissä. Onneksi kotikotona on tilaa kamojen väliaikaissäilytykseen, joten onnistuu nykyisen kämpän jättäminen jo nyt eikä tarvitse maksella mitään vuokria turhaan.

Amanda Jenssen – Killing My Darlings [2008]

Ärsyttää-meemiä on näkynyt yhdessä jos toisessa blogissa mutta mulle ei haastetta tippunut. Ei muuta kuin ohjat omiin käsiin, ainakin Saga ja Talvi ovat tämän tehneet.

MINUA ÄRSYTTÄÄ…

Nimessäni: Johanna on taatusti yksi yleisimmistä 80-luvulla syntyneiden tyttöjen nimistä, olisi kiva olla pikkasen vähemmän yleinen nimi. Toisaalta vanhempani ovat mulle nimen valinneet ja siksi arvostan nimeäni – päätös oli kuulemma tehty ennen kuin edes olin pilke silmäkulmassa. ;)

Kasvoissani: Iho. Olen ehkä vähän katkera siitä, että ikää on kertynyt jo neljännesvuosisata ja silti mun iho on edelleen kuin teini-ikäisellä. Millon se oikein menee ohi?!

Vartalossani: Selluliitti, jota on päässyt kertymään jalkoihin ja peppuun. Heikohkot lihakset myös ärsyttävät toisinaan, kiitos vaan Puolustusvoimille niistä vähienkin lihasvoimien kadottamisesta 362 vrk palveluksen aikana. Jalkojen suonikohjujen luulisi ärsyttävän, mutta toisaalta olen kuluneen 10 vuoden aikana oppinut olemaan välittämättä niistä.

Luonteessani: Äkkipikaisuus ja se, että raivostuessani ääneni kuulostaa siltä kuin alkaisin itkeä. Eikä ne hetkittäiset alemmmuuskompleksitkaan mitään mukavia ole.

Vaatekaapissani: Viime aikoina on alkanut yhä enemmän ärsyttää se, ettei mitkään vaatekappaleet tunnu sopivan yhteen. Multa puuttuu joitakin perusjuttuja kuten yksivärisiä t-paitoja, joita voisi yhdistää asuun kuin asuun.

Kotonani: Tällä hetkellä ärsyttää muuttovaihe, osa tavaroista on jo laatikoissa ja laatikkoja lojuu vähän joka nurkassa. Ensi viikon loppuun mennessä pyrin hoitamaan nykyisen kämpän tyhjäksi, sitten vain odottelen pari viikkoa uuteen kotiin pääsyä.

Työssäni: Se, ettei sitä ole! Tämä työttömyys ja tekemättömyys alkaa hermostuttaa, kaipaan niin kovasti säännöllisiin töihin ihmisten keskelle. Onneksi sentään on tällä hetkellä pari webbiprojektia, jotka pitävät mut järjissäni työasioiden suhteen. Ja eilen laitoin hakemuksen ehkä parhaiten mulle sopivaan duuniin ikinä, nyt vain peukut pystyyn haastattelun toivossa!

Ystävissäni: Vikaa on varmasti sekä mussa että ystävissäni, mutta nähdään aivan liian harvoin. Onneksi huomenna näen ihanan ex-kämppikseni Akkikin! Ja tulevina viikkoina tapaan toivottavasti myös muita opiskelukavereita, kunhan vain Jyväskylän reissu saataisiin aikaseksi kullan kanssa. Niin ja Sansu, suakin ois jo ikävä – millon nähään? Monta jäi vielä luettelematta, mutta kaikkia treffaisin oikein mielelläni.

Perheessäni: Mun perhe on maailman paras! Iskältä lentää aina ihan käsittämätöntä läppää, ja äippä jaksaa innostua kaikesta (paitsi mun uusista kengistä) – ainakin hetkeksi. No okei, ehkä se ainainen häsellys välillä vähän ärsyttää. Ja maailman ihanimmassa siskossa ei ole muuta vikaa kuin hetkittäinen angsti ja liiallinen perfektionismi, jotka tosin mun mielestä ovat selkeästi helpottamaan päin. Kai se on vähän niin että mitä isosisko edellä, sitä pikkusisko perässä…

Harrastuksissani: Se, että mun kuukauden jakso Elixiassa lähenee loppuaan. Tykkään kauheasti käydä siellä, mutta ei auta kun ei ole varaa hankkia jäsenyyttä.

Kumppanissani: Se on toisinaan vähän (tai joskus vähän enemmänkin) kujalla ja lisäksi oppinut suodattamaan ehkä 75 % mun puheista läpi korvien. :P

Lemmikissäni: Dharmassa se, kun se tahtoessaan ulos keskellä yötä tulee herättämään maukumalla ja hyppimällä päällä. Miskassa se, että se on taas ollut pari kuukautta teillä tietämättömillä.

Kielenkäytössäni: Satunnainen ei niin kauniiden sanojen päästäminen suusta.

Musiikkimaussani: Ei oikeastaan mikään. Kuuntelen musiikkia laidasta laidaan, joten jos jonkun tyylinen musiikki ärsyttää niin valitsen sillä kertaa jotain muuta.

Kotikaupungissani: Turku on kiva kaupunki enkä oikein keksi mitään huonoa täällä, paitsi yhden asian: Vagabondin liike Hansassa on yhtäkkiä lopetettu! Oli järkytys huomata asia alkuviikosta, kun viikko takaperin olin liikkeessä käynyt eikä siellä silloin ollut mitään merkkejä lopettamisesta.

Ruokavaliossani: Olen kamala sokerihiiri ja muutenkin tykkään kaikesta epäterveellisestä. Miksi kasvikset (hups kirjoitin eka ‘kasvit’ :D) maistuvat niin pahalta?!

Lapsissani: Sellaisia ei onneksi ole.

Naapureissani: Tässä talossa on ollut hyvät naapurit, ei kuulu minkään sortin möykkää toisista asunnoista ja useimmat hymyilevät portaissa vastaan tullessaan.

Nykyisessä elämäntilanteessani: Työttömyys ja rahattomuus ottavat aika hyvin tällä hetkellä päähän, kuten yllä tulikin jo todettua.

Tulevaisuudessa: Tietyllä tapaa se, että se on vielä niin epävarmaa (toisaalta ennalta-arvaamattomuus on elämässä parasta). Mä en tiedä, mitä tahtoisin tulevaisuudessa tehdä enkä edes osaisi vastata kysymykseen missä näen itseni vaikkapa viiden vuoden kuluttua.

Tämä meemi oli selvästi parempi tehdä hyväntuulisena, muuten olisi voinut tulla turhan angstaavia vastauksia. Viimeiset pari päivää ovat menneet ihan jees, pääasiassa juoksevia asioita hoidellen. Tänään oltiin koko perhe + kulta Salossa siskon poikaystävän tupari-/synttärikahvilla, siskon tekemän juustokakun (kuvassa) mussuttamisen jälkeen pääsin myös kokeilemaan Guitar Heroa elämäni ensimmäisen kerran. Aikaisemmin en ollut tajunnut mitä järkeä koko pelissä ylipäätään on, mutta parin biisin jälkeen totesin sen olevan ihan hauskaa ajanvietettä.

Huomenna suunnataan porukalla Tampereelle valloittamaan Särkänniemi, pitkästä aikaa. En edes muista milloin olen siellä viimeksi käynyt, varmaan joskus 2000-luvun alkumetreillä. Sään pitäisi olla passeli huvipuistoiluun ja mikä parasta, hurvittelun jälkeen jäädään kullan kanssa Tampereelle yöksi ja vietetään loppuaika Akkikin luona! Ihana nähdä taas suloista Onni-vauvaa ja Akkikia miehensä kanssa tietysti myös.