{ Arkisto } 2009

Tuntuu jotenkin hassulta esitellä kaksi postausta peräkkäin tuoreita hankintojani, ihan kuin ostelisin joka päivä uutta tavaraa. Syy tähän on kuitenkin aivan suoraa seurausta siitä, että tehtyäni pitkästä aikaa töitä mulla on myös tuloja, jotka ovat mahdollistaneet joidenkin haaveiden toteutumisen. Yhden tällaisen toteutuneen haaveen paljastin eilen, ja tänään on toisen vielä maihareitakin pitkäaikaisemman unelmoinnin kohteen esittely.

Alkuun hieman pohjustusta aiheeseen. Viikonloppunahan olin kotikotona käymässä ja Miskan palattua usean kuukauden reissultaan kotiin oli kamera tietysti otettava mukaan. Räpsin järkkärillä muutaman ruudun jo perjantai-iltana, kun Miska näytti niin suloiselta uinuessaan iskän sylissä. Jossain vaiheessa laskin kameran sohvan vieressä olevalle tasolle, johon sen sitten unohdin. Aamulla ihmettelin ääneen mitä tahmaista kameran objektiivin päällä oli ja pyyhkiessäni klähmää pois äiti sanoi nostaneensa kameran pois, koska sohvan vieressä olevan tason yläpuolella roikkui kasvi, joka pudotti aina silloin tällöin mettä kukistaan. Eilen huomasin objektiivin liikkuvan kovin jähmeästi, myöhemmin tajusin sen johtuvan todennäköisesti kotikotona tapahtuneesta tahmaantumisesta. Mettä näytti olevan vain vähän sen tarkennusrenkaan päällä, mutta ilmeisesti sitä oli päässyt myös zoomin väliin.

Tänään kävin kyselemässä kameraliikkeestä vinkkejä puhdistamiseen, vastaus oli huoltoon vaan kuten odottaa saattoi. Hinta-arvioksi sain työ 90 € tunnilta ja siihen päälle varaosat eli jossain satasen hujakoilla liikuttaisiin. Vähän epäilytti onko tuollaisen muutaman vuoden vanhan kittilinssin arvo edes sitä satasta, joten päätin toistaiseksi unohtaa linssin huoltamisen. Sen sijaan sijoitin aiemmin netissä tutkimaani kiintepolttoväliseen objektiiviin, jota mulle oli parikin valokuvaajaa suositellut: AF-S DX NIKKOR 35mm ƒ/1.8G.

Jaksan aina ihastella Marian kuvien syväterävyyttä, jollaista ei peruskittilinssin ƒ/3.5 valovoimalla saa aikaiseksi. Ikävä on myös iskän vanhan 70-luvun Pentax Spotmatic F -filmijärkkärin linssejä ja erityisesti sitä 50 mm perusobjektiivia, jolla opettelin valokuvaamaan vuosia sitten. Rakastan sitä jälkeä, mitä oikein suurella aukolla kuvatessa syntyy – kohde ikään kuin hyppää terävyydellään esiin sumeasta taustasta. Ja bokeh totta kai on silmää miellyttävä.

Kotiin tultaessa oli jo sen verran hämärää, etten ulos lähtenyt pomppimaan kameran kanssa, mutta sisällä toki testailin muutaman ruudun verran. Huomenna painun varmaan heti aamusta pihalle kokeilemaan lisää, toivottavasti olisi kaunis syyspäivä.

Satuinpa muuten bongaamaan Flickristä oikein oman ryhmän tälle objektiiville, oli tietysti pakko liittyä saman tien mukaan joukkoon. Nyt taidan mennä selailemaan otoksia group poolissa, kun en sitä ehtinyt vielä sen enempää tehdä.

Rammstein – Liebe ist für alle da [2009]

Palataanpa aiheeseen, josta mainitsin eilen ohimennen. Perjantaina menin suoraan töistä pariksi tunniksi ystäväni Sansun luokse vaihtamaan kuulumisia, ja ilmoitettuani tästä kultsille puhelimitse sain puhelun lopussa kuulla, että “ai niin juu mun piti tänään kuitata joku paketti“. Urkin tietysti lisää tietoja ja kuten aavistelinkin, kyseessä oli viime viikonloppuinen eBay-ostokseni. Hihkuin hetken asiaa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun kunnes olin avaamassa kotiovea. Sydän pamppaillen pääsin ovesta sisälle ulkokamppeet riisuttuani nappasin paketin käsiini.

Muoveista paljastui ihanan pirteä oranssi laatikko, jota tulen taatusti käyttämään myöhemmin tavaran säilömiseen nykyisten Vagabond-laatikoiden rinnalla. Hienot kenkälaatikot ovat kerrassaan ihania ja myös toimivia sisustuselementtejä! Jännityksellä raotin laatikon kantta, mutta silmäni eivät vieläkään rekisteröineet uusia ystäviäni. Hyvin pakattu tuote, siis.

Suojapaperit poistettuani katselin ihailevien huokausten säestyksellä ystävieni ulkonäköä. Valkoista, ihanan pehmeää nahkaa ja kuin vastakohtana paksu, suorastaan rouhea pohja. Pääkallo-ruusu-kuvio takaa sen, ettei ihastukseni voi mitenkään päin näyttää tylsältä. Pakko myöntää, että hieman jänskätti miten kengät sopivat jalkoihini – vastaavia kun en ollut koskaan missään kokeillut. Ja ihastuksen määrä nousi miljoonakertaiseksi, kun ne olivat jalassa täydelliset! Tällä kertaa sokkona ostaminen näyttäisi onnistuneen paremmin kuin hyvin.

Saanen esitellä uudet ystäväni, Dr. Martensin maiharit mallia Rose Skull:

Maihareiden hankkiminen on ollut mielessä useamman vuoden, nyt vihdoin voin yliviivata kyseisen artikkelin toivomuslistastani. Saattaa tosin olla, että noiden osoittautuessa ehkä parhaimmiksi kengiksi ikinä joudun mahdollisesti hankkimaan toisenkin parin jossain muussa värissä… Ja kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa hinta, niin maksoin noista eBayssa vähän päälle 50 € – postikuluineen. Yleensähän Dr. Martenseista saa pulittaa vähintään satasen, joten aika edullisesti nuo lähtivät brittimyyjältä. Kengät ovat siis uudet ja tulivat iskemättöminä alkuperäisessä laatikossaan.

Haloo Helsinki! – Enemmän kuin elää [2009]

Kuluneen viikon ehdottomasti paras uutinen tuli torstai-illalla tekstiviestin muodossa: “Poika on kotona.” Viimeksi kesäkuun lopussa kotinurkissa näkynyt Miska-kissa oli palannut kolmen ja puolen kuukauden reissultaan, kaulapanta kadonneena ja hieman nälkäisenä mutta muuten kaikin puolin ehjänä.

Kyllä kelpasi karvapallolle rapsutukset ja palluttaminen! Illalla Miska nukkui sylissä/vieressä sohvalla, kun katsottiin telkkarista aina yhtä huippu Mies ja alaston ase 2½. Leslie Nielsen on muuten yksi suosikkinäyttelijöistäni, sen leffatoilailuille kun saa aina nauraa maha kippurassa.

Jäätiin kullan kanssa kotikotiin yöksi, Miska tunki yöksikin viereen nukkumaan. Joskus aikaisin aamulla mä havahduin ekaksi siihen, kun Miska käveli mun hiusten päällä, ja heti perään kulta hätkähti, kun kissa meni ja nuolaisi kultaa nenästä. Kultsi ei tietystikään unenpöpperössä alkuun tajunnut mitä oli tapahtunut ja katsoi mua ihmeissään, kunnes sitten hiffasi nuolaisun olleen kissalta. :) Miska siitä sitten aika pian kipittikin alakertaan eikä kulunut kuin maksimissaan tunti, kun karvatassu vaihtui toiseen ja Dharma hyppäsi viereen nukkumaan. Oli mielenkiintoista yrittää päästä pois mun kokoisesta välistä, kun toisella puolella uinuu mies ja toisella kissa.

Dharmaakin piti vähän kuvailla tänään, kissaneiti ei tosin ollut kovin innoissaan mallina olemisesta. Tuossakin kuvassa ilme kertoo lähinnä, että painu nyt muualle sen kameras kanssa… Jotain muutakin tallentui kameran muistikortille, mutta siihen aiheeseen palaan myöhemmin. Nyt nostan Miskan pois sylistä nukkumasta – vaikka se lämmittääkin mukavasti jalkoja – ja menen ulos auttelemaan äippää. Illalla suunnataan kullan kanssa takaisin kotiin, kunhan vain saataisiin autoon talvirenkaat alle.

Syksy on kyllä värityksensä puolesta ihana vuodenaika! Viikonloppuna käytettiin hetki kävelyreissusta siskon kanssa luontokuvailuun, värikkäät vaahteranlehdet vain näyttivät kerta kaikkiaan niin houkuttelevilta että oli pakko pysähtyä heittelemään niitä. Koko kadunpätkä tuntui olevan lehtien peitossa, maa näytti kuin liekehtivän. Näitä kuvia tosin käsittelin tavanomaista enemmän, jotta värit olisivat vieläkin kauniimpia.

Kaikenlaista tekemistä olisi mielessä, mutta päivät vain katoavat johonkin. Tänään olin seitsemän tuntia töissä, huominen aamupäivä menee niin ikään Salossa. Osa-aikatyö sopii mulle siinä mielessä, ettei koko aikaa tarvitse painaa duunia vaan välillä ehtii tehdä muutakin. Osaisinkohan mä enää edes sopeutua normaaliin klo 8-16 työrytmiin? Ei sillä että olisin koskaan tehnyt sellaista, kolmivuorotyön lisäksi työni ovat olleet pääasiassa päivällä klo 9-17 tai 10-18.

Saatiin muuten vihdoinkin pyykinpesukone tänne oman kotiin eikä se edes maksanut meille paljonkaan kymmentä euroa enempää. Muutaman vuoden vanha, sopivan pieni päältä täytettävä kone päätyi meidän luoksemme Facebookin kautta, ei siis voi muuta kuin todeta naamakirjasta ihan oikeasti olevan joskus hyötyäkin. Nyt kun vielä saisi asennettua koneen, letkujen ja liittimien kanssa on ollut pientä probleemaa, mutta enköhän mä piakkoin pääse pyykkäämään ekalla omalla pesukoneella.

Reino & The Rhinos – Tähän tyyliin [2008]

Eilen oli vihdoin se odotettu päivä ja aika suunnata askeleet kohti Klubia. Oltiin siskon kanssa sen verran ajoissa paikalla, että kuultiin about puolet lämmittämässä olleen Monsteriserin keikasta. Ei ihan mun makuun se bändi, mutta onneksi illan pääesiintyjää odotellessa ehti hyvin tutustua fanituotteisiin. Kirjailtulla Viikate-logolla varustettu kravatti houkutti kovasti, mutta tällä kertaa mukaan lähti ainoastaan heijastin (Viikate-logolla totta kai) talven pimeitä iltoja valostuttamaan.

Yhdentoista jälkeen rämähti vihdoin Haaskalinnut saalistaa soimaan ja hetken kuluttua lava täyttyi Viikatteen pojista – vai pitäisiköhän tässä kohtaa puhua jo miehistä? Olin etukäteen tuumaillut, josko nyt uuden levyn myötä keikka alkaisikin Kouvostoliiton laulun säkeillä, mutta ei sentään vaan ihan entiseen malliin mentiin alku. Setti kuitenkin oli aika erilainen kuin kesän festareilla, mutta oli hienoa kuulla kerrankin vähän eri biisejä (mm. Piispa ja minä, Kaunis kotkan käsi) livenä. Ja uuden levyn kipaleet, ne olivat kyllä mahtavia liveversioinakin! Suursuosikkiani Kuu Kaakon Yllä jouduin tosin odottamaan viimeiseen asti – oli nimittäin keikan päätöskappale – eikä toista suosikkiani Äärellä avoimen maan kuultu lainkaan, mutta jälkimmäinen ei nyt ehkä olekaan se kaikista toimivin livebiisi.

Kaiken kaikkiaan oli hieno keikka, vaikka yleisöstä voisi sanoa muutaman negatiivisen sanan. Meidän ympärille sattui osumaan turhan monta liikaa alkoholia nauttinutta kuuntelijaa, mikä hieman vähensi fiilistä. En vain jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka tulevat keikoille ympäripäissään (tai juovat paikan päällä itsensä siihen kuntoon) niin että tuskin muistavat seuraavana päivänä kuulleensa livemusiikkia. Varsinkin Viikatteen keikoilla näkyy aina sellaisia yli 40-vuotiaita faneja (99-prosenttisesti miehiä), jotka örveltävät humalaisina yleisön seassa ja aiheuttavat suurta vittuuntumista kanssaihmisissä. Tai no en mä muista voi varmaksi sanoa, mutta itseä ainakin ärsyttää sellainen meininki. Jos on pakko vetää lärvit, niin sopii sitten pysyä jossain taka-alalla eikä huojua ja heilua ihmismassassa toisiin törmäillen.

Kulta oli ihana ja haki meidät keskustasta yöllä, ettei tarvinnut viileässä syysyössä talsia kotiin. Tuntui muuten todella kylmältä silloin yöllä! Sisko oli meillä yökylässä ja tänään käytiin juomassa kupposet kuumaa Cup & Pint -nimisessä mestassa samalla reissulla kun oltiin vastassa siskon poikaystävää rautatieasemalla. Vaniljakaakao olisi ollut parempi kermavaahdon kera, mutta hyvältä se maistui ilmankin. Ilta vierähti serkkujen synttäreillä Liedossa, oli kiva nähdä sukulaisia taas. Kultakin kesti urheasti kaiken sen kovaäänisen kälätyksen, mitä meidän suvulla on taipumus harrastaa aina samaan tilaan päätyessämme… Ostettiin muuten serkuilta pois ylimääräiset SingStarin mikrofonit, nyt ei muuta kuin peli tai pari hankintaan ja lauleskelemaan. En mä mitään laulaa osaa, mutta joskus tuli todettua, että SingStar on ihan hauska peli laulutaidottomuudesta huolimatta.

Regina – Puutarhatrilogia [2009]