Ajastaika

Eilen illalla olin viettämässä Halloweenia Salossa, ensin siskon luona etkoilemassa ja sieltä sitten jatkettiin porukalla Deathricalin levyjulkkarikeikalle Hoodiin. Hauskaa oli, juttua riitti yhden jos toisen vanhan sekä uuden ihmisen kanssa ja unten maille pääsin vasta lähempänä aamuviittä. Onneksi ei ollut aamulla kiire mihinkään.

Tänään meno jatkuu Helsingissä, nyt laittaudun pikapikaa ja suuntaan taas Saloon ja sieltä eteenpäin kyytiläisten kera kohti pääkaupunkia. Illalla keikkavuorossa ikisuosikkini Viikate, on muuten elämäni ensimmäinen keikka Tavastialla.

Palataan astialle, hyvää lauantaita kaikille!

Vuorossa viime viikonlopun Helsingin reissun ostokset, vähäiset mutta sitäkin onnistuneemmat. Aloitetaan vaikkapa siitä eilen mainitusta eli mitä lähtikään kotimatkan koukkaukselta mukaani. Osasiko joku ehkä jopa aavistaa? :)

Tietystikin maailman parhaat kengät, maiharit. Eikä mitkä tahansa maiharit, vaan armeijan laskuvarjojoukkojen hyppykengät – suunnilleen samanlaiset kuin ne, joilla tallustin (vajaat) 362 päivää Puolustusvoimien palveluksessa. MP-myymälässä kokeilin kenkien uudempaa mallia, mutta ne olivat jotenkin erilaiset kuin nuo vanhanmalliset Jalaksen valmistamat. Olin aiemmin jo metsästänyt kyseisiä kenkiä pitkin nettiä, joten tiesin ettei vanhaa mallia oikein muualta enää saanut kuin Varustelekasta. Ostin sitten Suomen toiseksi viimeisen parin kenkää koossa 39.

LJK-maiharia ei vissiin enää valmisteta. Ostimme viimeiset Jalaksen valmistamat kengät pois ja pistimme eteenpäin. Nyt olis vielä saatavilla, lisää ei ole tulossa.

Tämä on oikein kiva, perinteisen näköinen nahkainen solakka varsikenkä. Malli on ollut alunperin laskuvarjojoukkojen käytössä, mutta näitä jaettiin ilmeisesti kysyttäessä myös tytöille, joilla usein oli vähän joka suunnassa pienemmät jalat. Olisi ollut tasa-arvovaltuutetulle töitä, onhan se vähän epistä että kauniimpi sukupuoli pääsi nauttimaan näistä, mutta pojista vaan ne lentokoneesta hyppivät yksilöt pääsivät tämmöisillä tallaamaan!

Itse kenkä on perinteisellä nauhoituksella varustettu, kokonahkainen ja kumipohjainen, painoltaan tosi kevyt kunnon varsikenkä. Iskunvaimennus on näissä aika hyvä, lentokoneesta hyppimiseen kun ovat tarkoitetut. Lesti on, vaikkakin vähän kapeampi kuin esim. M05-maihareissa, silti aika leveä ja sopii suomalaiseen räpylään hyvin. Nämä vaativat jonkun verran sisäänajoa, mutta tämän iloisen vaiheen jälkeen istuvatkin jalkaan kuin nyrkki pers-, öh, silmään. Niin joo, ja mukana tulevat pohjalliset ovat myös huippukamaa!
(varusteleka.fi)

Vähän isothan nuo ovat, intissäkin käytin kokoa pienempiä, mutta kolmekasia ei enää ollut jäljellä. Toisaalta halusin nuo nimenomaan talvikengiksi, joten villasukkavara on erittäin positiivinen asia. Tuntuvat muuten jalassa ehkä jopa intin maihareita paremmalta, ne kun olivat alkuun niin jäykät ettei nilkka taipunut mihinkään. Nuo ovat suoraan täydelliset jalkaan, ei purista, kiristä tai paina yhtikäs mistään. Että tervetuloa vaan talvi, olen valmis!

Pohjan made in Finland ei ole mitenkään huono juttu, kuten ei myöskään laadukas ja pehmeä nahka. Hyvin hoidettuna pitäisi kestää vesikelitkin, ei muuta kuin kenkälankkia pintaan siis. Sitä on vielä pari tuubia jäljellä ihan aitoa laatua SA-int. Parempia kenkiä mulla ei ole tainnut koskaan olla eikä varmaan tule olemaankaan, toivottavasti uudet tulokkaat palvelevat pitkään.

Kaupunkikiertelyn ainoa ostos tasapainottaa mahdollista äijäfiilistä:

Ihana minttujäätelöstä muistuttava toppi löytyi Monkista ja maksoi vaivaiset kuusi euroa. Juuri sopivan löysästi laskeutuva, sellaisia kuin vaatekaappini huutaa lisää. Vielä kun löytäisi jotain samantapaista (hihattomana tai hihoilla, ei väliä) esimerkiksi tummahkon harmaana tai laivastonsinisenä… Joku vaaleakin väri olisi tervetullut.

P.S. Onko tällainen perusvaatteiden kaipuu ikääntymisen ja/tai aikuistumisen ensimerkkejä?! Silmänympärysvoidetta olen ehtinyt käyttää jo vuosia, seuraavaksi varmaan alan haaveilla vakityöpaikasta, omakotitalosta ja omasta autosta. ;)

The Sounds – Crossing The Rubicon [2009]

Perjantain hautajaisten muistotilaisuus jäi valitettavasti äiskän ja mun osalta lyhyeksi, sillä meidän oli seitsemältä määrä olla jo Helsingissä. Ihan aikataulussa ei pysytty, mutta onneksi ei kovin paljoa myöhästytty. Äipällä oli siis luokkakokous silloin illalla, ja mä matkustin siinä siivellä tsekkaamaan K-serkun uuden kodin Helsingin keskustan tuntumassa.

Silloin illalla ei enää jaksettu muuta kuin syödä ja löpistä, olin vasta joskus kahdeksan jälkeen perillä kun piti heittää äiti kokouspaikalle ja sen jälkeen saada vielä auto parkkiin. Lauantaina herättiin aikaisin ja oltiin jo ennen yhdeksää kävelemässä kaupungille. Oltiin edellisenä iltana päätetty lähteä käymään Valtterin kirpputorilla, kun siitä aina kaikissa pääkaupunkibloggaajien kirjoituksissa niin kovasti kohkataan.

Mutkien kautta selviydyttiin paikalle, mutta löytöjä ei tehty kumpikaan vaikka kierrettiin koko paikka läpi. Olihan se juu iso mesta ja paljon myyjiä, mutta aika samanlaista tavaraa siellä oli myynnissä kuin kirppiksillä yleensäkin (= vanhoja nyppyyntyneitä vaatteita sekä tuhansittain kaikkea pikkukrääsää). Ainut ero oli ehkäpä ne lukuisat myyntipaikat, joissa oli tavaraa ihan järjettömästi ja kaikki uudelta näyttävää – ja myyjänä aina ei-suomalaisen näköinen tyyppi…

Kaupunkiin tullessamme piipahdettiin pikaisesti MP-myymälässä vähän kauempana, kun ratikkalippu oli sopivasti voimassa. Sitten jatkettiin Aleksanterinkadulta eteenpäin Erottajalle, jossa treffattiin äiti ja lähdettiin valumaan kohti eväspaikkaa. Matkan varrelle osui mm. Salainen Agentti ja useampia sisustusliikkeitä, joista mä en kuitenkaan tehnyt mitään hankintoja.

Lopulta päästiin kahvipöydän ääreen, jalat ehkä hieman hoosiannaa huutaen. Koska meillä ei ollut mikään jättinälkä, valinta oli piskuinen SIS. Deli + Café Kalevankadulla. Kahvila oli täynnä ja hieman ahdaskin, mutta superherkullinen leipä pelasti iltapäivähetken. Olisi kyllä ehkä pitänyt valita tuoremehu teen sijasta, se olisi ollut varsin täydellinen yhdistelmä kalkkunasämpylän kanssa. Herkullista oli joka tapauksessa!

Tankattuamme itsemme pyörittiin vielä tovi Forumissa, kunnes suunnattiin takaisin kohti K:n kämppää. Helsinki 10 oli sopivasti siinä matkalla, joten poikettiin siellä ihmettelemässä mm. 350 euron kuvioituja leggingsejä. Silmiin osui myös ne Acnen möhköpopot, joihin on monissa (välihuomautus: mun on niin ikävä Piretin mahtavia asuja ja kuvia!) muotiblogeissa rakastuttu – ja pakko myöntää, etten yhtään ymmärrä miksi. Kuvissa näyttävät sinänsä ihan ookoolta, mutta livenä olivat jotenkin todella mohlon oloiset. Sen sijaan Gaudeten ikkunasta bongatut Pistolit olivat luonnossa upeammat kuin kuvissa, vaikkakin itse päätyisin todennäköisesti ennemmin kyseisten popojen lyhytvartisiin versioihin.

Helsinki 10:n sisäänkäynti oli aika vaikuttava kasveineen ja valoineen, aivan kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Tällaisia ovensuita lisää liikkeisiin, kiitos.

Mulla olisi kerrankin ollut varaa sijoittaa johonkin vaatekaapin peruspilariin, jopa vähän laadukkaampaan sellaiseen, mutta eihän sitten tietenkään löytynyt mitään mieluisaa. En halua tehdä turhia ostoksia, joten parempi vain olla ostamatta mitään kunnes jossain vaiheessa tulee jotakin sopivaa vastaan. Ihan tyhjin käsin en sentään palannut kotiin, sillä ajettiin vielä kotimatkalle lähtiessä Varustelekan kautta. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina, johon palataan seuraavalla kerralla.

Savage Garden – Truly Madly Completely: The Best Of Savage Garden [2006]

Toisinaan tunnen itseni niin vanhaksi ja jotenkin niin aikuiseksi, kun tuttuja – ja myös läheisiä – ihmisiä ympäriltä alkaa nukkua pois yhä useammin. Jotkut yllättäen, toiset vähemmän yllättäen. Hiljaiseksi se vetää joka tapauksessa. Toisaalta on tietysti hyvä muistaa itsekin, että kerran täällä vain eletään ja siitä ilosta tulisi ottaa kaikki mahdollinen (ja ehkä vähän mahdotonkin) irti.

Perjantaina hyvästeltiin isotäti, äidinäidin sisko.

Aamu valkeni harmaana, mutta siitä huolimatta iltapäivällä hautajaisten alkaessa aurinko tanssitti säteitään syksyn värjäämässä maisemassa. Sekin väriloisto alkaa hiljalleen olla pelkkä muisto, puut ovat melkein jo kaikki pudottaneet lehtensä ja tönöttävät nyt alastomina sijoillaan, pehmeää valkoista lumivaippaa odottaen. Siihen on vielä aikaa.

Siunaustilaisuus Ylösnousemuskappelissa oli kaunis – olisi tosin ollut vaikeaa muuta ollakaan siinä ympäristössä. En ollut aiemmin käynyt paikassa ja se oli kieltämättä aika vaikuttava, kun yleensä hautajaisten yhteydessä ajattelee ensimmäiseksi suuria ja hämäriä kivikirkkoja (jotka toki ovat omalla tavallaan upeita). Ylösnousemuskappelissa yksi seinä oli kokonaan ikkunoita, ja iltapäivän valo tulvi sisään yllättävänkin kirkkaasti.

Olin lupautunut kuvaamaan kirkossa, ja kirkas auringonvalo oli suht vaikea vastus. Tunnelmaa luomaan täydellinen, mutta muistokukkia jättävien ihmisten tallentamiseen hankala. Onneksi multa ei odotettu mitään täydellistä suoritusta, kun en kerran ole ammattivalokuvaaja vaan pelkkä harrastelija. Riitti, että tein parhaani.

Haudalla laulettiin isotädin suosikki, Maa on niin kaunis. Vaikken ole mitenkään uskonnollinen, virsissä on jotain taianomaista. Jouluajan virsissä erityisesti, niistä olen muistaakseni joskus vanhan blogin aikana kirjoittanutkin. Ei muuten ole enää pitkä aika jouluun…

Normaalisti en laittaisi blogiini hautajaisaihetta kuvaa, mutta nyt teen poikkeuksen. Tahdon jakaa tämän mielettömän valonsäteiden tanssin sekä muistuttaa, ettei kannata kieltäytyä mikäli joskus tulee tilaisuus käydä Ylösnousemuskappelissa. Katsokaa nyt:

Hyvää matkaa, isotäti, minne ikinä päädytkin. ♥

Noniin, nyt vihdoin hieman kuvamateriaalia viikon takaisista ysäribileistä! On ne kuvat mulla itse asiassa jo pari päivää olleetkin, mutta ei ole taas ehtinyt kunnolla blogin pariin kun on tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana siellä täällä – tai vaihtoehtoisesti kotona tekemässä töitä/muita rästihommia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, as they say.

Hipsittiin silloin perjantaina Rikalaan joskus yhdentoista pintaan, kovin oli tyhjä baari vastassa. Salossa tosin ei taida yleensäkään olla porukkaa liikenteessä perjantaina, kun taas lauantaina suunnilleen jokainen hippapaikka on piukassa sakkia..? Kummallista porukkaa nuo salolaiset.

Mä en seuraavan päivän työvuoroa ajatellen juonut kuin muutaman, ensimmäinen oli siskon tarjoama lakritsikossu. Muut joivat shottina, mä hörpin varmaan kymmenen kertaa ennen kuin sain tyhjäksi – baarimikkokin jo yritti kahdesti ottaa edessäni nököttävän lasin pois. ;) Mutta kun se oli niin hyvää! Kun sitä otti vähän kerrallaan niin suuhun levisi ihanan pehmeä maku, kuin olisi mutustanut lakritsia. Jose ♥ lakritsi 4-ever!

Ekat tunnit istuskeltiin pääasiassa karaokepuolella, muutama tyyppi siellä kävi vuorotellen hoilottamassa. Tapahtuipa jotain ennenkuulumatontakin, nimittäin Feline houkutteli (lue: pakotti) mut laulamaan kanssaan! Laulaa luikautettiin Jenni Vartiaisen Duran Duran ja yllätyksekseni selvisin hengissä. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä taas uusiksi?

M vetää tunteella. Huomaa pikkureppu!

Kello oli jo yksi, kun siirryttiin alakertaan varsinaiseen bilepaikkaan. Paikalle oli ilmestynyt eräs ystäväkin, joka oli meinannut skipata koko pirskeet – onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Seuraavat tunnit menikin sitten hyvin tiiviisti tanssilattialla, ei vaan voinut lopettaa kun ilmoille kajahti hyvää biisiä toisen perään. Ehkä joka kymmenes biisi oli sentään ei-ihan-niin-huippu, jotta ehti käydä vessassa ja juomassa.

Vuorossa Macarena.

Alla vielä hieman tarkempaa kuvaa mun Clueless-asusta. Iso kauluspaita ja äipän 70-luvulla kutoma liivi, jota käytin joskus 90-luvun lopussa juurikin tuollaisen jättipaidan kanssa. Hame nousi välillä vähän turhankin miniksi, kerran vessassa ollessani meinaan yks naikkonen vihjas et kantsii kiskoa sitä vähän alemmas… Kengät ja laukku ovat ehtaa ysäriä, poposet ovat mun rippikengät kesältä ’99 ja laukku taitaa olla suunnilleen vuotta aiemmin hankittu. Korvissa roikkui myös aidot ysärikorvikset, ruskeat karvapallot aka tuherot. ;) Näkyvät tuolla aiemmin lakritsikossukuvassa (vähän) paremmin.

Hauska ilta oli, nauratti ja tanssitti kyllä oikein sydämen kyllyydestä! Seuraavana aamuna töissä tosin oli jokseenkin epätodellinen olo, kun oli ehtinyt nukkua sen alle tunnin… Noh, mutta siitäkin kuitenkin selvisin kunnialla.