AvainsanaDislike

9.10.2014
22:12

Kosmetiikkakatsaus 2014, osa kaksi

Kaapissa on majaillut läjä tyhjiä kosmetiikkapakkauksia jo hyvän tovin, kun en ole ehtinyt ja/tai saanut aikaiseksi blogata niistä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, tässä siis katsaus touko-elokuussa tyhjentyneisiin pulloihin ja purnukoihin. Seuraava satsi onkin kovaa vauhtia muotoutumassa, ihan hyvä saada vähän lisää tilaa…

Loppuneet kosmetiikat vol. 2: kasvotuotteet

Weleda Ratania-hammastahna
Otetaan heti alkuun käsittelyyn poikkeuksellisesti suuhygieniatuote, josta halusin kirjoittaa pari sanaa. Ollaan puoliskon kanssa siirrytty käyttämään pääasiassa luonnollisempia hammastahnoja, joista Weleda on varmaan eniten kehuttu. Ihmettelenpä vain miksi! Ensin testasimme hypetettyä suolahammastahnaa, joka oli kummankin mielestä aika kamalaa tavaraa – suolakiteet tuntuivat suussa inhalta eikä makukaan ollut kovin herkullinen. Seuraavaksi käyttöön otettiin kuvassa näkyvä Ratania-hammastahna. Sen koostumus ja maku olivat toimivammat, mutta pesun jälkeen oli aina koko lavuaari täynnä marjapuuronpunaisia roiskeita, joita ei tahtonut saada pelkällä vedellä pois. Lisäksi miinusta on annettava metallisesta putkilosta, joka on varsin epäkäytännöllinen kun tahnaa on jäljellä viimeinen viidennes. Aaaaaargh! Meille ei enää Weledaa tule hammaspuolelle, mutta onneksi on muitakin vaihtoehtoja. :)

Skin Blossom Nourishing Face Moisturiser
Tilasin tämän alun perin miehelle kasvovoiteeksi, mutta käytin useamman kerran myös itse. Oikein toimiva tuote, joskin tuoksu on suht yrttinen. Pumppusysteemi oli ainakin tässä vanhan mallisessa purkissa erinomainen ja purtilon sai tyhjäksi ilman leikkausoperaatiota. Mikä jottei saattaisi päätyä peilikaappiin toistekin.

EkoPharma Lakka-Tyrni kosteuttava kasvovoide
Ostin jostain messuilta setin tämän kotimaisen merkin tuotteita, nykyään lakkatyrnisarja taitaakin olla ainakin puteleiltaan eri näköinen. Kiva että kotimaiset supermarjat on tuotu kosmetiikkaan mukaan, plussaa myös siitä että tuotteet ovat Suomessa valmistettuja. Käytimme miehen kanssa molemmat tätä kasvovoidetta, joka yllättäen toimi mainiosti aika erilaisille ihotyypeillemme (kuiva/herkkä vs. sekaiho). Voisin ostaa uudestaan, jos tulee jossain sopivasti vastaan.

Mádara Eco Face syväpuhdistusvaahto
Mielestäni edelleen yksi parhaista putsareista, sopii lukea aiempi kommenttini tuotteesta.

Burt’s Bees Radiance Facial Cleanser
Burtin mehiläisistä liikkuu paljon positiivisia kommentteja, joten erään kerran menin ja tilasin puhdistusvoiteen testattavaksi. Aineen kerrotaan puhdistavan iholta lian, rasvan sekä meikit – harmi vain, että silmänympäryksille se ei soveltunut. Tykkään enemmän myös silmämeikkiin tehoavista putsareista, jolloin ei aina välttämättä tarvitse käyttää silmämeikinpoistoainetta erikseen. Burtin mehiläiset eivät siis tässä kohtaa vakuuttaneet eikä tuotteita tule ehkä muutenkaan enää ostettua, kun eivät ole luonnonkosmetiikkaa.

Loppuneet kosmetiikat vol. 2: hius- ja vartalotuotteet

Born to Bio Tropical Mango suihkugeeli
Aika litkua tavaraa, joka tuoksui kivasti mangolta. Suihkugeeliä ostan harvoin samaa uudestaan, mutta voisin ehkä joskus kokeilla saman merkin suihkugeeliä jossain muussa tuoksussa.

Born to Bio Sensation Zen deodorantti
Tuoksu oli mukavan zen ja tavaraa purtilossa on dödöksi aika paljon, 75 ml. Omalla kohdallani ei toiminut niin hyvin kuin toivoin ja toisinaan kainaloista tuoksahti päivän päätteeksi vähän liikaa nakkikioski. Noh, toiset tuotteet toimii paremmin kuin toiset ja vain kokeilemalla tietää mikä toimii itselle.

Sante Goji & Olive käsivoide
Perustoimiva luonnonkosmetiikan käsirasva, tuoksu oli omaan makuuni vähän liian voimakas.

Tigi Bed Head Candy Fixations Sugar Shock
Ihastuin aikoinaan Tigin karkkisarjaan ihan kympillä, mutta luonnonkosmetiikan käytön kasvaessa ovat voimakkaat, makeat tuoksut alkaneet lähinnä ällöttää. Sokerisuihkeen funktio on sama kuin suolasuihkeen, tämän sokerishokin kanssa jouduin kuitenkin pettymään. Kun ei toiminut niin ei toiminut, minkä lisäksi vielä suutinosa oli aivan onneton. Hmph.

Batiste XXL Volume kuivashampoo
Kuivashampoo taitaa olla yksi harvoista kosmetiikkatuotteista, joille en ole löytänyt korvaajaa luonnonkosmetiikan puolelta. Nyt olen koittanut vähentää senkin käyttöä, mutta yksi pullo on aina hyvä olla varalla hätätilanteita varten. Olen tainnut aiemminkin kertoa, etten voi sietää metallipullon sisällä kilisevää kuulaa, mikä rajaa kuivashampoovalikoimasta samoin tein osan pois. Batiste onneksi tekee kuivashampoita, jotka a) toimivat b) ovat kuulattomia ja c) eivät maksa järkyttävästi. Huomiot perustuvat pariin eri versioon, kummastakaan ei pahaa sanottavaa. Tämä viimeisin välitöntä lisätuuheutta lupaava kuivashampoo oli mielestäni ihan perus, mutta toisaalta en kaipaakaan muuta kuin freesimmän tunteen kuontalossa. Ostin seuraajaksi jälleen saman merkin tökötin, kun sattui olemaan mukavasti tarjouksessakin.

10.12.2013
22:01

Meni marraskuussa tyhjäksi

Loppua kohti ollaan kovaa vauhtia menossa tämän kosmetiikkahaasteen kanssa, hurjaa. Jotenkin tuntuu, että tämä vuosi olisi hujahtanut ihan hullun nopeasti! Kuukauden kuluttua pääseekin sitten ihmettelemään, miltä varastot näyttävät vuoden takaiseen verrattuna. Ajattelin myös tehdä listaa loppuneiden tuotteiden määristä, jotta hieman näkee miten paljon tököttiä ehtii vuoden aikana läträtä kroppaansa. Vähän ehkä pelottaa tulokset jo näin etukäteen… Mutta nyt vuorossa kuitenkin marraskuussa tyhjentyneet purtilot.

Marraskuun käytetyt

Erisan Hiuskiinne Extra Strong
Hajusteeton ehkä, mutta noin muuten lakkasuihkaus haisi todella vahvasti (alkoholille?). Onneksi viime kevään Supertreeneistä saatu pullo ei ollut 50 ml matkakokoa suurempi.

Herbina MarjaSpa suojaava päivävoide
Ostin joskus vitosella Anttilan alelaarista, ajatuksena varmaankin käyttää tämä suojakertoimen 15 rasva kesällä pois. Kesä meni luonnonkosmetiikan parissa joten Herbina päätyi yövoiteeksi, kun se tuntui jotenkin tönköltä. Esanssinen tuoksu eikä kovin kummoinen tuote.

Erisan Hoitava puhdistusgeeli ja Mádara Time Miracle silmänympärysvoide
Erisanin puhdistusgeeli ja Mádaran silmänympärysvoide (näytekoko) ovatkin vanhoja tuttuja. Olen molempien suhteen edelleen samoilla linjoilla, joten ei niistä sen enempää.

Lumene Beauty Base valovoide (Illuminating and Smoothing Primer)
Valoa väsyneelle iholle! kehuu Lumenen mainos, vaan tiedä häntä. Käytin tätä meikin pohjustuksessa noin yleisesti, myös luomilla. Ei sinänsä valittamista, mutta en myöskään huomannut voiteen tuovan mitään ekstraa meikkiin.

Dr. Hauschka puhdistusemulsio
Päätin testata, kun sattui olemaan jossain tarjouksessa. Aina välillä unohdan, etten pidä puhdistusemulsioista – niin kävi tälläkin kertaa. 30 ml ei onneksi ollut kovin paha tuhota, varsinkin kun viimeinen neljännes emulsiota oli suht hankala saada koukittua lasipullon pohjalta. Pumppumekanismi ei tietenkään enää suostunut tuomaan ainetta ulos, joten viimeiset kerrat joutui käyttämään muita keinoja.

Tigi Bed Head Masterpiece
Masterpiecesta kuuluu yleensä vain ylistäviä kommentteja, mutta pakko nyt vähän ihmetellä miksi. Märkää ja tahmaista tavaraa eikä tuoksussakaan ole kehumista. Kyllähän se asiansa ajaa, mutta olin joka tapauksessa helpottunut pullon suihkiessa viimeiset hönkäykset.

2.9.2013
22:00

Elokuun kosmetiikat

Elokuussa sain käytettyä loppuun vain muutaman hassun kosmetiikkatuotteen, parempi tosin sekin kuin ei mitään. Tällä hetkellä monta putelia on ihan piakkoin loppumassa, joten ehkä syyskuussa sitten tulee taas pitempi lista. Näin kesän jälkeen olen oikeastaan aika erkaantunut kaikesta ns. ylimääräisestä kosmetiikasta ja muutenkin ajatusmaailma kauneustuotteiden suhteen on tämän vuoden aikana tehnyt ison käännöksen. Vai onkohan se vain ikä..? Siihen aiheeseen aion taatusti palata myöhemmin ihan ajan kanssa.

Elokuun käytetyt

e.l.f. Mineral Blush
Brittiläisen halpismerkin mineraalipuna, josta on jätetty mm. parabeenit pois. Epäilemättä aika kaukana luonnonkosmetiikan mineraalimeikeistä, mutta ajoi asiansa poskilla. Jauhe oli mukava levittää ja sävy Joy oli sopivasti pinkkiin päin.

Olay Total Effects päivävoide
Pieni 15 ml näytekoko, joka tuli mukana Supertreenien tuotekassissa. Esanssinen tuoksu enkä oikein muutenkaan tykännyt voiteesta.

Avène Gentle Gel Cleanser
Suppareista tämäkin, kelpo 50 ml matkaputeli. Puhdistusgeeli on tuoteinfon mukaan saippua-aineeton ja alkoholiton, mutta mun mielestä sekä koostumus että pesutuntuma oli nimenomaan saippuamainen. Ei saa pointseja multa siis.

Alterra Reine Pflanzenölseife Lavendel saippua
Latvian tuliaisena saatu laventelisaippua, joka sai meillä toimittaa käsisaippuan virkaa vessassa. Nopean googailun perusteella merkki on saksalaista luonnonkosmetiikkaa, joskaan tästä tuotteesta en onnistunut sertifikaattia löytämään.

Viikate – Kymijoen lautturit [ennakkokuuntelu 2013]

29.3.2012
22:42

Koreat kevätkynnet

Muhun on iskenyt pahemman laatuinen kuume, nimittäin kynsilakkakuume. Ei ole kyse siitä etteikö mulla olisi tarpeeksi kynsilakkoja ja valinnanvaraa (onhan mulla, osa 1 & osa 2), mutta silti suorastaan himoitsen uusia sävyjä kynsilleni. Onneksi olen “kalliiden” (yli 10e) lakkojen suhteen pihi ja halpojen suhteen epäileväinen – pysyy ehkä vielä jotenkuten homma hallinnassa.

Yksi pienenpieni tilaus mun oli kuitenkin tehtävä, koska tulin (kiitos internet!) tietoiseksi ehkä khuuleimmasta kynsilakasta evö. Kattokaa nyt hei:

Orly: Halley's Comet

Avaruuskynnet yhdellä ainoalla lakalla! Ja se avaruus on vieläpä turkoosisävyinen. Kyseinen ihanuus on Orlyn syksyn 2010 Cosmic FX -kokoelman sävy Halley’s Comet, ihan mahtava nimikin – ainakin hienompi kuin OPIn samansävyisellä Catch Me In Your Net -lakalla. En ole aiemmin Orlyn kynsilakkoja kokeillut yhtä varpaankynsikertaa enempää, mutta näin ensimmäisen testauksen perusteella ei ole pahaa sanottavaa. Kumisesta korkista on hyvä pitää kiinni, suti on okei, levittyvyys hyvä ja yksi kerros riittää kuvan tulokseen (joka on hippasen tummempi luonnossa).

Saatan himoita setistä paria muutakin avaruussävyä… Sininen Lunar Eclipse näyttää mielettömältä, samoin kuin violetti Out Of This World. Oi ja voi! Vielä kun löytäisi jostain yhtä helpon version tummapohjaisesta avaruussävystä selkeästi monivärisillä hileillä!

OPI: Nail Envy Original

Komeetan kanssa nappasin samaan tilaukseen OPIn vahvistavan Nail Envy Originalin, vihdoin ja viimein. En ehkä olekaan kuin parisen vuotta pohtinut sen hankkimista… Nyt osui kohdalle passeli hinta, joten klik klik ja pakettia odottamaan. Näin alkuun kun en malta luopua värikkäistä kynsistä käytän Nail Envyä pohjalakkana, jossain kohtaa ajattelin kyllä testata vahvistustehoa ohjeiden mukaisesti kuuriluontoisena.

Hintapolitiikasta sananen: kotimaan kamaralla Nail Envyn hinta on jotain 27e kieppeillä ja Orlyn lakkojen kai jotain vajaa 20e. Mä maksoin tuosta parista 17e ja risat – postikuluineen! Kiitos rakas Suomi järjettömistä hinnoista, onneksi eBay on ystävällisempi. Paketti tuli jenkkilästä ja tupsahti postiluukusta alle viikossa. Aika jees.

Make Up Store: Hilde

Viimeinen tapaus ei ole ostos vaan lahjus taannoisesta Selected-illasta. Aiemmat kokemukseni Make Up Storen kynsilakoista eivät ole mitenkään imartelevia eikä hileinen pinkki Hilde muuttanut käsityksiäni. Lakka levittyy kyllä hyvin mutta kuivuminen kestää ja kestää, päällyslakasta huolimatta. Vaatii myös kaksi kerrosta ja korkki on jotenkin epäsopiva käteen. En ostaisi.

Pariisin Kevät – Kaikki on satua [2012]

17.1.2012
12:35

Kiitos mutta ei kiitos

Kaksi yhden hinnalla -blogin Jenna oli tehnyt aivan loistavan listauksen: TOP5 asiat, joita et missään tilanteessa ostaisi vaikka käytettävissäsi olisi kaikki maailman rahat. Tämä ajatusleikki tuntui niin hauskalta, että siihen oli itsekin tartuttava.

Mitä viittä esinettä et ostaisi, vaikka sinulla olisi rajaton määrä rahaa käytössäsi?
  1. Mikä tahansa kuosillinen merkkivaate tai -asuste. Jennankin inhokkilistalla ollut Louis Vuitton -kuosi on pahimmasta päästä.
  2. iPhone. Kun tahdon puhelimen, tahdon sellaisen puhelimen jolla voi soittaa ja jota voi käyttää herätyskellona. Miehen iPhone-elämää vierestä seuranneena en ikimaailmassa ottaisi puhelinta, joka tietyllä tavalla korvalla pitäessä saa äänen kuulumaan mössönä toisessa päässä tai jonka herätystoiminto pelaa miten sattuu. Nokia 4-ever!
  3. Mitään minkä miellän ylihintaiseksi. On kyse sitten vaatteesta, kengistä, tietokoneesta, lemmikkieläimestä – jos se on mielestäni ylihinnoiteltu laatuunsa nähden, en tahdo rahojani sellaisen tukemiseksi käyttää. En vaikka rahaa olisi kuin roskaa.
  4. Hummer on ehkä maailmankaikkeuden rumin auto, siksi. Ja kun puhutaan moottoripyöristä, sama pätee Harley Davidsoniin sekä muihin nojatuoleihin.
  5. Aito turkis missään muodossa. Ei kuolleita eläimiä mun harteille, ei vaikka olisi second handia tai vintagea tai ihan mitä vaan. (Kotikotona taitaa itse asiassa olla isoäidin vanha kettupuuhka ja hyi että se on pelottava!)

Oman listansa (tai linkin kyseisen listan sisältävään blogipostaukseensa) ja/tai heränneitä ajatuksia saa oikein mielellään jakaa kommenttiboksin puolella. Lueskelen mieluusti muidenkin mielipiteitä aiheesta!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up