Ajastaika

Kotieläinpihalta jatkoimme matkaa Muonioon, jossa kävimme syömässä pitsat ja etsimme pari geokätköä. Yhtä mysteeriä koitimme haeskella, mutta kun se ei millään löytynyt (= oli ongelmia koordinaattien syöttämiseen kätköilysoftaan) luovutimme ja auton keula käännettiin takaisin Äkäslompolon suuntaan. Meillä oli kuitenkin pari pysäkkiä ennen mökille paluuta, ensimmäinen niistä oli Olostunturi. Olimme jo alkulomasta suunnitelleet, että jonkin tunturin laelle olisi kiivettävä ja kohteeksi valikoitui Olostunturi, 524 metriä merenpinnasta (ja jossa oli ihan sattumalta myös geokätkö).

Ylös mennessämme reitti ei ollut kaikista parhaiten valittu, mutta pääasia että ylös päästiin. Maisemat olivat upeat jo matkan varrella, tunturin laelle päästyä ei typerä virne poistunut kasvoilta enää lainkaan. Kuvat kertovat juu enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ne näkymät mitä Olostunturin laelta katsoin – ne olivat jotain vielä kauniimpaa kuin mitä nämä kuvat pystyvät välittämään. Rakkauteni kesäistä Lappia kohtaan sen kuin syveni entisestään.

Alaspäin tullessamme onnistuimme valikoimaan jokseenkin helpomman reitin eikä mennyt kauaa, kun olimme taas hiihtokeskuksen nurkilla. Raksatyypit olivat lopettaneet työpäivänsä ja sen sijaan rakennusten nurkilla pyöri porotokka, josta sain napattua pienen videopätkänkin Instagramiin. Tuolta mun Ig-profiilista muuten löytyy myös muita kuvia Olostunturilta, aika samanlaisia toki kuin nämä postauksen kuvat.

Lappi-viikon keskiviikko oli pitkä mutta erittäin antoisa päivä, tässä tulee siitä ensimmäinen osa. Aloitimme päivän retken Konijänkän kotieläinpihasta, jossa on eläimiä reippaasti yli sata. Omia suosikkejani olivat tietysti kaikki kärsälliset, possufani kun olen. Kuvia näpsin aika läjän, joten kuvatulvalta ei voi välttyä tässä postauksessakaan. Here we go!

Tämän aitauksessa tuo edellisen kuvan minipossu tuhisi kärsä maata viistäen.

Kotieläinpihalla oli hiljaista ja saimme katsella eläimiä rauhassa. Hevospuolella oli enemmän säpinää, nuorilla likoilla oli siellä meneillään jonkun sortin oppitunti. Voi että, alkoi itsekin kaivata heppatouhuihin taas vuosien jälkeen! Ratsastin nuorempana viitisen vuotta, kunnes teini-ikä vei tämän tytön mukanaan – ja sitten se ratsastuskoulukin, jossa olimme porukalla käyneet, laittoi lapun luukulle. Ehkä vielä joskus…

Apua, mitenköhän monta postausta saankaan vielä tehtyä aiheesta Lappi..? Pari vielä ainakin, sillä tässä postauksessa käsitellään vasta tiistaipäivää. Tiistai oli sään puolesta erinomainen, joten päätimme lähteä koko konkkaronkka patikoimaan Varkaankurun Velhopolulle. Luontoon.fi kertoo reitistä seuraavaa:

Varkaankurun Velhopolku (3,5 km) vie sinut satumaisiin metsiin, joissa voi helposti kuvitella velhojen ja keijujen elävän. Rehevässä puronvarsilehdossa kasvaa kuusia, pihlajia, tuomia, leppiä ja raitoja sekä niiden katveessa väinönputkia ja hiirenportaita.

Velhopolku oli mukava reitti kävellä, maisemat vaihtuivat riippuen siitä oltiinko alhaalla lehdossa vai ylempänä tunturin juurella. Solisevat ja kirkasvetiset tunturipurot jaksoivat ihastuttaa kerta toisensa jälkeen; kamerasta löytyikin varmaan sata kuvaa puroista. Alkumatkan pitkospuut oli juuri vaihdettu uusiin ja matkan varrella ohitimme niitä vaihtamassa olleet työmiehet, jotka kehuivat mun kenkiä. :)

Olin liikenteessä ennen reissua ostamillani paljasjalkakengillä, jotka olivat tuossa maastossa aivan täydelliset jalassa. Olen ennenkin maininnut jalkojeni olevan jokseenkin ongelmaiset, siksi päätin viimein hankkia paljasjalkakengät ja katsoa josko ne auttaisivat jalkapöytäprobleemiin. Sovitin kaupassa muutamaa eri mallia, joista ostin lopulta Vibram FiveFingersin popot mallia Spyridon. Kyseinen malli on suunniteltu erityisesti maastojuoksuun, mutta uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan sitä, sillä ne tuntuivat parhaalta jalkaan (ja olivat sopivasti alessakin). Enkä ole joutunut pettymään!

Kierroksen jälkeen pistäydyimme vielä Kellokkaan kahvilassa nauttimassa pientä välipalaa. Siellä kohtasimme matkan ensimmäiset lähes törkyhintaiset juomat ja herkut – vaan milloinka ei mokkapalakakku maistuisi, nam! Noin muuten pohjoisessa oli yllättävänkin maltillisia hintoja, tiedä sitten onko tilanne eri talvisesongin aikaan.

Illalla pojat sytyttivät tulen mökkipihassa olevaan kotaan ja istuskelimme siellä porukalla kunnes tuli V:n iltapuuroaika, jolloin siirryimme pikku hiljaa takaisin sisätiloihin. Kyllä kelpasi nostaa jalat ylös ja makoilla pitkin pituuttaan kodan penkeillä tulen lämmittäessä kasvoja. ♥

Movetron – Romeo & Julia [1995]

Lappi-viikon sunnuntai-illalla alkanut auringonpaiste helli meitä seuraavinakin päivinä, joten kiertelimme aika ahkeraan Ylläksen lähiseutuja. Maanantaina lähdimme käymään Muonion puolella huokailemassa Pakasaivon kauneutta. Pakasaivo on noin kilometrin pituinen rotkojärvi, jolla on myös lisänimi Lapin Helvetti. Syvimmillään järvessä on vettä 60 m ja kun lasketaan mukaan 30-40 m korkuiset kallioseinämät, tulee rotkolle syvyyttä yhteensä siis 100 m. Aikamoisen komeat oli maisemat!

Pakasaivolla ohjelmaan kuului toki myös paikan geokätkön etsiminen, sen jälkeen suuntasimme seuraavan kätkön perässä Äkäslompolon lintutornille. Kuten todettua kätköillessä näkee paikkoja, joissa muuten ei välttämättä tulisi edes käytyä. Lintuja emme siis bongailleet, vaan ensin etsimme kätkön logattavaksi ja sitten kiipesimme lintutorniin pällistelemään maisemia. Torni oli järven kyljessä ja ylhäältä näki viisi järveä ympäröivää tunturia: Ylläksen, Kuerin, Kukaksen, Lainion ja Kesängin.

Koska Äkäslompolon keskusta oli alkuviikosta hyvin hiljainen, päätimme lintutornilla vierailun jälkeen lähteä ajelemaan jonnekin mistä löytyisi auki oleva ruokapaikka. Päädyimme sitten Leville, jossa hetken pyörimisen jälkeen löysimme itsemme istumasta Rock Café Wanha Hullu Poron penkeiltä.

Mulla oli hienoinen epäilys, sillä paikka oli enemmänkin tanssipaikka kuin ravintola, mutta onneksi luulot osoittautuivat vääriksi. Ruokalista oli oikein bueno ja hinnatkin siedettävät, ei sen suhteen mitään valittamista siis. Omalla lautasellani oli kasvisburgeri nimeltä Hippihampurilainen, joka oli kyllä tosi herkullinen. Suosittelen, mikäli liikutte Levin suunnalla.

Juhannusviikonlopun sunnuntai valkeni Äkäslompolossa pilvisenä. Päivällä jäin lapsenvahdiksi (ts. datasin kun V oli päiväunilla) mökille muiden lähtiessä hakemaan jääkaapin täytettä Jounin Kaupasta, ja ruuan jälkeen päätimme lähteä hieman tutkimaan lähipolkuja. Hyttyset korvien ympärillä inisten otimme suunnaksi muutaman kilometrin patikointireitin, joka vei meidät Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja Kesänkijärven rantaan.

Aivan älyttömät maisemat, ei voinut muuta kuin huokailla!

Metsät olivat joka paikassa täynnä kirkasvetisiä puroja.

Vihreitä yksityiskohtia maan tasolla.

Kesänkijärvi oli kaunis luonnontilainen järvi kahden tunturin välissä. Tuossa alemmassa kuvassa möllöttää toisella puolella ollut Kellostapuli, toisella puolella kohosi postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvä Kesänki. Pyörimme hetken järven rannalla ja kävimme myös laavulla, sattuipa siellä sopivasti olemaan geokätkökin, jonka tietysti S:n kanssa etsimme käsiimme. Muita ihmisiä ei tällä reissulla nähty, sen sijaan porotokka ilmaantui paikalle kuin tyhjästä.

Sunnuntain päätteeksi sää selkeni ja aurinko tuli esiin pilviverhon takaa. Puolen yön jälkeen nukkumaan mennessä pääsimme ekaa kertaa ihastelemaan kunnolla Lapin yötöntä yötä, oli pakko vielä lähteä käymään pihalla kameran kanssa kun öinen valoisuus tuntui niin kovin ihmeelliseltä. Kyllä nyt täällä etelässä ollessa on niin ikävä sitä loppumatonta valoa!