{ Arkisto } 2017

Yhteistyössä: Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Kokoonnuimme ensimmäistä kertaa uuden blogiyhteisömme porukalla sunnuntaina ja paikaksi oli valikoitunut Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa. Meillä on miehen kanssa ollut suunnitelmissa jo vuosia mennä käymään siellä, mutta vieläkään ei sellaista reissua ole saatu aikaiseksi, vaikka Ruissaloon polkaisisi fillarillakin varsin näppärästi. Varpujengin treffipaikka oli siis oikein houkutteleva, vihdoin pääsisin niihin puutarhoihin ihmettelemään! Muistaakseni olen joskus lapsena ollut jollain koulun tms. retkellä Turun kasvitieteellisessä, mutta sen kummempia muistikuvia mulla ei paikasta ole.

Kamera oli luonnollisesti tärkein varuste tuona sunnuntaiaamuna, joten pakkasin laukkuuni reippaan pari kuukautta käytössäni olleen Olympus OM-D E-M1 -rungon ja siihen kiinni pitkään haikailemani M.Zuiko 12-40mm f2.8 ED -objektiivin, jonka kanssa en kuitenkaan ole oikein päässyt sinuiksi. Päädyin sitten ottamaan mukaan myös luottolinssini M.Zuiko 25mm f1.8, ihan vaan siltä varalta että ahdistuisin zoomista. Siirtyessäni kolmisen vuotta takaperin peilittömään järkkäriin mulla oli alkuun 17mm kiinteä objektiivi, mutta myin sen lopulta pois kun se ei ollenkaan tuntunut omalta vaan jotenkin “liian laajalta” – se muistissa hieman nyt jännitinkin tuon zoomin kanssa. Toisin onneksi kävi! Kasvitieteellisen puutarhoihin objektiivi oli kerrassaan loistava valinta ja ihastuin kovasti tähän kiinteävalovoimaiseen zoomiin, jolla sai sopivat bokehit ja kuitenkin pystyi kuvaamaan myös hieman laajempaa kokonaisuutta.

Ensimmäiseksi kasvihuoneisiin astuessaan tupsahtaa Vanhan maailman tropiikkiin, jonka ilma on lämmin ja kostea. Kauniita kukkia, viikunapuita, kohti katonrajaa kiipeileviä köynnöksiä. Esittelemme, ehkä hieman jännittyneinä, itsemme ja blogimme. Kamerat räpsyvät ja muistikorteille tallentuu ruutuja kaikesta mitä silmät rekisteröivät.

Seuraavassa huoneessa on viileämpää. Myös tässä Välimeren ilmastossa silmiä hivelee erilaisten kukkien loisto (mm. kuvan kolibrikukka) ja joukosta löytyy kotoakin tuttuja tapauksia, kuten pelargonia. Huoneessa on akvaario, jossa kököttää kilpikonna täysin liikkumatta. Vaikuttaa siltä kuin se olisi pelkkä koriste, kunnes yhtäkkiä se ottaa jalat alleen ja lähtee etenemään verkkaiseen tahtiinsa. Lappu akvaarion kyljessä kertoo konnan olevaan nimeltään Alma.

Välimereltä siirrymme Talvipuutarhaan, jossa lämpötila on selkeästi matalampi ja tulee melkein jo vilu. Ei sinänsä ihme, sillä huoneessa on talvisin vain 8-10 astetta lämmintä. Nopeasti lämpötilaan yllättäen kuitenkin tottuu ja takaisin päin lähtiessä jopa välimerellinen huone tuntuu tosi lämpimältä. Talvipuutarhassa kukkivat kameliat ynnä muut, paljon näkyy myös nuppuja odottamassa kukkaan puhkeamistaan. Nettisivujen mukaan keväisin värikkäin kukkaloisto löytyy juuri tästä huoneesta.

Talvipuutarhan ollessa sillä suunnalla viimeinen huone käännymme takaisin ja kävelemme kahden jo tutkitun huoneen läpi Uuden maailman tropiikkiin, joka on näistä kasvihuoneista kaikkein suurin. Lämpötila muuttuu niin, että kameran linssi vetää jonkun aikaa jatkuvasti huuruun eikä kuvista tahdo tulla mitään. Huoneen keskipiste on jättilummeallas, jossa lilluu yli metrin halkaisijaltaan olevia jättilumpeen lehtiä sekä uiskentelee niin pieniä kuin isompiakin kaloja. Lammen lähistöllä olevassa lintuhäkissä patsastelee yksi undulaatti, ovi on auki ja muiden asukkien äänet kuuluvat jostain ylhäältä puiden oksilta. Hetken kuluttua häkki on tyhjä, tainnut tirppa lähteä etsimään kavereitaan.

Tropiikin jälkeen vastassa on Araukariahuone ja sen subtrooppinen ilmasto. Huomion kiinnittää heti upean violetti tohtorinkukka, jonka kukinnoissa on kolmea eri sävyä ja koko kasvi näyttää kuin se olisi liukuvärjätty. Lisäksi huoneessa on muistoja satojen miljoonien vuosien takaa, nimittäin eläviksi fossiileiksi kutsuttuja puusaniaisia ja käpypalmuja hirmuliskojen ajalta. Yhdeltä reunalta bongaan lempihuonekasvini käenkaalin, jollainen meillä kotonakin parhaillaan kukkii. Äiti antoi sen mukaani, kun 19-vuotiaana muutin pois kotoa – se ei ollut ihan eilen, eli hyvin on kestänyt jopa tällaisen vihertumpelon käsissä.

Viimeisenä tässä suunnassa puutarhaa on Mehikasvihuone, joka muodostuu hyvin nopeasti omaksi suosikikseni kasvihuoneista. Aavikkomainen tunnelma, yksinkertainen väripaletti sekä kymmenet ja taas kymmenet erilaiset kaktukset tekevät vaikutuksen. Nähtyäni takanurkan jättikokoisen kaktuksen tiedän heti, että siinä haluan ottaa Varpujengin esittelysivulle tulevan kuvani. Mehikasvihuoneessa muistan, että mun on pitänyt jo pitkään hankkia kotiin aloe vera. Ehkä joku uusi kaktuskin voisi olla kiva..?

Muutama tunti vierähtää nopeasti kasvihuoneissa pyörien, ulkoalueet jäävät odottamaan seuraavaa visiittiä. Nyt vielä ulkona näyttää hieman ankealta, mutta kunhan kevät tästä kunnolla pääsee vauhtiin niin riittää varmasti ulkopuutarhassakin vaikka mitä ihmeteltävää. Ehkäpä tästä käynnistä inspiroituneena teemme viimein koko perhe retken kasvitieteelliseen..? :) 25mm objektiivi jää lopulta täysin käyttämättä, kun olen lapsellisen innoissani 12-40mm linssillä kuvaamisesta ja on sanottava, että tällaisessa ympäristössä mahdollisuus zoomaukseen on kyllä erinomainen lisä. Kiinteä f2.8 valovoima on kerrassaan mahtava, kun ei tarvitse zoomatessa miettiä valotuksen säätöjä uusiksi.

Kiitos kivasta aamupäivästä niin puutarhalle kuin seuralaisille! Kannattaa tsekata myös muiden Varpujengiläisten postaukset, miten saman tilanteen ja samat tilat voi nähdä niin monella eri tavalla.

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ja kahvio ovat avoinna joka päivä klo 10–17 ja ulkopuutarha klo 8–20 (juhlapyhinä saattaa olla poikkeuksia). Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy, kasvihuoneisiin pieni pääsymaksu.

Olen blogannut viitisentoista vuotta ja siinä ajassa on muuttunut paitsi minä itse, myös blogimaailma aivan totaalisesti. Muistan hyvin sen vuodenvaihteen, kun Indiedays julkistettiin – mikä kohu siitä silloin syntyikään! Oma bloggaamiseni ei näiden vuosien aikana ole muuttunut olennaisesti, vaan edelleen kirjoitan hyvin päiväkirjamaisesti ja lähinnä itselleni muistiin. Yhteistyökuvioita on kertynyt vain pari hassua enkä vieläkään ole järjestänyt yhtä ainokaista arvontaa, vaikka ehkä olisi joskus ollut aihetta. En ole halunnut olla kenellekään tilivelvollinen, millaista sisältöä täällä tarjoilen tai kuinka usein ylipäänsä ehdin blogin pariin. Varmasti lukijoita on jäänyt matkan varrelle hitaan tahdin tai tylsien juttujen takia, mutta mahdollisesti siellä ruudun takana on myös sellaisia, jotka ovat pyörineet täällä jo pidempään..?

Nyt olen kuitenkin, näin sopivasti blogin 7-vuotissynttäreiden kynnyksellä, hypännyt mukaan johonkin itselleni uuteen ja tuntemattomaan: Varpublogit on tällä viikolla ensiaskeleensa ottanut, paikallisuuteen keskittyvä blogiyhteisö ja Ajastaika on yksi mukana olevista blogeista! Sinänsä täällä ei muutu muuta kuin se, että sivupalkkiin on ilmestynyt yhteisömme logo, jota klikkaamalla pääsee tutustumaan koko meidän Varpujengiin. Yhteistöitä tms. saattaa toki tulla enemmän (tosin jo 1 krt/vuosi on enemmän kuin mitä tähän mennessä on ollut, heh), mutta noin yleisesti jatkan ihan samaan tyyliin kuin ennen. Eli postaan kun ehdin ja aiheet pomppivat miten sattuu eikä punaista lankaa löydy jatkossakaan. :D

Kuva: Jenni / Kapeat kadut

Uusia ja jänniä juttuja siis! Toivon kovasti että tämä innostaisi mut kirjoittelemaan useammin. Tällä hetkellä ainakin vaikuttaa lupaavalta, pää ihan pursuaa kaikkia ideoita niin bloggaamisen kuin valokuvaamisen suhteen. Seuraavaksi tosin taidan pyrkiä nukkumaan parit kunnon yöunet, ne ovat meinaan jääneet hieman vähemmälle viime aikoina… Ja näköjään jäävät taas tulevanakin yönä, ehh.

Seuraa Varpublogeja:
Instagram | Facebook | Twitter

Tämän viikon hoitovapaapäivän ohjelmaan kuului vierailu Piha & Puutarha -messuilla pitkästä aikaa, edellisestä kerrastani taisi olla jo muutama vuosi aikaa. Olen viime aikoina vähän vältellyt messuja, kun siinä helposti hujahtaa koko päivä ja rahaakin palaa ihan huomaamatta. Tämä oli kuitenkin hivenen turvallisempi aihe, kun ei vielä sitä omaa pihaa ole eikä meidän piskuisella parvekkeellakaan oikein tule vietettyä aikaa. Tytär rakastaa kukkia, joten hänet otin tietysti mukaan.

Jälkikasvun suosikkiosasto messuilla oli epäilemättä isoimpaan halliin sijoitettu Ammattiopisto Livian opiskelijoiden toteuttama yleiskoristelualue, jossa oli paljon ihmeteltävää – ja mikä parasta, pieni hiekkalaatikko. Alue oli kyllä äidinkin mieleen, hienosti suunniteltu ja monta hauskaa oivallusta! Ja juuri kukkaan puhkeamassa olevat kirsikan ja luumupuun kukat, oi että.

Heti aulassa oli Suomen Kukkakauppiasliiton näyttely teemalla Neiti Kevät, jossa oli yhdistetty kukat ja vihreä niin vaatteisiin kuin kenkiin. Aivan upeita luomuksia kaikki, mutta ehkä kaikista hienoin mun mielestä oli tuo pitsimekko pääkoristeineen. Kukkien valtaamista kenkäpareista huomioni vei tietysti sopivan nuhjuiset Converset – hyvä kontrasti raikkaiden kukkien ja lehtien kanssa.

Täysin ostoksitta ei toki näistäkään messuista selvitty. Lempikukkakauppani Broncon osastolta mukaani tarttui söpö pieni ruukkuneilikka, joka saa ilmojen lämmettyä siirtyä parvekkeelle. Liljoja ihastellessani innostuin myös ostamaan muutaman mollukan ruukkuun laitettavaksi, kun se kuulemma tykkää aurinkoisesta paikasta ja aurinkoahan meidän parvekkeella riittää. Ja kun tästä nyt jossain kohtaa pääsisimme siirtymään kaupunkielämästä maaseudun rauhaan, niin ei muuta kuin liljat ruukkuineen mukaan ja tulevaa puutarhaa koristamaan. Muuten ostokset käsittivät syötävää ja kosmetiikkaa (kotimaista luonnonkosmetiikkaa!), joiden testaamista odotan mielenkiinnolla.

Jos messut alkoivat kiinnostaa, huomenna vielä ehtii! Messukeskus, ovet avoinna klo 10-17.

Pitkästä aikaa vähän vaunujuttuja! Tämä vertailu on roikkunut luonnoksissa pienen ikuisuuden, kuvatkin jo reippaasti yli vuosi sitten otettu. Meillähän oli muutaman viikon yhtä aikaa kahdet hyvin samantyyppiset rattaat, Emmaljunga Vikingit ja Easywalker Moseyt, joista onneksi tajusin ottaa muutamat kuvat vierekkäin ennen kuin Vikingit jatkoivat matkaa. Näin jälkikäteen tarkasteltuna otokset olisivat voineet olla hieman tarkemmin suunnitellut (ja asetellut), mutta noh, näillä nyt on mentävä. Se myös vähän harmittaa, ettei mulla ole vertailukuvaa kasauksesta; se kun on näinkin samanlaisten rattaiden välillä aika erilainen.

Molemmista voisi mielestäni käyttää kuvausta isot pienet rattaat: kyytiin mahtuu isokin lapsi, mutta kooltaan rattaat ovat pienehköt, kapeat ja ennen kaikkea näppärät. Leveydessä eroa on huima puoli senttiä Vikingien (huom. Air-versio) ollessa 54 cm ja Moseyn 54,5 cm. Myös painon suhteen mennään samoissa, kumpikin painaa alle 12 kg ja eroa on “jopa” 400 g Moseyn ollessa se kevyempi.

Yhtäläisyyksiä löytyy leveyden ja painon lisäksi muitakin. Käännettävä istuin, sivuun käännettävä turvakaari, säädettävä jalkatuki, 360° pyörivät eturenkaat, sekä lyhyelle että pidemmälle sopiva säädettävä työntöaisa, kelvollisen kokoinen tavarakori.

Toki em. yhtäläisyyksissä on myös erovaisuuksia, esimerkiksi aisan osalta. Vikingeissä on nivelaisa, jonka saa matalimmillaan vain 59 cm korkeuteen ja sitä pystyy helposti taaperoikäinenkin työntämään. Moseyn aisa on se toinen vaihtoehto eli teleskooppi, joka on alimmillaan 79 cm – ei siis kovin korkea sekään. Enimmillään työntökorkeus on kummassakin 106 cm. Aisan ollessa lyhimmillään rattailla ei ole pituudessa montaa senttiä eroa ja julkisissa molemmat toimivatkin erinomaisesti.

Kasauksessa on eroja niin tavassa kuin koossakin. Vikingit ovat kokoontaitettuna emmaljungamaiseen tapaan isohko paketti, jota tosin istuimen kanssa kikkailemalla (ts. istuin erikseen rungon päälle, 85x54x47 cm) saa jonkun verran tiivistettyä. Istuin kiinni setin korkeutta lisää selkeästi turvakaari, joten ihan jo sen irroittaminen on nopea tapa pienentää paketin kokoa. Moseyssa kasauskoko ei oleellisesti muutu – korkeus jokusella sentillä – oli istuin kummin päin vaan eikä kokoon taittaminen vaadi sen kummempaa säätämistä. Moseyt saa kätevästi kokoontaitettuna nojaamaan seinää vasten, mutta Vikingien kasautuminen renkaiden päälle on ehdottomasti plussa ulkoilmassa.

Vikigien laittaminen nippuun on yksinkertaista ja logiikka hyvin samanlainen kuin useimmissa yhdistelmävaunuissa. Moseyn kasaus taas on erikoisempi, sillä istuin taittuu kahtia ja siinä missä paketin toinen pää on muhkea, toisessa päässä ei ole kuin aisa. Tämä tuo tavallaan lisätilaa auton perässä, kun aisapäädyn kohdalle mahtuu rattaiden lisäksi muutakin. Paketin avaaminen on Vikingeissä helppoa, mutta Moseyssa vaatii jokusen harjoittelukerran ennen kuin homma sujuu smoothisti – siinä meinaan joutuu vähän säätämään, että rattaat saa nätisti ja ennen kaikkea likaantumatta käyttökuntoon. Molemmat rattaat ovat onneksi kevyitä nostella.

Renkaissa aika lailla ainoa yhteneväisyys on se, että edessä olevat pyörivät 360° ja ne saa halutessaan lukittua. Vikingin tässä Air-versiossa on ilmatäytteiset renkaat, takana 10″ isommat ja edessä 7″ pienemmät. Moseyn renkaat ovat vaahtotäytteiset ja näin ollen puhkeamattomat, sama 8″ koko sekä edessä että takana. Itse tykkään enemmän ilmakumien pehmeämmästä menosta, mutta toki niitä pitää olla välillä täyttämässä ja aina on mahdollisuus, että rengas yhtäkkiä puhkeaa reissun päällä. Moseyn renkaat ovat yllättävän hyvät puhkeamattomiksi ja vasta kunnolla epätasaisessa maastossa tärinä on oikeasti häiritsevää (lähinnä työntäjälle). Tämäkin tuli kokeiltua erään kerran juuri lanatulla hiekkatiellä, aikamoista rytyytystä! Moseyn renkaissa parempaa on kapeus, Viikkareiden ilmakumirenkaat ovat mielestäni aika mohlot ja erityisesti takana olisi vähän kapeammat renkaat musta kivemmat.

Istuimen mitoissa on pieniä eroavaisuuksia, mutta ei oikein voi sanoa kummankaan olevan selkeästi toista parempi. Selkänojan korkeus on kummassakin reipas 50 cm, eroa on sentin verran Moseyn hyväksi. Kuitenkin koska Moseyssa kuomun korkeutta saa säädettyä, siinä on kuomun alla tilaa 52-64 cm vrt. Viikkareiden 56 cm. Sen sijaan makuupituus on Vikingeissä pidempi, huikea 105 cm, johtuen pidemmästä jalkatuesta. Painorajaksi Vikingeille luvataan vain 15 kg (Moseyn raja 20 kg), mutta todennäköisesti kyse on EU:n säädöksistä, sillä huhujen mukaan yli 15 kg testit maksavat niin paljon että mieluummin lykätään kaikille suoraan vain se 15 kg raja. Samat kärryt kun ovat esim. jenkkimarkkinoilla niin kas kummaa, painorajakin on aivan eri…

Suurin ero istuimissa on tietysti se, että Vikingissä on kuppipenkki ja Moseyssa perinteinen, täysin makuulle menevä istuin. Kumpikin sopii käytettäväksi n. 6 kk iästä eteenpäin, tosin meillä ainakin mentiin suht pitkään Viikkareilla niin että selkänoja oli makaavimmassa asennossa. Sitä olen kuullut moitittavan turhan pystyksi pienelle kyytiläiselle, mutta itse en tällaista ongelmaa kokenut edes alkuvaiheessa. Turvakaari molemmissa on, mutta ainoastaan Vikingeissä on tajuttu suunnitella haararemmi mukaan. On kylläkin varsin yleinen “vaiva” monissa rattaissa tämä haaravyön puuttuminen.

Kuomu kummassakin on kunnolla suojaava eikä välttämättä kaipaa vaunuverhoa lisäsuojaksi edes makuuasennossa. Moseyn jatkettava kuomu aurinkolipalla on kätevä, sillä osan kankaasta saa piiloon silloin kun ei suojaa tarvitse niin paljoa. Vikingin kuomussa on takaosassa verkko, joka lämpimällä kelillä on varsin hyvä ominaisuus. Molempien rattaiden kuomu on vaihdettavissa ja ulkonäköön saa siis pientä piristystä helposti, joskin Emmaljungalla väri- ja kuosivaihtoehtoja on huomattavasti enemmän.

Valjaat ovat molemmissa 5-pistevaljaat irroitettavilla olkapehmusteilla. Viikkareissa napsautetaan kiinni ensin toinen, sitten toinen puoli, ja pelkät lantiovyöt saa helposti otettua käyttöön. Moseyssa kummankin puolen soljet on laitettava päällekäin ja sitten vasta lukkoon (ks. kuva), mikä ei rimpuilevan lapsen kanssa ole mikään helppo nakki. Lantiovöitä ei saa erilleen ja pehmusteen/lämpöpussin vaihtaminen on tästä syystä jokseenkin ärsyttävää. Tosin uudemmat Moseyt (2016) ovat tuollaisilla Vikingien tyylisillä valjailla, lieneekö asiakaskunta antanut palautetta. ;) Moseyn olkapehmusteille on annettava plussa siitä, että niissä on yläosassa pienet kumilenkit eivätkä ne näin ollen pääse valumaan miten sattuu kuten Vikingeissä tekee.

Vikingit ovat yleisesti ottaen korkeammat kuin Moseyt, mikä tavallaan on hassua, kun Moseyt kuitenkin ovat superpitkien hollantilaisten kehittämät. Oikein yleispätevät, kaupunkikelpoiset sekä kaikin puolin näppärät ovat sopivia kuvauksia molemmille rattaille. Meille näistä silloin jäivät Moseyt; ehkä siitä syystä että Viikkarit oli jo “koettu ja nähty”, ehkä siksi että Moseyt vakuuttivat paitsi monipuolisuudellaan, myös kasauskoollaan. Vikingejä en ole sen kummemmin haikaillut takaisin, mutta Moseyn vaihtaminen pois (siitä lisää toiste) jäi kaivelemaan melkein vuodeksi ja niinhän siinä lopulta kävi, että ne oli hankittava uudestaan. :D

Emmaljunga Viking Air plussat:

• Ilmakumirenkaat.
• Isohko tavarakori.
• Pitkä makuutila.
• Kunnon säädettävä jalkatuki.
• Haararemmi valmiina.
• Ulkonäön muunneltavuus kuomujen kausittain vaihtuvilla kuosivaihtoehdoilla.

Easywalker Mosey plussat:

• Pienet ja ketterät.
• Kelvollinen kasauskoko.
• Todella hyvä kuomu, jonka lisäpätkät voi ottaa esiin vain tarvittaessa.
• Hyvän kokoiset renkaat, myös edessä.
• Nahkapäällysteinen teleskooppiaisa, joka ei kippaa vaikka siinä olisi kassia ym.
• Kauniit. ♥

Ohopsan, yli kuukausi viime kirjoituksesta… Mihinköhän sekin kuukausi katosi? Vaikka joo on tässä ollut kaikenlaista, ihan perusarjen pyöritystä ja muutakin hässäkkää. Vähän pientä rataskuvioiden veivaamista, yllätys yllätys jälleen kerran. Blogi on ollut mielessä, mutta näköjään kirjoittamaan asti en ole ehtinyt, ja tämäkin on nyt vain tällainen pikainen ilmoitus, että hengissä ollaan. Blogiin liittyen on kyllä pieniä muutoksen tuulahduksia tuloillaan, toivon mukaan sellaisia että inspiroituisi vähän useammin näppiksen ääreen muutenkin kuin somessa roikkumisen merkeissä. Priorisointikysymys se toisaalta taitaa enimmäkseen olla – enkä mä tunnetusti maailman paras priorisoija, eh heh.

Turussa lumet ovat pääasiassa kadonneet kiitos kevätauringon, mutta kaivoin kuva-arkistosta vielä muutaman kuvan tammikuulta, kun tein eräänä sunnuntaina iskän kanssa pienen kävelylenkin metsässä tiluksia tarkastellen. En ole tuolla mun ja siskon tulevassa perintömetsässä kovin montaa kertaa tallustanut, kun se ei ole missään ihan lähistöllä saavutettavissa, joten oli hauska vuosien tauon jälkeen käydä siellä ihmettelemässä.

Oi että, tuo tammikuinen valo on kyllä ihan omaa luokkaansa! Se muuttuu niin nopeasti ikään kuin kovemmaksi ja kirkkaammaksi kevään edetessä, vaikka ihanaa auringonpaiste on toki muulloinkin. Kevätkuvia mulla ei oikein vielä olekaan, täytyy aktivoitua kuvauksen suhteen nyt kun valoakin riittää paremmin.

Alkuvuoden sairasteluputken jälkeen on sillä saralla mennyt paremmin, mitä nyt itse onnistuin viime viikonloppuna nappaamaan jonkun vatsapöpön, josta toipuminen on edelleen vähän vaiheessa. Kaksi vatsatautia kolmeen kuukauteen riittäisi mulle mainiosti, toivottavasti niitä ei nyt tulisi enää yhtäkään lisää tähän talouteen. Kevyesti otti päähän, kun sunnuntai oltiin laivalla enkä pystynyt nauttimaan ruuasta ja saati sitten muusta aktiviteetista! Puhumattakaan eilisestä lomapäivästä, kun olin ajatellut saavani vaikka mitä tehtyä… No en tehnyt, vaan koko päivä meni maatessa sohvalla tai nukkuen päikkäreitä. Uhh.

Höyryävään auringonlaskuun on hyvä päättää tämä postaus. Palataan taas pian!

Ps. Että voi risoa tämä kellojen siirtäminen! Nimim. koko ajan tulee jostain vastaan laite, jossa väärä aika… Muutenkin inhottavaa yhtäkkiä yrittää totuttautua elämään tunnin “väärään” aikaan, ja vielä kahdesti vuodessa. Milloin tällainen typeryys oikein lopetetaan?!