Ajastaika

Ei mulla oikeastaan mitään sen kummempaa asiaa ollut, paitsi että koetallustelin uudet Converset tänään! Tämä ensimmäinen asu oli osittain mielessä jo kenkien ostohetkellä, oli meinaan silloin samat housut jaloissa ja kirkkaanpunainen sopii tossujen kuosiin just mahtavasti. Olin ehtinyt unohtaa sen tosiasian, että punainen ja sininen = loistoyhdistelmä! ♥

Kuvasta kiitos kanssa-asujalle.

Olen viime aikoina ihastunut housunlahkeiden nilkkamittaan, piristävää välillä vähän kikkailla jotenkin tuollaisen asun peruselementin kanssa. Myös farkunlahkeet kääräistynä on testattu, toimii! Joku päivä voisi ehkä kokeilla Natan tyyliin kääntää lahjetta taktisesti vain kerran, tosi kivalta näyttää noinkin. (Ja voi aargh, nuo Nudien farkut näyttää niin mahtavilta! En uskalla mennä edes kokeilemaan niitä, etten vain onnistu kehittämään itselleni mitään uutta wannahavemustget-juttua – joka kuitenkin päättyisi siihen, että hankin TAAS yhden uuden farkkuparin.) Tiedän joo että saatan mennä jossain aivan muissa maailmoissa aina vaateinnostuksieni kanssa, usein monet trendit kolahtavat muhun vasta siinä vaiheessa kun muut ovat jo siirtyneet seuraavaan.

Pop Art Collection Conversejen kaverina tänään oli siis päällä H&M Divided neuletakki ja housut, t-paita organic cottonia ja nahkavyö kumpikin H&M miehet. Kaulakoru (johon pitäisi käydä jossain kaupassa suihkauttamassa jotain uutta tuoksua testiin) Kaipaus, piilossa olevat mustat korvikset Pieces ja sormus Kalevala Koru. Tuon t-paidan kävin ostamassa Eevan kommenttiboksin vinkkien perusteella, itse asiassa myös mustana. Miestenosastolla peruspaitavalikoima tosiaan on parempi, joskin monet mallit ovat hartioista turhan ilmavat tällaiselle henkarihartialle. Myös kaula-aukko tuntuu usein ahtaammalta, mutta nämä ostamani ohuehkot puuvillapaidat ovat kaikeksi onneksi kaulasta normaalia vähemmän ahdistavat. Ajattelin sijoittaa paidat vaatekaapissa miehen paitapinoon ja lainailla niitä sieltä sitten kun siltä tuntuu (ja kun ovat puhtaita). Tai käyn hakemassa pari lisää, mikäli käyttökerroista aletaan tapella.

Tähän postauksen loppuun elvytelläänpä keväällä ahkeroimaani 31 päivää -haastetta, ei ole enää montaa päivää jäljellä… Koitan saada haasteen vihdoin pakettiin, niin on blogi valmis jälleen uusiin haasteisiin.

Päivä 28 – Ikävöin

Mammaa ja pappaa. Jyväskylän opiskelukavereita, joiden kanssa tulee oltua yhteyksissä aivan liian harvoin. Kissoja, vaikka pääsenkin melkein viikottain palluttamaan niitä. Inttikavereita ja tavallaan myös inttiaikaa (pasit ♥). Nuoruuden kiireettömiä kesäpäiviä, jolloin saattoi vaikka vain lukea kirjoja kaksi päivää putkeen. Viikatetta Down by the Laiturissa. Hoikempaa ulkomuotoa (en prkl vieläkään mahdu täydellisiin mustiin lempparifarkkuihini #€%&!). Kunnon yöunia. Pitkiä iltakävelyitä. Kavereita joita ei (mukamas) ehdi treffata muuten kuin a) kerran-pari vuodessa tai b) vahingossa. Vanhaa, Tarja Turusen ajan Nightwishia.

+ bonus:

En ikävöi

Teini-ikää. Menneitä suhteita tai säätöjä. Lähtemistä. Armeijan metsäleirejä. Kännäämistä. Sinkkuaikaa. Baareissa käymistä. Luteita. Näppylärakasta ihoa kasvoissani (jotain hyötyä vanhenemisesta sentään!). Vanhoja työpaikkoja. Unohdettuja hetkiä.

Veronica Maggio – Och vinnaren är… [2008]

Saanen esitellä uusimman kenkäparin eteisen kenkähyllyssä, the Chuck Taylorit. Ever.

Kyseessä on Converse All Starit, joita olen puolentoista vuoden ajan kuolannut aina KOP-kolmion Nilsonin ohitse kulkiessani. Nähnyt popoista varmasti uniakin. Tästä ei tennari kuulkaas enää khuulimmaksi mene! Värit, kuviot, kaikki kohdallaan.

Poptaide tuosta kuosista tulee ensimmäiseksi mieleen ja ystävämme Google osasikin noilla hakusanoilla kertoa kenkien kuuluvat kevään ’10 mallistoon Chuck Taylor All Star Pop Art Collection. Kivoja malliston muutkin kengät toki ovat, mutta eivät vedä vertoja Roy Lichtenstein -henkiselle sarjakuvaprintille. Vain Warhol-tyyli olisi saattanut mennä edelle…

Miten kengät sitten lopulta päätyivät hellään huomaani? No, viime viikolla pyöriessäni jonkun tovin kauppojen aletarjontaa tutkimassa satuin kävelemään Nilsonin ohi. Huomasin että sielläkin oli ale alkanut, joten menin tarkastamaan hyllyt mahdollisen balleriinalöydön toivossa. Löysinkin yhdet kokeiltavaksi – mutta sitten silmiini osui tuttu Converse-pari alekylttien alla. Sydän taisi jättää puolikkaan lyönnin välistä, aivojen järkeillessä ettei pari kuitenkaan olisi oikeaa kokoa.

Olihan se, just eikä melkein. Se ainoa pari, joka on puolentoista vuoden ajan Nilsonin hyllyjä koristanut. En edelleenkään omista kunnollisia balleriinoja (tai vastaavia siistejä kesäkenkiä), mutta nyt ainakin taatusti yhdet hienoimmista Converseista löytyy. Joskus elämä vie minne sattuu – ja lopulta kohtalo tuo yhteen. ♥

Miten voi pieni ihminen olla näin onnellinen kengistä?!

System of a Down – Toxicity [2001]

Juhannusviikonlopun sunnuntaina kahviteltiin pienellä sukulaiskatraalla kotikotona, sillä vanhemmillani tuli maanantaina täyteen kolmekymmentä vuotta avioliittoa. Kahvin ja raparperi-Britan jälkeen siirryttiin ulos uima-altaalle ja osa porukasta aloitti kuulemma parisen tuntia kestäneen saunomis- ja uimissession. Me ei kullan kanssa osallistuttu kumpaankaan, sillä lähdettiin Turkuun sen verran ajoissa että mä ehdin käydä vielä jumppailemassa.

Perjantaina ensimmäinen heinäkuuta olisi myös ollut edesmenneiden isovanhempieni hääpäivä, vuosi yli timanttihäiden. He viettivät yhdessä runsaat 54 vuotta naimisissa ennen kuin nukkuivat kumpikin samana syksynä pois. Ehdinköhän mä koskaan olla niin pitkään avioliitossa, kun ei vielä ole edes kosittu..?

Kuvailin samalla reissulla vähän äipän puutarhaa pitkästä aikaa, siellä oli yhtä sun toista kukkaa täydessä loistossaan. Voi kunpa itsekin saisi oman pienen pihan, johon voisi lykätä muutaman lajikkeen silmäniloksi! Puutarhahommien suhteen mulla on peukalo keskellä kämmentä, mutta ehkäpä sitä ajan kanssa oppisi ainakin helppojen kukkien kanssa. Ja hei, olen mä saanut ruusunkin pidettyä hengissä – vaikka lämpiminä päivinä parveke muistuttaa lähinnä pätsiä. Kukkaa pukkaa edelleen!

The Sounds – Something To Die For [2011]

Tällaista tämä mun bloggaaminen näköjään on jatkuvasti, jutut tulee viikonkin viiveellä kun ei vaan yksinkertaisesti ehdi naputella postauksia saman tien. Tai no ehdi ja ehdi, kysehän on loppujen lopuksi asioiden priorisoimisesta. Muuten varmaan lätkäisisin pelkästään kuvat kehiin ja antaisin sepustusten olla, mutta se söisi hieman tämän blogin ajatusta, päiväkirjamaisuutta. Ei näitä vanhoja postauksia kukaan muu varmaan edes selaile paitsi mä itse – paperisen päiväkirjan pitäminen tai valokuvien kerääminen albumiin kun on viime vuosina ollut kovin heikkoa.

Mutta siis, juhannus. Miten nyt tuntuukin, että tuosta keskikesän juhlasta olisi jo kovin pitkä aika? Viime viikonloppuna se joka tapauksessa oli, ja kolmen päivän vapaa teki kyllä gutaa.

Juhannusaattoa vietettiin meillä kotikotona, jonne saatiin vieraita Tampereelta: Akkiki miehineen saapui perjantaina iltapäivällä nauttimaan kanssamme maaseudun rauhasta. Onni oli kasvanut hurjasti viime visiitistä, nyt mentiin vauhdilla paikasta toiseen ja polkutraktorissakin jalat melkein ylettyivät polkimille.

Iltapäivällä otettiin vähän jotain murkinaa ja ennen saunomista vielä kahviteltiin. Kahvin kaverina oli siskon tekemää limekakkua sekä vieraiden mukanaan tuomia kotitekoisia suklaakeksejä, todella herkullisia kumpikin. Olisin niitä keksejä voinut vetää varmaan sata, mulla taisi olla joku käsittämätön suklaanhimo just silloin… Yleensä en ekaksi ala suklaata havitella, ennemminkin jotain esanssista hedelmäkarkkia tms.

Illan varsinainen menyy oli peruskesäinen – siis kaikkea mahdollista grillattua (lihaa, maissia, halloumia, kasvisvartaita) kera salaatin, uusien perunoiden jne. Olisi taas tarvinnut lisämahan taikka kaksi, kun ei kaikki meinannut mahtua omaan massuun. Santsikierros oli pakko jättää väliin, kun ei kerta kaikkiaan jaksanut. Maljat nostettiin perhoskuohuvalla, joka ansaitsee kyllä jo vuoden 2011 kuohuviinitittelin omalla kohdallani. On se vaan niin hyvää!

Onnin simahdettua unten maille me muut istuskeltiin vielä hyvä tovi tuvassa mm. Suomi Tietopelin merkeissä. Lisäksi P tekaisi meille illan päätteeksi vielä makuhermoja hellivän jälkiruuan, liekitettyä ananasta. Syötiin sitä omenakanelijäätelön kanssa, oi että kun oli namia!

Juhannuspäivänä keli oli pilvinen ja aattoa viileämpi, joten ulkona ei pahemmin istuskeltu. Oli jotenkin tosi laiska fiilis, kunhan hengailtiin ja jutskailtiin ja leikittiin Onnin kanssa. Tuntui vähän siltä kuin maailma olisi pysähtynyt, mikä ei tosin ole ollenkaan huonompi homma tuollaisten yleisten vapaapäivien keskellä. :)

Jossain vaiheessa laitettiin jälleen grilli tulille ja grillimestarina toimiva iskä hoiteli pöydälle kystä kyllä. Ruokalajien suhteen jatkettiin samoilla linjoilla, mitäpä sitä hyväksi havaittua vaihtamaan. Halloumi on tänäkin kesänä se mun suosikki numero yksi, ja periaatteessa mikä tahansa ruokailu on onnistunut, kun vaan halloumia löytyy lautaselta. Äippä taikoi jänskän salaatin pihan antimista, en edes tiedä mitä kaikkia “rehuja” siinä oli mutta hyvältä se maistui.

Kahvien jälkeen vieraamme pakkasivat itsensä ja tavaransa autoon ja lähtivät ajelemaan takaisin kohti Tamperetta. Mekin kultsin kanssa päätettiin mennä illaksi kotiin, joten loppuilta meni sitten suht hiljaisessa kaupungissa (muistaakseni mä torkuin suurimman osan illasta… vähän väsytti). Rentouttava juhannus oli joka tapauksessa, ja oli aivan ihanaa saada tuollaisia huippuvieraita seuraamme maalle. Kiitos vielä Akkikin poppoolle käynnistä ja toivottavasti nähdään taas pian uudestaan!

No niin, ja sitten olisi vuorossa Provinssirockin toinen osa! Ensimmäinen osahan on siis nähtävissä täällä.

Sunnuntai 19.6.

Heräiltiin Felinen kanssa aamupäivän auringossa lämpeävästä autosta (vastapainoksi viluiselle yölle sai aamulla herätä siihen että kylpi hiessä) joskus yhdentoista pintaan ja hengailtiin siinä rauhassa parisen tuntia. Festarialueella oltiin yhden maissa, siskon käväistestä bajamajassa mä pyörähdin teltassa kuuntelemassa pari biisiä Katri Helenaa. Vähän nauratti kun portille kävellessä pyörätiellä hengaili aikuisempaa kansaa pyörän tarakoilla ym. istuskellen, olivat ilmeisesti tulleet nauttimaan musiikkiannista siihen alueen ulkopuolelle. :)

Syy meidän “aikaiseen” saapumiseemme ei kuitenkaan ollut Katri Helena, vaan Saarilavalla esiintynyt Stella. Sää oli selkeästi lauantaita viileämpi, keikan aikana paistoi sekä aurinko että ripsutteli vettä. Keikasta jäi tosi hyvä mieli, koska Stella nyt sattuu olemaan ihana bändi. Ja miten mahtava ääni laulaja-Marjalla onkaan! Lopussa soittivat vielä suosikkini kesältä viiden vuoden takaa, Lumottu oli ehtinyt jo painua jonnekin mielen perukoille mutta muistui nyt taas mieleen.

Stellan lopettaessa toisella lavalla aloitti keikkansa Scandinavian Music Group, jota jäätiin hetkeksi kuuntelemaan. Päätettiin sitten lähteä käymään autolla, mistä suunnattiin kaupungille syömään. Amarillo osui sopivasti kohdalle, joten mentiin sinne. Otin vanhan suosikkini Chicken ‘Dillan, nyt oli kyllä viimeinen kerta. Olen ennenkin angstannut siitä kun muuttivat kyseisen annoksen huonompaan suuntaan (esim. hedelmäsalsa vaihdettiin coleslaw-salaattiin), mutta nyt oli tapahtunut kaiken huippu: quesadillan sisällä ei ollut sinihomejuustoa EIKÄ guacamolea! Coleslaw sentään oli vaihtunut parempaan salaatti + grillattu ananas -komboon, mutta noiden kahden täytteen puuttumista en voi antaa anteeksi.

Terkkuja Amarilloon, en tuu enää teille syömään!

Amarillo-reissun aikana oli vissiin vettä tullut taivaalta ihan kunnolla, ainakin joka paikassa näytti kovin vetiseltä, ja viiden hujakoilla kun palattiin takaisin festarialueelle alkoi taas sataa. Oli onneksi ihan ohimenevä kuuro, ja Volbeatin aloitettua keikkansa sai sadetakin jo laittaa syrjään. Volbeatin jälkeen seikkailtiin lavan edustalle odottamaan festarin huipennusta. Puoli yhdeksältä vihdoin Törnävä räjähti, kun lavalle asteli ensimmäistä kertaa Suomessa System of a Down!

Mä aloin kuunnella SOADia vuonna ’05, siihen samaan syyssyyn kun tajusin raskaamman musiikin hienouden Nightwishin ja Rammsteinin kanssa. Eniten on tullut soitettua Mezmerize/Hypnotize-linjaa ja vanhemmat albumit ovat jääneet vähemmälle, joskin Provinssin jälkeen Toxicity on viihtynyt soitossa yhä useammin. Olen surkea muistamaan biisien sanoja tai edes nimiä, mutta onneksi se ei estä keikalla jammailemasta mukana! Alkuun oltiin aika edessä, vaan oli meno niin hullua että siirryttiin suosiolla sivummas. Itse asiassa näkyvyys oli siitä parempi eikä kukaan hyppinyt varpaille.

System of a Down viihtyi lavalla yllättävän pitkään – keikka kesti ilman taukoja yli puolitoista tuntia! Suunniteltu lähtöaikataulu ei siis pitänyt alkuunkaan ja oltiin autolla vasta lähempänä yhtätoista. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettei olisi ehtinyt ottaa iloiset fillaroijat -kuvaa. Ei tosiaan ollut yhtään tyhmempi veto ottaa polkupyörät mukaan, paikasta toiseen liikkuminen sujui huomattavasti sutjakkaammin kuin aiempina Provinssi-kertoina kävellen. Ilkivaltaa fillarit eivät kokeneet, toisaalta jos joku olisi oikeasti vaivautunut katkaisemaan paksun kettingin ja sitten vielä rikkomaan pyörän oman lukon niin olisi filetsu kyllä varastettu ihan tarpeeseen. :D

Kotimatkaa ylläoleva otos kuvastaa täydellisesti, kesäilta oli semipimeä sateinen ja ja jutut välillä hyvinkin levottomia. Muuten olisi mennyt oikein kivasti, ellei olisi joutunut peltipoliisin kuvaamaksi (eiköhän sieltä se 85e rikesakko rapsahda vaikka miten yritin puolustella) ja eksynyt Porin ABC:lle. Oikeesti hei, miten valtatieltä voi lähteä ramppi ainoastaan toiseen suuntaan eikä missään ole selkeää kylttiä miten toiseen suuntaan pääsee?! Jos tavoitteena on päästä Turkuun niin ei Vaasan kyltti ei kauheesti lohduta.

Anyhow, oman festarikauteni avaus oli onnistunut ja Törnävällä tuli kuultua paljon vanhoja live-tuttuja kuin myös uusia kokemuksia. Loppuyhteenvetona Provinssirock ’11 lyhyesti ja ytimekkäästi:

Paras fiilis: Pendulum
Parhaat tehosteet: Viikate
Paras lopetus: Pariisin Kevät ja paperisade
Paras vanha tuttu: Stella
Ainutlaatuisin: System of a Down
Aurinkoisin: Jenni Vartiainen

(Kuvat © Feline ja Jose.)

PMMP – Veden varaan [2009]