AvainsanaEsikoinen

26.4.2015
20:49

Nimijuhlat kolmen värin voimin

Palataan vielä hetkisen verran pirpanan ristiäisiin, kun muistin napsineeni muutamia kuvia koristeluista varsinaisen juhlapäivän jälkeen. Kahvitteluthan pidimme tosiaan meillä kotona ja purtavat vieraille pääsimme tarjoilemaan vastavalmistuneesta keittiöstä (joka muuten on vieläkin vailla viimeisiä viimeistelyjä, hups). Värimaailmaksi kekkereihin muodostui keltaisen, harmaan ja mustan liitto.

Kutsu + kiitoskortti

Kutsut väänsin vähän viime tingassa, kun ei vauvan hoidolta muka tahtonut ehtiä istahtamaan pöydän ääreen ajan kanssa. Kaikki paperimateriaalit kävin hakemassa askartelijan aarreaitasta eli Muovitukusta. Valkoisen A6-koon korttipohjan kansi oli yksinkertainen: ylhäällä kolmesta eri värisestä kartongista tehty viirinauha ja alhaalla dymolla nakuteltu musta KUTSU-teksti. Sisäpuolen tekstit printtasin pahvinruskealle paperille ja liimasin korttipohjaan, epätasaiset reunat syntyivät ihan vaan repimällä lipareet leikkaamisen sijaan. Info-osuuden lisäksi kortissa oli Housegrind-fontilla värssy:

Peiton alla posken nukka,
jalassa pieni oranssi sukka.
Näin on meille onni tuotu,
ikioma tyttövauva suotu.
On olo uusi ja uskomaton,
meistä juuri äiti ja isä tullut on.

Likka nukkui suurimman osan kastejuhlastaan, simahti kirkossa kummien käsivarsille ja nukkui koko kahvittelun ajan työhuoneessa. Nukkumisen kanssa oli tuolloin ollut ongelmia, niin ei raaskittu herättää tyyppiä seurustelemaan vieraiden kanssa ja varsinainen juhlavaatetus jäi käyttämättä. Kiitoskorttia varten sitten otin kaksikuukautispäivänä kuvia ne vaatteet päällä, jotka tytölle oli tarkoitus pukea ristiäisissä, ja näistä kuvista valkkasimme yhden kiitoskortiksi. Tein kuvasta polaroidmaisen, laitoin tekstit kuvan alle sekä toiseen ylänurkkaan harmaan, keltaisen ja mustan kolmion viirihengessä. Yllättävän kiva kortista lopulta tuli, vaikka ensin tuntui pää olevan aivan tyhjä ideoista.

Ilmapalloja

Pimun toinen kummitäti, serkkuni K, pyöräytti ennen juhlia kasaan pari rykelmää keltaisia ja mustia ilmapalloja. Toinen kiinnitettiin olohuoneen verhotankoon, toinen löysi paikkansa keittiön seinään kiinnitetystä vintage-Stringistä. Jälkimmäinen on sijoillaan itse asiassa edelleen, kun pallot ovat pysyneet hyvin kuosissa. Kuvassa näkyvä Lokki-valaisin on ristiäislahja mun porukoilta, se tosin lensi paikalleen vasta kemujen jälkeen. Ehkä inan iso keittiöön, mutta olkoot siinä toistaiseksi.

Viirinauha kartongista

K:n avustuksella värkkäsin tytön nimellä varustetun viirinauhan, joka löysi paikkansa olkkarista sohvan yläpuolelta. Yllättävän pitkä nauhasta nimittäin tuli, vaikka nimi on noinkin lyhyt. Kartongista leikatut kolmiot pujotettiin samaan mustavalkoiseen juuttinauhaan kuin mitä hääjuhlassamme oli käytössä valokuvien ripustuksessa. Viiri-idea tuli vastaan Design Wash -blogissa ja nauhan värit asettautuivat lopulta noin, jotta nimen kirjaimet sai näkymään parhaiten. Imetyshuuruissani olin ensin laittamassa värit sikin sokin nauhaan, mutta tajusin onneksi ajoissa ettei mulla ole mitään kynää, jolla voisi kirjoittaa mustaan paperiin…

Teemavärit toistuivat myös juhlien kattauksessa. Muffinssien pahvikupit olivat keltavalkoisia ja mustavalkoisia, servetit valkoista polkadotia keltaisella pohjalla (löytyivät Myllyssä olevasta iiiihanasta kaupasta, Inspiraatiosta). Tarjoilupöydälle laitettu kynttiläkin osui teemaan varsin kivasti: musta kynttilä työkavereilta saadussa keltaisessa Nappula-kynttilänjalassa.

25.4.2015
08:21

16/52

16/52
Viikko 16: Tytär on ollut päiviemme ilona jo kolme kuukautta.

Vauva 3 kk
  • Ei yhtäkkiä olekaan enää vastasyntynyt nyytti, vaan kiinnostunut maailman menosta.
  • Kannattelee päätään suht hyvin ja mahallaan ollessaan näyttää jo niin isolta tytöltä.
  • Selän puolella on ilmeisesti pientä jäykkyyttä, sillä vetää itsensä välillä aivan banaaniksi.
  • Ei vielä kääntyile muuta kuin vahingossa, mutta yritys on kova.
  • Aamut alkavat usein hymyillen ja jutustellen, varsinkin isin kanssa juttua riittää.
  • On selkeästi kiinnostunut siitä mitä me tehdään eikä aina jaksa kovin pitkään möllöttää itsekseen sitterissä/leikkimatolla.
  • Kuolaa enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän. Hampaita mahdollisesti?
  • Tukka on alkanut harventua ja takaraivoa koristaa kalju kohta.
  • Yöunet pääasiassa hyvät, päiväuniakin malttaa nukkua entistä useammin. Jotain rytmiä on ruvennut hiljalleen löytymään.
  • Ekat vaunut menivät vaihtoon, uni maistuu hyvin myös uusissa (äidin mielestä monelta osin näppärämmissä) kulkupeleissä.
  • Imetyksen alkukankeudet ovat helpottaneet ja homma on ruvennut sujumaan myös ilman rintakumia.
  • Vaippakoko edelleen 2, kestovaipat käytössä aina kun onnistuu iisisti.
  • Vaatteita on jäänyt enemmänkin pieneksi, erityisesti bodyissa tuntuu loppuvan pituus vaikka leveydeltä vielä menisikin. Mitään neppariuniversaalia jatkopalaa ei taida olla olemassa..?
  • Komentelee kovasti niin pinnissuojan eläimiä, leikkimaton Muumeja kuin vähän isiäkin.
  • Tuntuu välillä hieman vierastavan, äidin/isin sylissä helpottaa.
  • Sai ensimmäisen rokotteensa. Kuumetta ei onneksi tullut, parina iltana oli vähän enemmän äninää ja itkuisuutta.
  • Pituus 59 cm (49 cm), paino 4900 g (2930 g).
11.4.2015
10:18

Raitajuttuja

Blogi on näköjään viime aikoina kääntynyt varsin vauvapainotteiseksi, mutta toisaalta sitähän tämä mun elämä tällä hetkellä on. Arki pyörii niin tiiviisti vauvan ympärillä, ettei paljon muuta ehdi – en ikinä olisi voinut kuvitella, että äitiyslomalla on vielä kiireisempi kuin työelämässä ollessa! Enkä muuten uskalla (enkä tahdo) kuvitella, mitä se tulee olemaan sitten kun joskus palaan töihin… Aika ei tunnu hidastavan vauhtiaan, päinvastoin. Äitiysvapaani loppui tällä viikolla, nyt ollaan jo vanhempainvapaalla. Hui!

Kummalliset potkuhousut

Äitiyspakkaus on mahtava asia ja mekin sen otimme esikoiselle viime vuonna. Pakkauksessa oli käytännöllisiä ja kivoja juttuja, mutta myös ihmetyksen aiheita. Tykkäsin valkovihreäraidallisten potkarien ulkonäöstä, vaan käytännöllisyys oli noista kaukana. Koon 50 pökät olivat tosi isot ja löröä matskua (sellaista ribbimäistä) sekä lisäksi mallia leveä & lyhyt jokseenkin kummallisella jalkateräosiolla varustettuna. Milläköhän perusteella vaatteet valitaan äitiyspakkaukseen..?

Jos nuo vuoden 2014 raitapotkuhousut olivat hivenen höntit, niin 2011 pakkauksen raidallinen body/potkarikombo sen sijaan on ilostuttanut useasti. Parempi malli ja kangas, joten pääsivät myös käyttöön useammin. Tädin kanssa keksimme kerran pukea serkkupojan ja meidän plikan yhteneväisiin asuihin, kuvasarja on kieltämättä hihityttänyt aina kun olen kuvia katsonut:

Raitakaksoset

Äitiyspakkauksesta vielä sen verran, että voi jumpe miten ihana on tämän vuoden pakkaus! Viime vuoden pakkaus oli tosi kiva sekin, mutta jotenkin tämä uusi iskee muhun ihan kympillä. Ehkä se on värimaailma: harmaata, oranssia, keltaista, turkoosia. Meidän pakkauksessa oli kyllä lemppariani oranssia, mutta turhan monta ruskeaa tai tekstillä varustettua vaatekappaletta, joista en niinkään välittänyt. Aappa-makuupussi päätyi heti alkuunsa Hippo-serkun käyttöön ja meidän bebe nukkui vaunuissa siskon vuoden 1988 mintunvihreässä pussissa, kunnes Tampereen reissulta löytyi 2015 pakkauksen täydellisen ihana makuupussi.

Äitiyspakkaus 2015
Äitiyspakkaus 2015, laatikko

Katsokaa nyt, tuo laatikkokin on pihvelin hieno! En tunnusta olevani vaaleiden sävyjen ystävä, mutta laatikon lisäksi myös haaleasävyinen pussilakana säväytti metsäneläinaiheellaan. 2015 pakkausta ihasteltuani päätin laittaa omasta pakkauksesta eteenpäin ne, jotka todennäköisesti jäisivät käyttämättä, ja koitan bongailla uuden pakkauksen juttuja kirppareilta. Makuupussi meillä tosiaan on jo, vanu- ja toppapuvut kelpaisivat myös ja mikä jottei pussilakanakin. Muita suosikkejani ovat oranssiraidalliset body & housut, pilvipotkupuku, hyljepotkuhousut sekä turkoosit housut harmaalla vyötäröllä.

(Äitiyspakkauskuvat: kela.fi)

4.4.2015
15:14

Kahden kuukauden iässä

Tytär 2 kk

Vauva 2 kk
  • Vatsavaivat ovat helpottaneet, tai vaihtoehtoisesti olemme oppineet lukemaan bebeä paremmin. Joka tapauksessa elo on jo huomattavasti valoisampaa!
  • Väläytti ekan hymynsä 5,5-viikkoisena ja aika pian sen jälkeen alkoi myös jokeltelu. Juttua riittää erityisesti a) aamupäivällä b) hoitopöydällä.
  • Äitiyspakkauslaatikko on vaihtunut pinnasänkyyn, sillä tyttö vehtasi itsensä usein kiinni laatikon seinään. Toisinaan heräsi itkien, kun oli otsa vasten pahvia… :D
  • Vuorokauden unimäärä keskittyy edelleen yöhön, 5-8 h kerrallaan. Aamuisin unta riittää, päivisin sitten miten sattuu malttamaan.
  • Täysimetyksellä edelleen, välillä syö samaa tavaraa pullosta mikäli äiti huitelee jossain.
  • Käyttää koon 2 vaippoja, Natya ja Muumia enimmäkseen. Myös kestovaippoja on nyt käytetty enemmän, lähinnä kotosalla.
  • Kastettiin Kalevalanpäivänä. Etunimeksi valikoitui lopulta yksi niistä ihan ekoista vaihtoehdoista ja toinen nimi tulee suvusta, sama kuin mun isän äidillä oli.
  • On ollut ekaa kertaa päivän hoidossa mammalla (eli mun kotikotona). Lisäksi kummitäti on ollut pari kertaa lapsenvahtina meillä kotona joitakin tunteja.
  • On pantannut kakkaa pisimmillään 16(!!) päivää. Kävimme kolmesti vyöhyketerapiassa, minkä jälkeen suoli on toiminut hieman useammin, mutta edelleenkään kakkavaippoja ei tarvitse läheskään päivittäin vaihdella.
  • On tehnyt ekan pidemmän matkansa, Tampereelle aivan 2 kk -päivän tienoilla.
  • Sai ihkaoman makuupussin, kun uuden äitiyspakkauksen pussi löytyi mukavaan hintaan Finlaysonin poistopäiviltä.
  • 56 kokoiset vaatteet ovat vihdoin sopivan kokoisia ja pienimmistä oli jo luovuttava.
  • Pituus 56 cm (49 cm), paino 3990 g (2930 g).
3.4.2015
13:51

Nimijuhlat meidän malliin

Tyttäremme ristiäisiä vietettiin helmikuun lopussa, Kalevalanpäivänä. Päivä valikoitui ihan sillä, että toiveissa oli lauantaipäivä sekä kaste Mikaelinkirkossa, ja asiaa tiedustellessani kuukautta aiemmin oli kolmena tytön kaksikuukautispäivää edeltävänä viikonloppuna ainoa jäljellä oleva lauantaiaika tuolloin. Helppo päätös siis.

Keittiöremonttihan meillä oli kirkkoa varatessa vielä vähän vaiheessa, mutta mies lupasi että keittiö on helmikuun loppuun mennessä valmis ja kahvittelut voitaisiin pitää kotona. Hyvä hyvä, myhäilin tyytyväisenä. Ei varmaan tarvitse sanoa, että varsin tiukille meni? Mutkia tuli tottakai matkaan ja viimeistelyt jäi tekemättä, viimeiset remppatarvikkeet kannettiin varastoon juhlapäivän aamuna. Koko ristiäisviikko oli muutenkin aikamoista hulabaloota, miehelle osui iltavuoroviikko ja itse vietin kaiken vauvalta liikenevän vapaa-ajan siivoten ja järjestellen. Yllättävän aikaa vievää muuten, kun tilaa ei ylenmäärin ole ja halusin löytää kamoille oikean paikan heti enkä vain tunkea jotain sinne ja jotain tuonne.

Kastemalja

Kiitos lähipiirin avun onnistuimme saamaan kämpän jotakuinkin kuosiin ja ehdimme kirkkoon vain hieman myöhässä. Seisoimme kaikki kirkon etuosassa kastemaljan ympärillä kaaressa, me vanhemmat maljan toisella puolen ja kummit toisella puolen. Tilaisuus oli ihan perus: alkuun yhteislauluna Suojelusenkeli, sitten pappi puhui ja lapsi sai kasteen, lopuksi vielä virsikirjasta Ystävä sä lapsien. Sinänsä kaikki meni ihan ok, mutta vähän mua huvitti mm. papin pienoinen takeltelu puheissaan sekä yhteislaulun epävireisyys. :)

Vasta kastettu

Neiti sai kasteensa mekossa, jossa on parikymmentä vuotta sitten kastettu miehen kumpikin sisko. Mekossa oli onneksi valkoinen rusetti-/nauhahässäkkä valmiina niin ei tarvinnut ruveta vaihtopuuhiin, lasten värikoodaus ärsyttää edelleen suuresti (sanoo hän, jonka lapsella oli juuri eilen pinkkipohjainen body ja pinkit sukat… Mut hei, pinkki on ihan eri asia kuin vaaleanpunainen!) ja jos nauha olisi vaihdettu, se olisi ollut kirkkaankeltainen, oranssi tai muu ns. neutraali väri. Päivänsankari ei paljoa tapahtumasta perustanut, alkuun pälyili hivenen epäluuloisena ja todettuaan tilanteen turvalliseksi simahti kummitädin käsivarsille. Itse juhlista hän ei välittänyt senkään vertaa, vaan tuhisi täydessä unessa läpi kemujen.

Kirkosta siirryimme meille kotiin ristiäisvirvokkeille. Vieraita oli paikalla noin kaksikymmentä, mikä osoittautui aika maksimiksi meidän 66 neliööön ainakin näin, kun pääasiassa hengaillaan akselilla keittiö-olohuone. Tavallaan siis hyväkin, etteivät kaikki kutsutut päässeet tulemaan… Harmittelin etukäteen kun ei tilan puutteen takia voinut kutsua kaikkia keitä olisi halunnut (eikä esim. seurakuntakoti houkutellut juhlapaikkana), mutta loppupeleissä ristiäispäivän härdelli oli sellaista, että kivempi varmasti kutsua porukkaa kylään myöhemmin ihan muuten vaan.

Kahvipöydän antimia

Ei liene yllätys sekään, että tarjoilujen kanssa tuli järjetön kiire. Alkuperäinen suunnitelmani tarjoilujen sijoittamisesta piti hylätä, joten pikaratkaisuna kupit katettiin ruokapöydälle ja syömiset haettiin keittiön väliaikaiselta sivupöydältä. Olin myös ajatellut ottaa kuvia kaikesta omiin arkistoihin, mutta eihän siinä hässäkässä mikään sellainen onnistunut. Yllä olevan kuvan nappasin, kun monet olivat jo hakeneet purtavaa ja nyt huomasin, että tuostahan puuttuu kokonaan siskon tekemät Hopeatoffee-tikkarit. Aiemmassa viikkokuvassa ne sentään vilahtavat.

Kakun sijaan oli mustavalkoisissa (Miss Etoile) ja keltavalkoisissa (House Doctor) pahvikupeissa omenamuffinsseja, joiden päällä oli supermakea kuorrutus plus strösseleitä. Kakkuset jäivät turhan mataliksi, kun en ehtinyt etukäteen testata miten paljon ne nousevat… Kehuja ne kyllä keräsivät, että eivät kai sitten hullumpia olleet. Makeaa oli vielä kirjainpikkuleipien muodossa, prosessiin tarvittiin parit kirosanat mutta äiti sai kuin saikin leipaistua sopivan määrän kirjaimia pöytään (koska itse en ehtinyt sitäkään). Suolaista puolta edusti cocktailpiirakat (pakasteesta) ja munavoi sekä siskon puoliskon viime hetkellä kasaan kääräisemä kasvispiirakka, jota olisi epäilemättä mennyt paljon enemmänkin.

Hässäkkää siis riitti eikä kaikki todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Pääasia kuitenkin, että kemut tuli pidettyä ja jälkikasvumme sai virallisesti nimen + kolme mahtavaa kummia. :)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma