AvainsanaUusivuosi

31.12.2020
23:20

Vuoden ensimmäinen – ja viimeinen

1,5 vuotta edellisestä kirjoituksesta. 548 päivää, jos oikein osasin laskea. Se on varsin pitkä aika se.

Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen ajatellut postaamista – ja harhautunut aina jonkun muun asian pariin. Ja mitä enemmän päiviä tuli väliin, sitä vaikeammaksi paluu blogin pariin tuntui. En oikeastaan tiedä palaanko nytkään sen enempää, vai annanko asian lopullisesti painua unholaan. Kyselin taannoin Instagram-tilini pieneltä seuraajaryhmältä lukevatko he blogeja edelleen: 59% vastasi kieltävästi. Onko blogin kirjoittamisessa enää siis minkäänlaista järkeä, ellei tähtää tuhansiin ja tuhansiin lukijoihin? Kaikki eivät toki ole Instassa, mutta iso osa on ja onhan sinne päivittäminen huomattavasti pienemmän kynnyksen päässä kuin bloggaaminen.

Niin että kertokaas; onko siellä vielä joku joka tänne eksyy? Statistiikan mukaan ainakin vaunujuttuja täällä käydään lueskelemassa, vähän harmittaa kun niistäkin on jäänyt niin hurjasti kertomatta.

Barbin suosikkipaikka vuonna 2020

Mitäs tässä puolessatoista vuodessa sitten on ehtinyt tapahtua mun elämässä? Noh, otetaan pikakelauksella: palasin perhevapailta vanhaan duuniin, jaksoin puolisen vuotta painaa sitä ja vaate-edustajuutta (josta 7 viikkoa mies oli työmatkalla Ausseissa = mun vastuulla koko lapsiperhearjen pyörittäminen), kiikuin burn outin partaalla, irtisanouduin, koronapandemia iski, ahdistuin kuluttamisesta ja kulutukseen keskittyvästä työstäni, lopetin Nosh-hommat. Ei ehkä ihme, etten kaikessa hulinassa ja väsymyksessä ole ehtinyt ja jaksanut päivittää tätä ns. virtuaalista päiväkirjaani.

Nyt olen siis työttömänä ja koitan keksiä uutta suuntaa elämälleni. Helpompaa tuntuu olevan listata niitä asioita mitä en työelämältä jatkossa halua… Websuunnittelijaksi musta ei enää ole, sen verran olen ehtinyt vuosien varrella pudota kelkasta – enkä oikeastaan halua enää sen kelkan kyytiin edes hypätä takaisin. Mä en ole luova, en taiteellisesti lahjakas. En ole myyjä enkä myyvä, vaikka yleensä olenkin hyvä puhumaan. En koe olevani hyvä yhtään missään ja se turhauttaa suunnattomasti!

Valon leikki

On todella vaikeaa miettiä omia hyviä puolia. Olen pikkutarkka nipo ja opin yleensä nopeasti asioita. Elän muutoksista, mutta samaan aikaan haluan arkeeni rutiineja. Olen ulospäin suuntautunut introvertti, joka rakastaa sosiaalisia tilanteita mutta ärsyyntyy kanssaihmisistä helposti. Että näistä lähtökohdista sitten vaan eteenpäin! :D

Muistan joskus kirjoittaneeni työhakemukseen olevani se, joka tekee loppuun sen minkä aloittaa. Pakko myöntää, että nämä vajaa 6 vuotta äitinä ovat tehneet musta juurikin vastakohdan: nyt olen se, joka aloittaa vähän väliä uusia projekteja saamatta niitä yleensä koskaan valmiiksi. Vai johtuuko tämä vain siitä, että olen horoskoopiltani kaksoset..? Joka tapauksessa kehitettävää kyllä löytyy.

Päättävyys ja tarmo

Vuoden 2020 viimeistä tuntia viedään, joten on aika painaa julkaisunappulaa. Tämän täysin random (no hei, liibalaabaa vuodesta ’08 kuten blogin kuvaus joskus kuului) sepustuksen myötä toivon just sulle mitä parhainta uutta vuotta 2021 – olkoon se edeltäjäänsä parempi ihan joka suunnasta katsottuna!

31.12.2017
23:20

Vuosi 2017 yllätti huikeudellaan

1. Mitä sellaista teit vuonna 2017, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Aikajärjestyksessä: sairastin noron, liityin blogiyhteisöön, osallistuin lapsen kanssa jumppanäytökseen, tilasin tehtaalta auton, ostin tuplarattaat, myin asunto-osakkeen, muutin isovanhempieni omistamaan pikkukaksioon, synnytin pojan, tein kaupat omakotitalosta, opettelin sitomaan kudotun kantoliinan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
Vuosi sitten lupasin yrittää “vihdoin ja viimein panostaa omaan hyvinvointiini”, mutta totajoo… Ei oo näkynyt, pikemminkin päinvastoin – voisin nykyään elää pelkällä suklaalla ja lakritsilla. No ehkä välillä vähän pakastepitsaa, ranskiksia ja burgereita, eh heh. En todellakaan tiedä minkälainen ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin huolehtia itsestäni paremmin. Siis tottakai mä tiedän, että pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisesti ja juoda 2-3 litraa vettä päivässä, mutta silti mä en tee niistä mitään. Ruuanlaitto vie älyttömästi aikaa, en koskaan keksi mitä ruuaksi tekisi ja sokeri on aivan liian koukuttavaa eikä itsehillintää ole + olen laiska ja saamaton. Pitäisköhän miettiä jotain terapiaa..? Noh, turhaan mä edes lupailen taas kerran jotain tuollaista, niin mennään vähän helpommalla. Ensi vuonna pyrin olemaan enemmän läsnä – lapsille, miehelle, ystäville. Mun pitäisi (ja kannattaisi!) keskittyä elämiseen sen sijaan, että a) roikun somessa joka välissä b) pyörin rätti/imuri käden jatkeena hinkkaamassa nurkkia puhtaaksi.

Uudenvuodenaatto

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Toukokuussa syntyi kummityttö, lokakuun lopussa serkkuni sai toisen lapsensa.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Kummisetäni nukkui yllättäen pois kesän lopussa.

5. Missä maissa kävit?
– Laivaristeilyn Tukholman stoppia tuskin lasketaan, joten en missään.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017?
– Muuttaa omakotitaloon, pudottaa ylimääräiset kilot kropasta, ajaa pitkästä aikaa moottoripyörällä, matkustaa edes vähän johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
– 4.5. rakenneultra, 6.8. toisen kummityttömme ristiäiset, 20.9. kuopus syntyi, 7.10. rakkaan lapsuudenystäväni häät, 11.11. poikamme kastejuhla, 21.12. viisivuotishääpäivämme.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Selviytyminen raskaudesta taaperon pyöriessä jaloissa sekä muutto uuteen kotiin viimeisellä kolmanneksella.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Että olen edelleen yhtä huono syömään järkevästi sekä liikkumaan ja nukkumaan tarpeeksi.

10. Kärsitkö vammoista?
– Loppuraskaudesta turvotukset olivat ihan järkyttäviä ja myös verenpainetta piti tarkkailla. Lisäksi imetyksen aloitus oli jälleen varsin kivuliasta aikaa ja parin kuukauden vauva-arjen jälkeen tuli edellisestä kerrasta tuttuja selkäkipujakin.

Raketit paukkuu

11. Paras asia, jonka ostit?
– Epäilemättä se omakotitalo, vaikkemme vielä tämän vuoden puolella päässeet muuttamaan. Myös uusi kamera ja vuosia himoitsemani objektiivi olivat erinomaisia ostoksia, kuten se jo mainittu uusi autokin. Niin ja varsi-imuri, se on helpottanut arkea pienessä väliaikaiskodissa todella paljon.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Läheisteni.

13. Mikä aiheutti ahdistusta?
– Se, että mulla on elämässä niin monta ns. epäkohtaa, joiden ratkomiseksi en vielä ole löytänyt keinoa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Perusarkeen ja lastentarvikkeisiin.

15. Mistä innostuit eniten?
– Vauva-arjesta, sisustusjutuista, Bugaboon rattaista, ihanista lastenvaatteista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2017?
– Ed Shieran ja erityisesti Shape Of You -kappale.

Valokukkasia taivaalla

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (no ne vauvakilot ja vähän joulukin).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Köyhempi, tai ainakin velkaantuneempi (koska asuntolainan päivitys).

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Ollut läsnä, liikkunut, nukkunut, halannut.

19. Entä vähemmän?
– Valittanut, herkutellut, istunut.

20. Miten vietit joulun?
– Tädin perheen luona katsellen serkkusten iloista touhotusta lahjoista ja joulupukista.

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2017?
– Kalkkimaali, mänty, vihreän sävyt, Kotilaituri.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
Kukallinen bomber (Uhana Design), Noshin joutsenpaita ja musta hame sekä Sail-mekko kahdessa eri värissä, musta taskuneuletakki (Vietto), pari mustaa imetysmekkoa helpottamaan niin arkea kuin juhlaa, Vimman Mustepiste- ja Human-kuosiset jutut, mustat sandaalit (Clarks), uudet Ten Pointsin maiharit pieneksi jääneiden tilalle, siistit ja hyvät talvivermeet toppatakin (Didriksons) sekä vedenpitävien kenkien (Panama Jack) muodossa.

Tervemenoa 2017...

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Iholla-sarjaa seurasin jonkun verran, lähinnä jälkikäteen puhelimesta.

24. Suosikkilehtesi?
– Avotakka, Glorian Koti.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Apua, en tainnut lukea ainuttakaan! Pitäisi varmaan harkita Sonjan kirjahaastetta ensi vuodelle…

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Haloo Helsingin uusin Hulluuden highway -albumi.

27. Mitä halusit ja sait?
– Toisen lapsen. ♥ Niin ja sen omakotitalon sekä uuden auton ja kameran.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Lopetettua yltiöpäistä herkuttelua.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2017?
– Näinköhän mä edes muuta kuin Yösyöttö -leffan loppuvuodesta..? No, vastaan joka tapauksessa sen.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Täytin 33 ja työpäivän jälkeen kävin tyttären kanssa ihastelemassa alppiruusupuiston kukoistusta.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Vähemmät sairastelut, enempi liikkuminen ja ulkoilu, talon löytyminen niin että olisimme päässeet suoraan edellisestä muuttamaan sinne.

32. Miten kuvailisit vuoden 2017 tyyliäsi?
– Alkuvuodesta verhouduin kaapuihin peitelläkseni, sitten korostin kasvaavaa vatsaa. Vuoden loppupuoli sujahti ohi lähinnä imetyskelpoisella ja mukavalla linjalla.

...ja tervetuloa 2018!

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Läheiset ihmiset, uusi perheenjäsen.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Kaipa tuon keväällä perustetun blogiyhteisön voisi laskea ilmiöksi. Meininki on ollut loistavaa ja on ollut tosi kiva tutustua uusiin tyyppeihin!

35. Ketä kaipasit?
– Maallisen elon taaksensa jättäneitä ihmisiä.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Pieni poikani, vaikka yhteinen taipaleemme on vasta ihan aluillaan.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En toivottavasti ainakaan.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Tajuaisin esikoisen synttäreiden tienoilla heikohkon oloni johtuvan norosta eikä raskauspahoinvoinnista ja peruisin sen päivän juhlat.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2017?
– Joskus asiat tapahtuvat, kun niitä vähiten odottaa.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
“Minä kiitän kyyneleistä / valvotuista öistä / onni on hetket / kun teet meistä täydellisen” – Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis

Poks poks!Lasten ilotulitus Kupittaalla

Postauksen kuvat ovat lasten ilotulituksesta, jota olimme tänäkin vuonna katsomassa. Alun perin suunnitelmat uudenvuodenaatoksi olivat hieman erilaiset, mutta päädyimme kuitenkin jäämään kaupunkiin – pitihän se nyt hyödyntää, että kerrankin asuimme kävelymatkan päässä Kupittaanpuistosta. Kun vielä saimme tuvan täyteen (mikä ei tosin vaadi 40 neliöltä paljonkaan) vieraita alkuillaksi, muodostui päivästä varsin passelit jäähyväiset väliaikaiskodillemme. Huomenna aloitamme täydellä teholla pakkaamisen ja alle viikko, niin olemme jo uudessa kodissa. Oikein mainiota uutta vuotta kaikille!

Edellisten vuosien katsaukset: 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010.

7.1.2017
19:12

Vuoden viimeinen

Joulukuussa 2016…

  • oli pääsääntöisesti pimeää, kylmää ja märkää. Perus joulukuu siis.

Joulukorttikuvaukset

  • mulla oli pitkästä aikaa kuvauskeikka, kun ikuistimme työkaverin tytön ylioppilaskuvat Kupittaanpuistossa. Maassa oli kevyt lumipeite ja ilmassa pieni pakkanen, tietyllä tavalla optimikeli tällaiselle pimeän vuodenajan kuvaukselle. Saatiin kivoja kuvia, vaikka itse sanonkin!
  • kuvasin myös meidän omat joulutervehdykset kotona, ei mikään iisein homma saada houkuteltua vajaa 2-vuotiasta pysymään paikoillaan. Yksi vanha kuusenkoristeappelsiini joutui uhrautumaan…

Yo-kuvaus Kupittaanpuistossa

  • kamerani sanoi yhtäkkiä poks; suljin jämähti paikalleen ja kamera meni täysin mykäksi. Onneksi vasta em. kuvien jälkeen… Koska olin muutenkin ollut aikeissa päivittää rungon, päädyin tilaamaan joulutarjouksesta uuden rungon ja erinomaisella tarjouksella myös pitkään haaveilemani objektiivin. En malta odottaa, että vihdoin saan tämän parivaljakon käyttööni!
  • sain jostain yhtäkkiä jonkun kuumetaudin, yhden viikonlopun makasin täysin voimattomana kotona. Missattiin sen takia myös tytön jumpan talvinäytös, mikä oli tosi harmi.
  • oli tyttäreni ensimmäinen päiväkodin joulujuhla, siihen osallistumista ei onneksi tarvinnut peruuttaa. Voi että miten mahtavasti jälkikasvu oli mukana touhussa, on se niin reipas! Jopa mä pyyhin kyyneleitä silmäkulmistani, kun ohjelma alkoivat kaikkien pienten yhteisellä esityksellä. ♥

Kaksivuotiskakku

  • vietimme pienellä porukalla pikkujouluja syöden, saunoen ja paljussa lämmitellen (tai kiehuen, oli taas lämmittäjältä hieman lämpötila päässyt korkeaksi).
  • juhlittiin kummipoikamme 2-vuotissynttäreitä.
  • meillä oli 4-vuotishääpäivä, jolle löysin nimityksen keramiikkahääpäivä. Perusarkipäivä ja kuvan ottaminenkin venähti illan pimeyteen, mutta on nyt sentään jonkinlainen perhepotretti tallennettuna.
    Aiemmat hääpäiväkuvat: nahka, pumpuli, paperi, vihkimispäivä.

Keramiikkahääpäivä

  • jouluviikko tuntui oudolta ja jotenkin tosi pitkältä, kun aatto osui lauantaille. Mutta saatiinpahan suunnilleen kaikki – siivoamiset ja ruuat ja muut – ajoissa valmiiksi.
  • meille saapui vanhempieni metsästä kuusi, jonka sain kerrankin koristeltua tosi kivasti meille sopivaksi.
  • jouluaatoksi matkustimme koko konkkaronkka kissa mukaan lukien maalle. Aikamoisessa härdellissä joulu sujahti, mutta niin se yleensä tuppaa menemään.

Joulukuusi

  • näin monia kavereita, kiitos joulun. Pitäisi ottaa tavoitteeksi nähdä ihmisiä useamminkin, kun nykyään päivät ja viikot hups vaan katoavat turhan helposti.
  • lomailin muksun kanssa viikon verran emmekä tehneet oikeastaan yhtään mitään ihmeellistä, kunhan olimme ja rentouduimme.

Hyvää uutta vuotta!

  • uudenvuodenaattona kävimme Kupittaalla katsomassa lasten ilotulituksen, illan olimme kotona Barbin seurana paukkujen poksuessa pihalla.
1.1.2017
17:26

Vuosi 2016 pakettiin

1. Mitä sellaista teit vuonna 2016, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Järjestin 1-vuotissynttärit, olin kaasona, kokeilin ilmajoogaa ja äänimaljarentoutusta, värjäsin avaruushiukset, palasin vanhempainvapaalta työelämään, osallistuin Kakola-kierrokselle, nukuin yön patjalla TYKS:n lastenosaston lattialla, vein lapseni päiväkotiin, tein 80-prosenttista työviikkoa, tanssin polkkaa (myös julkisesti!), olin päiväkodin vanhempainillassa, myöhästyin junasta, jonotin lastenvaatteita, yövyin hotellin 13. kerroksessa, kyynelehdin liikutuksesta päiväkodin joulujuhlassa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
– Ainoa tavoitteeni taisi olla pinnan pidentäminen ja se ehkä jopa onnistui, kiitos parantuneiden yöunien ja myöhemmin myös töihinpaluun. Kotona oli ihana olla ja edelleen nautin meidän ylimääräisestä vapaapäivästä tytön kanssa, mutta mun päälle on parempi olla arkipäivisin aikuisten keskellä. Ensi vuodelle lupaan yrittää vihdoin ja viimein panostaa omaan hyvinvointiini, syömisiin ja ennen kaikkea liikkumiseen. Mä en todellakaan tästä enää nuorru ja kohta kyllä alkaa kaiken maailman krenkat, jos vielä jatkan tätä urpoa laiskottelua…

Lasten ilotulitus Kupittaalla I

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Työkaverini sai kesällä pienen ihanan pojan.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Suru-uutisia tuntui kantautuvan vähän väliä, mutta sain onneksi vielä pitää kaikki läheiset ihmiset ympärilläni.

5. Missä maissa kävit?
– Ruotsin rajalla, kun Lapista tullessamme etsimme S:n kanssa yhtä geokätköä. Jalka ehkä kävi naapurimaan puolella?

6. Mitä haluaisit vuodelta 2017 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2016?
– Uuden kameran, omakotitalon maalla ja ehkä joku ulkomaille suuntautuva reissukin olisi kiva tehdä.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2016?
– 14.1. meidän pieni vauva täytti vuoden ja vauvavuosi oli ohi, 12.2. sisko meni naimisiin, 6.6. palasin vanhempainvapaalta työelämään, 1.8. pimu aloitti päiväkodissa, 13.8. olin kaasona kaveripariskunnan häissä.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Olen oppinut vähän enemmän pitkäpinnaisuutta.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Se, että olin niin laiska liikkumaan ja kunnon kohottamisen sijaan keräsin lyhyessä ajassa vajaat 10 kiloa laardia ympärilleni.

Lasten ilotulitus Kupittaalla II

10. Kärsitkö vammoista?
– Selkä välillä vähän jumitti ja töihin palattuani myös satunnaiset niska- ja rannekivut tekivät comebackin, mutta ei mitään pahempaa kuitenkaan.

11. Paras asia, jonka ostit?
– Uusi polkupyörä, muikea mattamusta Kona. Joulun alla ilahdutti myös just meidän tyyliin sopiva joulukuusen jalka.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Mieheni, joka jaksoi mun hölmöjäkin kiukutteluja, sekä läheisten, jotka jeesasivat mm. lastenhoidollisissa asioissa.

13. Mikä aiheutti ahdistusta?
– Alkuvuodesta huonot yöunet, keväällä lapsen tulevan hoitopaikan valinta, loppuvuodesta vähän kaikki (mm. kameran yhtäkkinen hajoaminen).

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Veikkaan, että lapsen tarvikkeisiin ja vaatteisiin (voihan uusi hurahdus). Jonkun verran tuli omiakin releitä päivitettyä ja loput eurot menivät sitten perusarjen pyörittämiseen.

15. Mistä innostuit eniten?
– Kauniista ja arjessa toimivista lastenvaatteista + vaihtelevasti myös rattaista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2016?
– Kuuntelin näköjään tosi vähän musiikkia viime vuonna ja töissäkin lähinnä radiota, mutta Ellinoora ainakin jäi mieleen.

Lasten ilotulitus Kupittaalla III

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi, koska saan taas pääsääntöisesti nukkua öisin.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (työnaloituskilot ovat tiukassa).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Köyhempi, epäilen.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Nukkunut tarpeeksi öisin, ollut läsnä, pitänyt itsestäni huolta.

19. Entä vähemmän?
– Roikkunut somessa, käyttänyt rahaa, laiskotellut, valvonut, herkutellut.

Lasten ilotulitus Kupittaalla IV

20. Miten vietit joulun?
– Joulumme tänäkin vuonna noudatti tuttua kaavaa ja olimme (kissa mukaan lukien) aattoillan vanhempieni luona maalla. Oli ihanaa katsoa millä innolla jälkikasvumme kohkasi niin joulupöydässä kuin lahjojenkin parissa! Illan päätteeksi kellahdimme koko meidän pieni perhe unille joulukuusen katveeseen.

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2016?
– Haaveilin entistä kovemmin omasta talosta, välillä jostain sympaattisesta vanhasta ja välillä ihan uudesta. Aloin koota Pinterestiin taulua unelmieni talosta – ehkä vielä jonain päivänä… Mustavalkoisuus kiehtoi edelleen, kuten myös tietynlainen rouheus. Inspiroiduin mm. mikrosementistä, syvän metsänvihreästä väristä ja Marimekon mustavalkoisesta Kuusikossa-kuosista.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
– Täydellinen musta nahkalaukku, kotimaisten merkkien tunikat/mekot ja leggarit sekä kunnon talvitakki ja lämmin merinopipo. Vuoden viime metreillä ehdin vielä hankkia alesta kunnon lämpimät talvikengät.

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
– Siskonpetiä katsoin jokusen jakson netistä kipeänä ollessani, kun Uudessa Muusassa sitä sopivasti suositeltiin. Televisiota en katsonut tänäkään vuonna sen enempää.

24. Suosikkilehtesi?
– Deko, Avotakka.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Marie Kondo: KonMari (mikä ylläri!)

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Ellinoora.

Lasten ilotulitus Kupittaalla V

27. Mitä halusit ja sait?
– Uuden fillarin, ruskaretken Lappiin, parit rattaat ja monet ihanat lastenvaatteet.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Uuden kodin maaseudun rauhassa, kameraan päivitystä.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2016?
– Blogiaiheeseen sopiva Onnenonkija, jonka kävin siskon kanssa oikein leffateatterissa katsomassa. Muita en edes muista, voi olla ettei niitä ollutkaan.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Vuosia pyörähti mittariin 32 ja olin ensin normaalin päivän töissä, sitten vaunuhullujen tapaamisessa pääkaupunkiseudulla.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Vähempi valvominen, enempi liikkuminen, koti maalla, lottovoitto.

32. Miten kuvailisit vuoden 2016 tyyliäsi?
– Tunika/mekko ja leggingsit, niissä asuin about koko vuoden. Puolet vuodesta oli myös pitkästä aikaa värjätyt hiukset, enimmäkseen shokkiväriset.

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Se, että lapsi alkoi vihdoin nukkua yönsä paremmin.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Niin lastenvaate- kuin vaunuhullujen keskusteluista Fb-ryhmissä.

Lasten ilotulitus Kupittaalla VI

35. Ketä kaipasit?
– Mammaa ja pappaa, omaa vanhaa itseäni.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Turkulainen “kanssahullu”, jonka kanssa vietimme monet hetket rupatellen paitsi vaunuista myös kaikesta mahdollisesta muusta ja lisäksi teimme pari Helsinki-reissuakin yhdessä.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En toivottavasti ainakaan.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Varmaan joku niistä kerroista, kun meuhkasin lapselle väsymyksissäni.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2016?
– Ymmärrän nyt mitä tarkoitetaan käsitteellä ruuhkavuodet

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
“Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää / Eikä kukaan muu sitä nää / Vaik sut on luotu kantamaan / Nousemaan aina uudestaan / Oon pahoillani en osannut lohduttaa / Mut lupaan vielä se helpottaa” – Ellinoora: Elefantin paino

Lasten ilotulitus Kupittaalla VIILasten ilotulitus Kupittaalla VIII

Kuvat ovat eiliseltä, kun olimme katsomassa lasten ilotulituksen Kupittaalla. Mini oli ihan innoissaan! Lopussa isompien paukahdusten jälkeen tuli pieni itku, mutta noin muuten tyyppi osoitteli taivalle hihkuen. Illallakin vielä sängystä kuului kukkaa ja tähteä, kun pihalla joku ampui paukkuja. :D Yön nukkui yllättävän hyvin, kunhan vaan sai ensin nukahtamaan…

Edellisten vuosien katsaukset: 2015, 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010.

Ellinoora – Villi lapsi [2016]

1.1.2017
00:49

Heipat vanhalle vuodelle

Jälleen on yksi vuosi jätetty taakse ja toivotetaan seuraava tervetulleeksi. Omalla tavallaan 2016 oli pitkä kuin nälkävuosi ja olen helpottunut, kun se vihdoin on ohi. Helppoa ei ole ollut, mutta toisaalta olisi voinut olla vielä paljon vaikeampaakin. Ja eiköhän vuoteen mahtunut monen monta hyvääkin hetkeä, vaikka näin vuoden viimeisen päivän väsymyksessä ja v*tutuksessa ei siltä välttämättä tunnu. Uudelta vuodelta toivon rakkautta, pitkää pinnaa ja onnistumisen tunteita – niitä kohti siis.

Uuden vuoden ilotulitus

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle, olkoon 2017 mitä onnistunein!

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma