AvainsanaLaukkuja

17.7.2016
19:47

Kuluneen kesän tyyliä (ja tukkaa)

Kuva-arkistoista löytyi muutamat julkaisemattomat asukuvat kesältä, laitanpa ne nyt tällä lailla kivasti yhdessä läjässä. Ulkonäkökriisi vaivaa edelleen eikä siitä syystä ole tullut montaakaan asukuvaa tallennettua, vaikka useamman loistavan lisäyksen olen onnistunut vaatekaappiini viime aikoina haalimaan. Hiusten suhteen huomaan kriiseileväni aina kun väri haalistuu, ekat pari viikkoa värjäyksen jälkeen kuontalo on kiva mutta sitten taas alkaa ketuttaa. Päätin jo lopettaa shokkiväreillä leikkimisen, mutta lämäistyäni tuossa kuun vaihteessa päähän parit purkin pohjat (sinistä + inasen violettia) olin valmis pyörtämään ajatuksen. Seuraavaksi tosin tarvinnee miettiä mitä tehdä juurikasvulle, sitä kun rupeaa olemaan sellaiset pari senttiä… Vajaan kuukauden päästä on seuraavat juhlat, joten sitä ennen olisi hyvä päästä tuumasta toimeen.

Päivän asu 2.5.2016Päivän asu 13.6.2016

Ensimmäinen asu on itse asiassa toukokuun puolelta, jäänyt vain laittamatta blogiin niin saa luvan aloittaa setin. Noshin raitatunikamekon tilasin keväällä kutsuilla, päädyin sovittamaan sitä aivan viime hetkellä ja saman tien tuli olo, että tämä on ihan mun juttu. Vähän lyhyt tuo on noin mekkona, mutta paksumpien sukkisten (kuvan kissasukkikset Lindex) tai leggareiden kanssa menettelee. Neuletakki tuttu miestenpuolen COS, harmaa iso huivi Syster P sekä kengät täysmustat Converset. Lisäksi nenällä aurinkolasit D&G ja korvissa hopeiset tähdet Edblad.

Toisessa asussa on yksi tämän kesän suosikeista, Vimman lettitunika. Nettikaupoista nuo myydään aina minuuteissa loppuun, mutta onnistuin saamaan tuon itselleni Helsingissä asuvan kaverin kautta, joka kävi Nudgesta hakemassa viimeisen kappaleen ja postitti sen mulle. Mustat collegeleggingsit ovat Noshin, piti saada nuo kun jäin alkukeväästä ilman mustia biker treggingsejä tilattuani ensin väärän koon. Myös jalassa olevat Niken Free 5.0 -lenkkarit ovat suht tuore hankinta, edelliset kun jäivät raskauden myötä pieniksi. Ostin saman mallin monot myös toisessa värissä ja kumpiakin on tullut käytettyä rutkasti, kun nämä kesäsäät ovat olleet mitä ovat. Nenällä jälleen arskat D&G, korvissa pienet minttunapit H&M Divided.

Päivän asu 2.7.2016Päivän asu 3.7.2016

Vasemmalla asu Tampereen visiitiltä, silloin oli sen verran helteistä että oli pakko jättää leggarit pois. Papun Waffle-tunikamekko on siinä rajoilla, että kykenin sen kanssa olemaan ilman jalkojen verhoamista, onneksi sentään helma on takapuolelta pidempi. Eccon nahkasandaalit olin ostanut saman päivän aamuna alesta, nyt mullakin on kunnolliset kesäsandaalit eikä pelkästään sellaisia lättäpohjaisia. Korvissa hopeiset X:t Fashionology, aurinkolasit yllättäen D&G.

Oikean puolen asussa olin juhlimassa minin 1-vuotiasta pikkuserkkua. Hihaton denimpaita Lindex, kukkahame äiskän kirppislöytö 70-luvulta, sandaalit Ecco ja korvissa hopeiset pelikortit Planet Star. Pitkiä helmoja voisi kyllä käyttää useamminkin, mukavasti armollisempia säärteen suhteen kuin lyhyet versiot. Tämä kyseinen vintagehame on tosin siitä hankala, etten oikein osaa yhdistää sitä muuhun kuin tuohon denimiin tai sitten tylsästi mustaan. Valkoinen tai harmaa yläosa voisi ehkä toimia myös?

Päivän asu 5.7.2016

Garderobistani löytyy Vimman lettiä myös leggareiden muodossa, ne sain klikkailtua ostoskoriin kun satuin olemaan sopivaan aikaan koneen ääressä. Yläosana simppeli musta tunikamekko Nanso by Katri Niskanen, korvissa Fashionologyn X-korvikset ja kaulassa Ainoan paperilennokki. Turkulaisen Klo Designin mustan nahkalaukun ostin keväällä myyjäisistä, olin tuota aiemminkin vilkuillut ja kivalla myyjäistarjouksella sen sitten päädyin ostamaan. Ei muuten mennyt montaa päivää kun jo laitoin aiemman Lumin veskani kiertoon ja monta kertaa olen kiitellyt itseäni tästä peliliikkeestä. Puman minttutennarit ovat totaalinen heräteostos Cittarista, en vain voinut vastustaa kun alessa oli yksi pari juuri sopivasti omaa kokoani. Ja arskat, D&G taas vaihteeksi.

21.11.2015
12:00

Maailman kaunein hoitolaukku

Olin pitkään sitä mieltä, etten hanki erikseen mitään hoitolaukkua – kulkeehan ne vauvan tavarat missä tahansa laukussa. Alkuun käytimme kaapista löytynyttä vanhaa H&M Dividedin miesten olkalaukkua, joka oli sopivan unisex molempien käyttöön. Kun aloin enemmän liikkua vaunujen kanssa, huomasin että reppu olisi kätevämpi siinä kohtaa, kun hoitolaukku ei enää mahdu tavarakoriin esim. kauppareissun yhteydessä. Siispä olkalaukku syrjään ja vanha kunnon kettureppu kehiin, se osoittautuikin varsin näppäräksi tähän tarkoitukseen.

Special edition

Mutta sitten! Törmäsin netissä niin upeaan hoitolaukkuun, että aloin epäröidä josko kuitenkin Kånkenin rinnalle pitäisi saada ihan oikea hoitolaukku. Kyseessä oli tietysti limited edition ja myöhäisherännäisenä asiaa vatvoessani laukku ehdittiin myydä viimeisestäkin nettikaupasta loppuun. Kunnes eräänä iltana Lastenvaunuhulluja selatessa silmille lävähti myynti-ilmoitus kyseisestä laukusta, vieläpä täysin käyttämättömästä… Siinä kohtaa olin haikaillut veskan perään useamman viikon, joten kun saimme myyjän kanssa treffit sovittua mun Habitare-reissun yhteyteen, päätin lunastaa sen itselleni.

Donna Wilson for Mamas & Papas hoitolaukku

Laukun merkki on siis Donna Wilson for Mamas & Papas ja tämä erikoismallisto on julkaistu ilmeisesti jo loppuvuodesta 2013 – että juu myöhäisherännäinen todellakin. Mallistoon kuuluu kaikkea mahdollista muutakin ihanaa aina lisätarvikkeista rattaisiin asti, tosin nyt alkaa Suomestakin olla kaikki myyty loppuun.

Hoitolaukun tarpeisto

Ihan tavallista hoitolaukkua tuskin olisin hankkinut, mutta tämä ei mielestäni millään tavalla huuda olevansa juuri hoitolaukku. Asia paljastuu vasta sisältöä tutkaillessa, mukaan nimittäin kuuluu samaa kuosia oleva pehmustettu hoitoalusta sekä oranssi pullolle tarkoitettu termospussukka. Laukussa on monta taskua, ulkopuolellakin molemmissa päädyissä. Kätevää on myös irroitettava olkahihna, kaikissa tilanteissa kun pitkä hihna ei ole tarpeen.

Donna Wilson for Mamas & Papas

Vihertävä kettukuosi on kyllä jotain niiiin ihanaa, varsinkin tuollaiseen nättiin konjakinruskeaan yhdistettynä. Välillä harmittaa, etten ollut mallistoa bongannut aiemmin – kyllä mä rattaisiin olisin kelpuuttanut istuinpehmusteen tai lämpöpussin oikein mieluusti… Mutta onneksi on nyt laukku ainakin ja toisaalta, tälle varmasti on käyttöä myös lapsen ratasajan jälkeen. En muutenkaan raaski tällä hetkellä ihan joka paikkaan veskaa ottaa mukaan, ettei vaan likastu. :P Kokonsa puolesta laukku on ehkä enemmän minireissu- kuin arkikäyttöön, joten rymyt kestävä Kånken pyörii edelleen arjessa mukana.

22.6.2013
11:06

Turku Design Festival -ostoksia

Juhannusterveiset tien päältä! Vietetään kaveriporukalla tänä vuonna vähän erilaista juhannusta ja huristellaan parhaillaan 8-tietä kohti pohjoista. Jännä nähdä minkälaista Lapissa on kesällä, valoisaa ainakin. ;) Olen tämän viikon ollut kesälomalla ja nyt alkaa vihdoin olla lomafiilis kohdallaan. Onneksi on vielä monta viikkoa edessä.

Jatketaan kuitenkin reissusta myöhemmin, hypätään sen sijaan taas tuonne toukokuulle ja Turku Design Festivalin lauantaihin. Tein silloin pari erinomaista hankintaa, jotka ajattelin blogissakin nyt esitellä oikein kuvien kera. Ekasta kuvasta kiitos seuralaiselleni Mialle!

Lumin laukku

Ensimmäiset ostokset tein heti alkuun Fashion Stock Sales -tapahtumassa, ei liene yllätys että myyjänä oli jälleen kerran kotimaista suunnittelua edustava Lumi. Mustaa pienempää olkalaukkua mulla ei ennestään ollut ja se on kyllä osoittautunut nyt jo loistohankinnaksi. Näyttää pieneltä mutta imee kitaansa mukavan määrän tavaraa – järjestelmäkamerakin mahtuu! Yritin netistä kaivaa lisäinfoa veskasta, mutta samanlainen Bob löytyi ainoastaan Mhann syksy/talvi 2011 -mallistosta ja tuossa mun laukussa on tosiaan Lumin logo alareunassa. Joka tapauksessa toimiva ja just omaan tyyliini istuva laukku.

Raitapanta

Toinen hankinta VPK-talolta tuli todella tarpeeseen, pyöräilykypärän alle passelin raitapannan eteeni toi SUPERYELLOW. Tähän saakka olen käyttänyt kypärän alla tarvittaessa jenkkihuivia tai pipoa, jotka ovat kummatkin vähän epäkäytännöllisiä. Sopivan napakka trikoopanta on pehmoinen ja pysyy hyvin päässä, varmasti oivallinen myös lenkkeilyyn jos sille polulle satun vilpoisella kelillä lähtemään.

"Varför Paris, vi har ju Åbo"

Viimeisenä festivaalin pakko-ostos, tapahtuman kangaskassi hauskalla “Varför Paris, vi har ju Åbo” -tekstillä. Tämä iski saman tien kun näin kuvan Facebookissa, pari kertaa kävin kyselemässä Vähätorin kontilla ja aina kassit oli myyty loppuun. Onneksi sain lopulta omani, sitä kantaessa ei vaan voi olla hymyilemättä!

18.6.2013
23:27

Kevään tapahtumia Turussa osa 2: Television kevätkarkelot

Palataanpa ajassa noin kuukausi taaksepäin toukokuun puoliväliin, jolloin täällä suunnalla oli vuotuinen Turku Design Festival -tapahtuma. Osallistuin festivaalihumuun ensin torstaina, jolloin kiertelin Mia seuranani ympäri kaupunkia Late Night Shoppingin merkeissä. Tutustuimme uusiin putiikkeihin leimapassia täyttäessämme, kuuntelimme kirjakaupassa MOMO-juttuja sekä piipahdimme Kårenilla vaatetusopiskelijoiden pukunäytöksessä. Keli oli mahtava – se oli niitä kevään ekoja oikeasti lämpimiä päiviä – ja jotain ostoksiakin kassista löytyi kotiin lähtiessä, oikein onnistunut ilta siis.

Roller derbyisät kuppikakut

Lauantaina lähdimme jälleen Mian kanssa liikenteeseen. Päivän ensimmäinen etappi oli VPK-talo ja Fashion Stock Sales, josta jatkoimme kohti jokirantaa. Samalle päivälle osui sopivasti Ravintolapäivä, johon sain vihdoinkin aikaiseksi osallistua. Matkalla kun sattui tulemaan vastaan paikallisen roller derby -joukkueen koju täynnä herkullisen näköisiä kuppikakkuja – oli pakko ostaa maistiaiset! Kuppikakkujen jälkeen matka jatkui Aurajoen toiselle puolelle Televisio Lifestyle Storeen, jossa vietettiin kevätkarkeloita kera Katri Niskasen. Tarjolla oli herkkuja jos jonkinlaisia, ruutuliinalla syötävien muodossa kuin tietysti myös tuotepuolenkin osalta.

Kevätkarkeloiden herkkupöytä
Laukkuja seinällä
Seiloriraitaa
Pähee veska
Ctrl alt del
Karhut kasassa
Katri Niskanen
Mekon sovitusta Katrin avustuksella

Ihastelun kohteena olivat luonnollisesti upeat design by katri/n -vaatteet, mutta niiden lisäksi hypistelin innokkaasti laukkuosastoa. Lumin pikkulaukut seinällä olivat kauniita ja tyylikkäitä, Globe Hopen taas veikeitä kesäveskoja. Oi ja voi, miksei ihminen tarvitse ainakin sataa laukkua? Valikoimaa kun olisi riittämiin ja vähän enemmänkin.

Kevätkarkeloissa oli kilpailu, johon osallistuttiin sovittamalla jotain Katrin luomusta. Kokeilin ainakin viittä mekkoa, oli aika mahtavaa saada sovitusapua itse suunnittelijalta. Lopulta osallistuin kisaan pirteän sitruunankeltaisen mekkounelman kanssa, Limone Dress nimeltään. Fiilis oli aika uskomaton saadessani myöhemmin iltapäivällä puhelun Katrilta, että olin voittanut sen mekon!!! Äääkkäääk, mun vaatekaapissa roikkuu nyt yksi ihan mieletön mekko arvostamaltani kotimaiselta suunnittelijalta!

(Viimeinen kuva Paulina Nordström / Television Facebook; muut omasta kamerasta.)

Kent – En plats i solen [2010]

5.7.2012
20:55

Kesämekko kakkonen

On aika tullut esitellä mekkokesän osallistuja numero kaksi! Tämä yksilö on viimeksi esitellyn harmaan mekon serkku, perusidealtaan samanlainen mutta pienillä muutoksilla kuitenkin omanlaisensa. Yhteistä mekoille on ostopaikka (Henkkamaukka), materiaali (trikoo), pituus (vähän polvien yläpuolelle) sekä vetoketju selässä. Suurin ero serkuksilla on kuosi: siinä missä harmaa on rauhallinen tapaus, tämä toinen hurmaa mustavalkoisella seeprakuosillaan. Myös leikkaus on hieman erilainen mm. kaula-aukon osalta eikä seepramekossa ole taskuja, mutta sen sijaan helma on ovelasti epäsymmetrinen.

Kesämekko vol. 2

Pakko myöntää: seepra on eksynyt päälle harmaata useammin. Veikkaan että syy on tuossa kuosissa, jotenkin mustavalkoinen kiehtoo tällä hetkellä erityisen paljon. Viime sunnuntaina mekon kaveriksi valikoitui aurinkolasit D&G, keltaiset pallokorvikset Gina Tricot, hopeinen pääkallorannekoru Fashionology, sormus Kalevalakoru, laukku WeSC sekä sandaalit Vagabond. Heinäkuu toi mukanaan lämmön ja sukkahousut sai vihdoinkin jättää kotiin! Voi kunpa tällaiset kelit jatkuisi pitkään, varsinkin kun viikon kuluttua pääsen hetkeksi eroon toimistossa jumittamisesta. Alkukesä oli aivan tarpeeksi viileä ja vetinen.

Veska by WeSC

Tuossa vielä kuosia paremmin, pohjalla siis mustaa raitaa ja päällä seeproja kirmaamassa. Kuvan pääasiallinen tarkoitus kuitenkin on esitellä eräs keväinen hankinta, musta WeSCin canvaslaukku. Veska muutti meille Tampereen reissulla huhtikuussa, silmäni nauliintuivat siihen One Wayssa enkä yksinkertaisesti voinut jättää sitä ostamatta. Se vain tuntui saman tien niin minulta. Ei se mikään halpa ollut (kankaiseksi laukuksi) ja meinasin alkuun, etten edes raaski laukkua ostaa. Mustan simppelin, vetoketjullisen laukun kaipuu oli jatkunut jo jonkin aikaa ja aikaisempien ihastusten hinnat olivat olleet reippaasti kolmenumeroisia, joten päätin että tällä mennään. Enkä ole katunut, WeSCin laukku on ajanut asiansa loistavasti!

Laukkua voi kantaa tuollain salkkumaisesti ja lisäksi mukana oli irtohihna, jonka paikalleen kliksauttamalla veskan saa kätevästi olalle kannettavaksi. Olkahihnan kiinnityskohdat ovat vastakkaisilla puolilla, toinen näkyykin kuvassa laukun “etureunassa” ylhäällä vasemmalla. Aika muikean määrän tavaraa tuo veska kyllä imaisee sisäänsä, mukaan mahtuu niin aikakauslehteä kuin järjestelmäkameraa. Pienempi läppärikin menisi varmaan mukisematta laukun uumeniin.

(Kameran takana rakas puoliskoni.)

Kristiina Brask – Kuivilla susta [2009]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma