AvainsanaPolaroid

24.10.2013
22:05

Oranssimustavalkoiset häät

Taisin löpistä hääpaikan valmistelujen yhteydessä sen verran pitkät pätkät hääkoristeluistamme, että jospa nyt vain tuikkaan nämä kuvat eetteriin (ja kuitenkin sepustan ties mitä vielä lisää). Kaikesta saa toki udella lisää kommenttiboksissa, mikäli kaipaa vielä tarkennusta johonkin tai jotain on jäänyt epähuomiossa kertomatta. Pitemmittä puheitta, tällaiseen kuosiin me lopulta juhlapaikan saimme:

Pitkä pöytä
Neilikat vanhassa pullossa
Viivi & Wagner

Kukista, kynttilöistä ja paikkakylttikävyistä olikin jo juttua viimeksi. Vuosien varrella meidän ja läheisten sanomalehdistä poimimat, välillä turhankin osuvat Viivi & Wagner -stripit liimasimme pahvin väriselle paperille ja taittelimme kolmioiksi. Alun perin suunnittelin tekeväni kutsut tuolle paperille, mutta lopullisen kutsun muotoutuessa ruskea ei enää sopinutkaan asuun. Sarjisten myötä paperipinkalle löytyi muuta käyttöä heti jo häiden yhteydessä.

Servetteihin liittyy tarina: eräällä Tiimari-visiitillä bongasimme oranssivalkopallolliset servetit, joita ei tietenkään sitten ollut tarpeeksi. Samasta korista löytyi mustavalkoraidalliset versiot ja hetken siinä mallailtuamme päätimme ottaa kumpiakin. Raitaserveteistä lähti elämään raitateema mm. kutsuihin; palloja ei tullut muualle, mutta oranssi väri oli tarpeeksi yhdistävä tekijä. Olen edelleen näitä kuvia katsellessani todella tyytyväinen valintaamme – eripariservetit ovat juuri se elementti, joka sopivasti “rikkoo” koristelun. Olivat muuten todella edullisia: 6 x 20 kpl paketit maksoivat yhteensä vaivaiset 5 euroa!

Sali kokonaisuudessaan

Yllä näkyy Kalliopohjan tila kokonaisuudessaan salin takareunasta kuvattuna. Edessä suoraan on lava, joka meillä oli varattu kokonaan bändin käyttöön. Oikealla on salin eteisosa, josta on siis kulku varsinaiseen eteiseen. Eteisaulasta on käynti vessoihin ja keittiöön sekä sen yhteydessä on kahviotila, jossa meillä oli sijoitettuna noutopöytä (kuvia tulossa myöhemmin).

Possupari
Työkaverini tekemä possupariskunta kertoi meidän paikkamme sijainnin.

Polaroidit seinällä
Polaroideja oli neljässä rivissä, yksi eteisessä ja loput salin eteisosassa. Kuvat järjestettiin aikajärjestykseen: eteisessä oli 2008-09 kuvat, salin puolella 2010, 2011 ja 2012-13 kuvat.

Hätävara
Vessojen välissä oli hätävarapurkki, josta löytyi nenäliinoja, hammastikkuja, laastaria, salmiakki-Sisuja, särkylääkettä jne. Kivasti vieraat olivat löytäneet purkille, hyvä hyvä.

Hääkirjapöytä
Hääkirja

Eteiseen johti kaksi ovea ja näiden väliin sijoitimme pöydän, jonka päällä oli muista tilan pöydistä poikkeavasti oranssi pöytäliina sekä siinä vieraskirjatarvikkeet. Lasipurkissa oli läjä tulostettuja sivuja ystäväkirjatyyliin ja vieressä pienemmässä lasipurkissa kuulakärkikyniä. Kirja itsessään oli A5-kokoinen tyhjä musta mappi, johon täytetyn sivun sai käydä lopuksi laittamassa. Vieraskirjan täyttämiseen oli myös lyhyehkö ohjekortti, joka paikkakylttien tapaan nökötti kävyssä – joskin todella paljon pöytien käpyjä isommassa versiossa, porukoiden matkatuliainen olikohan se nyt Azoreilta. Mielestäni tällainen systeemi toimi hyvin, sillä useampi pystyi kirjoittamaan sivuaan yhtä aikaa eikä ollut pelkoa, etteivätkö kaikki olisi ehtineet kirjoittaa (kuten tavallisen vieraskirjan kanssa voisi käydä).

Pöydällä oleva valosarja on juurikin ne Paul-serkun valopallot, joita jossain vaiheessa näkyi varmaan joka toisessa sisustusblogissa. Omat pallomme ovat viime talvena Stockalta hankitut ja päätyivät hääkoristeluihin, vaikka sarjassa onkin keltaisia palloja eikä oransseja. Poikkeus vahvistaa säännön, eikös? :)

(Kuvat: JS Disain)

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

21.10.2013
21:45

Hääpaikan valmistelu

Ehkä olisi jo aika kirjoittaa lisää hääjuttuja..? Onhan juhlapäivästä kohta kuukausi aikaa. Pahin hääkrapula alkaa vihdoin olla takana ja arki pyörii jälleen suht normaalisti. Vaikka meidän järjestelyt menivät kaikkiaan aika jouhevasti ja nopeastikin (ts. viimeisellä viikolla), juhlan jälkeen olo oli pitkään jotenkin tyhjä. Ei oikein tahtonut tajua, että suunnitellut kemut olivat ihan oikeasti ohi. Ja jos musta tuntuu tältä, niin millaista on niillä morsiamilla, jotka ovat suunnitelleet päiväänsä hartaammin ja huomattavasti pidempään?!

Juhlapaikan suhteen oli alusta asti selvää se, ettei se tule olemaan mikään Turun rajojen sisäpuolella oleva paikka, ne kun ovat usein aivan järjettömän hintaisia. Siispä tutka kohti lähiseudun vaihtoehtoja, joista päädyimme aika helposti Nousiaisten Kalliopohjaan. Mies ei ehkä ollut ihan niin innoissaan, mutta itse ihastuin paikan tunnelmaan – vanhaa ja vähän kulahtanuttakin, mikä sopi mainiosti meidän vähän sinnepäin -meininkiin. Kävi tosin niin kivasti, että Kalliopohjaa freesattiin talkoovoimin kesällä mm. maalaamalla puunväriset puolipaneelit valkoisiksi ja fiilis parani entisestään. Nousiainen juhlapaikkana oli siinäkin mielessä hauska, että kummallakin meistä on menneisyys kunnan koululaitoksen kanssa.

Virallisesti Kallipohjan vuokra-aika alkoi perjantaina iltapäivällä, mutta kun tila sattui olemaan vapaa torstaina niin pääsimme aloittelemaan järjestelyt jo silloin. Torstai ja perjantai touhuttiin vilpoisessa +14 asteessa, ensin lämmitys ei ollut päällä ja sitten se ei suostunut käynnistymään lainkaan. Lauantai-iltapäivään mennessä paikka saatiin onneksi lämpimämmäksi erillisillä lämmittimillä, pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen oli itse asiassa jopa turhan lämmin.

Kuvat seinälle

Koristeluinspiraatiota keräsin sieltä täältä netistä ja niistä sitten syntyi meidän kekkereihin parhaiten sopiva (ja helpoimmin toteutettava) kokonaisuus. Tiesin heti alkuun, että haluan koota vieraiden katsottavaksi kuvia himpun vajaa viisivuotisen matkamme varrelta. Ensin mietin jonkinlaista kuvakollaasia, mutta kiitos Norsiksen vinkin seinille tulikin yksittäisiä kuvia polaroid-tyyliin. Eikä muuten maksanut paljoa! Toki kuvien käsittelyssä (CameraBag 2 pelasti jälleen) meni kevyesti pari iltaa, mutta noin muuten hintaa 55 kuvalle tuli postikuluineen vajaa 8 e – plus kuvat oli valmiiksi katkottu oikeaan mittaan, jes. Vertailuna blogeissa kohkattu Printic, jossa polaroidmaiset Instagram-kuvat maksavat 0,79 e/kpl. Mustavalkoinen juuttinauha löytyi omista kätköistä, pyykkipoikia ostin pari pussia lisää (jäävät tietty käyttöön kotona).

Ripustusta

Hääsalin matalampaan ns. eteisosaan ripustettiin mustia, valkoisia ja oransseja ilmapalloja sekä juomapöydän päälle yksi iso ja kaksi pientä paperipalloa Ikean paperikaupasta. Salin ikkunoihin päätyi eteisestä ylijääneet palloryppäät ja Mian kanssa tällä ohjeella askarreltu oranssi paperihässäkkä. Siitä ei todellakaan tullut yhtä kaunista kuin esikuvansa, mutta ainakin meillä oli hauskaa tehdessä ja löysihän se sitten paikkansa juhlapaikaltakin.

Hääkukat

Väreinä koristelussa oli siis kutsujen tapaan valkoista, mustaa ja oranssia. Oranssi väri lähti alkujaan hääpaikan tuoleista, joskin se sopi muutenkin vallan mainiosti syyshäiden väriskaalaan. Pöytiin tuli kukiksi valkoisia ja oransseja Reilun kaupan neilikoita, maksoivat yhteensä alle 15 e. Kukat aseteltiin vanhoihin pulloihin, joita löytyi kotikotoa vaikka kuinka paljon. Jämäkukista ja ulkoa haetuista luonnon lisukkeista Mia vielä taikoi morsiusneidollemme aivan täydellisen pikku syyskimpun.

Paikkakorttien kasaaminen

Kaikki paperimateriaali muotoutui lopulta pitkälti samaan tyyliin kutsujen kanssa. Ohjelma ja menu olivat kutsua kookkaampia, mutta sidottuna samalla tavalla oranssilla sifonkinauhalla. Raitareunaiset paikkakyltit tökättiin pystyyn männynkäpyihin, osa asettui nätimmin ja osa vähän hassummin. Koristelun kallein osa taisi olla oranssit kynttilät, jotka ostin Muovitukusta (se on muuten aikamoinen juhlatarvikkeiden taivas!). Lisäksi hain perjantai-illalla vielä Tarjoustalosta pieniä venetsialaiskynttilöitä eteiseen ja vessoihin, oranssina tottakai.

Perjantaina saimme hommat valmiiksi kahdeksan maissa illalla, iso kiitos Mialle & Envialle avusta! Toki meillä äijelin kanssa oli kotona vielä ohjelmassa viimeisten koristelujen askartelu sekä soittolistan kokoaminen, pakko se oli jotain jättää siihen kuuluisaan viime hetkeen. ;) Seuraavassa postauksessa sitten kuvia valmiista koristeluista. To be continued…

Anna Abreu – Just A Pretty Face? [2009]

11.5.2008
15:48

Only this moment holds us together

Löysin kaapista vanhan polaroid-kameran, pitihän sitä käydä vähän testailemassa. Aurinko paistaa ja lämpöasteitakin on kiitettävästi, harmi vain kun tuuli on aika kova. Tänään on jotenkin tosi mitäänsanomaton olo, ihan kuin en olisi ollenkaan elossa. Katselen maailmaa ja itseäni ikään kuin ulkopuolisena enkä ole läsnä tässä ja nyt. Kaipaan jonnekin pois, mutten tiedä mihin. Mulla taitaa olla loppumaton tyytymättömyys paikkoihin, koska kaipaan aina jonnekin muualle kuin missä olen.

Polaroid x 3

Sain vihdoin (aloitin muistaakseni maaliskuussa ja lukeminen on ajan puutteen takia jäänyt) luettua loppuun Karo Hämäläisen romaanin Kuudes askel, jonka olen joskus aikaa sitten ostanut jostain tarjouskorista kirjahyllyäni täyttämään. Positiivinen lukukokemus, pidin erityisesti kirjan toisistaan erillään olevista henkilöhahmoista, joissa kuitenkin oli havaittavissa tiettyä samanlaisuutta.

– – ihmisten suurin ongelma on, että he eivät ole varmoja siitä, mitä haluavat ja tuntevat, etteivät tiedä mistään mitään, itsestään varsinkaan, eivätkä sitä, mitä elämä on, kun kaikki kelluu ja vaappuu ympärillä sattumanvaraisesti, voi muuttua hetkessä toiseksi.

Yllä oleva pätkä pysäytti mut hetkeksi, tuntui niin omaan elämään sopivalta. Kuluneen (vaikean) kevään aikana olen useasti pohtinut, miten elämä oikeastaan rakentuu. Onko jokaisella ihmisellä etukäteen määrätty kohtalo, joka tuo tullessaan juuri sitä mitä pitääkin, vai onko kaikki pelkkää sattumaa? Muuttuuko elämän suunta vain silloin, kun ihminen sattuu olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä? Ajoitus on kuitenkin tärkeässä osassa, sillä on todellakin hetkestä kiinni, tapahtuuko jotain vai jääkö tapahtumatta. Jollain tasolla uskon kohtaloon, mutta toisaalta tuntuu turhauttavalta ajatella, ettei ihmisellä itsellään olisi mitään vaikutusta omaan elämäänsä. Joskus asioiden ei vain voi antaa olla, vaan ohjat on otettava omiin käsiin. Tai ehkä kohtalolla on käpälänsä pelissä siinäkin, millaisia päätöksiä ihminen tekee ja milloin.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma