AvainsanaPasikurssi

Viime viikonloppuna oli puhetta tämän viikon inttijutuista, vaunukurssin ratkaisevista hetkistä. Tilanne on nyt kahden tutkintopäivän jälkeen se, että meidän yhdeksän hengen porukasta vain yksi on pääsemättä kaikista läpi – huomenna sekin todennäköisesti tapahtuu. Itse pääsin kaikki neljä osaa (= rakenteen kirjallinen ja suullinen koe sekä ajajan ja johtajan näyte) läpi ensimmäisellä yrittämällä, rakennepuoli tosin taisi mennä aika rimaa hipoen. Kuten tutkinnon vastaanottaja mulle totesi, tiedän kyllä asioita mutta käytännön osaaminen on hieman hakusessa. Tietoa ja osaamista tulee kuitenkin koko ajan lisää, joten siinä mielessä en ajatellut turhia huolehtia.

Loppuviikko menee vaunuhuolloissa, tänään aloitettiin pesemällä muutama pasi ja huomenna jatketaan. Tavoitteena on torstai-iltapäivään mennessä saada ajopelit siihen kuntoon, että ne voidaan palauttaa. Kurssihan meillä tosiaan loppuu perjantaina, enää siis kaksi ja puoli päivää pitkään lomaan. Oijoi, en malttaisi odottaa! Ajoluvat kuulemma saadaan taskuun loman jälkeen, sitten meillä on virallisesti lupa liikuttaa keskenämme paseja minne ikinä tarviikaan.

Olen jumittanut VMTK:n toimistolla jo hyvän tovin, ehkäpä olisi jo aika hilpaista takaisin tupaan. Tänään on jostain syystä väsyttänyt ihan hulluna, iltavahvarin jälkeen voisin vaikka painua saman tien pehkuihin. Jospa huomenna olisi pirteämpi olo.

Tänä viikonloppuna olen ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn siviilissä ilman kultaa, tuntuu aika kummalliselta ja jotenkin tyhjältä. Vähän kuin lähtisi ulos ja unohtaisi laittaa kengät jalkaan, jotain olennaista puuttuu. Kullan pitkä loma tosiaan loppui keskiviikkona ja palattuaan armeijan arkeen pojalle osui saman tien kiinniolo – kuten lähes kaikille johtajille, sillä kyseessä on alokkaiden ensi viikon ampumaleiriin liittyvä johtajakurssi. Ensi viikollakin pääsevät lomille jostain syystä vasta lauantaina, onneksi sentään puoliltapäivin jo. Ai niin, silloinhan on ystävänpäivä!

Vaunukurssi vetelee viimeisiään, enää on jäljellä viikko – tutkintojen täyteinen sellainen. Maanantaiaamulla aloitetaan rakenteen kirjallisella kokeella, minkä jälkeen jatketaan rakenteen käytännön kokeeseen sekä ajajan ja johtajan näyttöhin. Ymmärtääkseni jokaista osaa saa yrittää kolmesti, jos ei niillä onnistu jää ajolupa haaveeksi. Pikkasen jo jännittää, miten selviän (ja selviänkö lainkaan) tulevista testeistä, mutta eihän siinä muu auta kuin yrittää parhaansa. Otin lomillekin mukaan kirjallisia materiaaleja, koitan joka päivä kerrata edes jotain.

Kulunut viikko oli pääasiassa viestipaseilla (tutummin VIPA) ajoa aamupäivisin ja iltapäivisin oli rakennekoulutusta XA-203:een liittyen, jota me siis pääasiassa olemme opiskelleet. Mun kohdalla rakennejuttujen (eri järjestelmien öljyjen tarkastaminen, harvemmin tarvittavien hallintalaitteiden käyttö jne.) läpikäyminen käytännössä oli todellakin tarpeen, sillä osa asioista oli jo ehtinyt vähän unohtua. Hups. Toivotaan nyt, että kokeet menevät ensi viikolla kunnialla läpi.

Viime viikolla toivoin viikon lomaa, täsmälleen sitä ei ole tiedossa vaan jotain parempaa: kymmenen päivän loma! Haettiin koko pasikurssi (mun lisäksi kahdeksan tyyppiä) lomaa kurssin päättymisen jälkeen ja läpi meni, joten ensi viikon perjantaina lähdetään koko lössi yli viikoksi nauttimaan elämästä kasarmin porttien ulkopuolella. Nannaa!

Death Cab For Cutie – Narrow Stairs [2008]

Päästiin eilen jo loman viettoon, pitkä viikonloppu oli kyllä täydellinen tähän kohtaan. Aivan ihanaa olla vapaalla arkipäivänä! Tänäänkin ollaan tehty kullan kanssa vaikka mitä ja silti kello on vasta hetki sitten ohittanut iltakuuden – eikä ole kuin perjantai ja edessä vielä kaksi vapaapäivää. :)

Inttiviikko jäi siis vain nelipäiväiseksi, mutta oli siitä huolimatta ihan tarpeeksi raskas. Hassua, miten raskautta ei oikeastaan tajunnut kuin vasta torstai-iltapäivällä, kun palattiin maastosta kasarmille likaisina ja väsyneinä. Tarkemmin ajatellen nuupahtanut olo ei ollut mikään ihme, sillä päivät olivat pitkiä ja sisälsivät lähes koko ajan jotain tekemistä. Viime viikon maastoajoja seurasi tieajoleiri eli nimensä mukaisesti harjoiteltiin ajamista niin maanteillä kuin taajamissakin. Alkuun vähän jännitti ajaa normaalilevyisen kaistan kokonaan täyttävällä kulkupelillä, mutta ajokertojen karttuessa vaunun leveyteen alkoi tottua.

Keskiviikkona ja torstaina oli vuorossa kurssin ensimmäiset tutkinnot: sekä ajajan että johtajan käsittelyrata. Kumpikin sisälsi pujottelua tynnyreiden välistä sekä lankulla ajamista, tarkoituksena siis ettei yhteenkään tynnyriin osu tai mikään pyörä putoa lankulta. Sain ajajan käsittelyn läpi ensimmäisenä meidän 4 hengen ryhmästä, kolmannella yrityskerralla tuli hyväksytty suoritus (ja se tutkinnon vastaanottaja oli todella tarkka niillä lankuilla!). Johtamisrata olikin sitten hankalampi tapaus, sain pari kertaa jonkun ihmeen hermostumiskohtauksen ja loppujen lopuksi rata meni viidennellä yrittämällä läpi.

Torstaipäivällä saatiin lounaaksi perustorstairuokaa, hernekeittoa ja pannukakkua siis. Osa porukasta inhoaa jokaviikkoista hernekeittopäivää, mutta mun mielestä hernari on intin parasta ruokaa – jopa pakista syötynä. Vaikka en pannarista kamalasti edes tykkää, sitä on silti pakko ottaa kerta toisensa jälkeen… Kai se vain jotenkin kuuluu siihen hernekeiton perään, heh. Ja kun nyt tuli syömisistä puhe, niin mua viime syksystä saakka vaivannut minttu-Tupla-addiktio on vihdoin hellittänyt – mutta tilalle on tullut uusi himokarkki. Rainbow-valikoiman jatkoksi on ilmestynyt runsaan euron maksava Top 5 -karkkipussi, joka sisältää ihania hedelmä- ja salmiakkinumeroita. Maun ja hinnan lisäksi suuri plussa on, että kyseisten karkkien valmistaja on suomalainen Delfin-Tuote! Mä ostan mieluiten aina kotimaista tavaraa, joten tässä kohtaa nyökyttelen tyytyväisenä. Paitsi että pitäisi aloittaa herkkulakko, kun on taas tullut mussutettua kaikenmoista lihottavaa… Noh, kuitenkin.

Käytiin (lue: mä vaihdoin askelteni suuntaa lennossa ja kulta seurasi huokaisten perässä) muuten tänään ohikulkumatkalla Hansan Vagabond-liikkeessä ja silmiin osui sattumalta vaaleanruskea Muscat-kenkä, jota oli tietysti pakko sovittaa saman tien. Hyvältä tuntui ja näytti, täytyy varmaan harkita ihan tosissaan sellaisen parin hommaamista. Vagabondin nettikaupassa popoja ei enää ole, mutta liikkeessä oli pari oikeaa kokoa -50 % hintalapulla varustettuna. Pitäisiköhän huomenna käydä uudestaan Hansassa..?

Kate Nash – Made Of Bricks [2007]

Viikonloppu on jälleen kerran mennyt ohi ihan huomaamatta, tänään täytyy taas illalla palata armeijamaisemiin. Nykyään loma tuntuu aikaisempaa lyhyemmältäkin, kun bussi takaisin Säkylään lähtee jo kahdeksan jälkeen (ennen lähti vasta vähän ennen yhtätoista). Ei se paljoa auta, vaikka lomille päästään lähtemään tuntia aikaisemmin. Toisaalta parempi näin, ei ole enää niin vaikeaa maanantaiaamuisin herätä uuteen viikkoon, kun on saanut nukutuksi enemmän.

Tämä viikko oli tosiaan ensimmäinen vaunukurssin ajoviikko, aiheena ajaminen erilaisissa maasto-olosuhteissa. Joka päivä harjoiteltiin ajamista ja uutena asiana myös vaunun johtamista. Ajeltiin mm. jyrkkiä mäkiä ylös alas, ojien yli, ilmasuojaan ym. ja lisäksi yhtenä iltana testattiin pimeäajoa erilaisilla ajovaloilla sekä myös ilman valoja valonvahvistimen avulla. Ajo- ja johtamisharjoittelun ohella ollaan tietysti opeteltu vaunun huoltoa, mäkin osaan nykyään jopa tarkastaa öljyt! Huolimatta siitä, että mulla on ollut A-luokan ajokortti lähes yhdeksän ja BC-kortti vajaa seitsemän vuotta mä en aikaisemmin tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin ajanut. Vähän joo nolottaa oma tietämättömyys moottoroitujen kulkupelien tekniikasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Kai?!

Tuo yksi ihana tuolla vielä uinuu – pariin otteeseen olen sen jo herättänyt, mutta aina se nukahtaa uudestaan. Pojalla on vähän mennyt päivärytmi sekaisin viikon lomailun aikana eikä se todennäköisesti korjaannu mihinkään vielä pariin viikkoon, minkä verran sen loma jatkuu. No, onneksi sentään suurin osa päivästä ollaan hereillä yhtä aikaa. :)

P.S. Sattuuko kellään olemaan kutsukoodia Lookbookiin? Liittyisin mielelläni sinne, mutta siihen tarvitsee sen invitation coden… On muuten aivan käsittämättömän ihania ja inspiroivia tyylejä ihmisillä siellä!

Tämä viikko on ollut taatusti yksi henkisesti raskaimmista viikoista koko palvelusaikana. Maanantaina saapuivat uudet alokkaat ja siitä lähti todellinen härdelli käyntiin. Itsehän olen vaunukurssilla, me emme osallistu alokkaiden kouluttamiseen p-kaudella lainkaan, vaan hyppäämme kehään vasta kurssin loputtua. Tavallaan olen ihan onnellinen, ettei tarvitse olla siinä hullunmyllyssä osallisena, mutta tavallaan tuntuu kuin jäisi jostain olennaisesta paitsi. Ei sillä etteikö pasin opiskelu ole mielenkiintoista – puhumattakaan siitä, että pääsee ajamaan sellaista! Mutta silti, jotenkin on ollut viime päivinä ollut kummallinen fiilis.

Oloa ei ainakaan yhtään helpota se, kun kenellekään ei viitsi enää puhua mitään, kun heti tulee pelkkää tiuskimista takaisin. Ymmärrän kyllä alokkaiden kanssa päivänsä viettävien alikkien stressaantuneisuuden, mutta ei silti tarvitsisi koko aikaa olla kuin perseeseen ammuttu karhu. Eikä tosiaan kyse ole yhdestä tai kahdesta johtajasta, vaan aiemmin hyvin rauhallisetkin henkilöt ovat muuttuneet ihan täysin. Aika pelottavaa tietyllä tavalla.

Lisäksi alkuviikkoa on varjostanut riita sen yhden tärkeän ihmisen kanssa, ei näköjään tarvitse montaa ikävää sanaa kuulla toisen suusta, kun mieli on jo maassa. Vuorokausi oltiin puhumatta toisillemme, mua ahdisti niin etten pystynyt selvittämään asioita. Onneksi ne siitä selvisivät ja paha olokin helpotti, ainakin osittain. Vähän masentuneelta tuntuu kyllä vieläkin, tiedä sitten miksi, mutta tuleva viikonloppuvapaa tekee varmasti hyvää. Ja ensi viikolla lähdetään ajoleirille! Muutenkin ollaan seuraavat kolme viikkoa maasto-olosuhteissa, ihana päästä pois alokassirkuksesta.