AvainsanaLuonnonkosmetiikka

3.2.2013
23:17

Ensimmäiset tyhjentyneet putelit

On aika katsastaa kosmetiikkahaasteen ensimmäiset tulokset! Näin alkuun olen pyrkinyt käyttämään ns. matkakokoja pois ja keskittymään täysikokoisten tuotteiden osalta niihin, joita on ollut enää muutaman käyttökerran verran jäljellä. Tammikuussa sain tyhjäksi yhteensä kuusi putelia, joista kaksi on näytekokoisia. Ei mikään huipputulos, mutta tällä on oikein hyvä aloittaa.

Tammikuun käytetyt

Tigi Bed Head Girl Toys
Käytin viimein loppuun Tigin kiiltoseerumin, josta olen blogannut jo parisen vuotta takaperin. Laitoin seerumia usein hiusten pesua seuraavana aamuna latvoihin, kaipa se hieman niitä silotti. Tuoksu oli kiva, mutta noin muuten jättäisin jatkossa ostamatta.

XZ tyrniöljyhoito
Sinänsä ihan bueno tuote, jossa on hinta/laatusuhde kohdallaan. Muistin öljyn olemassaolon aina vasta suihkuun mennessä, kun se olisi pitänyt sukia hiuksiin ennen suihkua ja antaa vaikuttaa vähintään 15 minuuttia. Tuotetta ei taida enää tässä muodossa olla saatavilla, joten en jää pohtimaan ostaisinko uudestaan vai en.

Weleda Citrus Refreshing Oil
Tuotekuvauksen mukaan öljy vaikuttaa virkistävästi ja elvyttää ihoa, mutta näin pienen (10 ml) testiputelin aikana en huomannut sen kummempaa vaikutusta. Sitruksinen tuoksu oli mukava ja öljy imeytyi suht kivasti, mikä jottei tätä voisi joskus ostaakin.

Yves Rocher Marron De Noel Christmas Chestnut EdT
Minituoksu (20 ml) muistaakseni joululta 2011. Huumaava jouluinen kastanjantuoksu, jota ei pahemmin kesäaikaan huvittanut käyttää. Loppua kohden olin jo aika kyllästynyt tuoksuun, onneksi purnukka ei ollut tämän kookkaampi.

Avène Hydrance Optimale
Sain näytteen apteekissa työskentelevältä kaverilta ja tykkäsin kovasti. Voide on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle, joka kärsii pintakuivuudesta – täsmälleen mun nassulle siis. Kevyt koostumus tuntui iholla täydelliseltä, lisäksi plussaa suojakertoimesta (SPF 20). Ostaisin!

The Body Shop Almond Hand & Nail Butter
Kosteutusteholtaan ja koostumukseltaan oikein passeli. Käytin rasvaa pääsääntöisesti iltaisin ennen nukkumaanmenoa, toisinaan tehostin vielä iskemällä puuvillahanskat tassuihin yöksi. Täyteläinen mantelin tuoksu alkoi jossain kohtaa tökkiä enkä siksi menisi ihan heti ostamaan tätä uudestaan.


Loppuneiden tuotteiden vastapainoksi lienee aiheellista tunnustaa, etten selvinnyt tammikuusta ilman uusia kulutettavia… Olin äipän mukana kun hänen piti käyttää Grouponista ostamansa Forum Saunan lahjakortti ja jotenkin siitä sitten jäi mulle käteen Mádaran suihkugeeli. Ei paha, suihkusaippuaa onneksi oli ennestään vain käytössä olevat kaksi. Sen sijaan sortuminen kuun viimeisenä päivänä oli surkeampi: uusi huulipuna niiden 15 vanhan jatkoksi. Mutku! Se on Rimmelin Kate Moss -puna, josta olen lukenut paljon kehuja. Se oli alessa eikä mulla sitä paitsi ollut yhtään pinkkiä huulipunaa. Kolmantena ostin laivalta Calvin Kleinin CK One Shock Street Edition for Her tuoksun, joka on tuoksunsa puolesta täydellinen kesätuoksu ja pullonsa puolesta sopii hyvin mukana kannettavaksi. *seliselisiiseli*

20.9.2011
22:42

Not my cup of tea

Pitkästä aikaa hieman arvostelua muutamasta kosmetiikkatuotteesta! Onnistuin taannoin TOP10 kosmetiikkahaastetta tehdessäni tyystin unohtamaan pari huippuhyvää tuotetta, mutta jätetään kehumiset seuraavaan kertaan. Nyt keskitytään sen sijaan tökötteihin, jotka eivät saaneet mua vakuuttuneeksi erinomaisuudestaan (ts. eivät sopineet mulle).

  • Max Factor Masterpiece Max
    Tämä tuuheuttava ripsiväri on ihan ok, mutta ei niin ihmeellinen että ostaisin toiste edes tarjouksesta. Väri on sopivan musta, koostumus hyvä, pysyy yllättävän hyvin vaikkei vedenkestävä olekaan, lähtee suht nätisti pois. Se mikä Masterpiece Maxissa mättää, on sen sottaisuus – eka ripsari mulla koskaan, joka säännöllisesti sotkee ripsirajan. Minkään muun ripsarin kanssa elo ei ole vaatinut vanupuikkokorjauksia 99% käyttökerroista!
  • Lumene Natural Code Eye Dramatizer
    Tussimainen rajaus oli pari ensimmäistä käyttökertaa ihan jees, kolmannella kerralla rajauksesta ei sitten enää saanutkaan niin tasaista ja seuraavilla kerroilla musta väri oli pelkkä muisto vain. Yhteensä taisin tätä käyttää ehkä 6-7 kertaa. Siskolla on Natural coden paksumpi tussirajaus ja se kuulemma taas on ollut oikein bueno.
  • Garnier Invisi Mineral 48h
    Hankin dödön kesähelteisiin, kun kevyemmät dödöt eivät enää tahtoneet toimia. Pitää kyllä hienhajun poissa, mutta luettuani tämän kirjoituksen kommentteja en tuon putelin loputtua enää Garnierin dödöihin koske. Valkeni meinaan miksi toisinaan kainaloitani kutittaa ihan pirusti…
  • Rimmel Lasting Finish 16h Foundation
    Sain tämän meikkivoiteen viime jouluna lahjaksi, itse en olisi ehkä sitä tullut ostaneeksi. Otin tämän käyttööni vasta nyt kesän jälkeen, sävy sopii paremmin väriä saaneelle iholle. Meikkivoidesiveltimen kanssa tämä ei sovi yhteen, voide on jotenkin niin paksua ettei sitä meinaa saada a) levitettyä ja b) irti siveltimestä. Levitys onnistuu paremmin sormin, joskin voide tuntuu silti jäävän kovin paksuksi kerrokseksi iholle.
  • Mádara Ecoface Hellävarainen puhdistusmaito
    Hassua kyllä, tämä luonnonkosmetiikaksi luokiteltava puhdistusmaito kirpaisee silmissä kun yrittää saada meikkiä irti. Haju on aika kamala – vähän sellainen pistävä – eikä puhdistuksen tehossakaan ole kehumista. Jälleen kerran tuli todistettua, ettei korkeampi hinta (vajaa 20e Ruohonjuuressa) takaa laatua.

Kokemuksia näistä? Mielipiteitä?

13.10.2010
19:32

Kuivashampoo hakusessa

Rakastan suomalaista Four Reasons -sarjaa. Tuotteet tuoksuvat ihanan raikkailta ja puteleiden ulkoasu vasta herkullinen onkin. Tähän asti testaamani tuotteet ovat olleet kaikin puolin erinomaisia, joten päädyin ostamaan hiuspuuterin aka kuivashampoon kokeiluun, kun sellainen osui silmiin sopivasti murheenkryyni-Tigin (vihdoin ja viimein!) loputtua.

Mitäpä sitten kävikään toisella käyttökerralla? Suihkiessani puuteria hiuksiin suhina yhtäkkiä vain hiljeni eikä pullosta tullut enää mitään! Käytin kaikki keksimäni keinot, mutta suutinta painamalla ei vain enää muuta kuin kuulunut pienenpientä sihinää. Ihan muutama kirosana siinä pääsi, kun en tahtonut uskoa että se ihan oikeasti kosahti…

Four Reasons hiuspuuteri

Ei muuta kuin törppö takaisin kauppaan, olisin saanut toimivan putelin tilalle mutta olivat loppu hyllystä ja näin ollen palauttivat rahat. Onneksi, sillä Four Reasons hair powder ei parin käyttökerran perusteella ollut mun juttu. Tietyllä tapaa tuote oli hyvin saman tapainen kuin monien hehkuttama, hyvinkin edullinen Klippoteket, josta en tykkää en sitten yhtään. Hiuksiin jää selkeästi valkoista möhnää enkä pitemmän päälle kestäisi sitä kilinää, joka pullosta ravistellessa kuuluu.

Kellään mitään muita ehdotuksia? Positiivisia kokemuksia?

4R:n hiuspuuteria ainakin kehuttiin jossain, ja sitä saisin hankittua helposti vakikampaajaltani. Tuoreimmassa Oliviassa oli juttu Näin löydät täydellisen kuivasampoon (näyttääpä typerältä ilman hoota!), josta Fudgen versio jäi kummittelemaan mieleen. Hulluilla päivillä olisi ollut Osis Dust it (siitäkin on kehuja tullut vastaan) siedettävään hintaan, mutta mä en ehtinyt nähdä muuta kuin Myyty-tarran.

Jotain kuitenkin olisi hankittava, mieluiten suhteellisen pian. Nyt kun kuivashampoota ei ole käytettävissä, kuontalo tuntuu ja näyttää jatkuvasti jotenkin köhnäiseltä. Hmph.

Ekopesuaineet

Kuivashampoosta (melkein) kukkaruukkuun, nimittäin muutamaan kivaan löytöön viime viikon Hullareilta. Kodinosasto piti tsekata pesuainetarjousten toivossa ja löytyihän niitä, vieläpä juuri oikeanlaiset. Laventelin ja mintun tuoksuinen Maison Belle -kylppäriaine sekä greippinen Method-yleispuhdistusaine, yhteensä verottivat lompakkoa alle kympin. Noiden avustuksella siivous vasta onkin ihanaa!

Sitruunaa ja basilikaa

Kosmetiikkaosastolla meinasin haljeta innosta, kun huomasin Korresin suihkugeelejä eräässä laarissa. Niitä on himoittu, mutta toistaiseksi ei ole luonto antanut periksi ostaa yli kympin suihkusaippuaa. Vaan nytpä lähti pullollinen basilikasitruunaa mukaan, kahdeksalla eurolla. Mikäli tuo osottautuu hintansa väärtiksi, saatan joskus hairahtua täysihintaisenakin.

Tässä kun nyt vauhtiin päästiin, niin lätkäytetään perään vielä pieni -15% alen houkuttamana tehty tilaus Feel Uniquesta. Vähän niinkuin tulevaisuuden varalle, ettei mikään tuote vaan pääse kylpyhuoneen puolella yllättäen loppumaan…

Feel Uniquesta

Tigi Rockaholic Groupie Texturing Spray Pomade ajaa periaatteessa saman asian kuin kesällä hankkimani Totally Beachin’, joten se oli vähän sellainen mutkumähaluun-juttu. Tuoksu on huumaava, vahva mutta kuitenkin todella raikas. Voisin suihkia ainetta päähäni kaiket päivät ihan vain siksi, että se tuoksuu niin järjettömän hyvältä!

Vielä olen niin ihastunut tuoksuun, etten osaa sanoa itse tuotteesta mitään. Palaan myöhemmin astialle, I hope. Netistä bongattu suihkeen tuotekuvaus ainakin kuulostaa lupaavalta:

Rakas Spray Pomade – Hiukseni olisivat niin syvältä ilman sinua!
Olipa päivän tyylini sitten grunge tai glam, sisältämäsi rosmariinin, basilikan ja piparmintun muodostaman kolmiodraaman avulla saan luotua hiuksiini sexyä filistä tai rähjäistä rakennetta.
Sinun ikuisesti, RockaholicFan4Life

Mádaran yrttidödöä on ylistänyt ainakin Stella ja Stellan kommenttiboksi, ja muuallakin olen kyseiseen tuotteeseen törmännyt useasti. Olen jo pitkään ajatellut siirtyä markettidödöistä ystävällisempiin versioihin, kunhan saisin vanhat deodorantit käytettyä. Sain viikonloppuna testata Lushin deodoranttipalaa, sitä kokeilen ehkä sitten myöhemmin – ellei Mádaran mun mielestä simanhajuinen (vappu ja kevät ♥) hientaltuttaja vie sydäntäni lopullisesti.

(Kuvat © minä, Tigin kuvaus hiustuotteet.fi.)

Olavi Uusivirta – Nuoruustango [2003]

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma